Ihan hajalla

Psyykenlääkkeet nimenomaan eivät korjaa mitään, päinvastoin ne aiheuttavat vahinkoa esim.

https://madinfinland.org/psykoosilaakkeet/

Vastoin yleistä käsitystä, tutkimuksissa ei ole havaittu hoitamattoman psykoosin ja aivojen tilavuuden pienenemisen sekä kognitiivisten toimintojen heikentymisen välistä yhteyttä (aiheesta tutkimusta esim. täällä). Sen sijaan eläinkokeissa on vahvistettu psykoosilääkityksen sekä aivojen tilavuuden pienenemisen välinen yhteys. Kun makakiapinoita altistettiin psykoosilääkitykselle 17-27 kuukauden ajaksi, niiden aivojen painosta hävisi solujen tuhoutumisen vuoksi 8-11%.

https://www.rapport.fi/journalistit/jani-kaaro/miten-masennuksesta-leivottiin-kaikkien-aikojen-bisnes

Tarina on kaikille tuttu: masennus johtuu kemiallisesta epätasapainosta aivoissa. Mielialalääkkeet auttavat, koska ne korjaavat tasapainon aivokemiassa. Viesti, jota amerikkalaisessa mediassa alettiin 1980-luvun alussa rummuttaa, oli suoraviivainen. Suomeen tarina saapui kymmenen vuotta myöhemmin. Mielenkiintoista on, että tieteellisessä kirjallisuudessa tarinalle ei koskaan ollut hyviä perusteita.

Kun fluoksetiini tuli markkinoille – Yhdysvalloissa kauppanimellä Prozac – se tarjosi tutkijoille vielä uuden mahdollisuuden testata serotoniinivajeteoriaa uudella lääkkeellä. Kokeita tehtiin, paljon, mutta mikään niistä ei tarjonnut vakuuttavaa näyttöä serotoniinivajeteorian puolesta. Vuonna 1999, yli 30 vuoden uutteran yrityksen jälkeen, APA:n omassa psykiatrian oppikirjassa todettiin, että monoamiiniteorialle serotoniinivajeen ja masennuksen yhteydestä ei ole löydetty tieteellistä vahvistusta. 2000-luvulle tultaessa yhä useammat tutkijat totesivat myös julkisuudessa, että tarina, jonka suuri yleisö oli kuullut jo monen vuosikymmenen ajan, ei pitänyt tieteellisesti paikkaansa. Usein kuultu johtopäätös olikin, että lääkkeen vaikutusmekanismi ei välttämättä kerro mitään sairauden alkusyystä.

Anonyymi kirjoitti:

https://www.rapport.fi/journalistit/jani-kaaro/miten-masennuksesta-leivottiin-kaikkien-aikojen-bisnes

Tarina on kaikille tuttu: masennus johtuu kemiallisesta epätasapainosta aivoissa. Mielialalääkkeet auttavat, koska ne korjaavat tasapainon aivokemiassa. Viesti, jota amerikkalaisessa mediassa alettiin 1980-luvun alussa rummuttaa, oli suoraviivainen. Suomeen tarina saapui kymmenen vuotta myöhemmin. Mielenkiintoista on, että tieteellisessä kirjallisuudessa tarinalle ei koskaan ollut hyviä perusteita.

Kun fluoksetiini tuli markkinoille – Yhdysvalloissa kauppanimellä Prozac – se tarjosi tutkijoille vielä uuden mahdollisuuden testata serotoniinivajeteoriaa uudella lääkkeellä. Kokeita tehtiin, paljon, mutta mikään niistä ei tarjonnut vakuuttavaa näyttöä serotoniinivajeteorian puolesta. Vuonna 1999, yli 30 vuoden uutteran yrityksen jälkeen, APA:n omassa psykiatrian oppikirjassa todettiin, että monoamiiniteorialle serotoniinivajeen ja masennuksen yhteydestä ei ole löydetty tieteellistä vahvistusta. 2000-luvulle tultaessa yhä useammat tutkijat totesivat myös julkisuudessa, että tarina, jonka suuri yleisö oli kuullut jo monen vuosikymmenen ajan, ei pitänyt tieteellisesti paikkaansa. Usein kuultu johtopäätös olikin, että lääkkeen vaikutusmekanismi ei välttämättä kerro mitään sairauden alkusyystä.

Lue lisää

Myytti jonka mukaan psyykenlääkkeet korjaa aivotoimintaa jollain tapaa kemiallisesti on vaarallinen ja asettaa lääkkeille jotain maagisia odotuksia. Lisäksi altistaa potilaita riippuvuudelle, koska he luulevat että heidän aivonsa on jotenkin vialliset, mihin he tarvii lääkettä (ei pärjää ilman pilleriä) ja vie potilaalta tunnetta siitä että hän pystyy selviämään ongelmistaan ilman pillereitä. Kyseisen näkökannan takia voidaan myös oikeuttaa pakkolääkintää. Kun potilas saa ongelmia pillereitä alasajettaessa, vaikka ongelmat johtuisi lääkkeen vieroitusoireista, lääkäri voi suositella jatkamaan lääkettä hamaan tappiin asti kun näkee aina pillerien ongelmat potilaan ongelmina ja jotkut hoitoväestä näkee kyseiset pillerit kuin insuliinina diabetekseen, mikä on täyttä vääristelyä. Kenenkään kehosta ei puutu neuroleptejä psykoosissa tai "masennuslääkkeitä" masennuksessa. Neuroleptit aka antipsykootit kehiteltiin alunperin leikkauksen esilääkkeiksi joten kyse ei todellakaan ole ollut jostain "antibiooteista " psykoosiin jotka korjaa potilaan aivoja ja poistaa psykoosin. Lähinnä sedatoivista aineista joista on koettu jotain hyötyä (ja myös kamalia haittoja)

Kunpa psyykenlääkkeisiin suhtauduttaisiin järkevämmin.

Toisinsanoen, nähtäisiin ne lääkekeskeisen mallin mukaan psykoaktiivisesti vaikuttavina kemikaaleina, ei sairaus(kemiallinen epätasapaino)mallin mukaan kuin jonain insuliinina diabetekseen, viallisten aivokemioiden korjaajina.

Kun ymmärretään että nämä aineet ovat psykoaktiivisesti vaikuttavia labrassa tehtyjä kemikaaleja, jotka on enemmänkin kuin tuki joillekin vaikean vaiheen yli eikä mikään insuliini diabetekseen tai aivokemiat parantava aine, näkökanta on paljon terveempi ja turvallisempi. Joista voi olla potilaalle tuurista riippuen joko suotuisia tai vähemmän suotuisia vaikutuksia muuttaen potilaan oloa.

Myös niiden ongelmat nähdään paremmin lääkekeskeisen mallin kautta.

Ne voivat muuttaa potilaan käytöstä, olotilaa ja myös tunne-elämää negatiivisella tavalla sekä sotkiessaan homeostaasia kehossa ja tekemällä muutoksia keskushermoston ja aivojen toimintaan, aiheuttaa myös lukuisia negatiivisia seurauksia. On yksilöllistä miten kukanenkin niihin reagoi.

