Minkälaisia käsityksiä teillä on uskovien paratiisista?

Anonyymi

Olen lukenut ja katsonut hassuja tarinoita tulevasta elämästä siellä.
Esim. kadut ovat kultaa ja rakennusten seinissä on valtavasti jalokiviä.
Minkälaisia tarinoita olette kuulleet/ lukeneet?
TV7 esiintyjät ovat kertoneet, ilmeisesti Raamattuun perustuvia kuvauksia ikuisesta elämästä maallisen elämän jälkeen.
Vapaamuurarit esim. uskoo että siellä ollaan piirissä, kuunnellen Jeesuksen opetuksia, he itse ovat lähipiiriläisiä.
Onko se taivaallinen Jerusalem? joka sijaisee maanpäällisen Jerusalemin yläpuolella.
Tapaatteko te siellä lähiomaisianne ja kuinka monessa sukupolvessa?
Onko se paratiisi omien mieltymysten kaltainen, vai onko siitä muiden kertomana kuvauksia?
Mitä mieltä uskolla olisi, jos ei ole tulevaisuutta, yhteyttä Jumalaan kuoleman jälkeen.
Ja koska pääsette taivaaseen?
Heti kuoleman jälkeen, vai sitten kun Jeesus tulee tuomitsemaan eläviä, (ja kuolleita) maan päällä.
Mitä mieltä nykyisin kirkko on?
Makaako sielut ruumiin jäännöksissä hautapaikassaan, kunnes Jeesus saapuu maan päälle uudestaan.

45

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kuvitelmat ovat kuvitelmia ja metaforat ovat metaforia. Taivaan tuntemukset tai pilkahdukset eivät ole taivas. Me saamme nähtäväksemme paljonkin visioita, ennen kuin osaamme tehdä eron niiden välillä.

      Taivas saavutetaan elämässä. Horinat kuolemanjälkeisyydestä, siis fyysisen kuoleman, ovat joutavia, sillä taivas saavutetaan silloin kun sielu vapautuu täysin synnistä.

      Taivaassa ei ole syntiä.

      • Synti on ihan oma valinta, me ateistit emme voi syntiä tehdä eläessämmekään.

        Oikein säälittää nämä taikauskoiset synnissä rypevät uskonharhaiset.

      • Anonyymi

        Oletko nyt taivaassa, vai matkalla sinne?
        Katoatko kuoleman hetkellä, tai mitä?
        En ihan saanut selvää ainakaan taivaallisesta ajasta, loppuuko se aikanaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko nyt taivaassa, vai matkalla sinne?
        Katoatko kuoleman hetkellä, tai mitä?
        En ihan saanut selvää ainakaan taivaallisesta ajasta, loppuuko se aikanaan?

        No selvää saat kun joku kertoo sinulle mitä hänen mielestään taivaassa tapahtuu. Mitään todisteita asiasta ei ole, joten valitse se jolla on sinulle mieluisa tai säväyttävä tulkinta asiasta.

    • Anonyymi

      Lähi-idän väki oli raamatulliseen aikaan kovin ihastunut kultaan ja timangikrääsään. On sitä vieläkin naiset ja naismaiset miehet.

      Yäk.

    • Anonyymi

      Minullekin eräs hihhuli kertoi, että siellä käyskennellään kultaisessa, jalokivin koristellussa kaupungissa jatkuvasti jumalaa ylistäen. Onpahan todella pöyhkeän prameaa. Minua hyvin vaatimattomasti elävää ja vähään tyytyvää ateistia eivät kulta ja jalokivet kiinnosta ollenkaan, mutta näköjään hihhulit niitä himoitsevat. Lisäksi olisi todella puudutttavan tylsää vain käyskennellä ja ylistää jumalaa iankaiken. Vastaa pikemminkin näkemystä helkutista kuin taivaasta. Ja sitten nuo uskovat tollot vielä ihmettelevät miksi heitä pidetään niin tolloina.

    • Kuolemanjälkeinen elämä herättää muutamia kysymyksiä, joita harvat uskovaiset ovat edes pohtineet:
      1. Jos läheinen ihminen joutuukin kadotukseen suretko häntä Taivaassa?
      2. Pääseekö Taivaaseen se mahdollisesti dementoitunut mieli vai palaako muistiisi kaikki ne mahdollisesti onnellisesti unohtamasi ikävätkin asiat?
      3. Onko Taivaassa tylsiä hetkiä vai onko se pelkkää onnessa kierimistä? Jos tylsyys ja ikävät tunteet poistuvat, niin oletko aidosti enää sama persoona kuin nyt?
      4. Onko uskovalla Taivaassa enää vapaata tahtoa eli sortuuko hän edelleenkin pahoihin tekoihin ihan kuten täällä maan päällä? Vaimolle tulee joskus sanottua rumasti yms.
      5. Jos sinulla oli useita kumppaneita (esim löysit uuden onnen vaimosi kuoltua), niin kenen kanssa oleskelet Taivaassa? Voitko vaihtaa kumppania vai ollaanko Taivaassa pakotettuja vain siihen yhteen (viimeiseen?) puolisoon.
      6. Saatko Taivaassa tyydyttävän vastauksen kysymykseen, miksi Raamatun Jumala käski uhrata itselleen eläimiä ja miten Hänen itsensä itselleen uhraamisensa ihmiseksi inkartoituneena jotenkin vaikutti meidän syntien anteeksi antoon.

