Sorsasalon yrityskylä

Anonyymi

–Sorsasalon uudesta yritysalueesta muodostuu Pohjois-Kuopion merkittävin ja monipuolisin yritysalue. Asemakaavana tämä on Kuopion historian suurimpia niin kerrosalan kuin pinta-alan suhteen, kertoo kaavoitusarkkitehti Jouni Pekonen.

Kaupunki on varautunut satsaamaan alueen esirakentamiseen 7–9 miljoonaa euroa.

Mikäli kaikki menee nappiin, ensimmäiset yritystontit luovutetaan kohteesta jo tänä vuonna. Sorsasaloon syntyy arviolta 2500–3500 työpaikkaa. Rakennusvaiheen työllistävä vaikutus on useita satoja henkilötyövuosia.

Onhan tuo ihan toista kuin sellutehtaan 200 työpaikkaa.

21

455

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sorsasalon uudesta yritysalueesta tulee Kuopion pohjoispuolen käyntikortti, jonka maamerkiksi moottoritien varteen on piirretty 70 metriin kohoava tornitalo eli Sorsasalon portti.

      –Kaava mahdollistaa siihen esimerkiksi pääkonttorityyppistä toimistorakentamista ja liikennekeskuksen samaan yhteyteen, visioi asemakaavapäällikkö Martti Lätti.

    • Anonyymi

      Hupatusta. Lähellä Toivalan yrityskylään Joensuuntie varteen ei ole juuri tullut uusia yrityksiä tai jos on tullut niin siirretty muualta. Nollasummapeliä. Toivala hyötynyt, muut kärsineet.

      • Anonyymi

        Kuopioon olisi tulossa yrityksiä, mutta tonteista on pulaa.

        Kylmämäen yritysalue on täyttymässä Etelä-Kuopiossa. Kylmämäessä on jäljellä enää yksittäisiä tontteja.

        NOIN 400 hehtaarin Pieneen Neulamäkeen on rakenteilla ensimmäinen lähes sadan hehtaarin alue.

        – Siellä on useita rakennushankkeita ja varauksia.

        Pienen Neulamäen kakkosvaiheen aloittaminen on mahdollinen vuodenvaihteessa.
        – Noin 70 hehtaarin kaavoituksella varaudutaan hyvään tonttikysyntään.
        Kuopiossa on riittänyt tarvetta erityyppisille teollisuuden ja kaupan tonteille.
        – Yritystonttikysyntä on jatkunut hyvänä läpi vuosien. Taantumienkaan aikana ei ole sattunut isoja notkahduksia.


    • Anonyymi

      Toiveajattelua.
      Finnpulp olisi tuonut reaalisia työpaikkoja kymmeniksi vuosiksi.
      Hanke torpattiin sen takia, että Kallaveden tila on muka huononeva ja se ei muka olisi kestänyt yhtään lisää fosforia.

      Olisi kyllä kestänyt, jos maataloudesta olisi vähennetty saman verran paremmalla ympäristönsuojelulla.

      • Anonyymi

        Joo 200 työpaikkaa.


      • Anonyymi

        Työpaikkoja olisi riittänyt lähinnä rakennusvaiheessa, tehtaan valmistuttua työvoiman tarve olisi vähentynyt todella paljon koska automatisaatio on viety niin pitkälle uusissa tehdaskomplekseissa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Työpaikkoja olisi riittänyt lähinnä rakennusvaiheessa, tehtaan valmistuttua työvoiman tarve olisi vähentynyt todella paljon koska automatisaatio on viety niin pitkälle uusissa tehdaskomplekseissa.

        Rakennusvaiheessa työntekijät olisivat tulleet Suomen rajojen ulkopuolelta.

        Kattomiehiä Virosta, soodakattilanrakentajia Tšekistä. Keskisuomalainen Äänekosken kaupunki on näinä aikoina varsin kansainvälinen paikka. Metsäkonserni Metsä Groupin sellutehtaan työmaalla työskentelee tällä hetkellä noin 30 eri kansalaisuutta edustavaa rakentajaa. Kaikkiaan kansalaisuuksia on hankkeessa 41.

        – Tiesimme, että Suomesta ei löydy esimerkiksi isoimman laitekokonaisuuden asentajaa. Tällaisia paineastiahitsaajia ei yksinkertaisesti ole enää, tai ei olisi ehkä koskaan ollutkaan riittävästi, kun kattila on niin valtavan kokoinen, Metsä Groupin biotuotetehdasprojektin johtaja Timo Merikallio kertoo.

        Tehdasalueella töitä tekee tällä hetkellä noin 2 600–2 700 henkeä. Vierastyöläisiä on juuri nyt erityisesti Puolasta, Virosta ja Liettuasta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rakennusvaiheessa työntekijät olisivat tulleet Suomen rajojen ulkopuolelta.