Jos joku reagoi alussa hyvin, ei tarkoita eträ nämä kemikaalit pysyvästi omaavat positiivisia vaikutuksia tai pitävät sairautta hallinnasaa kuin insuliini taikka etteikö niistä voisi olla lukuisia negatiivisia seurauksia ja haittoja viekkareineen. Kyse ei ole antibiootista tai insuliinista vaan summittaisesti ilman biologista testiä (ettäjoku biologinen ongelma taustalla on), määrätyistä kemiallisista aineista jotka voi aiheuttaa positiivisia muutoksia olossa tai negatiivisia tai jotain siltä väliltä.

Masennuslääkkeissä ei ole mitään eksaktisti masennusta poistavaa tai antipsykooteissa psykoosia poistavaa. Yhtälailla masennuksen tai psykoosin poistamisen sijaan vaakakuppi voi kallistua niiden käytössä negatiivisen puolelle. Potilas tuntee tunteensa leikatuiksi, hänen tunne-elämä sotketaan niillä (ei pysty käsittelemään tunteita tai menettää vaikkapa libidonsa), tulee kognitiivisia ongelmia tai muuta negatiivista. Kyse on arvaamattomasti vaikuttavista vailla biologisia testejä määrätyistä tietyllä tapaa vaikuttavista psykoaktiivisista aineista

Anonyymi kirjoitti:

Myytti jonka mukaan psyykenlääkkeet korjaa aivotoimintaa jollain tapaa kemiallisesti on vaarallinen ja asettaa lääkkeille jotain maagisia odotuksia. Lisäksi altistaa potilaita riippuvuudelle, koska he luulevat että heidän aivonsa on jotenkin vialliset, mihin he tarvii lääkettä (ei pärjää ilman pilleriä) ja vie potilaalta tunnetta siitä että hän pystyy selviämään ongelmistaan ilman pillereitä. Kyseisen näkökannan takia voidaan myös oikeuttaa pakkolääkintää. Kun potilas saa ongelmia pillereitä alasajettaessa, vaikka ongelmat johtuisi lääkkeen vieroitusoireista, lääkäri voi suositella jatkamaan lääkettä hamaan tappiin asti kun näkee aina pillerien ongelmat potilaan ongelmina ja jotkut hoitoväestä näkee kyseiset pillerit kuin insuliinina diabetekseen, mikä on täyttä vääristelyä. Kenenkään kehosta ei puutu neuroleptejä psykoosissa tai "masennuslääkkeitä" masennuksessa. Neuroleptit aka antipsykootit kehiteltiin alunperin leikkauksen esilääkkeiksi joten kyse ei todellakaan ole ollut jostain "antibiooteista " psykoosiin jotka korjaa potilaan aivoja ja poistaa psykoosin. Lähinnä sedatoivista aineista joista on koettu jotain hyötyä (ja myös kamalia haittoja)

Kunpa psyykenlääkkeisiin suhtauduttaisiin järkevämmin.

Toisinsanoen, nähtäisiin ne lääkekeskeisen mallin mukaan psykoaktiivisesti vaikuttavina kemikaaleina, ei sairaus(kemiallinen epätasapaino)mallin mukaan kuin jonain insuliinina diabetekseen, viallisten aivokemioiden korjaajina.

Kun ymmärretään että nämä aineet ovat psykoaktiivisesti vaikuttavia labrassa tehtyjä kemikaaleja, jotka on enemmänkin kuin tuki joillekin vaikean vaiheen yli eikä mikään insuliini diabetekseen tai aivokemiat parantava aine, näkökanta on paljon terveempi ja turvallisempi. Joista voi olla potilaalle tuurista riippuen joko suotuisia tai vähemmän suotuisia vaikutuksia muuttaen potilaan oloa.

Myös niiden ongelmat nähdään paremmin lääkekeskeisen mallin kautta.

Ne voivat muuttaa potilaan käytöstä, olotilaa ja myös tunne-elämää negatiivisella tavalla sekä sotkiessaan homeostaasia kehossa ja tekemällä muutoksia keskushermoston ja aivojen toimintaan, aiheuttaa myös lukuisia negatiivisia seurauksia. On yksilöllistä miten kukanenkin niihin reagoi.

Jos joku reagoi alussa hyvin, ei tarkoita eträ nämä kemikaalit pysyvästi omaavat positiivisia vaikutuksia tai pitävät sairautta hallinnasaa kuin insuliini taikka etteikö niistä voisi olla lukuisia negatiivisia seurauksia ja haittoja viekkareineen. Kyse ei ole antibiootista tai insuliinista vaan summittaisesti ilman biologista testiä (ettäjoku biologinen ongelma taustalla on), määrätyistä kemiallisista aineista jotka voi aiheuttaa positiivisia muutoksia olossa tai negatiivisia tai jotain siltä väliltä.

Masennuslääkkeissä ei ole mitään eksaktisti masennusta poistavaa tai antipsykooteissa psykoosia poistavaa. Yhtälailla masennuksen tai psykoosin poistamisen sijaan vaakakuppi voi kallistua niiden käytössä negatiivisen puolelle. Potilas tuntee tunteensa leikatuiksi, hänen tunne-elämä sotketaan niillä (ei pysty käsittelemään tunteita tai menettää vaikkapa libidonsa), tulee kognitiivisia ongelmia tai muuta negatiivista. Kyse on arvaamattomasti vaikuttavista vailla biologisia testejä määrätyistä tietyllä tapaa vaikuttavista psykoaktiivisista aineista

Lue lisää

Suhtaudun lähinnä huvittuneisuudella tutkimuksiin jossa hehkutetaan esim kuinka masennuslääkkeet lisää jo yhden annoksen perusteella positiivista ajattelua tai vähentävät ahdistusta. Niin tekee myös viina tai joillakin marihuana. Toki myös jollakin tervehenkisillä liikunta. Tai muutaman viikon perusteella (mitä yleensä lääketutkimukset kestää), voidaan niistä todeta jotain positiivista. Ihmiset käyttää niitä vuosia, kuinka kauheaa on kuinka vähän kyseisiä aineita on tutkittu millä oikeutettu jatkuva lääkintä.

Joissain tutkimuksissa on varmasti relapsit millä oikeutettu lääkinnän jatkaminen ja nähty se oikeutetuksi, olleet todellisuudessa viekkareita kyseisistä aineista. Tutkimuksen voi rakentaa helposti lääkettä suosivaksi kun ihmisiä vieroitetaan miten sattuu. Toki alkoholistillakin viinan jatkaminen tai huumeidenkäyttäjillä annos heroiinia vieroitusoireiden pelossa voi pitää pahimmat olot kurissa.

Kuinka paljon ihmisiä vedetäänkään nenästä ja huijataan! Ja saadaan kyseiset aineet näyttämään muka niin tehokkailta vaikka teho olisi mitätön ja mukana mahdolliset haitat.

Nykyaikana on menetetty maalaisjärki eikä ajatella pitemmällä tähtäimellä.
Pitkäaikaisvaikutukset tai tutkimukset vieroituskokemuksista eivät olekaan niin välttämättä hehkuttamisen arvoisia.

