Tuomioja aloitti poliittisen uransa vastustamalla Persian saahia ja auttamalla osaltaan äärimuslimi Khomeinin islamilaisen diktatuurin valtaantuloa.
Tuomioja päättää poliittista uraansa tuottamalla nyt jo Suomeenkin Isis-mustakaapuja.
Onko parempi se, että ei ole saanut elämässään mitään aikaan vai että on tuottanut sekaannusta ja tuhoa?
Tuomioja päättää poliittista uraansa tuottamalla nyt jo Suomeenkin Isis-mustakaapuja.
Onko parempi se, että ei ole saanut elämässään mitään aikaan vai että on tuottanut sekaannusta ja tuhoa?
Vastaukset 22
Vanhimmat
Mitä Tuomioja on saanut poliittisella toiminnallaan viimeisen 50 vuoden kuluessa aikaan?
En osaa sanoa, kerro?
Kohta näemme, mitä Tuomiojan pönkittämä Iran saa aikaiseksi. Tulee monelle Saahia ikävä. ..
Tuomioja ei ole koskaan Irania 'pönkittänyt'.
Tarkemmin sanoen pönkittänyt Khomeinia valtaan ja näin pönkittänyt tämän seuraajia. Oli kaatamassa Persian saahia ja pökittämässä Iranin keskiaikaisen muslimivaltion ilmestymistä.
Kaikki olivat aikoinaan riikinkukkoshaahia kaatamassa, ja manasimme sitten kun valtaan tulikin ajatolla, eikä vapaus ja demokratia, niinkuin piti.
Harkintaa ei ollut "aikoinaan". Pahempaa on, ettei sitä kasvanut myöhemminkään.
Itse varmaan teet virheettömänä kaiken aina oikein?
tuomioja kuului joukkoon, jonka puuhia Koivisto luonnehti "ilmavaivoiksi".
Jos oppimista ei tapahdu 50 vuodessa, voidaan arvella, mistä pohjimmiltaan on kyse?
Takerrut yhteen heittoon ja tuomitset koko ihmisen, ei viisasta, eikä kovin aikuista.
Jollakin on kai pakkomielle Tuomiojasta?
Kyllä on kummallinen johtopäätös Tuomiojan tekemisistä, tosi kummallinen.
Aika tunnustaa: Tuo Tuomioja on oikeasti Wuolijoki. Wuolijoki oli saatanallinen vakooja Suomelle. ET on syntymäseko.
Tuomioja kauhisteli nykyistä someraivoa.
Hän ei enää muistanut, kun hän itse tappeli poliiseja vastaan, kun Neuvostoliitto oli hyvä ja Amerikka paha.
Someraivo on aivan eri asia, se on raukkamaista nimettömänä vihapuhumista ja maalittamista.
Ääliöiden mokista pitää puhua. Ei maton alle!
Tuomioja jatkaa isoäitinsä viitoittamalla tiellä.
Tuomioja änkeytyi samaan kuvaan Lelu-Ramin kanssa. Ramista oltiin ilmeisesti tekemässä seuraavaa feministien Risto Reipasta. Syyttäjän mukaan lapsille kerätyt avustukset menivät Ramin kesämökkiin ja omalle tilille Turkkiin.
Tuomiojan pilkkaamaa saahia tulee ikävä, kun katselee mylläkkää Lähi-Idässä.
Onneksi shaahi kaadettiin, se oli senajan pohjoiskorean touhua Iranissa.
Toiset leikkivät keskiaikaa, toiset panevat sitä toimeen. Demareiden ei ole syytä kuulua ainakaan jälkimmäisiin.
Erkki on valtiomies.
Voi olla, mutta minkä valtion mies?