Kannattaa valita Väyrynen ensi kesänä keskustan puheenjohtajaksi. Ei siinä häviä mitään, uskon
Nyt Paavon paikka. Kulmuni vaikuttaa luovuttavan
Anonyymi
16<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Väykkyä ei puheenjohtajuudet enää kiinnosta. Hän on ilmoittanut keskittyvänsä vuoden 2024 presidentinvaaleihin, koska on ymmärtänyt, että presidentiksi hänen on mahdollista päästä vain keskittymällä vaaleihin mahdollisimman pitkään ja hartaasti.
Piristää jos Väyrynen valitaan
Ei+ainakaan+huonommin+menisi,+jos+Paavo+olisi+kuvioissa.+Sipilä+teki+emämunauksen+kun+ei+huolinut+Patea+ministerihommiin,+voisi+olla+niin,+että+kepun+kannatus+olisi+nyt++23+%+ja+perusuomalaisten+11%.
Ei+ollut+Juhalla+pelisilmää+ja+vanhan+valtiomiehen+kunnioittamista,+kun+heitti+Paten,+kuin+vanhan+rukkasen+nurkkaan.
Ei missään tapauksessa kepun kannatus olisi nykyistä suurempi, ei missään tapauksessa perussuomalaisten nykyistä pienempi. Kepu häviää, perussuomalaiset porskuttaa Suureen vaalivoittooon
Väyrysen mukaantulo Keskustan politiikkaan olisi kyllä paha paikka Perussuomalaisille. Sitä herraa muuten ette kykenisi viilaamaan linssiin noilla nykyisillä puheillanne.
Olen eri mieltä
Saathan sinä olla eri mieltä, mutta se ei muuta totuutta.
"Ei ollut Juhalla pelisilmää..."
Nimenomaan oli. Uskokaa pois, Sipilä ja muut Sipilän hallituksessa olleet kepun ministerit kyllä tuntevat Väyrysen liiankin hyvin. Väyrysen ongelma on, ettei hän ole lojaali kenellekään (kuin ehkä Kekkoselle). Eli Väyrysen ottaminen ministeriksi olisi tuottanut vain harmia muille.
Keskusta on jo menettänyt pelin. Lopullisesti.
Valitettavasti näin on...
Juha-Lesta Sipilä on tämän nykyisen lestakepulipuolueen "Väyrynen"...
Aina kun kokovartalonaamansa jossain julkisuudessa vilahtaa niin keskustan kannatus laskee...
Totuushan on että yhteiskunnallinen kehitys on osin ajanut jo ohi perinteisen puoluepolitiikan (mm. työn tekijä / työn antaja asetelma) ja "keskiöön" ovat tulleet "uudet" asiat kuten konservatiiviset ja liberaaliset arvot.
Uskottava puoluejohtaja on aina tietysti plussaa puolueelle MUTTA ilman uskottavaa ja OMAA SANOMAA (mitä ei muut puolueet tarjoa) mikään puolue ei tule menestymään!
Kepun on ihan turha haikailla menestyksen perään JOS se ei ota rohkeasti kantaa asioihin vaan "mumisee" puoluejohtajan suulla jotain "diipadaapaa". Totuushan on että kaikkia ei voi miellyttää MUTTA sehän ei ole tarkoituskaan VAAN vain omia kannattajia pitää kuunnella ja toimia heidän toiveidensa mukaan!
Kyllä Paavon tulisi tulla takavasemmalta ja pelastaa Keskusta.
Ei Paavo tule, elleivät Keskustasta sitä häneltä pyydä. Jos kunniapuheenjohtajuudestaankin joutui luopumaan, niin ei kai Paavo sentään työntäydy luokse. Monetko kerrat Paavo on keskustalaisia varoittanut Sipilän harrastamasta politiikasta ja siitä, että puolue harhautuu poliittisesti sekä aatteellisesti ihan täysin?
ALkiolaisuus on Paavon juttu.
Ja sen pitäisi olla myös Keskustankin juttu.
Nimenomaan näin sillä Esko Pula-aho.Lauramatti ja MatkasaarnaajaSippilä eivät tajunneet että Suomeen ei sovi toista kokoomusta.Kepu meni ja Persut tuli.