Näiden pikatutkimusten sijaan pitäisi olla tutkimuksia pitkäaikaislääkinnän seurauksista ja tehoista, sekä tutkimuksia potilaiden olotiloista vieroituksessa.

Jotkut lääkärit on täysin uunoja, luulevat että pysyvästi pillerin napsiminen auttaa. Samalla satuttavat potilaitaan, ja luulevat että lääkeriippuvuuden hoito lääkkeellä on masennuksen hoitoa.

Veikkaisin että mitä pitempään potilas on pidetty eri pillereillä, sen suurempi on iatrogeenisten vaurioiden osuus ja potilaan ajautuminen eläkkeelle. Monen lääkintäputki voi alkaa ihan vain ikävästä elämänkokemuksesta tai tilanteesta mistä alkaa lääkintäputki.

Anonyymi kirjoitti:

Suhtaudun lähinnä huvittuneisuudella tutkimuksiin jossa hehkutetaan esim kuinka masennuslääkkeet lisää jo yhden annoksen perusteella positiivista ajattelua tai vähentävät ahdistusta. Niin tekee myös viina tai joillakin marihuana. Toki myös jollakin tervehenkisillä liikunta. Tai muutaman viikon perusteella (mitä yleensä lääketutkimukset kestää), voidaan niistä todeta jotain positiivista. Ihmiset käyttää niitä vuosia, kuinka kauheaa on kuinka vähän kyseisiä aineita on tutkittu millä oikeutettu jatkuva lääkintä.

Joissain tutkimuksissa on varmasti relapsit millä oikeutettu lääkinnän jatkaminen ja nähty se oikeutetuksi, olleet todellisuudessa viekkareita kyseisistä aineista. Tutkimuksen voi rakentaa helposti lääkettä suosivaksi kun ihmisiä vieroitetaan miten sattuu. Toki alkoholistillakin viinan jatkaminen tai huumeidenkäyttäjillä annos heroiinia vieroitusoireiden pelossa voi pitää pahimmat olot kurissa.

Kuinka paljon ihmisiä vedetäänkään nenästä ja huijataan! Ja saadaan kyseiset aineet näyttämään muka niin tehokkailta vaikka teho olisi mitätön ja mukana mahdolliset haitat.

Nykyaikana on menetetty maalaisjärki eikä ajatella pitemmällä tähtäimellä.
Pitkäaikaisvaikutukset tai tutkimukset vieroituskokemuksista eivät olekaan niin välttämättä hehkuttamisen arvoisia.

Näiden pikatutkimusten sijaan pitäisi olla tutkimuksia pitkäaikaislääkinnän seurauksista ja tehoista, sekä tutkimuksia potilaiden olotiloista vieroituksessa.

Jotkut lääkärit on täysin uunoja, luulevat että pysyvästi pillerin napsiminen auttaa. Samalla satuttavat potilaitaan, ja luulevat että lääkeriippuvuuden hoito lääkkeellä on masennuksen hoitoa.

Veikkaisin että mitä pitempään potilas on pidetty eri pillereillä, sen suurempi on iatrogeenisten vaurioiden osuus ja potilaan ajautuminen eläkkeelle. Monen lääkintäputki voi alkaa ihan vain ikävästä elämänkokemuksesta tai tilanteesta mistä alkaa lääkintäputki.

Lue lisää

Kerropa mitä hoitomuotoa suosittelet, kun lääkkeet eivät mielestäsi sovi kenellekään.

Anonyymi kirjoitti:

Kerropa mitä hoitomuotoa suosittelet, kun lääkkeet eivät mielestäsi sovi kenellekään.

En ole sanonut, että lääkkeet ei sovi kenellekään. Tokihan jotkut kokevat ja vakuuttelevat, että lääkkeet sopivat heille, ne auttavat ja jos asia näin on, niin mikäpä se siinä. Mustavalkoinen lääkekriittisyys voi sekin olla haitallista, varsinkin kun kyse on niin voimakkaista aineista kuin psyykenlääkkeet ovat ja tarkoituksenani ei ole kannustaa ketään lopettamaan pillereitään, ja jos joku ylipäätänsä joskus lääkkeitään purkaa niin kannattaa tiedostaa riskit, vieroitusoireet ja tehdä se hitaasti muutakin taustatyötä tehden koska aina lääkäri ei ymmärrä ongelmia lääkepuruissa. Itse jos saisin elää elämäni uudestaan, en koskaan koskisi isoannoksisiin, päällekkäin määrättyihin pitkän aikaa määrättyihin toksisiin psyykenlääkekoktaileihin,joita tunnuttiin aina vain lisättävän kun pienempi annos oli haitallinen. Suhtaudun nykyään kyseisiin aineisiin enemmän niin että ne on jotain laastareita joihinkin oireisiin (ovatko edes kun miettii vuosikausia niitä käyttäneenä? Usein hinta niistä maksettavaksi on kovempi kuin niistä saatu hyöty eikä ne ole kovin vahva keino tai suotuisa pitemmällä tähtäimellä)

Itsekin vuosia sitten vielä biologiseen psykiatriaan ja psykiatrian oppeihin uskoneena ajattelin joskus lääkkeiden auttaneen minua toimimaan ja auttavan minua. Mitä en silloin käsittänyt, oli se että minulle oli muodostunut eräänlainen riippuvuus lääkkeisiini mikä ilmeni yksikin lääkeannos unohdettaessa, minua oli kusetettu lääkkeenkäytön perusteista (aivokemiallinen häiriö, jätrtty konteksti huomioimatta miksi koin elämässäni niinkuin sillä hetkellä koin ja määritelty elämänongelmani jonkun toisen toimesta stereotypisoiden ne puhuen niistä aivojen ongelmina), jätetty informoimatta kunnokla lääkkeiden ongelmista psyykeelle ja keholle, uusittu reseptiä ilman puhetta pitkäaikaiskäytön ongelmista ja vuosien saatossa lääkkeiden toksiset puolet ja haitat alkoivat tuntua kehossani ja tunne-elämässä yhä voimakkaammin, ja estivät minua jotenkin pääsemään eteenpäin asioiden käsittelyssä. En saanut kunnolla informaatiota lopetusvaikeuksista enkä tukea, ja minulla meni vuosia kärsiessä vieroitusoireista sekä psykiatrian opeista joiden mukaan tarvin vain siinä tilassa vielä lisää lääkkeitä joista tuli lisää vieroitusoireita ja haittoja. Tuossa vaiheessa lääkkeiden toksisuus keskushermostolle alkoi selvetä minulle. Vaikka sain haittojakin, uskoin loppuun asti lääkäreihin, kunnes oloni alkoi olla jo niin kamala että lakkasin uskomasta heihin. Lopussa lääkkeet oli ne mitkä teki minut sairaammaksi

Harmit pitkäaikaisesta lääkinnästä olivat moninverroin suuremmat kuin hyödyt ja vuosia meni kärsiessä sen takia ja voi olla että en alunalkujaan olisi edes tarvinnut lääkkeitä. Se miten aikanaan voin oli reaktioita kokemiini asioihin, ja niistä puhuminen masennuksena ja aivokemioiden häiriönä jätti jotain olennaista huomaamatta

Sain jonkinlaisia erittäin huonoja reaktioita lääkkeisiin ja en ole sen koommin käyttänyt mitään, sekä vieroittautunut edellisistä tuskien kera. Lääkkeet eivät omalla kohdallani ole enää vaihtoehto, kun toivun niiden haitoista.