      • Anonyymi

        Kaikki Taivas-kuvitelmat ovat auttamattoman lapsellisia.

      • "Kuolemanjälkeinen elämä herättää muutamia kysymyksiä, joita harvat uskovaiset ovat edes pohtineet."

        Samaa olen itsekin pohtinut. Moni uskovainen uskoo lihallisen ruumiin taakse jättämiseen, taivaassa on ikuinen sielu. Neurotieteet ovat kuitenkin osoittaneet, että kaikkiin esittämiisi hyviin kysymyksiin vastaus on "lihallisessa ruumiissa". Tunteet, mieli, ajatukset, muisti ja muut psyykeen liittyvät asiat syntyvät ihmisen kehossa elinten, hormonien, välittäjäaineiden, hermosolujen ja hermoimpulssien avulla. Mahtaa olla melko ankeaa viettää sen tunteista, mielestä, ajatuksista ja muistista riisutun "sielun" kanssa ikuisuus kun kaiken päälle tulee sinua jatkuvasti valvova ja tarkkaileva isäntä.

      • Anonyymi
        Kampelatutkija kirjoitti:

        "Kuolemanjälkeinen elämä herättää muutamia kysymyksiä, joita harvat uskovaiset ovat edes pohtineet."

        Minulle uskova vastasi, että taivaassa pyyhitään pois kaikki muistot ja tiedot niistä sukulaisista jotka joutuvat sinne kuumaan paikkaan, samoin kuin kaikki muistot kaikista ikävistä kokemuksista maanpäällisessä elämässä.

        Mutta ihmisen persoona ja minuus koostuu nimenomaan kaikista elämänkokemuksista ja muistoista ja kaikesta mitä on tapahtunut toisten ihmisten seurassa. Jos kaikki nuo pyyhitään pois, niin eihän siellä taivaassa sitten ole ihminen, vaan joku aivopesty tyhjä robotti jolta on pyyhitty muistot, persoona ja minuus, eli kaikki se mikä tekee ihmisestä ihmisen.

        Tuollaista voi toivoa itselleen vain joku säälittävän surkea luuseri, jolla ei ole koko elämässään ollut mitään muistamisen arvoista.

        Taivaassa on vain synnittömiä sieluja, joten mitään valvojaa siellä ei ole!
        Kaikki ovat onnellisia, ylistäen herraa, maan ja taivaan.
        Valitettavasti se ei ole sinun osasi, jollet tee parannusta elämääsi ja usko Jeesukseen.
        Alamaailma on kova.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Taivaassa on vain synnittömiä sieluja, joten mitään valvojaa siellä ei ole!"

        Eli ylöstempaamisen jälkeen Jumala ei ole enää kaikkitietävä? Eikö se ole niin, että nyt Jumala kyttää ja tietää kaiken kuin DDR:n Stasi aikoinaan? Menettääkö hän tämän kyttäämiskyvyn kun uskovaiset temmataan taivaaseen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulle uskova vastasi, että taivaassa pyyhitään pois kaikki muistot ja tiedot niistä sukulaisista jotka joutuvat sinne kuumaan paikkaan, samoin kuin kaikki muistot kaikista ikävistä kokemuksista maanpäällisessä elämässä.

        Mutta ihmisen persoona ja minuus koostuu nimenomaan kaikista elämänkokemuksista ja muistoista ja kaikesta mitä on tapahtunut toisten ihmisten seurassa. Jos kaikki nuo pyyhitään pois, niin eihän siellä taivaassa sitten ole ihminen, vaan joku aivopesty tyhjä robotti jolta on pyyhitty muistot, persoona ja minuus, eli kaikki se mikä tekee ihmisestä ihmisen.

        Tuollaista voi toivoa itselleen vain joku säälittävän surkea luuseri, jolla ei ole koko elämässään ollut mitään muistamisen arvoista.

        Sehän on vain ikäänkuin päivitetty, parempi versio vainajan maallisesta sielusta.

        Kehnot muistot kehnoista ihmisistä on laitettu taivaalliseen roskakoriin, ja roskakori tyhjennetty, sielun kiintolevy uudelleen pysyvästi formatoitu, ja vain kaikki hyvä varakopiosta palautettu ennalleen!

