Finnpulpin vastustajien joukkopako Kuopiosta

Anonyymi

Pohjois-Savolaisten nuorten työ-ja opiskelumahdollisuuksien pilaaminen aiheuttaa niin pahan fiiliksen nuorissa ja heidän tulevaisuudestaan huolestuneissa vanhemmista että työ-ystävyys ja naapuruussuhteet ovat koetuksella vuosikausia. Esim. Finnpulppia varten Sakkyssa koulutuksessa olevat putoavat nyt tyhjän päälle.
Nuoret ovat jo alkaneet etsimään faktatietoa ja huomaavat ympäristöluvan perumisen olevan täyttä huuhaata, Kallaveden virtaama on edelleenkin 161 kuutiota vettä sekunnissa joten tehtaan päästöt ovat hyttysen paska valtameressä.
Onneksi työpaikkoja vapautuu nuorille vastustajien lähdettyä muille maille kun eivät kestä Kuopion seudun yhteisön tuomaa painetta.

25

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Fiksuimmat nuoret ei hakeudu tehdasduunareiksi vaan käy koulunsa kunnolla ja menee parempiin hommiin. Rasittava vuorotyö saasteisessa tehdasympäristössä ei ole tarkoitettu ihmiselle, apinan älylläkin pärjää noissa hommissa jos vaan suostuu hajottamaan itsensä melko huonolla palkalla ilman ylenemismahdollisuuksia. Tehdasduunit on katoava luonnonvara, automatisaatio etenee hurjaa vauhtia ja samalla työvoiman tarve vähenee.

      • Anonyymi

        Et ole tainnut nykyaikaisessa sellutehtaassa edes käydä jos luulet niitä raskaiksi tai saasteisiksi.
        Ja palkkauksestakaan et tiedä mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et ole tainnut nykyaikaisessa sellutehtaassa edes käydä jos luulet niitä raskaiksi tai saasteisiksi.
        Ja palkkauksestakaan et tiedä mitään.

        3-vuorotyö ei ole hyväksi kenenkään terveydelle pitkällä tähtäimellä, kaikenlaista kemikaalihuurua noissa sellupyhätöissä joutuu hengittämään väkisinkin. Palkkakin on melko huono sitä vasten että joutuu tekemään non-stop vuorotyötä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        3-vuorotyö ei ole hyväksi kenenkään terveydelle pitkällä tähtäimellä, kaikenlaista kemikaalihuurua noissa sellupyhätöissä joutuu hengittämään väkisinkin. Palkkakin on melko huono sitä vasten että joutuu tekemään non-stop vuorotyötä.

        Vapaus valita työpaikkansa kaikilla. Oletko yhtä huolestunut lääkärien ja sairaanhoitajien työ-ajoista Kyssissä kuin sellunkeittäjien. Millä tahansa tekosyyllä Finnpulpin vastustajat koittavat pestä kätensä maakuntamme köyhdyttämisestä mutta häpeä heillä on ikuinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        3-vuorotyö ei ole hyväksi kenenkään terveydelle pitkällä tähtäimellä, kaikenlaista kemikaalihuurua noissa sellupyhätöissä joutuu hengittämään väkisinkin. Palkkakin on melko huono sitä vasten että joutuu tekemään non-stop vuorotyötä.

        Palkka ei kuulema ole kuin 5000 euroa kuukaudessa ja sehän ei ole paljon kolmivuorotyöstä.
        Käy vähän koulua esim. yliopistossa niin pääsee verraten nopeasti 10000 euron kuukausiansioihin jne.
        Kiinteistövälittäjien töissä pääsee pienellä koulutuspanostuksilla nopeasti hyviin kuukausituloihin bonuksien kanssa.
        Ja jos haluaa oikein isoihin tuloihin niin kannattaa perustaa yritys niin tulot ovat rajattomat. Kaiken lisäksi on mahdollisuus kikkailla verotuksen kanssa.
        Kuopion kokoiseen kaupunkiin on helppo perustaa vaikka minkä alan yritys.
        Ja kaiken lisäksi sieltä löytyy hyvin ammattitaitoista työvoimaa joilla on korkea työmoraali.

        Mutta eihän sinustakaan tullut mitään?