Minulle biologinen psykiatria on nykyään kuin joku homeopatia ja sen ideologia kuin kultti, yhtä paljon luotan heihin. Homeopaatilta tuskin tosin saa samanlaisia vaurioita vaikken sitäkään harrasta. Melkoista summamutikkaa on psyykenlääkkeiden testailu

Olen tajunnut että paremmin voiminen lähtee omasta syvältä sisältä eikä sitä tuo kukaan muu. Tukea voi hakea, mutta omia rajoja kannattaa suojella, eikä kannata kaikkea sielläpäin suositeltua ottaa sisimpäänsä tai omaksua itsekäsityksekseen. Moni niin naiivisti antaa kaiken jonkun sinut huonosti tuntevan ihmisen käsiin, jonka ideologia ei nykyään ainakaan minulla täsmää omaani. Heidän sairausjaottelut ja lääkekeskeinen hoitotapa on jotain mitä vierastan nykyään

Ja kun kysyit että millä sitten hoitaa jos ei lääkkeillä. On monenlaisia tapoja pitää itsestään huolta, mihin ei kuulu napit mitkä lisää hyvinvointia, hyvää oloa, auttaa uneen, auttaa prosessoimaan asioita. Hoitojärjestelmässäkin voitaisiin kehittää lukuisia apukeinoja mihin ei kuuluisi lääkkeitä mutta vaikuttaa että siihen ei ole tahtotilaa. Paljon epämukavuutta olen kokenut matkallani lääkkeistä irti, mutta en etsi enää pikaratkaisukeinoa jostain aivokemioiden venkslauksesta. Ihanniinkuin jostain pillerillä olosta se hyvä olo ja henkinen kasvu löytyisi, minun tapauksessa näin ei käynyt. Sen tajuaa vasta kun on lääkkeetön ja miettii aikoja lääkkeissä. Ties vaikka lääkkeet ovat omalla kohdallani pahentaneet ongelmia runsaasti, sen verran parempi olo on ollut vähemmillä pillerein.

Anonyymi kirjoitti:

En ole sanonut, että lääkkeet ei sovi kenellekään. Tokihan jotkut kokevat ja vakuuttelevat, että lääkkeet sopivat heille, ne auttavat ja jos asia näin on, niin mikäpä se siinä. Mustavalkoinen lääkekriittisyys voi sekin olla haitallista, varsinkin kun kyse on niin voimakkaista aineista kuin psyykenlääkkeet ovat ja tarkoituksenani ei ole kannustaa ketään lopettamaan pillereitään, ja jos joku ylipäätänsä joskus lääkkeitään purkaa niin kannattaa tiedostaa riskit, vieroitusoireet ja tehdä se hitaasti muutakin taustatyötä tehden koska aina lääkäri ei ymmärrä ongelmia lääkepuruissa. Itse jos saisin elää elämäni uudestaan, en koskaan koskisi isoannoksisiin, päällekkäin määrättyihin pitkän aikaa määrättyihin toksisiin psyykenlääkekoktaileihin,joita tunnuttiin aina vain lisättävän kun pienempi annos oli haitallinen. Suhtaudun nykyään kyseisiin aineisiin enemmän niin että ne on jotain laastareita joihinkin oireisiin (ovatko edes kun miettii vuosikausia niitä käyttäneenä? Usein hinta niistä maksettavaksi on kovempi kuin niistä saatu hyöty eikä ne ole kovin vahva keino tai suotuisa pitemmällä tähtäimellä)

Itsekin vuosia sitten vielä biologiseen psykiatriaan ja psykiatrian oppeihin uskoneena ajattelin joskus lääkkeiden auttaneen minua toimimaan ja auttavan minua. Mitä en silloin käsittänyt, oli se että minulle oli muodostunut eräänlainen riippuvuus lääkkeisiini mikä ilmeni yksikin lääkeannos unohdettaessa, minua oli kusetettu lääkkeenkäytön perusteista (aivokemiallinen häiriö, jätrtty konteksti huomioimatta miksi koin elämässäni niinkuin sillä hetkellä koin ja määritelty elämänongelmani jonkun toisen toimesta stereotypisoiden ne puhuen niistä aivojen ongelmina), jätetty informoimatta kunnokla lääkkeiden ongelmista psyykeelle ja keholle, uusittu reseptiä ilman puhetta pitkäaikaiskäytön ongelmista ja vuosien saatossa lääkkeiden toksiset puolet ja haitat alkoivat tuntua kehossani ja tunne-elämässä yhä voimakkaammin, ja estivät minua jotenkin pääsemään eteenpäin asioiden käsittelyssä. En saanut kunnolla informaatiota lopetusvaikeuksista enkä tukea, ja minulla meni vuosia kärsiessä vieroitusoireista sekä psykiatrian opeista joiden mukaan tarvin vain siinä tilassa vielä lisää lääkkeitä joista tuli lisää vieroitusoireita ja haittoja. Tuossa vaiheessa lääkkeiden toksisuus keskushermostolle alkoi selvetä minulle. Vaikka sain haittojakin, uskoin loppuun asti lääkäreihin, kunnes oloni alkoi olla jo niin kamala että lakkasin uskomasta heihin. Lopussa lääkkeet oli ne mitkä teki minut sairaammaksi

Harmit pitkäaikaisesta lääkinnästä olivat moninverroin suuremmat kuin hyödyt ja vuosia meni kärsiessä sen takia ja voi olla että en alunalkujaan olisi edes tarvinnut lääkkeitä. Se miten aikanaan voin oli reaktioita kokemiini asioihin, ja niistä puhuminen masennuksena ja aivokemioiden häiriönä jätti jotain olennaista huomaamatta

Sain jonkinlaisia erittäin huonoja reaktioita lääkkeisiin ja en ole sen koommin käyttänyt mitään, sekä vieroittautunut edellisistä tuskien kera. Lääkkeet eivät omalla kohdallani ole enää vaihtoehto, kun toivun niiden haitoista.

