Vihapolitiikan taustalla (persut, 30-luvun natsit, stalinin kommunistit) taustalla on aina kurjistuminen ja vähäosaisuus. Sitä torjutaan parhaiten torjumalla vähäosaisuutta. Työttömyys, ammatittomuus, koulupudokkuus, köyhyys synnyttävät vihaa ja väkivaltaa, johon tarttuvat useimmiten miehet, joiden ego ei kestä sitä, etteivät he yllä korkeampaan statukseen tai sankaruuteen. Viha kanavoidaan muihin väestöryhmiin, kuten muiden kulttuurien edustajiin. 30-luvulla vainojen kohteina olivat myös vähemmistöt. Turvaa haetaan osallisuudesta epävirallisiin väkivaltaisiin organisaatioihin, kuten odinit. Myös virallisissa asetta käyttävissä organisaatioissa, kuten poliisissa persuedustus on suuri.
Perhetaustalla on merkitystä. Perheessä voi olla alkoholismia, lapset kasvavat oman onnensa nojassa. Freud sanoisi, että kyse voi olla myös kastraatiopelosta, joka juontaa äitisuhteeseen. Kuinka ollakaan, perussuomalaisilla naisvihamielinen puhe, halu alistaa naisia jopa väkivaltaisesti ("ansaitsevat tulla raiskatuiksi" -Halla-aho) ja jopa puhe miesten ympärileikkauksesta näyttävät nousevan jatkuvasti esille.
Supon mukaan äärioikeisto muodostaa Suomelle merkittävän turvallisuusuhan.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005927373.html
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/f845695f-5de0-47d3-9360-3188591d7b20
Persut näyttävät toivovan, että heitä pelättäisiin. Se nostaisi osattoman itsetuntoa
ja vaimentaisi heidän omaa pelkoaan. Kyse on kuitenkin ihmisistä, jotka ovat sisimmässään heikkoja. He kietovat vihansa yhden ilmiön ympärille, se toimii heidän keppihevosenaan. Ei ole syytä äänestää persuja. Heidän politiikkansa ei ole rakentavaa, vaan perustuu vihalle ja heikkoudelle.
Persuilmiön ja äärioikeistolaisuuden taustat: pelko ja viha
66
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Ominaista näille ryhmille on myös oikeusvaltion halveksunta: päätetään jo etukäteen, ketkä ovat syyllisiä. Yksinkertaistetaan asioita lyömälle leima takkiin ja dehumanisoimalla heidät.
- Anonyymi
Nämä sen ajan persut pelasti silloin suomen kun taas sen ajan punavihreät nuoli stalinin persettä ,loikkimalla itään ja vakoilemalla...pelottaako raukoilla ,että vasupopulismille löytyy vastustajia ja vielä näin paljon.
- Anonyymi
Talvisotaan osallistuivat kaikki suomalaiset puoluekannasta riippumatta. Lapuanliikkeellä oli surkea loppu, se päätti itse päivänsä.
- Anonyymi
Näinhän se menee taaskin, kun perussuomalaisuus näyttää kasvavan kansanliikkeeksi,että vihavasemmisto levittää propagandaa, jota he tuskin itsekään uskovat. Ko kirjoitukset ovat vihapuhetta pahimmasta päästä. Perussuomalaisuushan on suurinta rakkautta suomalaista ja suomen puolesta tekevien puolesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Suurinta rakkautta vain perussuomalaiseen puolueeseen. Muista levitetään vihapuheita.

Nyt ei eletäkään aikoja jolloin skdl vas.liitto pilkkasi veteraanejamme....siinä suhteessa kyllä,että he ovat ottaneet nyt kohteeksi perussuomalaiset, mutta se on kuolevan käärmeen viimeisiä kuolonkiemurtelua.

Kaikkihan tuntuu satavan persujen laariin...jatkakaa vihervasemmisto vaan valehtelua ja PS kiittää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näinhän se menee taaskin, kun perussuomalaisuus näyttää kasvavan kansanliikkeeksi,että vihavasemmisto levittää propagandaa, jota he tuskin itsekään uskovat. Ko kirjoitukset ovat vihapuhetta pahimmasta päästä. Perussuomalaisuushan on suurinta rakkautta suomalaista ja suomen puolesta tekevien puolesta.
