Kiitos kauniista muistosta

Anonyymi

Olen valehdellut elämäni aikana paljon etenkin tunteistani. Olen valehdellut niin paljon, että lopulta totuus tunteistani on hämärtynyt minulle itsellenikin. Haluan näin monen vuoden jälkeen vain sanoa, että pidin paljon näkemästäni -sinusta. Sinuun en päässyt oikeastaan tutustumaan juurikaan. Uskon, että näit paljon lävitseni, ne tunteeni ja ristiriitainen käytökseni oli varmasti hyvin ilmeinen. Kyllä sen itsekin ymmärsin, vaikka ehkä luulit muuta. Olin epätoivoisella tavalla omituinen, mutta niin ilmeinen, näin luulen sinun ajatelleen. Voin olla väärässäkin, hyväksyn myös sen. Kuitenkin se, mikä on aitoa, on se tunne, joka jäi elämään. En pyydä sitä anteeksi. Pyydän anteeksi niitä monia rooleja, joita olen näytellyt vuosien varrella. En henno ajatella, että olisin merkinnyt sinulle kovinkaan paljoa, joten kirjoitukseni on enemmänkin tunteen purkua kuin ajatusta siitä, että tämä kirjoitus merkitsisi hänelle jotain.

Täällä minua on sattunut moni asia. Eniten se, miten olet halunnut jättää minut yksin. Olen kokenut sen hylkäämisenä ja rangaistuksena, vaikkakin se on ollut varmasti tarpeen. Silloin minusta on tuntunut yksinäiseltä, olen kokenut oloni hylkiöksi. Se on kasvattanut minua luulen. Kasvattanut uskomaan, ettei rakkaus kuulu minulle. Nöyräksikin se on kasvattanut, ehkä.

Olen mikä olen, mitä muuta voisin olla. Näyttelen, koska en tiedä, mitä muuta tekisin.

Tahtoisin kuitenkin kiittää sinua näin vuoden lopulla kauniista muistosta. Se on tunnemuisto. Se tuntuu ilolta ja hyvältä ololta, toivoltakin se tuntuu; se muisto. Muistossa olen rakastettu ja pidät minusta. Sen muiston haluan pitää sydämessäni aina. Olkoonkin niin, että olisin unohdettu ja ei-kaivattu. Muistan tuon tunteen elävästi, kun vielä toivoin. Se on hyvin kaunista; se toivo ja odotus.

En tiedä, miksi olet halunnut niin ilmeisesti kertoa täällä kaipauksestasi toiseen. En minä halua kuvitella mitään, mutta ehkä sinulla ei ole muuta tapaa elämääsi ja tunteitasi toisiin naisiin. Minä olen tuntenut oloni mustasukkaiseksi. Se on tietysti minun ongelmani, johon olen vastannut näytelmällä oman pienen kuplani sisällä.

Haluaisin, että olisit onnellinen. Haluaisin olla sitä itsekin. Olen pahoillani siitä, että mielessäni yhdistän nämä kaksi toisiinsa.

H/yvää vuoden loppua!

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Varmasti olet merkinnyt. On oikein vaalia muistoa noin ja hänellä on varmasti sama muisto. Pyri ulos vakavuudesta, kaikki me ollaan pienen pieniä muurahaisia ongelminemme suuressa maailmassa.

      • Anonyymi

        Älä hurskastele. HÄN ei ole sanonut koskaan minulle, että olisin merkinnyt p*skan vertaa. Suudelman sain, en omille huulilleni tosin.


      • Anonyymi

        Kiitos kuitenkin kommentista 19.27. Hän voisi vastata juuri noin, se tuntui kivalta lukea 😊


    • Anonyymi

      Jumalan siunausta kaikille.

      Antakaa anteeksi itsellenne ja muille. Asioita ei silti tarvitse hyväksyä. Olkaa kiitollisia niistä asioista, jotka ovat hyvin.
      Rakasta lähimmäistä. Rakasta itseäsi.

      Siinä avaimia alkuun.

      Voimia!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

      Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
      Maailman menoa
      261
      3175
    2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      74
      1234
    3. 66
      1173
    4. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      180
      978
    5. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

      "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
      Taivalkoski
      47
      866
    6. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      60
      819
    7. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      47
      809
    8. Mitä tekisit jos

      Aamulla vierestäni heräisit
      Ikävä
      45
      732
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      40
      721
    10. Minkä alan

      Ihmisiä kaivattunne on🤔
      Ikävä
      39
      688
    Aihe