        Todella karmea ajatus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taivaassa on vain synnittömiä sieluja, joten mitään valvojaa siellä ei ole!
        Kaikki ovat onnellisia, ylistäen herraa, maan ja taivaan.
        Valitettavasti se ei ole sinun osasi, jollet tee parannusta elämääsi ja usko Jeesukseen.
        Alamaailma on kova.

        ”Kaikki ovat onnellisia, ylistäen herraa, maan ja taivaan.”

        Onko ihmisillä taivaassa enää mitään tavoitteita elämässään vaan onko kyseessä jonkinlainen huumaava euforia, missä korkeampi aivotoiminta puuttuu?

    • Anonyymi

      Kun on elämässään täysin epäonnistunut tomppeli voi haaveilla kuolemanjälkeisestä onnistumisesta. Sitähän se uskovaisuus on epäonnistujien haaveita.

      • Anonyymi

        ???
        On paljon elämässään menestyneitä uskovaisia.
        Esim. Trump

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ???
        On paljon elämässään menestyneitä uskovaisia.
        Esim. Trump

        Tuo mies on kyllä syvällisin uskovainen, pyhin kristitty evar.

    • Anonyymi

      Onko taivasolemuksella sukupuolielimet?
      Muslimit ainakin ovat taivaassa miehiä ja vaimot puhtaita vaimoja sekä 72neitsyttä per mies.

      Näin TV7 naisen joka sanoi, että taivaassa ollaan omassa talossa aviomiehen kanssa ja lapsetkin ovat ikuisia taivas lapsia.
      Sitten yksi nainen jolta oli leikattu tissit syövän takia pois, kertoi että Jumala antaa varastohuoneesta uudet.
      Enkeleillä ei kai ole sukupuolielimiä ainakaan.

      Onx siellä sexiä?
      Todennäköisesti muslimeilla on, en tajua miksi muuten heille olisi varattu neitsyitä sinne.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Miten jos ne omat lapset on ehtineet aikuisiksi ennenkuin ovat kuolleet?
        Entäs se nainen itse aviomiehensä kanssa? Eikö heidätkin palauteta taivaassa lapsiksi jälleen? Entäs heidän vanhempansa?

        Erikoista on tuo taivaslogiikka, ja tuostakin naisestakin huomaa miten itsekäästi vain ajattelee.

    • Anonyymi

      Olisko viinaa, laulua ja villejä naisia miehille?
      Viiniä, laulua ja bodarimiehiä naisille?
      Muusukupuolisista en osaa sanoa.

      • Anonyymi

        Nuoret kauniit ikinuoret pojat tarjoilevat viiniä muslimeille taivaassa.
        Kiinnostaisiko se?

      • Anonyymi

        Ei naisille ole mitään erityistä. islamissa.

    • Anonyymi

      Totuushan on etteivät edes uskovat itsekään tiedä mitä siellä siellä taivaassa on tai miten siellä olla tai kenen kanssa? Olen kuullut vain uskovien vihjailuja ihanasta elämästä ja sieluista? Vai hengetkö siellä hengailee? Ei mitään täsmällistä tai syventävää vastausta, niinkuin ei koskaan mistään muustakaan. Yhdelle uskovalle jumalaa puhuu näin ja toiselle niin, ja kolmannelle taas eri tavalla. Ja oletan, että muslimi kuulee ihan eri jumalan puhetta. Uskovaisuus on kokonaisuudessa samaa höttöä, suo siellä ja vetelä täällä.

    • Anonyymi

      Taivas ei ole erityisellä sijalla kristinopissa.
      Helvetin pelko sen sijaan on merkittävin kristinopin houkutuksissa kuoleman pelon lisäksi.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Ihminen ei mene kuoltuaan taivaaseen.Sen sanoo Raamattu.
      https://www.jw.org/fi/raamatun-opetukset/kysymyksia/mitä-jumalan-valtakunta-saa-aikaan/

    • Anonyymi

      Kuulemma taivaassa odottaa ainakin 77 kaunista neitsyttä, tosin eivät taida olla neitsyitä kovinkaan kauaa - ai niin uskonto taisi olla väärä.

      • Anonyymi

        Odotan kovasti Valhallassa ikuisia tappeluita ja ruualla mässäilyä.

    • Anonyymi

      Ateistit eivät pysty/halua uskoa/käsittää,että Taivas on paikka,jota emme pysty/kykene ymmärtämään,että olemme siellä muodossa,jota emme pysty/kykene ymmärtämään,että teemme siellä asioita(ikuisuudessa jota emme pysty/kykene ymmärtämään),joita emme pysty/kykene ymmärtämään!(Pairsi Mark5)
      Tämän tekee Jumalan loputon Rakkaus,jota emme pysty/kykene ymmärtämään!
      Tähän ei ateismilla ole vastausta!
      Halleluja!