Minulle biologinen psykiatria on nykyään kuin joku homeopatia ja sen ideologia kuin kultti, yhtä paljon luotan heihin. Homeopaatilta tuskin tosin saa samanlaisia vaurioita vaikken sitäkään harrasta. Melkoista summamutikkaa on psyykenlääkkeiden testailu

Olen tajunnut että paremmin voiminen lähtee omasta syvältä sisältä eikä sitä tuo kukaan muu. Tukea voi hakea, mutta omia rajoja kannattaa suojella, eikä kannata kaikkea sielläpäin suositeltua ottaa sisimpäänsä tai omaksua itsekäsityksekseen. Moni niin naiivisti antaa kaiken jonkun sinut huonosti tuntevan ihmisen käsiin, jonka ideologia ei nykyään ainakaan minulla täsmää omaani. Heidän sairausjaottelut ja lääkekeskeinen hoitotapa on jotain mitä vierastan nykyään

Ja kun kysyit että millä sitten hoitaa jos ei lääkkeillä. On monenlaisia tapoja pitää itsestään huolta, mihin ei kuulu napit mitkä lisää hyvinvointia, hyvää oloa, auttaa uneen, auttaa prosessoimaan asioita. Hoitojärjestelmässäkin voitaisiin kehittää lukuisia apukeinoja mihin ei kuuluisi lääkkeitä mutta vaikuttaa että siihen ei ole tahtotilaa. Paljon epämukavuutta olen kokenut matkallani lääkkeistä irti, mutta en etsi enää pikaratkaisukeinoa jostain aivokemioiden venkslauksesta. Ihanniinkuin jostain pillerillä olosta se hyvä olo ja henkinen kasvu löytyisi, minun tapauksessa näin ei käynyt. Sen tajuaa vasta kun on lääkkeetön ja miettii aikoja lääkkeissä. Ties vaikka lääkkeet ovat omalla kohdallani pahentaneet ongelmia runsaasti, sen verran parempi olo on ollut vähemmillä pillerein.

Lue lisää

Et vastannut mitkä ne monenlaiset tavat ovat, ettei tarvitse lääkintää. Kerroit vain omakohtaiset lääkevieroituksesi. Oletko nyt terve?

Anonyymi kirjoitti:

En ole sanonut, että lääkkeet ei sovi kenellekään. Tokihan jotkut kokevat ja vakuuttelevat, että lääkkeet sopivat heille, ne auttavat ja jos asia näin on, niin mikäpä se siinä. Mustavalkoinen lääkekriittisyys voi sekin olla haitallista, varsinkin kun kyse on niin voimakkaista aineista kuin psyykenlääkkeet ovat ja tarkoituksenani ei ole kannustaa ketään lopettamaan pillereitään, ja jos joku ylipäätänsä joskus lääkkeitään purkaa niin kannattaa tiedostaa riskit, vieroitusoireet ja tehdä se hitaasti muutakin taustatyötä tehden koska aina lääkäri ei ymmärrä ongelmia lääkepuruissa. Itse jos saisin elää elämäni uudestaan, en koskaan koskisi isoannoksisiin, päällekkäin määrättyihin pitkän aikaa määrättyihin toksisiin psyykenlääkekoktaileihin,joita tunnuttiin aina vain lisättävän kun pienempi annos oli haitallinen. Suhtaudun nykyään kyseisiin aineisiin enemmän niin että ne on jotain laastareita joihinkin oireisiin (ovatko edes kun miettii vuosikausia niitä käyttäneenä? Usein hinta niistä maksettavaksi on kovempi kuin niistä saatu hyöty eikä ne ole kovin vahva keino tai suotuisa pitemmällä tähtäimellä)

Itsekin vuosia sitten vielä biologiseen psykiatriaan ja psykiatrian oppeihin uskoneena ajattelin joskus lääkkeiden auttaneen minua toimimaan ja auttavan minua. Mitä en silloin käsittänyt, oli se että minulle oli muodostunut eräänlainen riippuvuus lääkkeisiini mikä ilmeni yksikin lääkeannos unohdettaessa, minua oli kusetettu lääkkeenkäytön perusteista (aivokemiallinen häiriö, jätrtty konteksti huomioimatta miksi koin elämässäni niinkuin sillä hetkellä koin ja määritelty elämänongelmani jonkun toisen toimesta stereotypisoiden ne puhuen niistä aivojen ongelmina), jätetty informoimatta kunnokla lääkkeiden ongelmista psyykeelle ja keholle, uusittu reseptiä ilman puhetta pitkäaikaiskäytön ongelmista ja vuosien saatossa lääkkeiden toksiset puolet ja haitat alkoivat tuntua kehossani ja tunne-elämässä yhä voimakkaammin, ja estivät minua jotenkin pääsemään eteenpäin asioiden käsittelyssä. En saanut kunnolla informaatiota lopetusvaikeuksista enkä tukea, ja minulla meni vuosia kärsiessä vieroitusoireista sekä psykiatrian opeista joiden mukaan tarvin vain siinä tilassa vielä lisää lääkkeitä joista tuli lisää vieroitusoireita ja haittoja. Tuossa vaiheessa lääkkeiden toksisuus keskushermostolle alkoi selvetä minulle. Vaikka sain haittojakin, uskoin loppuun asti lääkäreihin, kunnes oloni alkoi olla jo niin kamala että lakkasin uskomasta heihin. Lopussa lääkkeet oli ne mitkä teki minut sairaammaksi

Harmit pitkäaikaisesta lääkinnästä olivat moninverroin suuremmat kuin hyödyt ja vuosia meni kärsiessä sen takia ja voi olla että en alunalkujaan olisi edes tarvinnut lääkkeitä. Se miten aikanaan voin oli reaktioita kokemiini asioihin, ja niistä puhuminen masennuksena ja aivokemioiden häiriönä jätti jotain olennaista huomaamatta

Sain jonkinlaisia erittäin huonoja reaktioita lääkkeisiin ja en ole sen koommin käyttänyt mitään, sekä vieroittautunut edellisistä tuskien kera. Lääkkeet eivät omalla kohdallani ole enää vaihtoehto, kun toivun niiden haitoista.

Minulle biologinen psykiatria on nykyään kuin joku homeopatia ja sen ideologia kuin kultti, yhtä paljon luotan heihin. Homeopaatilta tuskin tosin saa samanlaisia vaurioita vaikken sitäkään harrasta. Melkoista summamutikkaa on psyykenlääkkeiden testailu

Olen tajunnut että paremmin voiminen lähtee omasta syvältä sisältä eikä sitä tuo kukaan muu. Tukea voi hakea, mutta omia rajoja kannattaa suojella, eikä kannata kaikkea sielläpäin suositeltua ottaa sisimpäänsä tai omaksua itsekäsityksekseen. Moni niin naiivisti antaa kaiken jonkun sinut huonosti tuntevan ihmisen käsiin, jonka ideologia ei nykyään ainakaan minulla täsmää omaani. Heidän sairausjaottelut ja lääkekeskeinen hoitotapa on jotain mitä vierastan nykyään

Ja kun kysyit että millä sitten hoitaa jos ei lääkkeillä. On monenlaisia tapoja pitää itsestään huolta, mihin ei kuulu napit mitkä lisää hyvinvointia, hyvää oloa, auttaa uneen, auttaa prosessoimaan asioita. Hoitojärjestelmässäkin voitaisiin kehittää lukuisia apukeinoja mihin ei kuuluisi lääkkeitä mutta vaikuttaa että siihen ei ole tahtotilaa. Paljon epämukavuutta olen kokenut matkallani lääkkeistä irti, mutta en etsi enää pikaratkaisukeinoa jostain aivokemioiden venkslauksesta. Ihanniinkuin jostain pillerillä olosta se hyvä olo ja henkinen kasvu löytyisi, minun tapauksessa näin ei käynyt. Sen tajuaa vasta kun on lääkkeetön ja miettii aikoja lääkkeissä. Ties vaikka lääkkeet ovat omalla kohdallani pahentaneet ongelmia runsaasti, sen verran parempi olo on ollut vähemmillä pillerein.

