Taas kitistään joulujuhlasta

Anonyymi

Annetaan joulun olla joulu "itse kullekin säädyille". Ei loukata kenenkään perinteitä.
Kuusijuhlaan on kuulunut joulukuvaelma ja enkeli taivaan. Suotakoon se heille.

Kommunismi ei kuulu jouluun. Siis tämä
yksi komunismin perusajatuksista.
"Poista rukous tai mikä tahansa uskonnollisen ilmaisun vaihe kouluissa sillä perusteella, että se rikkoo kirkon ja valtion erottamisen periaatetta."

33

62

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Naukiossa kirkko vaihtui seisomapaikoiksi ruokalaan, nyt lienee kaikilla hyvä mieli, vanhemmat tuskin mahtuvat enää joulujuhlaa katsomaan kun ruokala tulee lähes täyteen jo oppilaista ja henkilökunnasta.

      • Anonyymi

        Pääasia lienee, että suvaitsemattomuus saa vallan. Ei ole mitään väliä, miten ihmiset, lapset, aikuiset ja jopa sairaalan potilaat saadaan estettyä osallistumalla joulun juhliin, kunhan vain suvaitsemattomat voivat kieltää toisten ilon ja itse iloita vahingoniloansa. Eräs tuttavani on luokanopettaja, joka kieltäytyi kuuntelemasta ns. suvakkeja ja järjesti entisen ajan joulujuhlan, jossa oli kaikki sen perinteet ja kansa nautti, kutsutu vanhemmatkin .

      • Anonyymi

        Minun aikanani ei ollut koulussa joulukirkkoa, siitä on vuosikymmeniä aikaa. Ilmeisesti fundikset eivät ole kuulleet liikuntasalista tai mistään muusta paikasta missä normaalisti koulussa näitä vietettiin tai heiltä puuttuu mielikuvitus.

        Toisaalta minulle on yhdentekevää vietetäänkö joulujuhla missä rakennuksessa ja pakotetaanko lapset laulamaan mollissa soitettuja virsiä ja rukoilemaan. Moskeija, kirkko, liikuntasali. Yhdentekevää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pääasia lienee, että suvaitsemattomuus saa vallan. Ei ole mitään väliä, miten ihmiset, lapset, aikuiset ja jopa sairaalan potilaat saadaan estettyä osallistumalla joulun juhliin, kunhan vain suvaitsemattomat voivat kieltää toisten ilon ja itse iloita vahingoniloansa. Eräs tuttavani on luokanopettaja, joka kieltäytyi kuuntelemasta ns. suvakkeja ja järjesti entisen ajan joulujuhlan, jossa oli kaikki sen perinteet ja kansa nautti, kutsutu vanhemmatkin .

        Onhan se typerää kieltää kirkossa juhliminen, eihän nuo tilat muuten kovin ahkerassa käytössä olisi. Mutta et näe kuitenkaan mitään syytä olla pakottamatta niitä lapsia kirkkoon jotka eivät touhuun usko?

    • Vassut ja islam ovat samalla asialla.
      Heillä on samat ihanteet ja viholliset.

      Ihanteet;
      Joku muu maksaa
      Globalisaatio
      Sosialismi

      Viholliset:
      Kristityt
      Kansallisvaltiot
      Porvarit
      USA
      Israel
      Trump

      Mikä heidän yhteinen tavoitteena on?

      • Anonyymi

        Mikä heidän yhteinen tavoitteensa on?

        "Alas lyökää koko vanha maailma ja valta meidän (rikollisten) silloin on!" ( = Kommunistinen hymni "Internationaali" / "Kansainvälinen".) Anarkia ja muutaman, yleensä ulkomaalaistaustaisen rikollisen johtama harvainvalta (Stalin oli gruusialainen pankkirosvo, islamissa taas herrastelevat muut, rikkaat johtajat: seksuaalirikolliset, varkaat, orjien pitäjät.

        Tämä on sosialisminkin päämäärä. Kumpikaan, islam ja sosialismi, eivät edusta aitoa demokratiaa, vaan väkivallan keinoin valtaan noussut vähemmistö hallitsee enemmistöä.

        Nyrkkitervehdys on myös yhteinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyrkkitervehdys on myös yhteinen.

        Demarit harrastaa nyrkkitervehdystä.

    • Anonyymi

      On vain hyvä että julkinen uskonnonharjoittaminen rinnastetaan tupakoinnin kaltaiseen haitalliseen paheeseen, jolle sivullisia ei saa julkisissa tiloissa altistaa tarpeettomasti.

      Samalla tavalla kuin tupakoitsijoille on varattu sairaaloissa oma huone tai ulkotila, on sairaaloissa myös oma tila uskonnonharjoittamista varten, jossa uskontoaan voi käydä harjoittamassa kanssaihmisiään häiritsemättä.

