Olipa kerran pienen pieni lintu, joka oli pienempi kuin ompelukoneen lankarulla. Pienestä koostaan huolimatta linnulla oli voimakas ja kaunis lauluääni. Pienen linnun asuinpaikka oli sininen metsä. olette varmasti kuulleet joskus kerrottavan unien sinisestä metsästä.
Korkeat vanhat kuuset kasvavat metsän laitamilla kuin iki-vankkumattomina vartioina. Kun astut kuusien alaoksien muodostamasta aukosta sisään, näet pehmeät sammalmättäät tuntien raikkaan ja vehreän vihreyden tuoksut.
Sammal taipuu paljaiden jalkojen alla niin että siinä on miellyttävää kävellä rasittumatta. Niin kevyeksi askel muuttuu sinisen metsän viileillä mättäillä. Kaikkialla on rauhallista sekä levollista. Pieni puro solisee kivien välissä. Sen vesi on puhdasta ja raikasta juoda.
Kävellessäsi eteenpäin kevyin askelin, saavut aukealle, jossa viheriöi niitty kasvaen lyhyttä ruohoa . Niittyä ympäröivät metsän puut. Näet peuran vasoineen syömässä niityn ruohoa. Peura on niin kesy, että antaa koskettaa. Voit tuntea sen lämmön kätesi alla. Karva on mutkaton silittää. Kun kulkee niityn poikki, saapuu lehtimetsään, jossa asuvat linnut. Niitä on monenlaisia ja värisiä.
Osa linnuista on täysin tadaisen harmaita isoine pyöreine ruskeine silmineen. Niiden silmät näyttävät niin surullisilta, että voisi kuvitella minä hetkenä hyvänsä kyyneleen vierähtävän silmäkulmasta. Nuo linnut ovat surulintuja, jotka lohduttavat ihmisiä heidän nukkuessaan. Näyttävät joskus jonkin surullisen unenkin, jotta ihmisten aivot voivat nukkuessaan käsitellä suruaan. Jotkut linnut ovat värikkäitä. Punaisen oranssin kirjavat linnut ovat ilolintuja ( oho..heh heh) mutta niin, he näyttävät iloisia sekä onnellisia unia niille ihmisille, jotka tarvitsevat virtaa seuraavan päivän askareihinsa.
On myös puhtaan valkoisia lintuja, jotka näyttävät nukkujalle rauhallisia unia. Lintuja on hyvin monenlaisia muitakin, mutta on yksi lintu, jonka nyt lähetän luoksesi ja se on sininen lintu.
Sininen lintu tuo levollisen unen. Se karkoittaa kauniilla äänellään kauas pois nukkujan murheet ja huolet. Sinisen linnun lentokin on levollinen kun se tasaisesti suhauttaa siipiään kuin nukkujan syvä ja rauhallinen hengitys. Sinisen linnun hetki on sininen, se hetki kun ihminen vaipuu syvään ja huolettomaan uneen ilman unia. On vain syvä ja virkistävä uni. Silloin voi tuntea nukkuneensa pehmeillä sammalmättäillä ja hengittäneensä metsän raikasta ilmaa ikikuusien suojellessa untasi ja voit herätä aamulla hyvin levänneenä.
Vielä siniseen uneeny
Anonyymi
1
<50
Vastaukset
- Anonyymi
ootsä se lintutieteilijä josta se joku jatkuvasti mölyäää
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874088Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822- 11760
Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756