Lue lisää

Uskoisin, että jos ihmisiä tuettaisiin monin tavoin esim muuttamaan elintapojaan ja elämänrytmejään terveelliseen suuntaan (yksin se voi olla joskus hankalaa), huomioitaisiin ja tutkittaisiin enemmän elämäntapakeinojen kuten ruokavalion vaikutuksia mielenterveyteen (ja käytäisiin nämä läpi potilaiden kanssa), kehitettäisiin tuen muotoja jotka ei ole lääkekeskeisiä (niitähän onkin olemassa esim. Avoin dialogi, erilaiset psykofyysisen terapian ulottuvuudet, Norjassa lääkkeetön osastohoito, on olemassa esim ääntä kuulevien tukiryhmiä jne), ylipäätään pidetään huolta yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta ja mielenterveyttä tukevista oloista, tuettaisiin erilaiseen meditaatioon ja ajattelumalliensa tiedostamiseen, tiedostettaisiin traumoja paremmin, huomioitaisiin työuupumus jne paremmin , olisi saatavilla matalan kynnyksen keskusteluapua jossa ei heti oltaisi heittämässä diagnoosia ja pillereitä tiskiin, ja huomioitaisiin yhteiskunnallisten olosuhteiden vaikutus ihmisten oloon (köyhyys, työttömyys, yksinäisyys) ja ihmisten paha olo ei heti nähtäisi aivokemioiden häiriönä johon syötetään pilleriä. Ehkä masennuksessa jota podemme on jotain ihan luonnollistakin? Tuntuu että ei edes haluta nähdä mahdollisuuksia auttaa ihmisiä pillerittömästi tai ajatella outside the box. Miksi?

Moni varmasti nykypäivänä yhä suuremmissa määrin haluaakin kokeilla jotain muuta kuin siirtyä pillereihin

Nykyään pidetään jotenkin ilmeisesti vastuuttomana hoitaa lääkkeettä. Lääkkeissä on niin maagisia ominaisuuksia. Ei nähdä mahdollisia riskejä lääkkeissä koska ne on tabu.

Lääkkeet usein hoitaa vain oireita mutta ei ratkaise syvemmältä asioita, ja voi jopa estää ratkomasta asioita syvemmältä.

Ilmeisesti vain pillerihoito ja sairauskeskeinen malli (lääkkeet korjaa ) tuntuu olevan se ainoa oikea kunnollinen tapa. Tämä on maagista uskoa lääketieteeseen, mutta psyykenlääkintä ei ole silmissäni enää luotettavaa lääketiedettä, koska niin arpapeliä se on ja hoidetaanko edes mitään biologista poikkeamaa? Suoraanhan on sanottu ettei lääkkeiden toimintamekanismia edes ymmärretä (huh huh) Muutenkin tuntuu että ihmiset on menettäneet maalaisjärjen - terveyttäkö saa pilleripurkista?

Moni ei osaa mitään muita ratkaisuja kuin napsia pillereitä. Toki jos on aivan rikki ja kokee pillereistä toimintakyvyssään hyötyä päästäkseen jaloilleen niin miksi niitä ei napsi? (Itselläni aika monta syytä). Päästäkseen jaloilleen jne... mutta joskus voikin käydä päinvastoin ja pillereistä tulee uusi taakka.

Anonyymi kirjoitti:

Uskoisin, että jos ihmisiä tuettaisiin monin tavoin esim muuttamaan elintapojaan ja elämänrytmejään terveelliseen suuntaan (yksin se voi olla joskus hankalaa), huomioitaisiin ja tutkittaisiin enemmän elämäntapakeinojen kuten ruokavalion vaikutuksia mielenterveyteen (ja käytäisiin nämä läpi potilaiden kanssa), kehitettäisiin tuen muotoja jotka ei ole lääkekeskeisiä (niitähän onkin olemassa esim. Avoin dialogi, erilaiset psykofyysisen terapian ulottuvuudet, Norjassa lääkkeetön osastohoito, on olemassa esim ääntä kuulevien tukiryhmiä jne), ylipäätään pidetään huolta yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta ja mielenterveyttä tukevista oloista, tuettaisiin erilaiseen meditaatioon ja ajattelumalliensa tiedostamiseen, tiedostettaisiin traumoja paremmin, huomioitaisiin työuupumus jne paremmin , olisi saatavilla matalan kynnyksen keskusteluapua jossa ei heti oltaisi heittämässä diagnoosia ja pillereitä tiskiin, ja huomioitaisiin yhteiskunnallisten olosuhteiden vaikutus ihmisten oloon (köyhyys, työttömyys, yksinäisyys) ja ihmisten paha olo ei heti nähtäisi aivokemioiden häiriönä johon syötetään pilleriä. Ehkä masennuksessa jota podemme on jotain ihan luonnollistakin? Tuntuu että ei edes haluta nähdä mahdollisuuksia auttaa ihmisiä pillerittömästi tai ajatella outside the box. Miksi?

Moni varmasti nykypäivänä yhä suuremmissa määrin haluaakin kokeilla jotain muuta kuin siirtyä pillereihin

Nykyään pidetään jotenkin ilmeisesti vastuuttomana hoitaa lääkkeettä. Lääkkeissä on niin maagisia ominaisuuksia. Ei nähdä mahdollisia riskejä lääkkeissä koska ne on tabu.

Lääkkeet usein hoitaa vain oireita mutta ei ratkaise syvemmältä asioita, ja voi jopa estää ratkomasta asioita syvemmältä.

Ilmeisesti vain pillerihoito ja sairauskeskeinen malli (lääkkeet korjaa ) tuntuu olevan se ainoa oikea kunnollinen tapa. Tämä on maagista uskoa lääketieteeseen, mutta psyykenlääkintä ei ole silmissäni enää luotettavaa lääketiedettä, koska niin arpapeliä se on ja hoidetaanko edes mitään biologista poikkeamaa? Suoraanhan on sanottu ettei lääkkeiden toimintamekanismia edes ymmärretä (huh huh) Muutenkin tuntuu että ihmiset on menettäneet maalaisjärjen - terveyttäkö saa pilleripurkista?

Moni ei osaa mitään muita ratkaisuja kuin napsia pillereitä. Toki jos on aivan rikki ja kokee pillereistä toimintakyvyssään hyötyä päästäkseen jaloilleen niin miksi niitä ei napsi? (Itselläni aika monta syytä). Päästäkseen jaloilleen jne... mutta joskus voikin käydä päinvastoin ja pillereistä tulee uusi taakka.

Lue lisää

Oletko homeopatian kannalla? On paljon sairauksia(suurin osa), jotka eivät parane ilman lääkkeitä.

Anonyymi kirjoitti:

Et vastannut mitkä ne monenlaiset tavat ovat, ettei tarvitse lääkintää. Kerroit vain omakohtaiset lääkevieroituksesi. Oletko nyt terve?

