Akne on vakava sairaus, psyykkisesti! Todella vakava minun mielestäni.
Murrosikä on hyvin itsekeskeistä aikaa suurimmalla
osalla teineistä. Asiat tuntuvat paljon suuremmilta, kuin ne todellisuudessa ovat. Varsinkin kaikenlaiset ongelmat, tunne omasta huonoudesta. Itseä verrataan aina muihin, joka asiassa. Tämä saa nuoren himisen tuntemaan itsensä huonoksi, vaikka usein onkin aivan turhaa ja harhaluuloista. Yksi suurimmista pään sekoittajista on ulkonäkö.
Nämä kaksi asiaa yhdessä eivät ole helppo asia kenellekään, ei varmasti.
Vaikka ulkopuoliset eivät huomaa asian vakavuutta, voi ongelman omaavat menettää halun elämiselle. Pysytellään kotona poissa muisten himisten nähtäviltä siinä toivossa, että vielä joku päivä voisi onnellisena kävellä kaupungilla, kasvoistaan tyytyväisenä, ajattelematta miltä ne näyttävät ja kuinka ihmiset niihin kiinnittävät huomiota.
Monen teinin nuoruus tuntuu varmasti menevän pilalle tämän takia.
Minkälaisia tuntemuksia teillä on, tai on ollut?
Murrosikä on hyvin itsekeskeistä aikaa suurimmalla
osalla teineistä. Asiat tuntuvat paljon suuremmilta, kuin ne todellisuudessa ovat. Varsinkin kaikenlaiset ongelmat, tunne omasta huonoudesta. Itseä verrataan aina muihin, joka asiassa. Tämä saa nuoren himisen tuntemaan itsensä huonoksi, vaikka usein onkin aivan turhaa ja harhaluuloista. Yksi suurimmista pään sekoittajista on ulkonäkö.
Nämä kaksi asiaa yhdessä eivät ole helppo asia kenellekään, ei varmasti.
Vaikka ulkopuoliset eivät huomaa asian vakavuutta, voi ongelman omaavat menettää halun elämiselle. Pysytellään kotona poissa muisten himisten nähtäviltä siinä toivossa, että vielä joku päivä voisi onnellisena kävellä kaupungilla, kasvoistaan tyytyväisenä, ajattelematta miltä ne näyttävät ja kuinka ihmiset niihin kiinnittävät huomiota.
Monen teinin nuoruus tuntuu varmasti menevän pilalle tämän takia.
Minkälaisia tuntemuksia teillä on, tai on ollut?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kaikki eivät ehkä pysty sanoin kuvaamaan tuntemuksiaan, mutta yrityksestä aina palkitaan. :)
Ehkä tämä suurimman osan mielestä on aivan turha threadi, muuta ei se aivan turhaa ole.
Jotkut saavat varmasti helpotusta toisten samantyylisistä ongelmista, "En ole yksin".
Se voi joskus olla jopa paras lääke. ;)
Ei sitä yksin poleta paskassa.
Yksi luonnonlaeista on se, että ihmisrodun pariutumisajankohta osuu juuri tuohon murrosiän loppupuolelle ja sen jälkeen. Itse olen "kärsinyt" aknesta 16-vuotiaasta lähtien ja kuusi vuotta myöhemmin kärsin edelleen. Hullua kyllä olen alkanut salaa toivoa, että törmäisin useammin ihmisiin, joilla olisi minua pahempi akne, jolloin voisin uskotella itselleni, että "eihän sulla nyt niin huonosti mene. Kato nyt totakin tossa." Mä uskon kyllä niin, että ne joiden ei tarvii painia päivittäin ihonsa kanssa vähät välittää meidän aknestamme. Me tehdään vaan siitä pienissä aivokopissamme suhteettoman suuri ongelma ittellemme.
totta, että tähän ikään voi kuulua eniten miettiä omaa ulkonäköään, mutta joillain ihmisillä sama kestää koko elämän ajan.
Minä olen ollut hyvin ulkonäkökriittinen itseäni kohtaan lapsesta asti, lievän ylipainon takia.
Murrosikäkin ja akne alkoivat todella nuorena, noin 9-11-vuotiaana ja olen niin kyllästynyt tähän kaikkeen. Olen nyt 16, muillakin mun ikäisilläni näkee jo finnejä naamassa, mutta voi varmaan kuvitella, että finnit ja esim. rintojen kasvu olivat vielä moninkerroin kamalampi ongelma 10-11-vuotiaalle, kuin vaikka 15 ikäiselle. Siksi, koska muu olivat siinä vaiheessa vielä monta vuotta lapsia ja sileät kauniit kasvot ja hoikka vartalo, johon ei keräydy rasvaa kaikkiin paikkoihin, missä sitä viimeksi kaipaisi.
minun akneni on kestäny 28v.tässä vaiheessa ei enää odota mitään.kokeiltu on kaikki.pitää tyytyä!
No todellakin!
