Kannattaa valita Väyrynen ensi kesänä keskustan puheenjohtajaksi. Ei siinä häviä mitään, uskon
Nyt Paavon paikka. Kulmuni vaikuttaa luovuttavan
16
<50
Vastaukset
Väykkyä ei puheenjohtajuudet enää kiinnosta. Hän on ilmoittanut keskittyvänsä vuoden 2024 presidentinvaaleihin, koska on ymmärtänyt, että presidentiksi hänen on mahdollista päästä vain keskittymällä vaaleihin mahdollisimman pitkään ja hartaasti.
- Anonyymi
Piristää jos Väyrynen valitaan
- Anonyymi
Ei ainakaan huonommin menisi, jos Paavo olisi kuvioissa. Sipilä teki emämunauksen kun ei huolinut Patea ministerihommiin, voisi olla niin, että kepun kannatus olisi nyt 23 % ja perusuomalaisten 11%.
Ei ollut Juhalla pelisilmää ja vanhan valtiomiehen kunnioittamista, kun heitti Paten, kuin vanhan rukkasen nurkkaan.- Anonyymi
Ei missään tapauksessa kepun kannatus olisi nykyistä suurempi, ei missään tapauksessa perussuomalaisten nykyistä pienempi. Kepu häviää, perussuomalaiset porskuttaa Suureen vaalivoittooon
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei missään tapauksessa kepun kannatus olisi nykyistä suurempi, ei missään tapauksessa perussuomalaisten nykyistä pienempi. Kepu häviää, perussuomalaiset porskuttaa Suureen vaalivoittooon
Väyrysen mukaantulo Keskustan politiikkaan olisi kyllä paha paikka Perussuomalaisille. Sitä herraa muuten ette kykenisi viilaamaan linssiin noilla nykyisillä puheillanne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Väyrysen mukaantulo Keskustan politiikkaan olisi kyllä paha paikka Perussuomalaisille. Sitä herraa muuten ette kykenisi viilaamaan linssiin noilla nykyisillä puheillanne.
Olen eri mieltä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen eri mieltä
Saathan sinä olla eri mieltä, mutta se ei muuta totuutta.
- Anonyymi
"Ei ollut Juhalla pelisilmää..."
Nimenomaan oli. Uskokaa pois, Sipilä ja muut Sipilän hallituksessa olleet kepun ministerit kyllä tuntevat Väyrysen liiankin hyvin. Väyrysen ongelma on, ettei hän ole lojaali kenellekään (kuin ehkä Kekkoselle). Eli Väyrysen ottaminen ministeriksi olisi tuottanut vain harmia muille.
- Anonyymi
Keskusta on jo menettänyt pelin. Lopullisesti.
Valitettavasti näin on... - Anonyymi
Juha-Lesta Sipilä on tämän nykyisen lestakepulipuolueen "Väyrynen"...
Aina kun kokovartalonaamansa jossain julkisuudessa vilahtaa niin keskustan kannatus laskee... - Anonyymi
Totuushan on että yhteiskunnallinen kehitys on osin ajanut jo ohi perinteisen puoluepolitiikan (mm. työn tekijä / työn antaja asetelma) ja "keskiöön" ovat tulleet "uudet" asiat kuten konservatiiviset ja liberaaliset arvot.
Uskottava puoluejohtaja on aina tietysti plussaa puolueelle MUTTA ilman uskottavaa ja OMAA SANOMAA (mitä ei muut puolueet tarjoa) mikään puolue ei tule menestymään!
Kepun on ihan turha haikailla menestyksen perään JOS se ei ota rohkeasti kantaa asioihin vaan "mumisee" puoluejohtajan suulla jotain "diipadaapaa". Totuushan on että kaikkia ei voi miellyttää MUTTA sehän ei ole tarkoituskaan VAAN vain omia kannattajia pitää kuunnella ja toimia heidän toiveidensa mukaan! Kyllä Paavon tulisi tulla takavasemmalta ja pelastaa Keskusta.
- Anonyymi
Ei Paavo tule, elleivät Keskustasta sitä häneltä pyydä. Jos kunniapuheenjohtajuudestaankin joutui luopumaan, niin ei kai Paavo sentään työntäydy luokse. Monetko kerrat Paavo on keskustalaisia varoittanut Sipilän harrastamasta politiikasta ja siitä, että puolue harhautuu poliittisesti sekä aatteellisesti ihan täysin?
Anonyymi kirjoitti:
Ei Paavo tule, elleivät Keskustasta sitä häneltä pyydä. Jos kunniapuheenjohtajuudestaankin joutui luopumaan, niin ei kai Paavo sentään työntäydy luokse. Monetko kerrat Paavo on keskustalaisia varoittanut Sipilän harrastamasta politiikasta ja siitä, että puolue harhautuu poliittisesti sekä aatteellisesti ihan täysin?
ALkiolaisuus on Paavon juttu.
- Anonyymi
räkäpää kirjoitti:
ALkiolaisuus on Paavon juttu.
Ja sen pitäisi olla myös Keskustankin juttu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja sen pitäisi olla myös Keskustankin juttu.
Nimenomaan näin sillä Esko Pula-aho.Lauramatti ja MatkasaarnaajaSippilä eivät tajunneet että Suomeen ei sovi toista kokoomusta.Kepu meni ja Persut tuli.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2062459
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo401624Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1411276Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol2911063Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3131025Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe561012Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen22965- 55926
Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S19804Aina ku nään sun kuvan
Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭58773