Kohta se on ohi

Anonyymi

Nämä vuoden pahimmat päivät. Etukäteen ajattelin näitä hirveiksi, mutta paljon vielä pahempia ovat. Jatkossa en haluaisi viettää Joulua lainkaan, en kuulla tuttavien kertovan ihanista perhe/sukujouluista. Yhdessä. Ihmiset ovat hyvin ajattelemattomia. Kehuvat joulujaan yksinäisyydestä kärsivälle ihmiselle. Se tuntuu kuin puukolla haavaa kaivettaisi. Kuinkahan joulun voisi poistaa elämästään kokonaan?

6

58

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Makusta ulkomaille pyhien ajaksi

    • Anonyymi

      Älä ahdistu hyvä ihminen ! Et ole ainoa yksin.

      Olen kotona yksin ihan tavallisissa merkeissä kuin olisi mikä hyvänsä päivä,
      koska en välitä joulusta. Löhöilen, luen ja syön mitä olen sattunut ostamaan,
      tavallista ruokaa, en jouluruokia, en välittäisi niistä muinakaan vuoden päivinä,
      miksi pakottaisin itseni syömään vain sen takia, että on joulu.

      En stressaa joulusta, muuthan ne stressaavat itseään kun yrittävät tehdä
      ns. täydellistä joulua - usein pikkulasten takia.

      Puoli maailmaa ei vietä joulua ollenkaan eivätkä kärsi yhtään.
      Ota rennosti !

      • Anonyymi

        Totta, kunpa näistä päivistä saisi tavallisia. Itselleen rauhoittavia vapaapäiviä. Ehkä omaa ajatusmaailmaa vain työstämällä

        Lähtisin toki pois vaikka ulkomaille, mutta juuri nyt ei ole rahaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta, kunpa näistä päivistä saisi tavallisia. Itselleen rauhoittavia vapaapäiviä. Ehkä omaa ajatusmaailmaa vain työstämällä

        Lähtisin toki pois vaikka ulkomaille, mutta juuri nyt ei ole rahaa.

        Vain tämä päivä enää...


    • Anonyymi

      Yksin paras olla. Minä ainakin nautin rauhasta kun saa olla yksin ei kirtiseviä huonostikasvatettuja kersoja tai ihmisiä jotka vain kehuvat kuinka ovat suuremmoisia matkoineen ja uusine autoineen vaikka kaikki on lainarahalla ostettu ja velkaa satoja tuhansia.Minulla velka anoll ahyvä eläke ja terveys loistava ja 55v vasta sekä elämä edessä kun toiset painaa 75 vuoteen pakkotöitä velkoineen jotta pääsevät eläkkeelle ja kuolevat siitä 5 vuoden sisällä yleensä.Hhahahahah Ei käy kateeksi.

      • Anonyymi

        Etkö kaipaa toista vierelle?
        Läheisyyttä lohduksi?


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      27
      3019
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe