Persut mennen tullen. Marinin nuoruus, hyvä käytös, selkeä ja huomioonottava ilmaisutapa on ihan toisesta maailmasta kuin Halla-ahon ikuinen valitus ja suuren suomalaisen kansanosan haukkuminen ja mollaaminen. Halla-aho repii kaiken kappaleiksi. Marin rakentaa.Suomen kansan yhteen.
Marin peittoaa
Anonyymi
51<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 51
Vanhimmat
Toimittajat televisiossa ja lehdistössä sekä muualla mediassa voivat alkaa siistiä kielenkäyttöään. Eritoten Ilta-Sanomien, roskalehde, agendatoimittaja Timo Haapalasta, jonka maalittamisista tullaan ennen pitkään tekemään rikosilmoitus.
Kun kansalaiset kyllästyvät tämän valheita suoltavan toimittajan juttuihin ja hän tekee ratkaisevan virheen, Ilta-Sanomat vain näyttävät ovea tälle kärttyisälle ukolle ja se on sitten siinä.
Journalistin pitäisi pysyä asiatotuudessa, mutta kappas vaan, eihän se käy, kun vaalit ei menneet kuin Haapala suunnitteli. Ja persujen ei kannata elämöidä, ei hän teitä ajatellut pääministeriksi, vaan Petteri Orpon. Mutta eihän se olisi onnistunut, kun persutkin meni nipinnapin ohi kokoomuksen.
Sanna Marinin hyvä käytös on hyvänä esimerkkinä nuorisollemme ja vanhempikin väki on pannut sen merkille. Hän on napakka, eikä päästä röyhkeitä marhelmejä tai muita timoheinosia tai petteriorpoja hyppimään nenälle ja tytöttelemään. Halla-ahokin tulee huomaamaan, että sanavalmis pääministerimme ei sekoile sanoissaan, vaan on johdonmukainen.
Persuille ei tietenkään mikään sovi, mikään mitä muut tekee ei ole hyvää, aina täytyy olla katkera ja hyökätä, kiristellä hampaita ja solvata. Senkö te olette oppineet kotikasvatuksestanne ja imeneet itseenne jo äidinmaidosta?
Olen täysin varma, että siellä on lähtölaukaus annettu tälle valtavalle katkeruudelle, jota joka paikkaan levitätte.
Sanna otti mallia henkisesti häiriintyneestä pikku Gretasta ja möläytti hävetkää-huudon häntä kokeneemmille ja varmasti fiksummille poliitikoille.
Ei tämmöistä raakiletta hallitukseen.
Minäkin olen huomannutn Haapalan muutoksen. Vanhus on käynyt koko ajan yhä katkerammaksi ja ilkeämmäksi, jopa juorujen ja pikkuvalheiden varassa toimivaksi. Yrittää sillä varmaan pitää puoliaan kilpailussa nuorempia ja älykkäämpiä toimittajia vastaan. Esim. Tommi Parkkonen osaa olla asiallisesti kovasanainen. Jos Maria Pettersson kirjoittaisi enemmän politiikasta, hän olisi kova luu, tuossa esimerkki:
https://www.journalisti.fi/artikkelit/2019/9/tynantaja-esitt-poikkeuksellisen-trkeit-muutoksia-tyehtosopimuksiin/
Muutenkinn huomattu ettei nuorisolla ole mitään kunnoitusta vanhempia ihmisiä kohtaan se näkyi myös tuolla eduskuntasalissa
Myöskin tuo ettei Marinin järkeilyn mukaan esim. Ruotsi ole oikeusvaltio voisi tuottaa mielenkiintoisia mediakäänteitä jos se tuotaisiin enemmänkin julkisuuteen :
"– Nyt on väitetty, että ollakseen oikeusvaltio, Suomen on tuotava myös aikuiset, jos lapsen etu sitä vaatii. Kumma juttu. Eikö Ruotsi ole oikeusvaltio? Eikö Norja, eikö Tanska, eikö suurin osa Euroopan unionin jäsenmaista ole oikeusvaltioita? Eivätkö ne noudata kansainvälisiä sopimuksia, koska niissä ei ole päädytty siihen, että aikuisetkin on tuotava, Ben Zyskowicz sanoo.