Halla-ahon kaasuttelu-puheetkin sitä suurinta rakkauden osoitusta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt ei eletäkään aikoja jolloin skdl vas.liitto pilkkasi veteraanejamme....siinä suhteessa kyllä,että he ovat ottaneet nyt kohteeksi perussuomalaiset, mutta se on kuolevan käärmeen viimeisiä kuolonkiemurtelua.
Kyllä SKDL:et olivat myöskin sodassa. Pilkkasivatko SKDL:et kenties itseänsä kun olivat sodassa ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä SKDL:et olivat myöskin sodassa. Pilkkasivatko SKDL:et kenties itseänsä kun olivat sodassa ?
Isoisäni oli kommunisti ja turvallisesti häkissä koko sota ajan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suurinta rakkautta vain perussuomalaiseen puolueeseen. Muista levitetään vihapuheita.
Voi pikkuista.
Ei se ole vihapuhetta, jos haluaa seurata mihin verovaramme käytetään.
Maksajilla on oikeus valvoa varojen käyttöä ja vaatia Arkadian kukkulan hölmöiltä
tiukempaa taloskuria. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Halla-ahon kaasuttelu-puheetkin sitä suurinta rakkauden osoitusta?
Mistä kumpuaa vihervasemmiston viha ja katkeruus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä kumpuaa vihervasemmiston viha ja katkeruus.
Tuoko oli vastauksesi tuohon kysymykseen? Melkoista kiertelyä.
- Anonyymi
Miksi Halla-aho sanoi, että naiset ansaitsevat tulla raiskatuiksi?
- Anonyymi
Ei varmasti ole naisista noin sanonut. Suvakki femakoille tuota voi suositella tapahtuvaksi, saattaisi olla heille ymmärrystä avartava kokemus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei varmasti ole naisista noin sanonut. Suvakki femakoille tuota voi suositella tapahtuvaksi, saattaisi olla heille ymmärrystä avartava kokemus.
Halla-aho sanoi juurikin näin blogissaan. Poisti sen sitten, kun asiasta harkittiin syytettä. Ja sinä toistat sitä. Suvakkejahan ovat mielestäsi kaikki naiset, jotka eivät ole persuja, ja persut ovat 99% miehiä.
- Anonyymi
Muut puolueet kykenevät yhteistyössä rakentamaan Suomea. Persut repivät Suomea hajalle.
- Anonyymi
järkyttävän hullua porukkaa, jonka toimintaan pitää virkavallan saada kuri
- Anonyymi
Aloittaja siis lähtee siitä lähtöoletuksesta että terve kansallismielisyys ja huoli oman kulttuurin ja suvun, perheen hyvinvoinista ja tulevaisuudesta on sairasta. Oman kultturisen ja rodullisen viteryhmää vastaan toimiminen eli 'suvakkius' taas normaalia?
Historiallisesti ja psykologisesti asia on täysin päin vastoin.
'suvakkiutta' ei esiinny juuri muualla kuin valkoisten parissa. Mistähän syystä?
Mitkään sosiaalipoliittiset syyt eivät selitä kansallismielisyyttä, koska tämä on normaali positiivinen tunne. Kuten se että eläimet puolustavat jälkeläisiään.
Olen usein pohtinut mitä 'suvakkien' mm. Anarkistien elämässä on tapahtunut että heidän ajatusmaailmansa on niin häiriintynyttä? Ovatko he pedofilian tai henkisen heitteillejätön uhreja? Mistä myös johtuu runsas huumeiden käyttö heidän parissa? Selvästi he ovat jääneet lapsena ilman rakkautta.- Anonyymi
Eläimet myös puolustavat reviiriään. Kun kansallismieliset haluavat toimia samaan tapaan luonnollisesti, kuten eäinkunta, se on suvakkien mielestä kauhistus.