      • Anonyymi

        On se vaan kumma kun se ateistinen saasta saa saastuttaa ympäristöä ihan vapaasti.
        Ihan samoinhan sekin saattaa loukata joitakin kanssakulkijoita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On se vaan kumma kun se ateistinen saasta saa saastuttaa ympäristöä ihan vapaasti.
        Ihan samoinhan sekin saattaa loukata joitakin kanssakulkijoita.

        Osaat varmaan sitten antaa esimerkin sinulle koulussa tai sairaalassa väkisin tyrkytetystä "ateistisesta saastasta"?

        Vai puratko vain turhautumistasi pieksämällä pystyttämääsi ateistista olkiukkoa? Turhaudutko kun kukaan taaskaan ole ottanut tosissaan sinun uskomuksiasi?

        LBQT-agenda.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        LBQT-agenda.

        Millähän tavalla ateismi liittyy ihmisen seksuaalisuuteen? Määritelmällisesti ateismi tarkoittaa vain uskonpuutetta yliluonnolliseen jumaluuteen tai jumaluuksiin. Eikä sillä ole mitään tekemistä ihmisen seksuaalisuuden kanssa.

        Ettet vaan nyt yrittäisi syyttää väärää puuta syyttäessäsi ateismia, vaikka todelliset syyt lienevät sinun uskontosi asettamat rajoittuneet käsitykset seksuaalisuudesta sekä siitä johtuva sinun oma seksuaalinen ahdasmielisyytesi?

        itse olet ERITTÄIN ahasmielinen.

      • Anonyymi

        Joulujuhliin osallistuminen EI OLE JULKISTA USKONNONHARJOITUSTA, vaan juhlimista hyvässä seurassa, ts. sosiaalinen tapahtuma, mutta mitäpä ei vastustajat valehtelisi, jotta kansalla olisi ilot kielletty.

    • Anonyymi

      Me aikuisikään ehtineet olemme saneet jouluisin olla siunattuja tiernapoikien näytelmällä, josta me muistamme ikimuistoiset Herodeksen, Knihtin, Mänkin sekä murjaanein kuninkaan.

      Näytelmä on vanha kristillinen joulukuvaelma Oulun seudulta ja siinä vuorosanoissa käytetään perinteisesti vielä 1800 -luvulla olleita fraaseja ja sanamuotoja. Kristillisenä kuvaelmana kokonainen, lyhentämätön Tiernapojat on rikassisältöinen ja syvällisellä sanomallaan suomalaista kansaa sukupolvesta toiseen puhutteleva.

      Tiernapojista on jäänyt usein mieleen reippaat pojannaskalit miekkoineen, kruunuineen, viittoineen ja hiilellä mustattuine naamoineen jotka varsin kuuluvalla äänellä ja eläytyvällä näyttelemisellään ovat tuoneet ihmisten mieliin jouluiloa.

      Tiernapojat on suomalaiskansallista kristillispohjaista kulttuuria väkevimmillään ja muistuttaa mieliimme joulun kalleimman sanoman ja lahjan: Jumalan joka syntyi ihmiseksi, seimeen Beetlehemin tallissa, heinille härkäin kaukalon. Pyhä Jumalan sana, jouluevankeliumissaan tämän ihmiskunnan Vapahtajan syntymän ilmoittaa ja tästä tulisi kaikkien jouluna iloita ja suuresti riemuita! Tätä sanomaa nostaa esille myös Tiernapojat -kuvaelma.

      Suomalaisen kirjallisuuden seuran sivuilta voit lukea kokonaisena Toernapojat -näytelmän. https://(tähänkohtaantulee www).finlit.fi/fi/tietopaketit/vuotuisjuhlat/joulu/kansanrunousarkiston-aineistonaytteita/tiernapojat#.Xf3teUczaUk

      On suuri sääli ja häpeällistä että Suomessa on alkanut nostaa päätään taantumukselliset voimat jotka ovat nähneet jo kaikkien rakastamassa Tiernapojisakin pahennuksen aiheita, koettaessaan muuttaa maailmaa vihervasemmistolaisten radikaalifeminististen "arvojen" (=lue arvottomuuden) mukaiseksi kirjarovioineen ja kiellettyine sananvapauksineen.

    • Vietetään talvijuhlat työväentalolla. Lauletaan prolelauluja. Tanssitaan kusen ympärillä.