Akne on pilannut elämäni. ihan totta. elämä on todella hankalaa, kun ei voi esim. mennä uimaan, pitää pitää otsatukkaa, ei voi ikinä laittaa hiuksia kivasti, sukulaisia välttelee kun ei kehtaa näyttäytyä.
Ja pahinta on se, kun kellään kavereistani ei ole aknea ja he eivät ollenkaan ymmärrä.
Olen vasta 16, mutta jo 5 vuotta tästä kärsinyt. Yhtään parempaa kautta ei ole ollut.
Toi on täyttä totta!! Akne voi musertaa nuoren ihmisen elämän, itsetunnon, sosiaalisuuden, haaveet, koulutuksen... Mulla se teki kaikki nämä ja paljon muutakin. Olen nyt lukion tokalla. Kasilla sain otsan täyteen finnejä joka oli sillon ihan kauheeta!!! Vaikka se oli aika normaalia, mutta ihmettelin miksei kellään muulla ollut finnejä. Myöhemmin kun finnien tulo tasaantui, joka ikisestä oli jäänyt arpi. Ja jää edelleen. Häpesin sanoinkuvaamattoman paljon itseäni. Kouluun laitoin liiotellun paksun kerroksen meikkiä ja vain otsalle. Siihen meni n. 15 min joka aamu. Ja siitähän se finnien tulo kiihtyi taas. Pidin jossain vaiheessa kokoajan kulmakarvojani ylhäällä (säikähdysilme) koska huomasin että sillon veri ei kierrä ja otsa muuttuu valkoseks. Voi vaa kuvitella mitä muut ajatteli. Musta tuli luokan kummajainen. Eristäydyin kun en kehdannut mennä juttelemaan muiden kanssa koska pelkäsin että meikkikerrokseeni oli osunut joku hius joka oli vetäny vaon siihen ja se paljastaisi akneni. (kukaan ei varmaan koskaan tajunnut kuinka paha se oli)
...kyyneliä.Mä en pysty enää kirjottaa tätä ku nää muistot on ihan järkyttäviä.
Mä lintsasin tosi usein. Mun koulumenestys romahti. Mä olin kesäloman omassa huoneessani enkä kehdannu näyttäytyä edes perheelleni.(enkä kehtaa edelleenkään kunnolla) Kerran äiti laitto mun ovenraosta kirjeen jossa se sano et antaa mulle 100€ jos tuun alas. Mä en käyny enää kavereilla puhumattakaan uimisesta. Mä en puhunu koulussa mitään. Mä änkytin jos joku puhu mulle, koska en ollut enää tottunut siihen.
Roaccuttan kuuri lopetti finnien tulemisen siks ajaks ku sitä kuuria kesti. (mut sen jälkeenkin tilanne on huomattavasti rauhottunut) Mutta suurin huoleni olikin arvet!"!!!!!!!!!!!!!fuckin arvet!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! ei auttanu mikrohionta (paitsi ehkä iiiiiiiiiihan vähä myöhemmin) silllon mä kuvittelin että se poistais arvet tÀydellisesti. Niin tottakai petyin. Samoin kävi cool touchin kanssa. Se kyllä autto enemmän. Mutta mä haluun nää kaikki vammaset muistot kokonaan pois. Mut mä en saa mistään rahaa laaseriin. Oon valmis tekeen mitä vaan et saan elämän!!!(mut en tie onko mulla enää toivoa) Tässä pienen pieni pala mun kokemuksistani. Liittyy sihen myös itsari aikeita ja viiltelyä. Sori maailma et mä synnyin tänne loisimaan. Niin ja hyvää kevättä kaikille siloposkille. Te ette tajua kuinka onnellisia saatte olla!
Moi!
Kokemuksesi ovat kyllä tuttuja myös minulle. Itse olen myös kärsinyt aknesta varmaankin jo noin 7 vuotta. Välillä on ollut parempia jaksoja ja välillä huonompia. Nuorempana finnit olivat niin sanotusti normaaleja, joten ei niitä sillä lailla hävennyt niin pahasti. Ajattelin tuolloin, että ne ovat vain osa tätä murrosikää ja menevät parin vuoden päästä pois. Finnien tulo kuitenkin jatkui ja jatkui. Yhä ajattelin, että finnit ovat vain osa tätä elämänvaihetta. Ajattelin myös, että ei kukaan muu minun finnejä edes näe samalla tavalla kuin minä itse. Lopulta kuitenkin havahduin ja tajusin, että ei se asia näin ole. Tähän oli syynä erään pikkupojan minulle esittämä kysymys: "Onko sinulla vesirokko, kun naamassasi on tuollaisia punaisia näppylöitä?". Silloin viimeistään tajusin, että kuinka paha tilanteeni oikeasti on, sillä totuushan tunnetusti tulee lapsen suusta.
