Luotatko vielä kokoomukseen?

Anonyymi

Kokoomuksen yritykset murtaa tuoretta hallitusta käyttämällä häikäilemättömästi hyväkseen,tilannetta joka muutenkin on haastava, tekemällä pienillä lapsilla politiikkaa on herättänyt paljon keskustelua.
Keskustelua on herättänyt myös kokoomuslaisten lapselliset käytöstavat ja tyhjänpäiväinen ölinä ja hallituksen häiriköinti kyselytunneilla.
Orpon johtamat seisomis mielenosoitukset sekä miehen kupin meneminen nurin omien mielipiteiden julkistamisesta , voiko käytös enää lapsellisemmaksi mennä. Toki voi. Aikuisten ihmisten hihittely ja häiriötä aiheuttaneet ölähtelyt Tuomiojan puheen sortuessa oli surkeaa ja ikävää seurattavaa, jota oli vaikea uskoa aikuisten ihmisten käytöstavaksi.
Kokoomus meuhkaa olevansa huolissaan peliriippuvaisista ja tahtoo poistaa veikkauksen peliautomaatit mutta tukee samalla alkoholin myynnin vapauttamista, useat näkevät asiassa ristiriitaisuuden.
Useat muut paitsi ei kokoomuslainen vai eikö alkoholiongelmista tarvitse olla huolissaan? Meillä on tällä hetkellä eduskunnassa kaikkienaikojen lapsellisin ja tyhmin kokoomus lauma jonka meuhkaamista meidän on vielä yli kolme vuotta kestettävä.
Entisenä kokoomus äänestäjänä hävettää ja vanhoja kokoomuslaisia vastuunkantajia on ikävä.
Moni entinen kokoomuksen äänestäjä varmasti pohtii samoja kysymyksiä. Siksi kysynkin? Vieläkö tulevaisuudessa uskallat äänestää kokoomusta?

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Äänestäjät ylläpitävät suomen valtion ja suomalaiset Venezuelan tiellä.

    • Anonyymi

      Psykopaatteja sapettaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      113
      4782
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3483
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2410
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1538
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1473
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      39
      1299
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1192
    8. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      22
      1154
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1078
    10. 165
      1069
    Aihe