SUOMI TARVITSEE MAAHANMUUTTOA

Anonyymi

Sohastaan nyt kunnolla ja viedään joulurauha joiltakin. Eli Soininvaara yritti jo herätellä keskustelua asiasta, mutta viestiä ei ilmeisesti oikein kuultu.

Kansojen liikkuminen on ollut koko ihmiskunnan selviytymisen ehto. Jo hämäristä alkuajoista alkaen ihmiset ovat vaeltaneet uusille alueille etsien elinmahdollisuuksia. Ihminen on laumaeläin ja hakeutuu kaltaistensa joukkoon, jotta hän tuntee olevansa turvassa ja osa yhteisöä, joka tarjoaa suojaa, ruokaa ja sosiaalisia kohtakteja.

Suomi tarvitsee maahanmuuttajia. Ovatko ne turvapaikanhakijoita, filippiiniläisiä sairaanhoitajia, koripalloilijoita jenkeistä, insinöörejä saksasta tai raksamiehiä virosta, ilman näitä suomi ei enää pyöri. Elintaso on nostanut työntekijöiden aseman liian hyväksi, suomalaiset eivät viitsi enää siivota, tarjoilla, kokata, ajaa bussia/taksia tai edes jakaa lehtiä. Kaikkiin näihin on pitänyt hankkia ulkomaalaista työvoimaa. Suomalainen, vaikka on työtön ja hommaan koulutettu, ei lähde näitä töitä tekemään. Työnantajat puhuvat työvoimapulasta ja laiskoista suomalaisista työttömistä.

Maahan tuleva tuo mukanaan omat tapansa, uskontonsa, ruokansa ja moraalinsa, oli se venäläinen ortodoksi, somalialainen muslimi tai amerikkalainen katolinen. Tässä tullaan ongelman ytimeen. Suomessa ei oikein osata suhtautua näihin ulkomaalaisiin. Ei haluta että ne muodostavat omia asuinalueitaan, verkostoituvat keskenään ja astuvat mukaan suomalaiseen sosiaaliturvaan.

Osa vastustaa maahantulijoita, ikään kuin se olisi itseltä pois. Miten se on työttömältä pois kun se ei sieltä pikkukaupungista ole valmis muuttamaan Helsinkiin siivoustyön perässä. Maahanmuuttaja on valmis siivoamaan, kokkaamaan, ajamaan busseja ja takseja, jakamaan lehtiä jne jne. Suotakoon se heille, jotta se työtön saa siellä pikkukaupungissa olla työttömänä kun työhaluja ei ole.

Sitten vielä koko yhteiskuntaa ravisteleva asia eli suomalaiset eläköityvät hurjaa vauhtia, samallla elinikä pitenee. Kuka hoitaa vanhuksia ja lapsia? Sairaalatkin haluavat niitä filippiiniläisiä ja venäläisiä sairaanhoitajia. Kohta niitä on kotipalveluissa ja päiväkodeissa, myhös niitä "arabisetiä". Vaikka tuo kuulostaa kliseeltä, työtä tekevät elättävät kotona olijat ja eläkeläiset. Puhutaan ns huoltosuhteesta. Suomessa ei ole tarpeeksi väkeä töissä, siksihän hallitus patistaa työllisyysasteen nostoa, sipilä yritti väkisinkin saada työttömiä liikkeelle tosin siinä onnistumatta. Ainoa tapa suomelle selvitä tulevaisuuden "eläkepommeista" ja väestön ikääntymisestä on lisätä maahanmuuttoa, kutsua tänne lisääntymiskykyisiä nuoria, mielellään ammattiin jo koulutettua väkeä. He elättävät nämä pulsistuneet suomalaiset, kun niistä ei työtä tekemään ole.

Mä en keksi mitään järjellistä syytä, miksi joku vastustaa maahanmuuttoa, paitsi että päänuppi on tyhjä...