- Anonyymi
Et ole lukutaitoinen. Puhut myös totuudenvastaisesti. Ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa puolustetaan ihonväristä riippumatta. Terve kansallismielisyys ja isänmaallisuus ei ole vihapolitiikkaa. On väärin suomalaisia kohtaan, että isänmaallisuus on omittu äärioikeistolaisten ikään kuin "ominaisuudeksi". Isänmaallisuus on suomalaisten hyvinvointia, kestävää kehitystä ja luonnon kunnioittamista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eläimet myös puolustavat reviiriään. Kun kansallismieliset haluavat toimia samaan tapaan luonnollisesti, kuten eäinkunta, se on suvakkien mielestä kauhistus.
Tässä piileekin eräs suvakkien valtava ristiriita. Suvakit jotka useimmiten ovat ateisteja, sanovat että ihminen on vaan eläin. Kuitenkaan he eivät tässä salli tämän ”eläimen” luontaista käyttäytymistä. He kieltävät reviirinsä puolustamisen tältä ”eläimeltä”.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä piileekin eräs suvakkien valtava ristiriita. Suvakit jotka useimmiten ovat ateisteja, sanovat että ihminen on vaan eläin. Kuitenkaan he eivät tässä salli tämän ”eläimen” luontaista käyttäytymistä. He kieltävät reviirinsä puolustamisen tältä ”eläimeltä”.
Mitä sitten "suvakilla" tarkoitatkin, hallituspuolueiden edustajat eivät ole voittopuolisesti ateisteja. Ihminen kykenee käyttämään harkintaa ja järkeä, kun vain yrittää. Kykenetkö sinä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä sitten "suvakilla" tarkoitatkin, hallituspuolueiden edustajat eivät ole voittopuolisesti ateisteja. Ihminen kykenee käyttämään harkintaa ja järkeä, kun vain yrittää. Kykenetkö sinä?
En usko että vihreissä kovin moni uskoo Jumalaan, enkä sitä usko muista punikeista. Jokatapauksessa on täysin luonnollinen asia että reviiriä puolustetaan. Sitä on tehty jo tuhansia vuosia maailmassa.

Mutta mitään järkeä ei ole teidän suvakkien näkemyksessä etteikö rajoa pitäisi varjella. Haittamaahanmuutosta myöskin puhumattakaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et ole lukutaitoinen. Puhut myös totuudenvastaisesti. Ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa puolustetaan ihonväristä riippumatta. Terve kansallismielisyys ja isänmaallisuus ei ole vihapolitiikkaa. On väärin suomalaisia kohtaan, että isänmaallisuus on omittu äärioikeistolaisten ikään kuin "ominaisuudeksi". Isänmaallisuus on suomalaisten hyvinvointia, kestävää kehitystä ja luonnon kunnioittamista.
Ei tässä maassa ole mitään tasa-arvoa mitä tulee syyttämisiin ja tuomioihin. Persut ja kristityt ainoastaan saa syytteitä ja tuomioita, vaikka totisesti olisi muitakin ryhmiä joille kuulusi samat syytteet ja rangaistukset.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta mitään järkeä ei ole teidän suvakkien näkemyksessä etteikö rajoa pitäisi varjella. Haittamaahanmuutosta myöskin puhumattakaan.
Siis rajoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tässä maassa ole mitään tasa-arvoa mitä tulee syyttämisiin ja tuomioihin. Persut ja kristityt ainoastaan saa syytteitä ja tuomioita, vaikka totisesti olisi muitakin ryhmiä joille kuulusi samat syytteet ja rangaistukset.
Vihreissä sekä demukoissa on paljon väkeä jotka ovat tehneet pahempia rikoksia suullaan kuin persut ja kristityt konsanaan. Siltikään nämä eivät saa syytettä, vaan heidät vapautetaan syytteistä kun vaan pyytävät anteeksi. Muuta ei tarvita rikosten sovittamisessa heillä. Persuille eikö kristityille ei tuo riitä alkuunkaan. Näin epäoikeudenmukainen tämä ”oikeisvaltio” on.

Korjaan. Siis persuille eikä kristityille tuo riitä alkuunkaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En usko että vihreissä kovin moni uskoo Jumalaan, enkä sitä usko muista punikeista. Jokatapauksessa on täysin luonnollinen asia että reviiriä puolustetaan. Sitä on tehty jo tuhansia vuosia maailmassa.