Elämäni suunta muuttui täysin. Katsoin itseäni aivan eri tavalla. Enää en pystynyt katsomaan itseäni peilistä, jopa auton ikkunasta näkyvä peilikuvani sai itseni voimaan todella pahoin. Aloin eristäytyä omiin oloihini. En lähtenyt omasta huoneestani minnekkään, jos ei ollut aivan pakko. Kouluun silti vielä raahauduin, koska olen kuitenkin aina ollut niin tunnollinen ihminen. Tuolloinen elämänkumppanini tuki minua todella hyvin. Välillä saatoin huutaa hänelle ja käskeä painumaan pois luotani ja sanoin, että hän ansaitsisi paljon parempaa kuin minut. Silti hän lohdutti minua aina todella ihanasti.
Lopulta sitten päädyin Roaccutan-kuuriin. Kaikennäköisiä muita hoitoja olin jo kokeillut ja mistään ei vaan kerta kaikkiaan tuntunut olevan merkittävää hyötyä. Roaccutanin aikana finnit kyllä lähtivät pois vähitellen, mutta masennukseni vain syveni ja syveni. Osa syynä saattoi olla se, että Roaccutan saattaa mahdollisesti tuoda sivuvaikutuksenaan masennusta. Minulle suurin masennuksen aiheuttaja kuitenkin oli varmasti se, että Roaccutan ei tehnytkään kertaheitolla elämästäni parempaa. Finnit kyllä lähtivät kiitettävän hyvin pois, mutta tilalle sitten olikin tullut arpia. Tuolloinen elämänkumppaninikaan ei ilmeisesti minun ainaista valitustani enää jaksanut, vaan suhteemme päättyi eroon. Masennuin ja eristäydyin yhä enemmän. Enää en halunnut näyttäytyä kenellekkään ihmiselle. Vanhempani olivat ainoat ihmiset, joiden kanssa pystyin ja oli oikeastaan pakko vaihtaa sanoja. Koulussa kävin yhä, mutta nyt vain aivan pakollisimmilla tunneilla. Muuten kävin lenkillä vain iltahämärässä tai pikemminkin yöllä. Itselläni nimittäin oli myös suuria univaikeuksia. Aamulla kylläkin olisi sitten voinut nukkua vaikka kuinka pitkään. Lopulta äitini ei enää jaksanut katsella minua niin surkeana, joten hän tilasi minulle lääkärille ajan. Mutta mitäpä lääkäri osaisi masennukselleni tehdä, jos itse tiedän mistä masennukseni johtuu ja sille ei oikein voi tehdä mitään. Lääkäri kuitenkin antoi masennuslääkkeitä. Niitä en kyllä ole vieläkään alkanut syödä, vaikka masennukseni on yhä paha. En halua kuitenkaan laittaa itseeni mitään ylimääräisiä aineita, ja tuskin nuo masennuslääkkeetkään juurikaan auttaisivat, koska eiväthän ne poista masennukseni aiheuttajaa eli aknea ja arpia.
Akneni on onneksi hiukan rauhoittunut. Käytän yhä Differiniä paikallishoitoaineena. Se pitää finnit suhteellisen hyvin poissa minulta. Arpiin olen ottanut muutaman kosmetologilla tehtävän hoidon. Apua on ollut hiukan, mutta vieläkään en ole todellakaan tyytyväinen tulokseen. Enää en viitsi rahojani tuhlata kosmetologin tekemiin hoitoihin, koska niiden tuoma apu ei kuitenkaan ole ollut minulle omasta mielestäni riittävän hyvää. Olen hiukan ajatellut TCA-kuorintaa, mutta pelkään, että se tekisi ihoni vain pahemmaksi. Ennen tuota hoitoa pitäisi pitää kuukauden verran taukoa Differin käytöstä, joten pelkään, että akneni taas pahenisi. Myös laseria olen ajatellut, mutta samoista syistä en ole sellaiseen hoitoon uskaltautunut lähteä. Vanhempani hokevat, että ihosi on ihan hyvä, mutta ei se auta mitään, jos itse ajattelen asiaa toisin. En vain kerta kaikkiaan pysty elämään normaalia elämää ihoni kanssa. Jokainen omasta kodista lähteminen on aina yhtä tuskaa. Ehkä tarvitsisin uuden elämänkumppanin rinnalleni, joka voisi tukea minua, mutta kuka toisaalta tällaista ihmistä voisi rakastaa, kun en pysty itsekään rakastamaan itseäni millään tavalla.
Osaako kukaan antaa minulle neuvoja, että mitä voisin itselleni tehdä? Millaiseen hoitoon arpien suhteen menisin? Kaikki neuvot ovat tervetulleita. Sellainenkin voisi auttaa, jos pystyisi juttelemaan, esim. sähköpostin välityksellä jonkun ihmisen kanssa, joka kamppailee samanlaisten ongelmien parissa. Tuli taas kirjoitettua kaikenlaista, enkä halua enää lukea kirjoittamaani tekstiä, joten älkää ihmetelkö, jos tekstini on sekavaa =). Mutta koitetaan jaksaa!