TÄMÄ TEKSTI OLI JULKAISTU TÄNÄ JOULUAATTO-AAMUNA TOISAALLA, OLI NIIN JÄRKEVÄ TEKSTI ETTÄ KOPSASIN SEN TÄNNE.

53

118

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sohi sinä mitä tahansa mutta Suomi ei tarvitse haittamaahanmuuttoa.

      • Anonyymi

        On itsestään selvää. ettei mikään maa tarvitse haittamaahanmuuttoa.

        Ainakin Suomi tarvitsee maahanmuuttoa kylläkin.


    • Anonyymi

      Hohoijaa taas?

      Suomalaisvastainen kiihkomamuttaja-vasurin tyypillinen lässytys, johon ei jaksa edes kommentoida.

      Surkuhupaisinta on se, että sinä idiootti tosiaan uskot asiaasi. Vaikka jokainen järkevä suomalainen pitää vuodatustasi hervottomana sarkasmina.

      • Anonyymi

        kommentoit kuitenkin. Perustelut/perustelujen puute kyllä kuvastaa sitä että et haluakaan ymmärtää aloittajan viestiä. Aloittajan teksti on täyttä asiaa, tulevaisuutta varten tuota maahanmuuttoa pitää lisätä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kommentoit kuitenkin. Perustelut/perustelujen puute kyllä kuvastaa sitä että et haluakaan ymmärtää aloittajan viestiä. Aloittajan teksti on täyttä asiaa, tulevaisuutta varten tuota maahanmuuttoa pitää lisätä.

        Mitä nämä maahanmuuttajat sitten tekevät ja mistä niitä tuodaan?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä nämä maahanmuuttajat sitten tekevät ja mistä niitä tuodaan?

        Maahanmuutaja vastaisuus ei ole niinkään protestia muuttajia vastaan kuin kritiikiä poliitikkojen päätöksiin.
        Eikä vastaisuudessa ole kyse rasismista sillä kantasuomalainen joka kääntyy islamiin on yhtä vastenmielinen.
        Suomessa on ennestäänkin jo lahkoja joiden jäseniin tunnetaan vastenmielisyyttä, mutta heihin ei voi suhtautua samoin kuin uusiin tulokkaisiin sillä kriteereisä on vissi ero.


    • Anonyymi

      Tuo aloitus on sitä punikkien iänikuista mantraa että muka Suomi ei selviä vähemmällä määrällä väkeä. Kuinka ilmasto siitä kiittää kun täällä on kuluttamassa enemmän väkeä? Kuluttamaanhan nämä haittamaahanmuuttolaiset tulevat, ei työhön. Ei se kiitäkään siitä. Ei siitä kiitä muukaan luonto eikä työllisyysluvut. Erittäin ristiriitaisia ovat viherpunikit tässäkin asiassa.

      • Anonyymi

        Ymmärrätkö edes mitä kirjoitit? Suollat nyt palasia siitä lukemastasi propagandasta, paha vain että sotket asiat palastelulla etkä ymmärrä kokonaisuutta. Aloittajan teksti ei ole vasemmistolaisen, maistuu pikemminkin kepulaiselta. Kokoomuslaiseksikaan en tuota suoraan tunnista. Yritysmyönteinen porvari se on, halukkuu suomalaisia työttömiä ja haluaa tänne halpatyövoimaa. Mutta sitä ei voi kiistää etteikö aloitus ole hyvä ja perusteltu, päinvastoin kuin nämä kommentit. Alappa katsomaan lumiukkoa telkkarista...


    • Anonyymi

      Suomi ottakoon intian tyylin rajavalvonnassamme, kylymästi käänytystä vain ja suomi vapaiksi moisista valtaajista

    • Anonyymi

      Ai sinun elinehto? Kuka kaipaa?
      Jätä Suominrauhaan ja mene lisääntynään jonnekin muualle.
      Annetaan nuorten päättää miten pienenä Suomi pidetään.
      Ei tollasia aivopuolia jaksa lukea otsikkoa enempää.
      Ton kirjoitti joku kantis hormonihäiriössä. Syötkö e- pillereitä?