Tuohan ei ole uskon asia. Kyse on puutteellisesta tiedostasi. Hyväksytkö muuten Halla-ahon uskonnottomuuden?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vihreissä sekä demukoissa on paljon väkeä jotka ovat tehneet pahempia rikoksia suullaan kuin persut ja kristityt konsanaan. Siltikään nämä eivät saa syytettä, vaan heidät vapautetaan syytteistä kun vaan pyytävät anteeksi. Muuta ei tarvita rikosten sovittamisessa heillä. Persuille eikö kristityille ei tuo riitä alkuunkaan. Näin epäoikeudenmukainen tämä ”oikeisvaltio” on.
Moni vihreä ja demari on kristitty. Menet sekaisin yksinkertaistaessasi asioita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et ole lukutaitoinen. Puhut myös totuudenvastaisesti. Ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa puolustetaan ihonväristä riippumatta. Terve kansallismielisyys ja isänmaallisuus ei ole vihapolitiikkaa. On väärin suomalaisia kohtaan, että isänmaallisuus on omittu äärioikeistolaisten ikään kuin "ominaisuudeksi". Isänmaallisuus on suomalaisten hyvinvointia, kestävää kehitystä ja luonnon kunnioittamista.
Höpö höpö.
Ei se ole ihmisoikeutta, jos lorvii meidän verovaroilla maassamme.
Painukoot lorvimaan omaan maahan - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuohan ei ole uskon asia. Kyse on puutteellisesta tiedostasi. Hyväksytkö muuten Halla-ahon uskonnottomuuden?
Onko sellaisiakin ihmisiä olemassa joilla ei ole puutteellista tietoa.
- Anonyymi
Vihreä liike on syntynyt natsien toimesta. Asiasta tietää enemmän lääkäri Mikko Paunio.
- Anonyymi
Huuhaata.
- Anonyymi
Ilmankos Halla-Jussi aloittikin vihreissä.
Huomasi myöhemmin, että persut ne vasta ovat kunnon natseja.
- Anonyymi
Persuilla ei ole muita perusteluja kuin Paunion satukirja.
- Anonyymi
Todista se, muutoin puheesi huuhaata
- Anonyymi
En usko että demari Paunio ilman perusteita tuota väittäisi. On se sen verran kova väite, että perusteet täytyy olla kunnossa. Uskon kyllä että hän on oikeassa. Vihreillä ja natseilla on yhteistä juutalaisten kiusaaminen sekä vegaanius.

Ehkä tuo kiusaaminen oli riittämätön termi. Vihreitä ja natseja yhdistää antisemitismi. Vihreät tiedostavat että kun haluavat juutalaisten vihollisia ”paikat” täyteen, tämä nostaa antisemitismia huimasti. Silti he kannattavat rajatonta maahanmuuttoa lähi-idästä, sekä etenkin terriristien tuomista tänne. Nämä asiat aiheuttavat juutalaisille suuren vaaran.

Persuja sitävastoin haukutaan natseiksi, vaikka juuri he tekevät palveluksen ja hyvää tässä juutalaisille. Persujen nuorisosiipi vaatii juutalaisten etujen parannuksia hesassa. En muista mihin se asia tarkkaan liittyy, mutta tarkastan asian. Törkeää touhua teiltä suvakeilta kertakaikkaan.

Tuossa juttu aiheesta:
https://oikeamedia.com/o1-126702
Onko kuultu punikeilta ja vihreiltä vastaavaa? Ei ikinä olla kuultu. Onko teillä häpyä jotka haulutte persuja natseiksi? Ei ole. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuossa juttu aiheesta:
https://oikeamedia.com/o1-126702
Onko kuultu punikeilta ja vihreiltä vastaavaa? Ei ikinä olla kuultu. Onko teillä häpyä jotka haulutte persuja natseiksi? Ei ole.Haukutte.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuossa juttu aiheesta:
https://oikeamedia.com/o1-126702
Onko kuultu punikeilta ja vihreiltä vastaavaa? Ei ikinä olla kuultu. Onko teillä häpyä jotka haulutte persuja natseiksi? Ei ole.Ote artikkelista:
Antisemitismi on ollut kasvava ilmiö Suomessa jo muutaman vuoden ajan. Tämä on tänäkin vuonna näkynyt erityisesti Helsingin juutalaiseen seurakuntaan ja Israelin suurlähetystöön kohdistuvana häirintänä ja ilkivaltana.