En ole henkilö, jolle kommenttisi laitoit, vastaan silti.
Ihmisen mieltä voi lopulta korjata vain ihminen itse. Joka ainoa meistä -myös ne joilla mitään diagnoosia ei ole-toivottavasti tajuaa, että traumojen jälkeen ihminen ei ole enää entisellään. Shit happens, kaikille. Se on tämä elämä. Kolariauton pellit voi ehkä oikoa, mutta kolariauto se on silti.
Itsensä korjaaminen vaatii työtä, aivotyötä.
Apua voi olla terapeutista, joka auttaa siinä aivotyössä. Apua voi alkuun olla myös lääkkeestä, joka tasoittaa pahinta tuskantunnetta sen verran, että aivojaan (älyään) voi käyttää.
Ihmiset ovat kummallisen rakastuneita diagnooseihisa. Ehkä sen vuoksi, että diagnoosilla voi pestä pois omat virheensä ja oman vastuunsa tilanteesta. Tai sitten vain on rakastunut omiin tunnekuohuihinsa.

Anonyymi kirjoitti:

Oletko homeopatian kannalla? On paljon sairauksia(suurin osa), jotka eivät parane ilman lääkkeitä.

Esim. keuhkokuume, syöpä tai diabetes.

Anonyymi kirjoitti:

Oletko homeopatian kannalla? On paljon sairauksia(suurin osa), jotka eivät parane ilman lääkkeitä.

“The myth of mental illness”

Sairauden tieteellinen käsite viittaa ruumiilliseen vaurioon, siis ruumiin koneiston aineelliseen – rakenteelliseen tai toiminnalliseen – epänormaaliin tilaan. Tämä on sairauden klassinen, viktoriaaninen, patologinen määritelmä, ja se on yhä se sairauden määritelmä, jota patologit ja tieteellisinä parantajina toimivat lääkärit käyttävät. Aivot ovat elin – kuten luut, maksa, munuainen jne. – ja voivat tietenkin sairastua. Tämä on neurologian alaa. Koska mieli ei ole ruumiin elin, se ei voi sairastua, paitsi metaforisessa mielessä – samassa mielessä kuin sanomme, että vitsi on sairas tai talous on sairas. Nuo ovat metaforisia (kuvaannollisia) tapoja sanoa, että jokin käyttäytyminen tai tila on paha, paheksuttu, murhetta aiheuttava jne. Toisin sanoen, “sairaista mielistä” puhuminen on vastaavaa kuin “sairaista vitseistä” tai “sairaasta taloudesta” puhuminen. Psyykkisen sairauden tapauksessa kyseessä on metaforinen tapa ilmaista se näkemys, että puhujan mielestä jotakin on vialla sen henkilön käyttäytymisessä, johon hän “sairauden” liittää.

Anonyymi kirjoitti:

Oletko homeopatian kannalla? On paljon sairauksia(suurin osa), jotka eivät parane ilman lääkkeitä.

Uskomattoman monet lääketieteelliset hoidot ovat todelliselta teholtaan homeopatian luokkaa. Plasebovaikutus ja monien lääkkeiden tehottomuus on vaiettu aihe ja siitä ei mielellään puhuta -onhan käypä hoito -suositusten kirjoittajillakin laajasti hedelmällisiä yhteyksiä lääkeyhtiöihin. Vaikka tehokkaampi hoito olisi ruokavalio ja liikunta, suositellaan lääkitystä, koska se on taloudellisista näkökohdista käypä hoito -työryhmän jäsenille kannattavampaa. Jos haluat edistää aitoa lääketiedettä ja uskottavaa lääketieteellistä hoitoa etkä homeopatian tasoista puoskarointia, allekirjoittaisin sinuna kansalaisaloiteen käypä hoito -suositusten asiantuntijoiden lääkeyhtiösidosten kieltämistä ja työryhmien saattamisesta viranomaiskontrollin alaisuuteen.

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/5804

Anonyymi kirjoitti:

Suhtaudun lähinnä huvittuneisuudella tutkimuksiin jossa hehkutetaan esim kuinka masennuslääkkeet lisää jo yhden annoksen perusteella positiivista ajattelua tai vähentävät ahdistusta. Niin tekee myös viina tai joillakin marihuana. Toki myös jollakin tervehenkisillä liikunta. Tai muutaman viikon perusteella (mitä yleensä lääketutkimukset kestää), voidaan niistä todeta jotain positiivista. Ihmiset käyttää niitä vuosia, kuinka kauheaa on kuinka vähän kyseisiä aineita on tutkittu millä oikeutettu jatkuva lääkintä.

Joissain tutkimuksissa on varmasti relapsit millä oikeutettu lääkinnän jatkaminen ja nähty se oikeutetuksi, olleet todellisuudessa viekkareita kyseisistä aineista. Tutkimuksen voi rakentaa helposti lääkettä suosivaksi kun ihmisiä vieroitetaan miten sattuu. Toki alkoholistillakin viinan jatkaminen tai huumeidenkäyttäjillä annos heroiinia vieroitusoireiden pelossa voi pitää pahimmat olot kurissa.

Kuinka paljon ihmisiä vedetäänkään nenästä ja huijataan! Ja saadaan kyseiset aineet näyttämään muka niin tehokkailta vaikka teho olisi mitätön ja mukana mahdolliset haitat.

Nykyaikana on menetetty maalaisjärki eikä ajatella pitemmällä tähtäimellä.
Pitkäaikaisvaikutukset tai tutkimukset vieroituskokemuksista eivät olekaan niin välttämättä hehkuttamisen arvoisia.

Näiden pikatutkimusten sijaan pitäisi olla tutkimuksia pitkäaikaislääkinnän seurauksista ja tehoista, sekä tutkimuksia potilaiden olotiloista vieroituksessa.

Jotkut lääkärit on täysin uunoja, luulevat että pysyvästi pillerin napsiminen auttaa. Samalla satuttavat potilaitaan, ja luulevat että lääkeriippuvuuden hoito lääkkeellä on masennuksen hoitoa.

Veikkaisin että mitä pitempään potilas on pidetty eri pillereillä, sen suurempi on iatrogeenisten vaurioiden osuus ja potilaan ajautuminen eläkkeelle. Monen lääkintäputki voi alkaa ihan vain ikävästä elämänkokemuksesta tai tilanteesta mistä alkaa lääkintäputki.

Lue lisää

Ei varmasti lisää positiivista ajattelua, tarpeeksi paljon kun on lääkkeitä niin ei ajatus kulje ollenkaan.
Mulle yksi psykiatri myönsi suoraan että lääkkeet latistavat tunne-elämää.
Kauan sitten olin vahvoissa lääkehuuruissa useita vuosia. Kun pääsin niistä eroon niin nautin olotilasta kun huomasin kuinka selkeästi pää toimii.
Tuntui kuin olisi jotkut verhot avattu silmien ja kasvojen edestä, jos nyt voi noin kuvaannollisesti sanoa.