    • Anonyymi

      Keitä on nämä 5 tuomaria jotka asian päätti ja mistä kotosin?

    • Anonyymi

      Veroäyrin korotus on tarpeen kun alijäämäisen Kuopion taloutta petrataan tehtaan menettämisen takia, myönteisessä tapauksessa veroäyriä olisi laskettu. Kuopion talous kiittää "luonnon ystävää".

      • Anonyymi

        Ei Finnpulp olisi maksanut mitään veroja. Oletko kuullut sadun Keisarin uudet vaatteet?

        Kyllähän Finnpulp lupasi yhtä hyvää ja kahta kaunista hatusta revityillä luvuilla.

        "Jos Suomessa parturoidaan metsää yli kaavaillun 80 miljoonaa kiintokuutiota vuodessa sellujättien tarpeisiin, sellufirmat kyllä käärivät voittoja, mutta ilmastopolitiikan takia maksajaksi voi joutua veronmaksaja."

    • Anonyymi

      Pitäisikö kysyä äännekoskelaisilta onko se sellutehdas maanpäällinen helvetti siellä työskenteleville ihmisille tai apinoille niinkuin Kuopiolaiset väittävät.
      Lisäksi heiltä voisi kysyä onko heidän vesistöt täysin pilaantuneet. Eivät ainakaan helsinkiläiset ole valittaneet koska he juovat Päijänteen vettä mihinkä sellutehtaan vedet johdetaan.
      Mitihän hyvää siellä Kuopiossa yleensä on, että sinne kannattaa mennä töihin tai matkustaa lomailemaan.
      Sen tiedän, että siellä valmistetaan kalakukkoja ja siellä tapaa hitaasti ja epäselvästi puhuvia immeisiä. (kysymyksiin ei saa selkokielellä vastauksia)

      • Anonyymi

        Juhani ja Silja eivät halua antaa asuntoaan ”ilmaiseksi” – rajun muuttotappion kunnassa on kaupan yli 100 omakotitaloa

        Äänekoskella omakotitaloja on myynnissä jopa reilut sata, ja kunta on rajusti muuttotappiollinen. 19 000 asukkaan paikkakunnalle lisätyötä on tuonut Metsä Fibren biotuotetehdas, mutta kaikki tehtaalla työskentelevät eivät halua asua paikkakunnalla.

        On totta, että Äänekosken keskustaajaman väkiluku on vähentynyt vuosina 2011-2018 yli 500 henkeä reiluun 8400:een. Mutta niin on käynyt suurimmalle osalle Suomen taajamista.
        Se on ajan trendi. Suurin osa taajamista ei enää kasva, vaan kuihtuu.
        Väestö keskittyy suurimpiin taajamiin. Van muutama pienempi taajama kasvaa.

    • Anonyymi

      hihihihi ja kukkaan ei lähtennä mihiinkään höhöhöhöhöhö

      • Anonyymi

        Hähähä vastustajilla on jo löysät housussa kun pelkäävät mennä duuniin. Lekurilta voi käydä hakemassa saikkua ripulin tai stressiperäisen häiriön takia.

    • Anonyymi

      Finnpulp on konkurssissa.

    • Anonyymi

      Ympäristöluvan puuttuminen kaatoi sen. Loppu on Lujabetoni OY:n rahastusta ja valehtelua, että kaikki olisi hyvin.

      • Anonyymi

        Pohjois-Savolaisten nuorison onneksi uusi ympäristölupa on tulossa. Ehkä meidän nuorisollamme on vihdoin viimein työtä ja toivoa, heitä risukasaan ajavan vihereläkeläisistä koostuvan itseään ajattelevan todella epämääräisen porukan sijaan.

        Koska vuonna 2050? Martti Fredrikson on ollut vainaa siihen aikaan jo monta vuotta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pohjois-Savolaisten nuorison onneksi uusi ympäristölupa on tulossa. Ehkä meidän nuorisollamme on vihdoin viimein työtä ja toivoa, heitä risukasaan ajavan vihereläkeläisistä koostuvan itseään ajattelevan todella epämääräisen porukan sijaan.

        Höpöjuttua.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2784
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      517
      2624
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1835
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      31
      1749
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      117
      1723
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      301
      1659
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1262
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      76
      1086
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1072
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      54
      1067
    Aihe