Helsingin juutalainen seurakunta käyttää yli 200 000 euroa vuodessa turvallisuusmenoihinsa. Seurakunta on varautunut jopa terrori-iskuihin, eikä pysty järjestämään yhtään tilaisuutta ilman perusteellista vartiointia. Helsingin juutalainen seurakunta on joutunut järjestämään keräyksiä turvallisuusmenojensa kattamiseksi.
”Helsingin PS-Nuoret on hyvin huolissaan juutalaisyhteisön turvallisuudesta. On aivan uskomatonta, että poliitikot vain katsovat sivusta, kun yhteen uskonnolliseen ryhmään kohdistuu näin vakavaa häirintää.” toteaa Helsingin PS-Nuorten puheenjohtaja Teppo Marttinen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ote artikkelista:
Antisemitismi on ollut kasvava ilmiö Suomessa jo muutaman vuoden ajan. Tämä on tänäkin vuonna näkynyt erityisesti Helsingin juutalaiseen seurakuntaan ja Israelin suurlähetystöön kohdistuvana häirintänä ja ilkivaltana.
Helsingin juutalainen seurakunta käyttää yli 200 000 euroa vuodessa turvallisuusmenoihinsa. Seurakunta on varautunut jopa terrori-iskuihin, eikä pysty järjestämään yhtään tilaisuutta ilman perusteellista vartiointia. Helsingin juutalainen seurakunta on joutunut järjestämään keräyksiä turvallisuusmenojensa kattamiseksi.
”Helsingin PS-Nuoret on hyvin huolissaan juutalaisyhteisön turvallisuudesta. On aivan uskomatonta, että poliitikot vain katsovat sivusta, kun yhteen uskonnolliseen ryhmään kohdistuu näin vakavaa häirintää.” toteaa Helsingin PS-Nuorten puheenjohtaja Teppo Marttinen.Tuossa taas nähdään kuinka Persut vainoavat sotasankareita.
Suomenjuutalaisilla oli aikoinaan valittavina joko tuhoutuminen Stalinin vainoihin tai Natsien kaasukammioihin. Suomenjuutalaiset valitsivat ennemmin kaasukammiot kuin Stalinin leirit. Tällöin kuitenkin Suomi pelastuisi vaikka Juutalaiset tuhottaisiin. Ei ole Persuissa sen vertaa kunnioitusta sotasankareita kohtaan, jotta antaisivat Suomenjuutalaisten elää elämäänsä rauhassa. Persut ovat Natseja !
Persuismi pois Suomesta.
- Anonyymi
Vaikea löytää yhtymäkohtaa vihreiden puoluepolitiikan ja natsien välillä :)
- Anonyymi
Antisemitismi on yksi. Selitin tässä ketjussa asian.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Antisemitismi on yksi. Selitin tässä ketjussa asian.
Vegaanius toinen yhteinen tekijä. Totalitarismin ajaminen on eräs. Vihreät kuten natsitkin ajavat totalitarismia jossa ei sallita toisinajattelijoita. Vihreät, vaikka sanovat kannattavansa monikulttuuria, he todellisuudessa ajavat monokulttuurisuutta erään uskonnon tullessa (vihreiden suurella avustuksella tietysti) sekä liittovaltion tullessa hallitsemaan mitään ajattelematonta orjakansaa tyyliin-neukku.
Ei heidän yhteiskunnassa sallita erilaisia näkemyksiä esimerkiksi maahanmuutosta, eikä seksuaalipoliittisista asioista. Sehän on jo tullut toteennäytettyä kun syyttävät kansallismielisiä sekä kristittyjä vihapuheista. Kuinka he unelmavaltiossaan sitten toisenlaiset ajatukset sallisivat kun eivät nytkään salli? Ei mitenkään. He ajavat totalitarismia eli monokulttuurisuutta.
