Alapäässä jotain outoa

Juu elikkäs huomasin toissa päivänä, että alapää tuntui jotenkin oudolle istuessa. Suihkussa tarkastelin asiaa huomasin, että vaginan etuseinämän ja virtsa aukon väli oli turvonneen tuntoinen ja turvotus tuntui melkein patilta. Patti osa on noin pikkurillin pään kokoinen. Se on myös hieman kosketus arka ja se punoittaa. Kun netistä katsoin oireisiin liittyviä vastauksia tuli ensin esille laskeuma. Olen kuitenkin alle 20 ja en ole lasta synnyttänyt, niin hieman epäilen sen todennäköisyyttä. Peilillä tarkastella näytti virtsarakon ala osa jotenkin valkoiselta. Mikähän mahtaisi tämä yht äkkinen turvotus ja epämukavuus olla?
5368
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jokin tulehdus? Alapäässä on erilaisia talia ja muitakin eritteitä tuottavia rauhasia. Voi olla hiivaa ja bakteeritulehduksia. Tosin kipua, kutinaa tai kirvelyä niistä yleensä seuraa. Itselläni oli herneen kokoinen talipatti pienessä häpyhuulessa, ja se oli tosi kipeä. En tosin viitsinyt mennä lääkäriin, vaan puhkaisin itse. En suosittele samaa muille.

Käy näyttämässä lääkärille, jos vaiva jatkuu ja häiritsee. Välttämättä ei ole mitään vaarallista, ja voi parantua itsestään (kuten vaikka kireiden housujen aiheuttama hankauma).

Äänestä

Mikähän aloittajalla mahdollisesti olisi laskeutunut? Voi hyvää päivää, kaikkea sitä täältä saa lukea.

Äänestä
  • Varmasti tätä:
    Laskeumia on useaa eri tyyppiä: kohdunlaskeuma, virtsarakon laskeuma (cystocele) ja peräsuolen laskeuma (rectocele).

    Tosin en usko että kyseessä on mikään noista, mutta asia selviää kun käy lääkärille näyttämässä ja samalla saa sitten hoidon jos se on tarpeen.

    Äänestä

Menen näyttämään sitä pattia lääkärille. Jos se on kosketusarka ja punainen
se voi olla joku infektio, joka vaatii antibioottikuurin.

Äänestä
  • Voi olla myös Bartholin rauhasen tulehdus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Juu elikkäs huomasin toissa päivänä, että alapää tuntui jotenkin oudolle istuessa. Suihkussa tarkastelin asiaa huomasin, että vaginan etuseinämän ja virtsa aukon väli oli turvonneen tuntoinen ja turvotus tuntui melkein patilta. Patti osa on noin pikkurillin pään kokoinen. Se on myös hieman kosketus arka ja se punoittaa. Kun netistä katsoin oireisiin liittyviä vastauksia tuli ensin esille laskeuma. Olen kuitenkin alle 20 ja en ole lasta synnyttänyt, niin hieman epäilen sen todennäköisyyttä. Peilillä tarkastella näytti virtsarakon ala osa jotenkin valkoiselta. Mikähän mahtaisi tämä yht äkkinen turvotus ja epämukavuus olla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu