Olen menettänyt kiinostuksen jakaa asioitani facebookissa

Olet oikeilla jäljillä.

Itelläni on facebookkisivu, mutta en oo kirjoittanut sinne yhtikäs mitään.

Ihan hölmöä kaikki, sellaista itsensä kehumista.
Ei kiinnosta.

En yhtään tiedä minkä ikäinen olet. Itse oon 50 v. ja voin kertoa että hyvin pärjää vaikka ei somessa asioitaan jaakaan. Oon myös facessa mutta en sinne omia juttuja kirjottele enkä oo kuviakaan laittanut, kunhan seurailen tuttujen juttuja ja mesessä kirjottelen jonkin verran.
Ehkä oon sen verran vanhanaikainen kun mua ei kauheesti edes nää laitteet kiinnosta. Oon eläkkeellä niin en työksenikään tarvitse. Välttämättömät asiat hoidan.

Mitä oon seurannut porukkaa, nuorempiakin, niin monet ovat aikalailla tuskastuneet ajoittain someen. Onhan siinä paljon hyvää mutta on myös paljon huonoa.
Monelle saattaa aiheuttaa ahdistusta juuri nuo tykkäämiset ja ei-tykkäämiset, ilmeisesti myös kiusaamista tapahtuu somessa, sitä en niin tiedä.

Kun olin itse lapsi ja nuori niin kylillä kavereiden kanssa porukalla ulkona leikittiin ja pelattiin, olihan se erilaista kuin nykyään. Ajattelen itse että se oli sosiaalista vaikka nyt on sosiaalinen media niin en pidä koneella olemista kauhean sosiaalisena kun ei ole kunnolla ihmisten kanssa tekemisissä. Ei ole kiva keskustella koneen kautta, kivempi on kasvokkain jutella.

Kirjoitit myös että sua ei enää edes kiinnosta tuo kuva- ja viestitouhu, niin eihän sen ole pakko kiinnostaa, se on oma valinta.
Eikä elämässä ole tarkoitus olla muiden mieliksi tai tehdä niinkuin muut haluavat vaan voi olla ihan oma itsensä. Kaikki eivät siitä ehkä tykkää mutta se on heidän oma häpeänsä.
Ei ole myöskään hyväksi jos liikaa itseään analysoi, on helpompaa kun antaa mennä vaan silleen mikä hyvältä tuntuu.

Itse olen vielä suhteellisen nuori iältäni, mutta alusta asti oli heti sellainen olo, että facebookkiin en sitten mene ikinä! Kuitenkin puoliso sinne meni ja en enää tiennyt mitään toisen elämästä kun face elämä vei.... Päätin sitten liittyä ihan vain "suhdetta parantaakseen" - jos se vaikka vähän lähentäisi, no ei sitä tehnyt ja muutenkin itselle tuli paha mieli kun menin vaikka ensin ajattelin vakavasti että en mene :( onhan se sellainen yhteyden pitokanava, mutta jos se jää ainoaksi niin aika surulliselta vaikuttaa :( itse sosiaalisena ihmisenä kyllä kaipaan ihan ihmisten näkemistä, enkä vain ruudun kautta viestien lähettelyä.... Mutta sen olen kyllä huomannut ikäväksi puoleksi, kun tosiaan itse en enää ole aktiivinen jäsen fb ssa, että ne kaverit ketkä siellä ovat aktiivisia ovat siten vain sen piirin kanssa tekemisissä. Minulta on usein kysytty "olenko Facebookissa" jne ja monesti ihmiset ehdottaa että laita vaikka "facen" kautta viestiä... Surullista kun en ole siellä niin kaikki olettaa että myös mun pitäisi sitä kautta pitää yhteyttä :( joskus kun siellä olin ja laitoin kuvia ym jaoin jotain olihan se kiva kun sai ystävien kanssa sitten kommentoida mutta kyllä se todella etäistä yhteydenpitoa oli!!!

Minullakin on ongelmana juuri tuo itseanalysointi. Siitä tulee jotenkin kummallista ja epänormaalia siitä viestinnästä, kun kirjoittaa facebookiin, koska tietää että moni lukee sen, ja kaikki käsittävät eri tavalla. Jos joku hautoo kaunaa, niin se keksii siitä jotain negatiivista sanottavaa, kirjoittipa mitä tahansa. Totuus lienee kuitenkin ettei ketään paljon kiinnosta mitä se sinne kirjoittelee :--)

Jos tekee asioita fb-päivityksien aiheiden toivossa, eli käytännössä toivoo paljon tykkäyksiä, niin voi miettiä että onko omien tekemisien ja elämän syyt ihan terveellä pohjalla.

Aloittaja tässä, kiitos kaikille kommenteista.
Hyviä pohdintoja ja ajatuksia teillä kaikilla :)
Ei tämä some ihan ongelmaton ole. Itsekriittiselle ihmiselle varsinkaan ja myös oman ammatti-identiteetin vuoksikaan tämä ei ole niin yksiselitetteistä. En postaile koskaan mitään kovin henkilökohtaista, en kerro ongelmistani, en yksityisasioistani. Olen myöskin yksinäinen ja sinkku. Monet viestivät minulle vain messangerin kautta. Saan joskus uusia kaveripyyntöjä ja melkein kaikki ovat jotenkin tuttuja tai työhöni liittyviä ihmisiä. Juuri tämä työsidonnaisuus on kanssa yksi ongelma lisää. Kaikki päivitykset joita teen ovat yleensä asiallisia, eivätkä ne loukkaa ketään. Monet kuvat ovat selfieitä tai paikkoja tai yksityiskohtia eri asioista. Muutama vuosi sitten olin vielä tosi aktiivinen somettaja ja tuolloin oli helpompaa laittaa faceen sen kummempaa miettimättä uusia viestejä. Nyt kun postailen harvemmin, on jotenkin aina hirveän kriitinen, että onhan tämä nyt varmasti hyvä päivitys? Tietty spontaanisuus on hävinnyt koko jutusta, eli toisaalta on kova saada tykkäyksiä, mutta uuden viestin laittaminen on jotenkin vaikeaa minulle.
Tietysti oma minäkuva vahvistuu joidenkin postauksien kautta, mutta silti se on vähän vaikeaa avautua ihan kaikesta muille. Olin nuoruudessani koulukiusattu, joten tämäkin vaikuttanee asiaan. No, kyllä se tästä taas paranee. Ei tätä kannata liikaa pohtia. Ylikriittisyys on monille somessa oleville ehkä ihan tuntematonkin käsitys, kun katsoo joidenkin postauksia. Huumorin kautta voi tietysti postailla melkein mitä vaan, loukkaamatta siltikään ketään. En siis ole enää mikään parikymppinen mutta nuori vielä kuitenkin.

Hei, vastaan tuohon ammatti-identiteetti pohdintaasi, tunnistan sen itse varsin hyvin. Ja kyllä, täytyy myöntää että sillä on toki merkitystä. Mitä julkisempi työ/ammatti tottakai se on aina tavallaan astetta kriittisemällä tasolla.
Mutta ei tämä mielestäni ole syy olla jättämättä postauksia. Ymmärrän kyllä hyvin sen miksi on vaikea postata.
Itselläni vähän vastaava tilanne.

On sanottu että loppujen lopuksi ongelmia ei pahemmin ole vaan ihmiset itse tekevät asioista itselleen ongelman/ongelmia.
Tarkemmin kun asiaa ajattelee niin taitaa olla aika pitkälle juuri näin.

Itselläni tuo kiinostus ei koskaan herännytkään, enkä koskaan avannut tiliä sinne.
Yksityisyyteni on minulle tärkeää.
Face oli aikansa muoti-ilmiö..Jossain vaiheessa se lakkaa olemasta sitä.

Naamakirja on valheita ja juksausta täynnä.
Älä luota naamakirjaan.

Naamaton

Hirtto on ratkaisu.