Hänen mukaansa syntyisi mielenkiintoinen keskustelu, jos pääministeri Sanna Marin (sd.) julistaisi Ruotsin valtiovierailulla, ettei Ruotsi ole oikeusvaltio tai ruotsalaiset noudata kansainvälisiä sopimuksia.
Ben Zyskowicz vastaa myös väitteisiin siitä, ettei lapsia ja äitejä voitaisi erottaa leirillä, koska Suomen lainsäädäntö ei sitä salli.
– Kumma juttu, kun päätöksessään oikeuskansleri on eri mieltä. Hänen mielestään näinkin voidaan menetellä. Olennaista on, että jatketaan neuvotteluja ja ponnisteluja kaikkien suomalaisten lasten saamiseksi turvaan. Kun sanotaan, etteivät kurdit suostu. No eivät he tänään suostu, mutta ehkä huomenna jo suostuvat, kun neuvotteluja jatketaan."
https://www.verkkouutiset.fi/ben-zyskowicz-eiko-ruotsi-muka-ole-oikeusvaltio/
https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/4808189/Itavaltalaislehden listaus Paaministeri Sanna Marin neljanneksi inspiroivin ihminen maailmassa
italialainen mies ainakin näkee inspiroinnin...kontillaan tai sui-hing
Monesko tuolla listalla on Halla-aho? Pettämässä naisissa tai koti-isänä viidelle lapselle?
Lyhyessä ajassa on Suomessa tapahtunut ja on tapahtumassa kulttuurivallankumous. Aina "oikeassa" olevat rääväsuiset Persut jäävät paitsioon. Samoin käy USA:ssa. Kansa on alkanut kyllästyä Trumpin hirviömäiseen kansanjakoon. Jälleen huomataan, miten hyvä käytös ja kansan kokonaisuuden huomioonottaminen, on ainoa kansan parhaaksi toimiva yhdistelmä.
Eikös se ole toisin päin vihreät ovat terrorisoineet jo liian kauan ja nyt suomalaiseten mitta on tullut täyteen. Se toki näkyy kannatusluvuissa.
Marin on kuin ilmetty Putinin Tytär!!!
Sama jäisen kylmä katse ja täydellinen välinpitämättömyys duunaria kohtaan
Onkohan tuo möläyttelijä täydessä järjessään?
Sanna helpottaa kilpailijoiden asemia
poliittisessa kilpailussa.Kokoomuksen
vähättely on poliittista osaamattomuutta.Sannan toiminnasta
näkyy Haaviston hyysääminen.Sannan johtamis tapa on puutteellinen ja perustuu tunnepuolen johtamiseen
millä pärjäisi paremmin kirkollisissa
ympyröissä ,mutta poliittinen päätöksenteko on tunteetonta ja perustuu vain perheiden toimeentulon
Ja tulevaisuuden varmistamiseen.
Tähänpä mielisin lisätä:tilulilulii, tilulilulii.
´
Esko Nurmijärveltä
Sanna tietenkin tietää ,että lapset
jotka tuodaan Suomeen ovat geeniperimältä Suomalaisia,koska
muussa tapauksessa lapset kuuluvat
muualle.Isis järjestön terroristit ovat
monta kertaa hyvin pahasti luonnevikaisia mikä usein periytyy
lapsiinkin.Lapset täytyy palauttaa
oikeisiin maihin ja heidän henkisen
puolen koulutus on pakollinen .Tiedän
että Sanna ei ole ajatellut kaikkia
asioita ,mutta tekee päätöksiä ,kun
Haavisto pakottaa.
Vasuria vituttaa suunnattomasti, kun jää häviölle aatteensa kanssa!!
Vuh vuh, vasuripiski.
Sulla on noi välimerkkkisäännöt jääny koulussa oppimatta
Olipas älykästä ajattelua (naurua).
Taitaa olla Marinilla jokin kytky ryssiin. On sen jutut vaan niin ryssämaisia.