- Anonyymi
Miksi Halla-aho sanoi, että naiset ansaitsevat tulla raiskatuiksi? Tähän ei taida järjellistä vastausta löytyä.
- Anonyymi
SUPO:lta kannattaa kysyä, miksi äärioikeisto on turvallisuusuhka Suomelle.
- Anonyymi
Ei persujen kanssa voi keskustella... taso menee alas, ei käsityskykyä.
- Anonyymi
Punavihreitten kanssa ei voi keskustella,sillä heillä ei ole omaatuntoa eikä älyä ,ymmärtää kokonaisuutta ja heidän johtajuus ilmenee parhaiten gretassa, jonka elämänviisaus puuttuu.

Puolueitten kannatus sanelee demokraattisesti,mikä on kansan tahto.
- Anonyymi
Se järjetön poliittinen kuilu, joka on Suomessa tällä hetkellä ja näköjään vaan syvenee ei tee hyvää yhteiskunnalle. Se repii kahtia, jolloin maasta tulee hauras.
Oman maan kansalaisia ei saisi uhata, esimerkiksi toiveilla raiskauksesta. Lehdistö, virkamiehet, tuomarit ja poliisit ovat ne Suomen tukiranka, joita ei saisi uhkailla.
Asioista, poliitiikasta ja poliittista päätöksistä on syytä ja pitääkin keskustella, haastaa ja olla eri mieltä, mutta jokainen varmasti käsittää milloin ne rajat ylitetään.
Olen isänmaallinen ihminen, uskon demokratiaan ja Suomeen sivistysvaltiona. Koulutukseen panostaminen on ensiluokkaisen tärkeää. Tämä vellova vihan ilmapiiri olisi syytä pysäyttää . Yhtenäinen Suomi eroavista mielipiteistä huolimatta on se vahva Suomi.- Anonyymi
Sen järjettömän poliittisen kuilun on suvakit järjettömällä maailmaa halailevalla toiminnallaan aiheuttaneet. Onneksi perussuomalaiset järkevää vaihtoehtoa esittää, joka onkin tolkun ihmisten keskuudessa suurta suosiota saavuttanut. Toki suvakit nyt itkee kannatuksensa hyytymistä joten maalailu yhteiskunnan repeytymisestä on taholtaan ymmärettävää.
Kyllä suvakki tai suvakin lapsi ansaitsee tulla raiskatuksi. Vain näin käyden siellä suvaitsevassa päässä voi toivoa jonkinlaisen terveen ajatuksen häivän syttyvän siitä mitä ajamansa suvaitsevaisuus käytännössä tarkoittaa.
Poliisit Suomen tukiranka? Siis Aarnio ja kaverit, Paatero ja kumppanit, Lardot ja Riikonen?
Olisiko jo noiden nimien perusteella syytä uudelleen miettiä tuo tukiranka kysymys?
Toki mm. poliisista muutama täyden kunnioituksen ansaitseva nimi löytyy, ollen niitä jotka ovat ko. järjestäytyneeseen rikollisryhmään kuulumisen, oikein tulkinneen olevan mielen vikaisuudesta johtuvaa ja siksi katsoneet oikeaksi omatoimisesti muonavahvuudesta poistua.
Asioista, politiikasta ja poliittisista päätöksistä pitää saada käyttää niiden oikeita nimiä ilman, että mm. suvakit huutaa kitarisat vilkkuen rasisti.
Tuo lapsenuskosi Suomeen sivistysvaltiona on vakavasti uhattuna ellei suvakkien harjoittamaan "tänne saa tulla", ulkomaalaisia terroristeja ja tappajia ihannoivaan ja suosimaan politiikkaan saada pikaista muutosta.
Vahva yhtenäinen Suomi syntyy vain talvisodan hengessä - Suomi ja suomalaiset ensin- ajattelun käytännön toteuttamisessa.
- Anonyymi
Persuille on kaadettu sosiaaliturvaa ihan tarpeeksi ja kaikki hukkaan heitettyä. Parempi pistää persut kaatopaikoille asumaan.
- Anonyymi
Kun "yrittäjähenkinen persu rikkoo herranhuoneen ikkunan, että saa
kavereidensa kanssa ryypätä pontikkansa ehtoollislaseista, hän saa
johdatuksen päästä aina Euroopan parlmenttiin saakka"edustamaan".
