Mua on jo kauan ihmetyttänyt tämä vaasan haukkuminen tällä palstalla. Hieman huvittuneenakin saa seurata mitä ihmeellisimpiä kommentteja ja paskapuhetta tästä kaupungista.
Esimerkiksi vaasan koko. Ok, tää ei ole mikään suurkaupunki, mutta so what? Mun mielestä tää on ihan sopivan kokonen kaupunki ja täältä löytyy kaikenlaista ja itse opiskelijana viihdyn täällä todella hyvin. Vaasassa on kokoonsa nähden todella paljon ruokapaikkoja, pitzerioita ym. ja baarejakin riittää ainakin meidän ikäisille. Harrastusmahdollisuuksia on paljon ja onhan täällä myös suomen parhaimman kuntosalin tittelin saanut Sports Club. Täällä on myös AMK ja yliopisto; vaasa on suosittu opiskelukaupunki. Puhumattakaan tämän kaupungin kauneudesta, joka varsinkin kesäisin on vertaansa vailla.
Yksi ikuinen puheenaihe on myös nämä ruotsinkieliset, joita täällä on aikas runsaasti. Mitä me niistä välitetään, annetaan niiden vaan elellä omassa yhteisössään. Mielestäni tästä pitäisi myös ajatella positiivisia asioita, että tämä on kaksikielinen kaupunki ja oman kielitaidon kehittämiselle on siis hyvät mahdollisuudet. Tämä on myös hyvin kansainvälinen kaupunki, opiskelijoita on monista eri maista runsaasti, joka tuovat väriä katukuvaan.
Tarkoitukseni oli nyt tuoda esille myös tämän kaupungin positiivisia puolia, näiden ikuisten negatiivisten kommenttien rinnalle. Saa ottaa kantaa :)

Vastaukset 2
Vanhimmat
Lienee tällä palstanne ne muutamat henkilöt jotka niitä kirjoittelee :D, mutta kyllä aina parantamisen varaan on.
BTW: Kauppoja on muuten hyvin Vaasassa ja lisää tulee. Meinaan näitä isoja supermarketteja...Giganttikin lienee tulevan Kivihakaan?
tossa on kantaa! yks parhaimmista viesteistä ikinä :)