Eikä peittoa. Niin kauan kun terroristit ovat etusijalla, ei hän peittoa yhtään mitään. Olkoon vaikka enkeli pääministerinä.
Maailma ei toimi Persujen Venäjä ja Ruotsi kytköksien ympärillä. Paremminkin nuo kytkökset katkaisevat virrat koko Persulikkeeltä. EU:ssa eivät saa virtaa ollenkaan ja ovat siksi täysin tuuliajolla.
Marin peittoaa itsensä hautaan noilla isis myönteisillä kommenteillaan.
Juuri äsken Trump allekirjoitti ryssänputken pakotteet usa määrittelee 60 päivän kuluessa boikottiin joutuvat yritykset ja henkilöt
He eivät myöskään saa viisumia Usahan
Lipponen ja Kom Marin voivat olla joukossa The Trump administration would then have 60 days to identify companies and individuals providing services on the pipeline. The sanctions would revoke US visas and block the property of these individuals. Those targeted by the sanctions would then have 30 days to wind down their operations. Switzerland-based Allseas, which has been hired by Russia's Gazprom to build the offshore section, is one company that could be targeted by the sanctions.
Marin näyttää suhtautuvan persuihin samalla tavalla viisaasti kuin aikanaan Claes Andessoon, eli antaa heidän räksyttää, eikä reagoi sen kummemmin. Sanottiin, että Andersson psykiatrina tajusi hyvin, etteivät henkisesti jälkeenjääneet parane haukkumalla.
Hyvähän sitä on komeilla 13 prossan kannatuksilla suhtautua jatkakaa vain samaan malliin :)
Marin on kuin ilmetty Putinin Tytär!!!
Sama jäisen kylmä katse ja täydellinen välinpitämättömyys duunaria kohtaan..
Marin on pääministerinä aika vihreä. On Halla-Aholla vähän enempi koulutusta, kuin Marinilla. Eiköhän se ehdi vielä töppäillä.
Marin on hallintotieteiden maisteri. Halla-aho on tohtori, mutta väitellyt kirkkoslaavista. Kumpikohan on tärkeämpää pääministerin hommassa? Halla-aho voisi hakea Venäjän ortodoksisen kirkon palvelukseen.
Vaalitulos olisi muuttunut eikä kom marin olisi ministeri. Ylen pimittäjät eivät ennen vaaleja kertoneet että Sdpn pääluottamusmies moniraiskaajana https://www.suomenuutiset.fi/sdpn-kuntavaaliehdokkaalle-kolmen-vuoden-vankeustuomio-pari-viikkoa-vaaleja-raiskasi-naisen-rikosk
Okello, oli kevään 2017 kuntavaaleissa sdp:n ehdokkaana. Okellon ehdokasesittely on edelleen nähtävissä Vaasan sdp:n verkkosivulta. Ehdokasesittelyssään Okello ilmoittaa olevansa pääluottamusmies sekä shop steward, joka tarkoittanee kaupan myyjää
Marinilla ei ole yhtää persututtavaa tai persusukulaista. Hän siis elää rehellistä elämää. Eduskunnasss persusuhteet ovat sitten virallisen kylmiä eikä mitään muuta. Onneksi näin.
Marin elää täällä Jussin Persulandiassa, eikä voi muuta kuin itkeä.
Näinhän te vassarit joka päivä hoette.
Marin on kuin ilmetty Putinin Tytär!!!
Sama jäisen kylmä katse ja täydellinen välinpitämättömyys duunaria kohtaan..
Onneksi hän rakastaa ulkomaisia lapsia.
Minkä suuren kansanosan ? Milloin ja miten Halla-aho sellaista, mikä se sitten lieneekin, on haukkunut ?
Että mitä lieneekin mennyt sanomaan se joka jotain sanoi mutten kyllä tiedä että kuka mutta mitä. Nii että Mitä Vittua?!?
Persujen sivistys odottaa ilmenemistään. Se on syvällä eikä pulpahda esille. Sanna Marinilla sivistys liittyy jokapäiväisiin toimiin ja puheisiin ja luo siten uutta valoa. Hän on erinomainen pääministeri. Suomen kansa on poliittista sivistystä todella odottanutkin
Marinin myötä Suomen poliittisessa ilmapiirissä puhaltavat uudet raikkaat tuulet.