      Yksikään oikeasti turvaan tullut pakolainen ei kirjoita tuollaista sontaa.

      • Anonyymi

        joo poikijat erikkeen nänä solutautujat


    • Anonyymi

      Taas joku palstan läytänyt mamuttajsuvakki luulee tekevänsä suurenkin paljastuksen, kun tulee toistaman tuota mamutusmedian ja sen tilausasintuntijoiden valhepropagandaa?

      Vaikka nuo kaikki mamutusta puolustavat argumentit on kiistetty pätevästi tälläkin palstalla jo aikaa sitten ja monta kertaa!

      Neuvo teille uusille neropateille: Selatkaa ENSIN palstan aiempia avauksia edes muutaman tunin ajan. Niitä löytyy vuosien takaa.

      Ettette nolaa itseänne ja tuo uudestaan samaa höttöä palstalle. Vastatkaa vaikka johonkin aiempaan asiaa koskevaan avaukseen. Niin säästyy kaikilta aikaa ja vaivaa.

    • Anonyymi

      Aloittaja kopsasi hyvän kirjoituksen.

      Suomen tulevaisuudelle on elintärkeää saada maahanmuuttajia.
      Heidän avullan Suomi pysyy kartalla toisenkin sata vuotta.

      • Anonyymi

        No noita maahanmuuttajia on mailma täynnä? ja ihan ilmatteeksi tulevat? Joten mitään syytä ei ole ottaa laaduttomia alamittaisia väri/valuvikaisia maahanmuuttajia...


      • Anonyymi

        Tiedoksi sinullekin:

        Voi olla, että Suomi-niminen sekakansainen ja sekakulttuurinen ia musliminenemmistöinen maa säilyy 40 vuoden jälkeenkin?

        Mutta mitä ihmeen arvoa on sellaisella "Suomella", josta suomalaiset ja suomalaisuus ovat kadonneet!?


      • Anonyymi

        Suomi pysyy kartalla ikuisesti ilman maahanmuuttajiakin. Ei ole kyse Suomen maa-alueesta vaan suomalaisuudesta kansakuntien joukossa.
        Sinä itse tuskin olet edes puhtaasti suomalainen. Vierasmaalaisten saatua kansalaisuuden he muuttavat äänestyskäyttäytymisellään suomen olosuhteita suomalisia vastaan.
        Kun he ovat enemmistönä ei voida enään puhua suomalaisuudestakaan.
        Maailnassa on tilaa vaikka kuinka paljon sekakansoille jo nyt joten ei kaikkia valtioita pidä tehdä sellaasiksi.


      • Anonyymi

        Suomelle on elintärkeää ettei haittamaahamuuttoa esiinny yhtään !

        Eivät ne nykyisetkään geelitukat tee töitä vaan rikoksia...ryöstöjä, raiskauksia,
        huumekauppaa, ihmiskauppaa, sosiaalihuijauksia...ym

        Ottakaa huomioon että työväestöä ei tarvita koska työ viedään ilmastovaatimuksilla
        ulkomaille tulee teköälyä joka poistaa monta ammattia esim. kirjanpitäjät ja
        ulkomailla jo tekoälyä käytetään mm. urheilu journalismissa.

        Työelämä on suuren muutoksen edessä.

        Ei ole mitään järkeä raahata tänne edes niitä KÄteisen (tuo superkusipää) miljoona
        kahdeksansataa tuhatta 1 800 000 haittamaahanmuuttajaa. Laskekaa kuinka monta
        noista tekee työtä (pienpalkkaista sosiaaliavustusta tarvitsevaa) jos nyt esim.
        somaleiden jotka ovat lonninnineet täällä 20 % työllisisyysasteella jo 1990-luvun
        alusta asti.
        Näistä on laskettu elinkaarikustannuksia ja somali kustantaa yli miljoona euroa
        negatiivista vaikutusta ja ei ne i-rakit, nigerialaset sen paremmin pärjää...

