Ahdistuneisuushäiriö?

Tervehdys kaikille.

Täällä kirjoittaa 16-vuotias poika ja olen ensimmäisen vuoden lukio-opiskelija.

Hieman taustoistani:

- Olen sairastanut hankalaa masennusta, josta olen kuitenkin nykyään toipunut
- Minulla on diagnosoitu Aspergerin oireyhtymä
- Suvussa esiintyy paljon alkoholismia sekä kaksisuuntaista mielialahäiriötä
- Olen ollut kaksi kertaa suljetulla psykiatrisella osastolla (v. 2015)
- Olen käynyt viikottain psykoterapiassa melkein viiden vuoden ajan

Jos joku haluaa tietää, niin ongelmani mielenterveyteni kanssa ovat aiheutuneet oman isäni vaikeista mielenterveysongelmista ja alkoholismista sekä kokemastani rankasta koulukiusaamisesta, joka jatkui vuosien ajan.

Psykoterapiassa olen keskittynyt lähinnä masennuksestani sekä traumoistani puhumiseen, mutta tästä ongelmasta en ole jostain syystä osannut tai kehdannut puhua terapeutilleni.

Olen alkanut vakavissani pohtimaan, että kärsisinkö jonkinlaisesta ahdistuneisuushäiriöstä tai jostain muusta ongelmasta.

Minulla on erikoinen itsetunto; jonain päivänä olen niin herra kukkulalla että mikään mahti maailmassa ei minua kykene estämään tai tuhoamaan, kun taas jonain toisena päivänä olen maailman huonoin ihminen, oksettava vätys ja säälittävä tapaus. Välillä minusta tuntuu että persoonani, käytökseni ja mielipiteeni ovat täysin vääriä ja olen niiden perusteella huono ja vääränlainen ihminen. Tällöin minua masentaa ja ahdistaa enkä tee mitään mukavaa.

Välillä minulle iskee kovia pelkotiloja. Peloissani minut raahataan valtion viranomaisten toimesta psykiatriseen sairaalaan, jossa minun "vääristynyttä persoonaani" ja "vääriä mielipiteitäni" muokataan "oikeanlaisiksi" aivopesun ja lääkkeiden avulla. Joissakin peloissa taas minua syrjitään ja vainotaan erilaisuuteni ja huonommuuteni johdosta.

Toisaalta kaikenlainen erilaisuus on ajan hengen mukaisesti sairautta, johon täytyy hakea apua lääkärin vastaanotolta. Tänä päivänä pinnallisuus, materialismi ja somepelleily ovat huipussaan, joten kohta varmaan minutkin lynkataan kaupungilla sillä en elä mitään edellemainituista elämäntyyleistä. Jos ajattelet asioista hiemankin eri tavalla, sinut ja sinun perheesi lynkataan (somessa tai ihan oikeassa elämässä); vainoaminen, kunnian ja yksityiselämän loukkaaminen sekä kiusaaminen ovat nykyään täysin hyväksyttyjä ja normaaleja tapoja purkaa omaa sairasta mieltään ja suojautua niinkin hirveältä ja hengenvaaralliselta sairaudelta kuin erilaisuus

Kaikista oudointa tässä on se, että minä en edes ole sen erilaisempi tai erityisempi ihminen kuin toiset; minä opiskelen, käyn harrastuksissa, vietän aikaa ystävieni kanssa, tulen ihmisten kanssa toimeen ja suunnittelen omaa tulevaisuuttani. Minulla ei ole ikinä ollut sen kummempia hankaluuksia toisten ihmisten kanssa.

Osaan ahdistua lähes mistä tahansa aiheesta, ihmisestä tai asiasta. En tiedä tarkkaan, mutta välillä taidan tietämättäni kehitellä itselleni ahdistunutta oloa ajattemalla aina kaikkein pahinta vaihtoehtoa. Jään aina helposti vatvomaan monenlaisia asioita pääni sisälle, joka vain huonontaa oloani.

Haluan kuulla teidän mielipiteitänne, kokemuksianne ja vinkkejänne tähän asiaan liittyen. Toivon, että kirjoitukseni herättäisi asiallista ja pohtivaa keskustelua.

Kiitos.