Hyvä. Marinin avulla vapaudutaan Persujen mutapainihölötyksestä.
Räksyttäjä Riikka Purrasta ei voi koskaan tulla pääministeriä. Suomi ei alistu sille tasolle.
Voisi tosiaan olla niin, ettei ahkera ja kuuliainen Suomen kansa ansaitse saada ihan minkälaista pääministeriä tahansa.
Keskustelun luettuani on sanottava seuraavaa, persujen kirjoitustaito on jäänyt persu- eiku peruskouluun ja historia on jäänyt oppimatta, sivistystaso on nolla ja kopiopersu jaksaa toistaa ja toistaa ja toistaa ja toistaa ja öyhöttää
Tampereen Persuista ei löydy pääministeritason naista eikä varsinkaan miestä! Löytyisikö koko valtakunnasta. Todellakin ei taida löytyä.
Jussi on nousemassa uuden hallituksen
pääministeriksi ,koska kuuntelee kansan syviä rivejä.Seksuaali asioiden
jatkuva junttaaminen eduskunnassa on
mennyttä maailmaa ja on tullut tiensä
päähän ,kuten puna vihreä aate häpeään.Porvareihin on meidän Suomalaisten luottaminen ja onhan
hyviä nimiä kokoomuksessa,keskustassa,perus.Olen täysin hylännyt vasemmiston koska
ovat tuhoomassa lastemme tulevaisuuden.
Suomessa ovat kaikki porvareita, joten persukin on porvari. Persut tuntuvat vaan olevan ÖKYporvareita. Mitä muuta on Persun isänmaallisuus: minulle ja meikäläisille kaikki, muille ei mitään.
Sosdem katoaa voimalla pohjoismaissa Viro mukaanlukien
Ruotsin YLEn eli SVTn selvityksiä
Eri selvityslaitoksilla on puolueiden kannatus ja järjestys toisinaan erilainen. 19.12. ENSIMMÄISTÄ KERTAA SVT Novus-mittauksessa Ruotsidemokraatit SD on suurin
Sosdem S romahti yli 2 prosenttia edellisestä
Jihadisota Ruotsissa laajenee pikkupaikkakunnille (Uppsalassa - asukkaat yliopistolaisia - tehdään murhia)
SVT/Novus: SD är största parti
UPPDATERAD IDAG 09:40PUBLICERAD IDAG 07:15
Sverigedemokraterna är för första gången största parti i SVT/Novus väljarbarometer. Partiet får 24 procents stöd i mätningen och ökar jämfört med förra månaden. Samtidigt tappar Socialdemokraterna och får 23,7 procent. Sverigedemokraterna fortsätter att vinna stöd hos de svenska väljarna och för första gången någonsin är SD störst i SVT/Novus väljarbarometer. Skillnaden mellan Socialdemokraterna och SD är dock 0,3 procentenheter och inom felmarginalen. Sverigedemokraterna noterar nu sin högsta notering någonsin
Olisi ollut häpeäksi Suomelle, jos ei olisi haettu Suomeen Al-Holin orpojakaan. Tämän jälkeen on häpeäksi Suomelle, jollei haeta Hakkaraista kotiin Brysselistä. Ei pidä jättää oman onnensa varaan sellaisia suomalaisia, jotka eivät ominensa pärjää eli ovat avuttomia. Marin tekee varmaankin päätöksen vielä tämän vuoden puolella..
Kom+Marin+politiikka+pidetään+Pohjoismaissa+vanhakantaisena+sosialismina+josta+halutaan+pysyvästi+päästä+pois.+Ruotsidemokraattien+SD+Jimmie+Åkesson+heittää+haasteen+Jussi+Halla-aholle+veljellisessä+kilpailussa,+SD+kannatus+Sentio-mittauksessa+uusi+ennätys+29,1+%+demarit+S+laskussa+21,1+%.+Ero+on+suurin+kautta+aikojen+Sention+mittauksissa
Sentio+on+tunnettu+siitä,+että+sen+ennusteet+ovat+pari+kuukautta+edellä+toteutumistaan
SD:s+julklapp:+29,1+procent+i+väljarstöd+av+Sentio+–+och+en+dödskyss+till+S+21,1+procent
Sentio,+som+är+kända+för+att+ligga+två+månader+före+alla+andra+opinionsundersökningar,+har+i+sin+senaste+undersöknig+en+rejäl+julklapp+till+SD+–+och+en+dödskyss+till+Socialdemokraterna.