        Repikää siitä globalisti stalinnistiviheriät utopistit.


    • Anonyymi

      ...mutta ei haittamaahanmuuttajia veronmaksajien elätettäviksi.

    • Anonyymi

      Suomi ei tarvitse maahanmuutto miin että työnantaja on maksavinaan ja yhteiskunta maksaa kulut.

    • Anonyymi

      Samaa mieltä aloittajan kanssa. Suomalaiset eivät pysty kustantamaan kaikkia eläkeläisiään nyt eikä vastaisuudessa varsinkaan. Siksi tarvitaan runsaasti työikäisiä maahanmuuttajia, mieluiten 18-30-vuotiaita noin 10-20 000 joka vuosi. Maahanmuuttajille pitää antaa heti kun tänne tulevat, kielikoulutus ja ammattikoulutus niille joilta käypä ammatti puuttuu, nyt kun siihen on vielä varaa. Tulevaisuudessa ei ole, ellei nyt toimita.

      • Anonyymi

        Eiköhän noi eläkeläiset kuole viluun ja nälkään jos ei pystytä kustantaan? joten... homma hoitunee omalla painollaan ilman maahanmuuttajia
        Pienenä sivuhuomautuksena noi "eläkelläiset" kuolee joka tapauksessa
        Ja jos maahanmuuttajilla yritetään niin mihin me ne tungetaan kun lähestyvät eläkeikää?
        otetaanko lisää mamuja hoitaan noi itun mamu eläkelläiset?
        Siis ainako vaan lisää???


      • Anonyymi

        Nykyisten eläkeläisten aikanaan tekemä työ riittää yllinkyllin säilyttämään heille eläkkeet.
        Onhan heidän työnsä tuloksia valtaisasti enemmän muualla kuin eläkekassoissa.
        Ei heillä ole mitään lakisääteistä velvoitetta jättää niitä tulevien sukupolvien käyttöön.
        Nykyinen sukupolvi on koulutettu entisten kustantamina joten on täysin oikeutettua että nuoremmat pitävät vanhemmistaan huolta. Eihän kenenkän tarvitse vastata kuin omista vanhemmistaan kun homma tulee hoidetuksi. Ja varsin useilla vanhemmat ovat jo mullannalla joten vastuuta ei tarvitakaan täysimääräisesti..


      • Anonyymi

        Kysynpä vaan, että kuka työn perässä muuttava ja itsensä sekä perheensä työllä elättävä haluaisi muuttaa juuri Suomeen, Euroopan surkeimpaan ja todellisuudessa jo köyhimpään maahan. Kyllä ne osaajat jäävät matkalla parempiin maihin. Tänne tullaan vain sosiaaliturvan vuoksi elämään yhteiskunnan tuilla tai tekemään rikoksia.


      • Anonyymi

        Ei riitä työikäiset maahanmuuttajat, vaan TYÖTÄTEKEVÄT maahanmuuttajat. Mistään punikkien tapaisista sosiaalituilla lorvailijoista meillä ei ole pulaa. Eikä mitään lastenraiskailijoita tähän maahan tarvita.


    • Anonyymi

      Haloslaiset rasistit myyräntyössä. Ssuomalaiset lähinnä demarit js muu paskasakki jakoivat Kepa -kehitysmaaseikkailijoiden välityksellä massoittain rahaa Sambian rasisteille Afrikassa
      Trump panee nyt niitä perkeleitä kuriin homojen kiusaamisesta The US has recalled its ambassador to Zambia amid a diplomatic row after he criticised the imprisonment of a gay couple, embassy sources have said. Haloslainen paskaremmi on pahinta ihmisoikeuspoljentaa

    • Anonyymi

      Ei Suomea tarvitse lisäväellä asuttaa.
      Antaa luonnollisen taantuman hoitaa Suomi sille tasolle joka sille kuuluu suhteessa väestömäärään ja osaamiseen.

