Sääliksi käy niitä, jotka nilkat paljaana kulkevat katukuvassa talvipakkasilla. Ei se terveellistä ole, ovat monet lääkäriasiantuntijat todenneet. Tästä kun talvi kehittyy ja pakkaset tulevat, kylmä tuulinen viima, ei se hyvää tee tee paljaille nilkoille. Tulehduksia ja paleleltumisvammoja. Sitä se teettää, muodin seuraaminen orjallisesti. Näillä leveysasteilla pitää paljasiho suojata vaatetuksella, varsinkin talvella. Väärin pukeutuneet ihmiset, nilkat paljaina ei ole seksikästä, vaikka itse niin kuvittelevat olevansa seksikkäitä ja saavansa positiivista huomiota.
Trvejärkinen ihminen osaa pukeutua Suomen talviolosuhteisiin.
Trvejärkinen ihminen osaa pukeutua Suomen talviolosuhteisiin.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Muotii oli joskus, varkauteen tulee muutoskin myöhemmin.
Muutama vuos sitten kulin itekin nuin. En enää. Kun ikää alkaa karttua,niin jää tollaset tavat. Ja ne on jokaisen omat nilkat. Elkää välittäkä. Sama kuin jokaisen paino. Oma asia.
Seksikyys on alle 50vuotiaiden asia. Lähes kuuskytä vuotiaat on jo oksettavia läsähtäneitä.
Varttuneet osaavat kuitenkin kirjoittaa kieliopillisesti oikein. Sinun tekstisi vilisee kielioppivirheita.
"s kuuskytä vuotiaat on jo oksettavia läsähtäneitä."
Sinustakki tullee oksettavan läsähtäny. Kiva.
Menikö tunteisiin.
Taitaa olla teinit,kun kulkee nilkat paljaana. Harvoin enää amiskassa tai lukiossa. Ei kai sillä seksikkyyden kanssa tekemistä ole,kuten aloittaja kuvittelee. Minusta tatuoinnit ja nilkkakorut vanhoilla naisilla on naurettavia. On vanhainkodin hoitajilla lystiä,kun vanhuksen persauksessa ties mitä tatskaa. Heh. Tai nilkassa tai missä vaan. Ryttyinen iho.
Keniaan maksullisiin...
Tämä on sitä lähi-idän muotia.
Bumsterit on kivoja.
Kaikki me vanhenemme. Minä olen pitänyt itseni kunnossa. Näytän nuoremmalta.
Eiköhän lie jokaisen oma asia miten ja minkä näkönen, pukeutuu,tai minkä kokoinen on. Älkää kytätkö toisia. Jos ihan ala asteikäinen kulkee vähissä vaatteissa talvella niin siihen voi puuttua.
Tuleeko varkauden akkutehtaasta miten paljon akkuja päivässä.ps.demarien keihäänkärki.