      • Anonyymi

        Sairaaloissa sai ennen myös tupakoida huoneessa mutta ei saa enää nykyään. Kun rajoitukset aikoinaan tulivat voimaan pidettiin niitä vakavana iskuna yksilönvapautta vastaan. Tietysti tupakkamiesten ja -naisten toimesta. Enää kukaan ei vaadi että sairaalahuoneissa tulisi saada polttaa tupakkaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Joo ei tämä mikään demokratia ole jossa enemmistö päättää, jos yhtä häiritsee joululaulut, niin silloin kukaan ei kuuntele. Kyllä sama periaate pitää saada muuallekin, esim eduskuntaan, jos uusi laki häiritsee tai loukkaa yhtäkään kansanedustajaa, niin silloin kaikki on ilman uutta lakia, kyllä häiritsevien ja loukkaavien lakien tekeminen on lopetettava.

      • Anonyymi

        Eivätkö he siellä ole tietoisia, että korvakuulokkeet on keksitty. Simulaatiotulkkaus kehitettävä niin , että jokaiselle kuuluu laulut niin hengellisinä tai ateisisina kuin potilas itse haluaa.

    • Punainen on perinteisesti ollut sosialistien ja kommunistien mieliväri.
      Pois punaväri, persusuomalainen joulupukki pukeutuu sini-valkoiseen.
      Tontut ovat olleet sen värin aktiiveja jo kauan.

      • Anonyymi

        voikukka on keltainen, miksi ei punainen? t:loukkaantunut

    • Anonyymi

      Sairaalassa ei kai enää saa laulaa hengellisiä joululauluja ja joissain kuorojen joululaulanta on kielletty kokonaan, koska kuulemma jotkut pahantahtoisuuttaan ovat valittaneet näistä. Nyt mennään muutaman katkeroituneen vassarin ehdoilla näköjään kaikkialla - kunnes tästä kamalasta vahingonteosta tehdään loppu.

    • Me ollaan Soffiinan kanssa huomattu, että tämä joulukuu on selkeä poikkeus aikaisempiin. Joulunvihhaajalahkojen vihapostauksia on ollut yllättävän vähän ja syy lienee tuoreessa Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen joulukirkon vastaisessa linjauksessa, joka on saanut nämä jätökset hiljaisiksi, jotta eivät vaan vahingossa samaistuisi tähän virkamiespäätökseen. Toinen syy saattaa olla siinä, että heidän gurunsa Juha Ahvio on blogissaan selkeästi tyrmännyt joulunvihhaajalahkojen argumentit ja asettunut voimakkaasti puolustamaan joulua kristillisenä ja periraamatullisena juhlana. Joulunvihhaajalahkot ovat ymmällään.
      😂 🤣

      • Anonyymi

        Onko Soffiina oikea vai vasen kätesi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko Soffiina oikea vai vasen kätesi?

        Varmaan vasen.

    • Anonyymi

      Sairaalassa ei kai enää saa laulaa hengellisiä joululauluja ja joissain kuorojen joululaulanta on kielletty kokonaan, koska kuulemma jotkut pahantahtoisuuttaan ovat valittaneet näistä. Nyt mennään muutaman katkeroituneen vassarin ehdoilla näköjään kaikkialla - kunnes tästä kamalasta vahingonteosta tehdään loppu.

      Kyllä se vaan niin on ettei sairaalaan tarvitse mennä laulaan uskonnollisia tai muuten aatteellisia lauluja ja varsinkaan niitä helvetin virsiä joita kukaan ei oikeesti jaksa kuunnella antakaa sairaitten levätä rauhassa ja parantua sitä varten sairaalat ovat

      • Anonyymi

        No tuo sairaalakielto on jo silkkaa sadismia ja kiusantekoa ihmisiä kohtaan joita ilahduttaa kuulla kaunista Joululaulua ja Joulun Sanomaa.

    • Anonyymi

      Kouluhallitukselle ja kirkolle hyvä neuvo, että Joulun aika on hyvä mahdollisuus suvaitsevaisuuskasvatukseen ateistien, muslimien ja kristinuskoa vihaavien ihmisten lapsille. Kaikki lapset vaan kirkkoon kuulemaan Joulun aitoa Sanomaa, mikä on tarkoitettu KAIKELLE kansalle. Amen

      Tätä tilaisuutta ei tulisi jättää käyttämättä, sillä näin voimme kasvattaa kaikista ihmisistä suvaitsevaisia ja ymmärtäväisiä ihmisiä ja tutustumaan muitten tapoihin. Mikä mahdollisuus!! Ei kannata jättää käyttämättä.

    • Anonyymi

      Punavihreät ovat aloittaneet tosissaan kristinuskon karsimisen Suomesta.
      He tekevät tilaa islamille.

      • Anonyymi

        Tälle on tehtävä loppu!

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1309
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      35
      840
    3. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      27
      586
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      580
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      538
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      526
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      521
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      16
      482
    10. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      15
      482
    Aihe