      Tärkeintä on että länsimainen järkevä kehitystä tukeva kulttuuri saa elää ilman kivikautisia sääntöjä.

    • Anonyymi

      Maailmassa on seitsemän miljardia potentiaalista maahanmuuttajaa. Kysymys on siitä, keitä heistä täällä Suomessa tarvitaan ja ketkä heistä haluavat tänne tulla. Vaikka saisimme parhaat päältä, jää jäljelle vielä ikäviä kysymyksiä: onko Suomella oikeutta riistää muilta mailta henkilöitä, jotka ovat kasvaneet ja kouluttautuneet siellä ja joiden kustannuksista toinen valtio on huolehtinut? Mitä tapahtuu heidän perheilleen? Onko Suomi valmis huolehtimaan heistä? Kuinka suurista ihmismääristä oikein on kysymys

      • Anonyymi

        Ei ole mitään "Suomea" senjälkeen kun suomalaiset ovat täällä pieni vähemmistö.
        Muuttajat tuovat tänne oman kulttuurinsa ja politiikkansa tullessaan. Eihän mikään niistä luvatuista hyvistä asioista toteutunut EUhun liittymisen jälkeenkään. Päinvastoin olemme nyt historiallisen velkainen kansakunta verrattuna EUta edeltäneeseen aikaan.
        Nyt emme enään pärjää edes Ruosillekaan joka jäi Euron ulkopuolelle.
        Suomen palkkataso onkin nykyään vain 80% Ruotsin keskipalkoista. Ja tuloerot ovat kasvaneet täällä räjähdysmäisesti EUhun liittymisen jälkeen.
        Jos katsotaan varallisuuden kehitystä EUssa oltaessa vain 10% rikkaimmista on hyötynyt liittymisetä. Muiden hyvinvointi on nyt hillittömän suurena valtion ja kuntien velkoina joita emme kykene milloinkaan maksamaan. Kaikki velka on nyt rikkaiden omana ja kansakunnan velkana.


    • Anonyymi

      Ei ehkä tarvitse,kun tehokkaasti osaisi kohdata työ ja työnantaja,Nyt ilmiö suomessa työtä on mutta,palkanmaksu on sitä tätä.Jotkut saa odottaa palkkaa pitkään.Rästissä tunteja ei makseta vaan vapaina saa pitää.Hulluksi mennyt touhu.Mietin just millaista maahanmuuttoa odotamme? Kansanvaellus ei johda töihin.Miettikää mikä kulttuurien yhteentörmäys meidän tavat niin erilaiset.Miten yhteen sovitamme kaiken?Suomessa on työtä paljon.Eu kallisti kaiken asuminen,ruoka,kunnon palkka tehdystä työstä.Kyllä monen erikoisalan osaajat tulee ulkoa ihan oikein täällä ei ole osaajia.Ei se ole mikään uhka vaan mahdollisuus.Mekin muutamme ulos töihin ,palkat paremmat.Asuminen halvempaa.Moni jää sille tielle,perustaa perheen.Tykkää maasta jne.

      • Anonyymi

        EUhun liittymistä mainostettiin sillä että ruoka tulee samanhintaseksi kuin etelä-Euroopassa mutta se on päinvastoin nyt kalleinta koko EUn alueella. Vain typerät eivät sitä huomaa.
        Kansakunnan enemmistö uskoi valheellisiin lupauksiin.


    • Anonyymi

      Suomi ei tarvitse yhtään mahanmuuttajaa joka elää yhteiskunnan varoilla.