Statsminister+Stefan+Löfven+kan+bara+sitta+och+titta+på+när+hans+socialdemokratiska+parti+förtvinar+till+förmån+för+Sverigedemokraterna+–+som+nu+med+bredaste+marginalen+någonsin+är+Sveriges+största+parti+i+en+Sentiomätning
Sanna tietää hyvin, että Persut hakevat tukea veljespuolueiltaan ulkomailta. Ylittääkö tämä hyväksyttävyyden rajat itsenäisen Suomen kannalta, on siinä ja siinä. Onneksi Sanna Marin on suomalaisuuden tukija henkeen ja vereen toisin kuin Perussuomalaiset.
Sen+verran+Hakkaraisesta+että
Eu-+parlamentissa+EI+YHDELTÄKÄÄN+SUOMALAISELTA+KYSYTÄ+YHTÄÄN+MITÄÄN+MISTÄÄN
niitä+tarvitaan+vain+kun+esim+Olli+Pönttö+Rehn+hyväksyi+Bulgarian+Romanian+kerjäläiset+jäseniksi+ja+itä-+eurooppalaisten+tulva+ssi+Englannin+eroamaan+Eu:sta
Rehn+on+pönttö+jolla+ei+ollut+edes+RYHMÄÄ+EU:SSA+vain+maataloustukia+vastustava+ALDE+eli+pönttöä+tarvittiin+vain+työkaluna+KUIN+ISÄN+TYTÄR+URPILAISTA+nollaa+afrikkapellekomissaarina
Eli+Hakkarainen+osaa+Eussa+PAINAA+NAPPIA
ei+matuja+Suomeen+kehiyysmsista
Se+riittää
Huhtasaari+otetaan+pois+tarvitaan+Porissa+Tynkkynen+jatkaa+tilalla+seuraavalla+kaudella
2021+vaaleissa+kesķusta+katoaa+kunnista+sdpn+apupuolueena.+2023+vaaleissa+keskustan+ja+sosialidemokraattien+kannatus+on+YHTEENSÄ+15+prosentin+pinnassa+ja+puolueet+jotenkin+yhdistetään+vaaliliittojen+kautta
Vallasta+2023+taistelevat+PS+kok+vihr
Halla-ahon+tavoite+on+40+%
Eiks Marin ookkaan suomalainen?onko ruotsalainen,tanskalainen.No ainakin heti alkoi järkätä tänne väkee.Mitenkä kun suomen talous laskee kuin kissanhäntä pitää varmaan veroja ja maksuja lisätä.Äänestikö suomalaiset todella nuo ministeteiksi,keskustakin vaalien häviäjä.Vihreätkin,Suomenkansa on tyhmää,samaa virhettä toistetaan ,aina v.1800,sosisaliraatti.Kansanluottamuksen voisi mitata kaikilta äänioikeutetuilta.Eikä 1000 hyväosaselta porvarilta,joihin r-kiskan täditkin kuului.Alipalkatut hoitajatkin,myös nukkuvilta voisi kysellä.Kadun asunnottomalta.Kaikilla ihmisillä on äänioikeus soomesa.18 v kun vaan on.
Persu on omahyväinen, ylipulska pönkäre.
Rauhallista Joulua Päääministeri Sanna Marinilla ja hänen perheelleen.
voi pikkuinen vasurilapsonen!
Tuliko nyt hyvä mieli kun pääsit pillittämään katkerasti.
Marin on kuin ilmetty Putinin Tytär!!!
Sama jäisen kylmä katse ja täydellinen välinpitämättömyys duunaria kohtaan..
Onneksi hän rakastaa ulkomaisia lapsia.