Mitä tekisitte?

Jos Venäjä alkaisi päästään suomeen pakolaisia, vaikka nyt aluksi 500 tuhatta?.
venäjä avaisi rajan sanoisi että.menkää.
Me täällä suomessa vaadittiin jo neukkulan aikaan että sieltä pitää päästä vapaasti matkustaan länteen.
Tässä se meidä suomalaisten toive kävisi sitten toteen.
Silloin monet sanoi että ihmisen pitää päästä vapaasti matkustaa kaikkialle.
Miten PS toimisi tässä tilanteessa?.Ja miten muut toimisi?
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei ole ollenkaan mahdoton ajatus, että jos Suomi vaikkapa liittysi Natoon, Putin voisi näpäyttää meitä lähettämällä turhat ulkomaalaiset rajalle. Venäjällähän on paljon vierastyöläisiä, jotka muuttuvat taakaksi, jos talous sakkaa ja työt loppuvat. Ylimääräiset ulkomaalaiset muodostavat turvallisuusuhan, joten Putin pääsisi heistä kätevästi eroon dumppaamalla heidät Suomeen. Meillähän on tilaa, kuten vihervasemmisto on jo vuosia sanonut. Suomi kuuluu kaikille--varsinkin ulkomaalaiselle joutuväelle.

Äänestä

Jos vaikka 100000 juoksisi läpi metsän niin ei sille oikein mitään voi tehdä.

Antti Rinnettä lainatakseni laitettaisiin ne töihi.

Äänestä
  • Kun ei ole sotatila niin sieltä ne voi juosta, eikä täällä sille mittän voi. Aseettomia ei saa ampua.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Jos Venäjä alkaisi päästään suomeen pakolaisia, vaikka nyt aluksi 500 tuhatta?.
venäjä avaisi rajan sanoisi että.menkää.
Me täällä suomessa vaadittiin jo neukkulan aikaan että sieltä pitää päästä vapaasti matkustaan länteen.
Tässä se meidä suomalaisten toive kävisi sitten toteen.
Silloin monet sanoi että ihmisen pitää päästä vapaasti matkustaa kaikkialle.
Miten PS toimisi tässä tilanteessa?.Ja miten muut toimisi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu