Maksani pettää

Anonyymi

Tähän tiivistetysti tilanteeni. Noin 1,5kk sitten suuhuni levisi todella karvaan kitkerä maku, jota oli edeltänyt typerä ruokavaliokokeilu (aika extreme). Lisäksi olin hetki sitten alkanut syödä runsaasti vitamiinivalmisteita, joista yksi oli luontaistuote (typerää myös). Maku pysyi suussani muutaman vuorokauden ja hävisi ajoittain, mutta vähitellen se tuli takaisin ja nyt voimistuu voimistumistaan. Tiettyjen ruoka-aineiden jälkeen suuhun tulee todella myrkyllisiä vivahteita. Muita ilmaantuneita oireita: ihoon tulee koko ajan lisää ruskeita pilkkuja, silmänympärykset todella tummat, munuaiset käy ylikierroksilla ja virtsaa tulee paljon (enimmäkseen väritöntä), sääriin ja reisiin ilmestyy koko ajan mustelmia ja pienet verisuonet näkyvät ihon pinnassa sekä osa poksahtelee, ihon väri vaalean kuollut ( en osaa sanoa onko vielä ihan kellertävä), uloste ajoittain harmaata ja rasvaista, sydän hakkaa välillä kovaakin, kämmenet punaiset, maksan ja munuaisten kohdalla ajoittain nipistelyä/kipua, öisin varsinkin hikoilen/kuumia aaltoja (olen alle 35v.), pahoinvointia myös. Tuntuu ettei enää mitään pystyisi syömään tuon myrkyllisen maun takia ja suurin osa ruoista saa munuaiset menemään ylikierroksille, yrittävätköhän poistaa kuona-aineita maksan puolesta..

Noh, maksa-arvot kuitenkin normaalit, samoin muut veriarvot. Magneettikuvissa näkyi maksassa pari kystaa, muttei muuta.

Olen todella voipunut ja tuntuu että tätä menoa maksani on pettämässä. Hullua on kuitenkin se, ettei kukaan usko minua, ei lääkärit ja läheisetkin suhtautuvat skeptisesti. Tiedän kuitenkin itse ettei tämä ole psyykkistä ja jos olen oikein ymmärtänyt, maksa on sen verran mystinen elin että oireet voivat olla hyvinkin sekavia.

Haluaisin kuulla muiden kokemuksista. Itse olen alkanut varautua tavallaan pahimpaan tässä tilanteessa, mutten enää puhu kenellekään oireistani juurikaan, asun yksin.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
        Maailman menoa
        47
        5305
      2. Räppäri kuoli vankilassa

        Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
        Maailman menoa
        53
        1857
      3. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

        Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
        Maailman menoa
        136
        1707
      4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

        Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
        Ikävä
        15
        1619
      5. Aleksi Rytilä

        Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        14
        1385
      6. Kulukusuunnat

        Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
        Kuhmo
        4
        1250
      7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

        Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
        Ikävä
        26
        1249
      8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

        Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
        Suomalaiset julkkikset
        17
        1077
      9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

        Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
        Maailman menoa
        77
        1028
      10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

        Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
        Ähtäri
        60
        877
      Aihe