      • Anonyymi

        Ateismilla ei ole valmiita vastauksia, joten ateisti ei voi sanoa että ateismissa ei olisi Taivasta, koska ateisti ei voi tietää onko Taivas ja Jumala siten kaikila ateisteilla on Uskonto jossa palvotaan joko tämänpuoleista tai tuonpuoleista ja ateistillakin on Jumala.

        Vain otettu lääke auttaa!

        Niin, tämänkö kommentin piti olla selvitys taivaasta? Enneminkin se vaikuttaa sekopään kirjoitukselta. Osaatteko te uskovat kirjoittaa ollenkaan selväkielistä tekstiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, tämänkö kommentin piti olla selvitys taivaasta? Enneminkin se vaikuttaa sekopään kirjoitukselta. Osaatteko te uskovat kirjoittaa ollenkaan selväkielistä tekstiä.

        Minä olen Äidinkielen Proh-Vessori Vain minä
        tiedän Suomen Kielen salat!

      • Anonyymi

        ”Taivas on paikka,jota emme pysty/kykene ymmärtämään”

        Pystymme kuitenkin ymmärtämään, ettet voi olla aidosti onnellinen ja samalla nykyinen itsesi, jos läheinen joutuu kadotukseen ja sinä olet Taivaassa. Täten Taivaassa on pakosti myös kaipausta ja surua tai sitten muistisi pyyhitään osittain, jolloin et ole enää täysin se sama ihminen, joka olet maan päällä.

      • Anonyymi

        Kyllä huomaa että sinä kirjoitat asiasta josta et kykene ymmärtämään etkä käsittämään yhtään mitään, eli puhut asiasta josta et tiedä mitään.- Kuten uskovat aina.

        Mutta miksi halusit kertoa meille kaikille, että et tiedä mitään etkä ymmärrä mitään?
        Miksi ymmärtämättömyys näyttää olevan uskon olennaisin ydin.

    • Raamattu ei anna Taivaasta kaikkea mahdollista tietoa, mutta se antaa siitä niin paljon tietoa, että sinne kannattaa jokaisen mennä. Siellä ei ole mitään pahuutta, vääryyttä, väkivaltaa. Siellä on iankaiikinen elämä, ilo, rauha ja vapaus. Nämä tiedot riittävät.

      Toisaalta iankaikkisesta kadotuksesta mainitaan, että se on tulijärvi ja se tieto myös riittää, jotta tiedämme, että sinne ei kannata joutua.

      Siksi on tärkeää tehdä valinta täällä maan päällä ennen kuolemaa, sillä sen jälkeen kaikki on liian myöhäistä.
      Uskomalla Jeesukseen ja siihen, että Hän on sovittanut syntimme, pääsemme sisälle Jumalan valtakuntaan ja iankaikkiseen elämään.

      • Anonyymi

        Älä viitsi, mark, kirjoilla tuommosta. Teillä uskovilla ei ole mitään tietoa taivaasta ja olette sinne menossa , ei tosin ole tietoa helvetistäkään, te yritätte vaan kukkoilla uskonne kanssa, mutta eihän teillä ole todellakaan mitään konkreettista, ja mieli tyhjää täynnä.

      • Elät vain kerran mutta kun teet sen oikein - kerta riittää ja lisäksi se on todellisuutta eikä uskonnon satua.

      • Anonyymi

        Ei se anna tietoja vaan uskomuksia, luuloja. Ja sinulle Mark5 ne luulot ovat toisenlaisia kuin jehoville, adventisteille, muslimeille, skientologeille...

      • Anonyymi

        Onko kirjoittaja aikuinen, täysivaltainen ihminen?

    • Anonyymi

      korjaan: kirjoittaa

    • Anonyymi

      Lukekaa Mark Twainin "Kapteeni taivaassa." Saatavilla ainakin antikvariaateissa.
      Repäisevä satiiri uskovien taivasodotusten tylsyydestä. Ihme, eteä sen sai tuohon aikaan edes julkaista.

      • Anonyymi

        Olen lukenut ja pidin siitä. Miksi uskovat tyrkyttävät tätä pitkästyttävää tarinaansa taivaasta ihmisille, jotka haluavat elää. Tämä elämä on ainoa mitä meille on annettu ja siinäkin on ihan varmasti tekemistä. Sitten me kuolemme ja sille ei voi kukaan mitään. punkt slut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      493
      1869
    2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      380
      1576
    3. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1368
    4. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      18
      1357
    5. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      113
      962
    6. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      51
      929
    7. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      19
      916
    8. Pankin avajaiset

      Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
      Kuhmo
      15
      771
    9. Miten kesäsi meni?

      Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?
      Ikävä
      66
      763
    10. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      10
      751
    Aihe