        Kattomiehiä Virosta, soodakattilanrakentajia Tšekistä. Keskisuomalainen Äänekosken kaupunki on näinä aikoina varsin kansainvälinen paikka. Metsäkonserni Metsä Groupin sellutehtaan työmaalla työskentelee tällä hetkellä noin 30 eri kansalaisuutta edustavaa rakentajaa. Kaikkiaan kansalaisuuksia on hankkeessa 41.

        – Tiesimme, että Suomesta ei löydy esimerkiksi isoimman laitekokonaisuuden asentajaa. Tällaisia paineastiahitsaajia ei yksinkertaisesti ole enää, tai ei olisi ehkä koskaan ollutkaan riittävästi, kun kattila on niin valtavan kokoinen, Metsä Groupin biotuotetehdasprojektin johtaja Timo Merikallio kertoo.

        Tehdasalueella töitä tekee tällä hetkellä noin 2 600–2 700 henkeä. Vierastyöläisiä on juuri nyt erityisesti Puolasta, Virosta ja Liettuasta.

        Hekin asuvat ja kuluttavat piristäen talouselämää Äänekosken seudulla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hekin asuvat ja kuluttavat piristäen talouselämää Äänekosken seudulla.

        Täysin kitkatta ei yhteiselo ole sujunut. Eräs äänekoskelainen kertoo nimettömänä, että keskusta on muuttunut levottomaksi. Keskisuomalaisen mukaan osallisena on ollut tehtaan komennusmiehiä ja ulkomaalaisia. Riidoissa on useimmiten silti kaksi osapuolta, poliisi korosti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täysin kitkatta ei yhteiselo ole sujunut. Eräs äänekoskelainen kertoo nimettömänä, että keskusta on muuttunut levottomaksi. Keskisuomalaisen mukaan osallisena on ollut tehtaan komennusmiehiä ja ulkomaalaisia. Riidoissa on useimmiten silti kaksi osapuolta, poliisi korosti.

        Mitä sitten?


      • Anonyymi

        Olisitko sinä vähentänyt ruoan syöntiä samanverran? Maatalous tuottaa ruokaa, sellua jos menet syömään, elinikä lyhenee radikaalisti...


    • Anonyymi

      Kuopio

      - Suomen yrittäjien epäonnistumiskylä -

    • Anonyymi

      Sorsasalossa olisi jo valmis tasattu tontti. Junarata tulee perille ja moottoritie on vieressä.

      Kuopion Matkuksen alueelle suunnitellun laajan logistiikka- ja yritysalueen asemakaavaehdotus on valmistunut.

      Matkuksen kauppakeskittymän ja Pitkälahden teollisuusalueen väliselle alueelle suunnitellaan 70 hehtaarin suuruista aluetta. Sille on kaavailtu sijoittuvan Itä-Suomen logistiikka-alue sekä yhdistettyjen kuljetusten terminaali, joka tarkoittaa rahdin tuontia keskukseen rautatiekuljetuksina.

      Alueelle arvioidaan sijoittuvan 500– 800 työpaikkaa. Paljonko sellutehdas työllisti?

      • Anonyymi

        Noin 1500. Mutta ei tuo ole ainoa pointti. Logistiikkakeskus, vaikkakin tarpeellinen, ei varsinaisesti tuota mitään. Jos ei valmisteta mitään tuotetta, ei em. laitokselle ole tarvetta. Ilman perustuotantoa kaikki tukitoiminnotkin ovat tarpeettomia.


    • Anonyymi

      Kyllä olisi aika Kuoponkin siirtyä suurkaupunkien joukkoon ja sen merkiksi pitäisi..tai pitää rakentaa pilvenpiirtäjä tai kaksi, kolme pilvenpiirtäjää.
      Korkein kerrostalo mitä Suomessa on. Lienee Helsingissä korkein tällä hetkellä, näin luulen.
      Reilusti korkeampi, niin että sateella kun pilvet roikkuu alhaalla niin ylimmät kerrokset on pilvissä.
      Että tällaista tänään pohditaan.

      • Anonyymi

        Sammoo mieltä?


      • Anonyymi

        Voe veekkonen! Johan tiällä on kolome pilivempiirtäjjöö Matkakeskuksen pihassa! Anttaavat nii pirtteen ensvaekutelman kaapunnista matkkaelijalle joka tulloo kaapunttiin linja-aatolla taekka junalla! Het näkköö jotta nyt ee tultukkaa mihinkkää käpykyllää vua oekkeesseen savolaesseen metropolliin!


    • Anonyymi

      Minkälainen paikka olla töissä? Kuullut lähinnä pelkkää negatiivista palautetta. Ilmeisesti työntekijää ei arvosteta?

    • Anonyymi

      Mittee se yrittäjä oekeen yrittää?

      • Anonyymi

        Yrittää väestellä konkurssija.


    • Anonyymi

      Up!

    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4309
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3243
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2360
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      979
    6. 141
      958
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      904
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      842
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      780
    Aihe