Onhan siinä korkeimman johtatusta ja hyväksyntää.
- Anonyymi
Tuo kansallismielisyyden nousu selittyy kiteytettynä yhdestä ainoasta asiasta. Se on oman kansan suunnaton sorto ja näiden korkea-arvoisten pysyvien vieraiden suunnaton hyysäys oman kansan piikkiin. Siitä se johtuu joka ainoassa maassa jossa kansallismieliset nousevat.
Tarttisko punikien ja suvakkien tehdä asialle jotain? Tarttisko laittaa oman kansan etu ykköseksi kaikessa? Se olisi lääke mutta se ei käy. Kuten Lapinlahdenlinnut laulaa, "se ei kertakaikkiaan käy", kun on se vitun unelma.- Anonyymi
Persut eivät ole kuitenkaan mitään natseja vaan ihan tavallisia suomalaisia jotka ovat huolissaan omasta maastaan ja sen tulevaisuudesta. On äärettämän köpsää rinnastaa persut natseiksi edes rivien välistä kuten aloittaja tekee.
Minä persuna tuomitsen kolme hirviösysteemiä maailmassa. Yksi on tietysti natsismi, toinen kommunismi joka on tappanut sata miljoonaa, kolmas on eräs uskonto jota rauhanuskonnoksi valheella sanotaan. Se leviää nyt länteen kovaa kyytiä suvakkien/punikkien suurella avustuksella. Sen kontolla on enemmän kuolleita kuin natsismin ja kommunismin yhteensä. Joku on esittänyt arvion 270 miljoonaa. Kukaan oikea humaani ei todellakaan hyväksy mitään noista hirviösysteemeistä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persut eivät ole kuitenkaan mitään natseja vaan ihan tavallisia suomalaisia jotka ovat huolissaan omasta maastaan ja sen tulevaisuudesta. On äärettämän köpsää rinnastaa persut natseiksi edes rivien välistä kuten aloittaja tekee.
Minä persuna tuomitsen kolme hirviösysteemiä maailmassa. Yksi on tietysti natsismi, toinen kommunismi joka on tappanut sata miljoonaa, kolmas on eräs uskonto jota rauhanuskonnoksi valheella sanotaan. Se leviää nyt länteen kovaa kyytiä suvakkien/punikkien suurella avustuksella. Sen kontolla on enemmän kuolleita kuin natsismin ja kommunismin yhteensä. Joku on esittänyt arvion 270 miljoonaa. Kukaan oikea humaani ei todellakaan hyväksy mitään noista hirviösysteemeistä.Perussuomalaisuus onkin tarkoitettu pelastamaan suomen kansa antikristukselta,eli vihervasemmistoislamilta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perussuomalaisuus onkin tarkoitettu pelastamaan suomen kansa antikristukselta,eli vihervasemmistoislamilta
Vihreät haluavat pelastaa maailman ilmastonmuutokselta ja suojella Suomen ja maailman luontoa. He haluavat hyvinvointia ja työtä ihmisille, myös tuleville sukupolville. Oletkohan edes lukenut vihreiden puolueohjelmaa? Itse ainakin kuulun kirkkoon, olen kristitty. En vainoa ketään uskonnon perusteella. Miksi sinä koet sen niin suureksi uhkaksi?
- Anonyymi
Vasemmiston typeryys on heidän heikkoutensa.
- Anonyymi
Halla-hölö avautui jälleen..
- Anonyymi
Ja vitut. Ei mitään vihata. Pannaha vaan nappi otsaha jos rajalle tulevat notkumaan.
- Anonyymi
Miksi Halla-aho sanoi, että naiset ansaitsevat tulla raiskatuiksi? Tähän ei taida edelleenkään löytyä järjellistä vastausta??
- Anonyymi
No eihän näiltä persuilta semmoista löydy kuin järki. Ja hankalat kysymykset joko kiertävät tai sitten yrittävät siirtää maalia.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa933641Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.292403Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1422049Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.34901- 44841
En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on30820Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen61805Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet5799- 40707
Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies89695