    • Anonyymi

      Me emme oikeasti tarvitse mitään muuta maahanmuuttoa, kuin huippuosaajia, valmiiksi koulutettuja alansa huippuja.
      Työttömät tulee panna töihin, kukin kykyjensä mukaisesti yhteiskunnan riittävällä tuella. Se tulee paljon halvemmaksi kuin kaiken maailman elintasopakolaisia hyysäämällä. Nykymenolla mielenterveyspalvelut kuormittuvat sekä työttömien, että mamujen takia yli äyräidensä. Afrikasta ja Lähi-idästä ei tule mitään mitä me tarvitsemme. Monia naisia on koulutettu viime vuosina lähihoitajiksi. He eivät viihdy niissä töissä kuin hetken, jonka jälkeen alkaa synnytystalkoorumpa. Turhaan meni sekin koulutus.
      Jatkuvasti annetaan kuvaa avuttomista vanhuksista. Suurin osa eläkeläisistä on hyväkuntoisia ja kykenevät auttamaan toinen toisiaan. Lisäksi robotisaatio tulee ryminällä korvaamaan avustajia.

      • Anonyymi

        Minä olen eläkeläinen enkä halua yhtäkään robottia minun auttajakseni.
        Jos niitä kuitenkin tulee, en pidä sitä minkäänsortin edistyksenä.
        nimimerkki 88v vaari


    • Anonyymi

      Tärkein jäi mainitsematta: Suomi tarvitsee työtätekeviä maahanmuuttajia, ei yhtään maahanmuuttajaa afrikasta tai lähi-idästä, eikä yhtään muslimia, nykyisetkin täälläoleskelevat täytyy karkottaa pikinmiten.

      • Anonyymi

        Meidän pikkukaupungissa on kaksi kunnan hammaslääkäriä mamu-taustalla. Molemmat muslimeita toinen lähi-idästä ja toinen afrikasta. Olen ollut molempien hoidossa joten ovatko paikkani viallisia kun ovat muslimien tekemiä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meidän pikkukaupungissa on kaksi kunnan hammaslääkäriä mamu-taustalla. Molemmat muslimeita toinen lähi-idästä ja toinen afrikasta. Olen ollut molempien hoidossa joten ovatko paikkani viallisia kun ovat muslimien tekemiä?

        Aivan taatusti ovat.


    • Anonyymi

      Meidän kaupungissa on ollut pulaa lääkäreistä. Onneksi ainakin 3 mamua on tullut paikkaamaan tätä aukkoa. Yksi isoimmista työnantajistamme on Italialaisten omistama. Siellä (italialaiset) johtajat ovat palkanneet vierasmaalaisia eli suomalaisia töihin joten ihan kansainvälinen trendi tämä vierasmaalaisten kanssa veljeily on. Tapanina lähden sitten risteilylle ja onneksi mamut ovat siivonneet laivan ennen kuin menen sinne. Laivasiivouksia hoitavan yhtiön useista kymmenistä suorittavista työntekijöistä vain 2 on suomalaista kun kyseessä on työ joka on liian ala-arvoista suomalaisten tehtäväksi....

      • Anonyymi

        "Meidän kaupungissa on ollut pulaa lääkäreistä. Onneksi ainakin 3 mamua on tullut paikkaamaan tätä aukkoa."

        Kyllä halvemmaksi tulee lähettää potilaat reittilennolla saamaan hoitoa muualle kuin ottaa tänne mamuja sotkemaan 24/7 suomen luontoa


      • Anonyymi

        Täällä oli kanssa ulkomaalaisia lääkäreitä enkä ymmärtänyt mitään heidän puheestaan.
        Suomenruotsalaiset vaativat palveluja ruotsiksi mutta emmehän me suomalaisetkaan saa palvelua ymmärrettävällä suomenkielellä.
        Ja samaa on sairaanhoitajien kanssa. Eivät he ymmärrä potilaan puhetta sillä kielitaidolla jolla heitä otetaan töihin. Ei se riitä että he kykenevät kommunikoimaan esimiestensä kaa.


