En löydä oikeastaan yhtään hyvää asiaa tämänhetkisestä. Huomaan kuinka jokin vain haittaa sitä kaikkea johon pyrin. En usko ihmisen pystyvän elämään hyvää elämää tai edes kohtuullista, kun se ei ole oma itsensä. Tästä voisi kirjoittaa isonkin kirjan ja koen olevani vain jätettä yhteiskunnalle. Näin ei vain voi jatkua, jos ajatellaan tavoitteita elämälle ja niiden haaveiden toteutumiselle. Onko vaikea ymmärtää mitä ihminen kokee kaiken ollessaan tyhjässä ja huonossa. Huomaan kaiken, pienenkin haitan itsessäni, ulkopuolisen haitan. Kaiken piti olla loppu ja luulin olevani vesillä, joissa puhtaus loistaa ja ajatus on vapaa. Olin väärässä ja se ei ainakaan edistä sitä näkemystä itsestäni mihin olen matkalla. En vain voi olla muuta kuin pettynyt tähän hetkeen, se syö sielua ja identiteettiä. Keksityt tarinat ja itsensä kohtaamiset, sen oman itsensä kohtaaminen, jota varjostaa petetyt lupaukset. Ehkä elämäni on vain paha uni, jota en pysty hyväksymään. Ainoa keino on vain lähteä karkuun sitä mikä ei ole aitoa ja luovuttaa.
En tykkää tästä tilanteesta.
Anonyymi
6<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Vaihda "seurakuntaa". Niin itse tekisin tilanteessasi. Turha jauhaa, jos ei itse pyri muutokseen.
Tarjan lapset, ette voita😭Ette ole jumalan terveitä😱👿
Näin sivusta kuulostaa, että elät ehkä kolmenkympin tai neljänkympin kriisiä? Oma kriisiini kävin läpi 26-30v:nä jo 20v sitten. Silloin loppui ensimmäinen pitkäaikainen parisuhde (olimme kuin paita ja peppu tavallaan, mutta kuitenkaan se ei olisi riittänyt elämänkumppanuuteen mm. arvomaailmaerojen takia.) Silloin vaihtui vakituinen työ opiskeluun. Näin jälkikäteen kumpikin päätös oli oikea.
Et ketään muuta saa täyttämään tyhjyyden tunnetta. Se sinun on itse itsestäsi löydettävä. Mitä haluat elämältä? Tarvitsetko tavoitteita? Perheen? Mitä haluat parisuhteelta? Mitkä ovat omat elämänarvosi? Kun tiedät mikä on oma perustasi (arvot, tavoitteet, unelmat), on tyhjän tilalle jo kasvamassa uutta.
Itse tuossa vaiheessa halusin oppia lisää työssä, valitsisin ehkä rankimman tavan sen toteuttaa (väitöskirja). Haluaisin perheen ja hyvän parisuhteen. Muun sain, mutta tuo viimeinen on ollut vähän haastava toteutettava. 😂 Lapsien saattaminen tasapainoisiksi pärjääviksi aikuisiksi vie monta vuotta. Ei tarvitse työn lisäksi muita isoja tavoitteita. Vanhemmiten myös ihmissuhteiden merkityksen ymmärtää. Onni tulee yksinkertaisista asioista.
Eläisin täydellistä elämää, jos yksikään ei sekaantuisi asioihini. Jollain on suuri tarve sekaantua elämääni ja korostaa virheitäni, jotka eivät ole itselleni virheitä, vaan elämää missä rakastan olla. Se että joku toinen katsoo asioita hänen tavallaan on väärin ja se ei tule koskaan tuottamaan tulosta tyytyväiseen elämään, koska se ei ole sitä mitä elämältäni haluan. Nämä ovat helppoja asioita ymmärtää, jos hiukankin arvostaa ihmisen ainutlaatuisuutta ja yksityisyyttä.
Palatakseni aiheeseen, jos ihminen tahallisen häirinnän takia ja muiden systemaattisten tekojen ansiosta ei osaa edes enää nauhoja sitoa kengistään, niin miten se voi suunnitella tulevaisuutta esimerkiksi opiskelun tai työelämän merkeissä? Jos kaikki on vain turhaa ja haitallista, niin miksi yrittää enää mitään.
Itselläni on perhe, jota rakastan ja joiden kanssa elämääni vietän elämäni loppuun asti. Se on kaikkein tärkein asia itselleni ja sen eteen tekisin kaiken. En tarkoita maratooneja ja wimbledonin voittoja, vaan mikään ei mielestäni ole mahdollista, jos ihminen ei ole täysissä omissa itsessään, ilman yhtään ketään ja mitään muuta.