      • Anonyymi

        Rasisti vaatii Suomea varastamaan köyhien valtioiden lääkärit parantamaan viherrasistin perseen paiseita

        SUOMESSA EI OLE MINKÄÄNLAISTA PULAA LÄÄKÄRIOPISKELIJOISTA
        sieltä valmistuu

        Lääkäreitä kehitysmaista varastavat viherrasistit poistettava ensi vaaleissa 2023


    • Köyhyys, kurjuus ja leipäjonot ovat Suomen hienoimpia perinteitä! Terveisin lahtari resitentti Suali Ninnistö.

    • Anonyymi

      Kyllä, maahan- ja maastamuuttoa tarvitsemme. Maahan ovat tervetulleita työteliäät, nuoret, hyvän koulutuksen omaavat, maasta taas voisivat muuttaa juopot, ammattitaidottomat, pelkkien tukien varassa elävät.

    • Anonyymi

      Paperittomia rintamakarkureita Suomi ei tarvitse mihinkään.

    • Anonyymi

      Suomessa ei ole työvoimapulaa, se on suvakkiporvarien valhetta, kannattais ottaa asioista selvää eikä vouhottaa

      • Anonyymi

        Vain ilmaisesta työvoimasta on pulaa. Yhteiskunta maksaa laskun työnantaja elää leveästi.


    • Anonyymi

      Pyllistelijöistä on pelkkää harmia ja kuluja.

    • Anonyymi

      On turha puhua "suomalaisille ala-arvoisista töistä".
      Kyllä löytyy suomalaisia tekijöitä jos palkkaa nostetaan.
      Mutta kun tiedetään että tarjolla on kieltä osaamatonta porukkaa, niin pidetään palkat alhaalla.


      Soininvaaran neronleimaus: jepjep

      https://oikeamedia.com/o1-127806

    • Anonyymi

      Vihreet ajattelee tunteellaan, ei järjellää, kokoomus rahalla , ottaneet suomalaisille vaatimattomat satamiljoonaa lisävelkaa, hävetkää kele...

    • Anonyymi

      Valintaäänestys alkaa nyt. VUODEN TÖRKYHÖLMÖN VALINTA KÄYNNISTYNYT. Aika hyvä valinta on Haavisto

      Moderneja natsiperheitä Suomeen piilottava törkimys

      Natsit pakenivat aikanaan perheineen henkensä uhalla mm. etelä-Amerikkaan piiloon ja nyt vaarallinen sekoilija tuo samanlaisia ISIS-perheitä Suomeen, Kom Marin ja Haavisto

      Onneksi he eivät vielä ole saaneet koko operaatiotaan suoritettua - siksi he ovat saamattomia hölmöjä

    • Luin osan näitä sekopäisiä kirjoituksia, joilla yhteistä on vain, että Suomi on pidettävä "rotupuhtaana" maana kaukana kaikesta ulkomaalaisista haittatekijöistä. Aika lähellä natsien ajattelutapa.

      Karmea totuus on kyllä toinen, mutta persuläheisten piirien vuosikymmeniä jatkunut asennemuokaus kansassa on johtamass ylipääsemättömiien vaikeuksiin.

      Nimittäin: kuka ammatitaitoinen ja koulutettu ulkomaalainen vitsi tullakaan tänne, jossa päivittäinen vihottelu vie halun tehdää täällä töitä ja olla täällä.

      Eli persut vievät Suomen rapatilaan.

      Muualta on politiikka järkevämpi. Mm. Espanja on todennut että tarvitaan 8-9 miljoona maahanmuuttajia, jotta väestön vanheneminen saadaan kompensoitu.

      https://www.n-tv.de/politik/Spanien-braucht-mehrere-Millionen-Migranten-article21514859.html

    • Anonyymi

      Herää todellisuuteen

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      205
      7054
    2. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4652
    3. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      40
      4353
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      73
      3292
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      1955
    6. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      27
      1716
    7. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      17
      1680
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      40
      1583
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      34
      1469
    10. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      143
      1247
    Aihe