Joissain tilanteissa lääkitys on hyvä ensiapu mutta pitemmän päälle pitäisi löytää muita keinoja toipumiseen.
Sekin jo vaikuttaa psyykkisesti sairaan ihmisen kohdalla että häntä kohdeltaisi ihmisenä eikä diagnoosina.
Mieleltään epävakaat ihmiset ovat jo valmiiksi heikompia ja huonomman itsetunnon omaavia niin on väärin että vielä päälle suoraan sanottuna lynkataan ja kohdellaan huonosti.
Mun mielestä tärkeintä olisi ymmärtäminen.
Minunkin tilanteessa auttoi kun pääsin kunnolliseen hoitopaikkaan ja sain työstettyä asioita läpi ammattitaitoisten ihmisten kanssa. Paljon työtä olen tehnyt kyllä ihan itseksenikin ja se jatkuu varmaan lopun elämän ajan.

Anonyymi kirjoitti:

Oletko homeopatian kannalla? On paljon sairauksia(suurin osa), jotka eivät parane ilman lääkkeitä.

En ole homeopatian kannalla, vertasin psykiatrian biologisia hoitokeinoja kuin johonkin homeopatiaan. (Haitat psyykenlääkkeissä on tosin pahempia). Uskon että monen psyykenlääkkeen teho perustuu uskomukseen niiden tehosta, plaseboon, ja psyykenlääkkeet ovat pitkälti huuhaata eli psykiatrian tarjoama mielikuva aineiden hyödyllisyydestä on bluffia ja haitat on haudattu usein liiankin hyvin.

Tutkimukset hyödyistä ovat mielestäni kyseenalaisia. Ihmiset määritellään niinkin epämääräisen tilan osalta kuin masennuksen samaan nippuun ja katsotaan miten heidän olo on lääkkeillä muutaman viikon ajan... miten esim relapsi määritellään?

Lääkkeet on liian hyvää ollakseen totta. Se vaikutus mikä niistä saadaan lyhyellä tähtäimellä ei ole välttämättä yhtään pitkäkestoinen tai sitä mitä luullaan. Kuten sanoin, masennuslääkkeissä on paljon maagisia odotuksia mutta todellisuus on toista. Uskon että tuo maaginen käsitys niistä ohjaa myös määräyskäytäntöjä.

Teoriat pitkäkestoisen lääkehoidon hyödyistä saattavat varmasti olla myös huuhaata, perustua pitkälti lääkeriippuvuuden ylläpitoon lääkkeillä, ja en yhtään ihmettelisi jos ihmiset joille on mahdollisimman kitsaasti ja vain pahimman yli määrätty lääkkeitä, voisivat parhaiten verrattuna ihmisiin joille on määrätty useita lääkkeitä tai pitkiä aikoja lääkkeitä. Plaseboa psyykenlääkkeet ei missään nimessä ole, koska ne on voimakkaita psykoaktiivisia aineita. Jotain vaikutuksia niissä on mutta eri asia onko ne hyödyllisiä taikka sitä mitä yleisesti ajatellaan. Eli niissä on negatiivinen puoli jota ei edes ajatella olevan olemassa. Esim tunne-elämän lamautuminen, semi hilpeässä pikku touhukkaissa manioissa olo joka ei kuitenkaan liity kaksisuuntaiseen jonka ihmiset kokee positiiviseksi (pikku piriste lääkkeistä) tai esim masennusvaikutuksen sijaan ahdistuksen leikkautuminen mikä tekee olon helpommaksi tai antipsykooteissa ns. skitsofrenian negatiivisten oireiden ilmaantuminen mikä liittyy aineiden välinpitämättömyyttä lisäävään ja väsymystä lisäävään vaikutukseen. Itse heräsin vasta lopettaessani lääkkeet ja tajusin mitä harmia niistä oli minulle ollut ja miten ne oli minuun vaikuttaneet - olin kaukana omasta itsestäni. Ja mikä ihmeen masennuslääke on lääke joka tappaa osan ihmisyyteen liittyvistä tunneasioista eli yleisesti seksuaalisuuden?

Lääketieteen on saattanut yleisemminkin vallata lääkekeskeisyys ja tehottomia tai jopa haitallisia lääkkeitä on muuallakin. Lääketeollisuus ajaa itselleen voittoja. Lääketurvallisuuteen uskoni ei ole kovin korkeaa enää kokemuksien valossa saatika uskoni siihen että lääkärit tietävät mitä lääkkeillä ihmisille tekevät, mitä harmeja niillä etenkin pitemmän päälle tekevät tai että he ymmärtää esim vieroitusta juurikaa.. Kun esim ketamiinia lobataan hoitoon, sitä aluksi hehkutetaan mutta katsotaanpa myöhemmin mitä sitten siitä löytyykään vikaa. Sama tarina toistuu aina lääkkeiden kohdalla. Tai no, ei tarvi olla kovin mielikuvituksellinen kun voi miettiä mitä vikaa tuommoisen aineen käyttämisessä ihmisillä voi olla.

Ihmisiä vaivaa se että he haluavat pikaratkaisuja ja haluavat uskoa helppoihin ratkaisuihin eivätkä halua kohdata epämukavuutta.

Moni ei esim ole valmis muuttamaan elämäntapojaan.

Parhaiten lääkkeiltä ja sairauksilta välttyy kun pyrkii elämäntavoillaan ennaltaehkäisemään lääkäriin menoa. Lisäksi miettii tarkkaan kun lääkäri kirjoittaa reseptin ja osaa ajatella myös omilla aivoillaan. Nykyaikana yksi suuri riski ihmiselle on lääkkeet ja hoidot, ei vain sairaudet. Ja mielenterveyshoidon suhteen omaa outside the box ajattelua koska mielenterveyshoidossa on paljon kritisoitavaa.

Kun ihmiset oppii ratkomaan henkisiä ongelmia vain lääkärin avulla ja yhä uutta pilleriä kokeilemalla, ja toteamalla että heillä on tila mille he ei voi mitään tai voivat ainoastaan jotain mitä lääkäri kehottaa niin ei varmaan lupaa kovin hyvää paremminvoimiselle.

Kuka ottaa Mielenterveyden keskusliiton juttuja tosissaan? :)

Ajatella, että Inkvisiition keskusliitto on sitä mieltä, että noidat ovat todellisia. Aina osa uskoo. Sellaista asiaa ei olekaan, johon joku ei aina uskoisi. Niin olkoon hyvä. Jokainen saakoot uskoa mihin itse parhaakseen näkee, kunhan huolehtii, ettei pakota omaa uskoaan muille.

Mielenterveyden keskusliiton tehtävä on vahvistaa kansalaisten uskoa psykiatrian dogmaa ja sitä kautta oikeuttaa psykiatrisen pakottamisen jatkuminen Suomessa. Mielenterveys on käsitteenä harhaanjohtava, ja tarkoituksella. Sanan terveys käyttö antaa kuvan, että kyseessä olisi jotain lääketieteellistä. Todellisuudessa kyseessä on eettiset ja sosiaaliset konfliktit ja elämään reagoiminen yleensä, se mitä on olla ihminen. Nämä asiat kuuluvat lain ja moraalin alueelle, eivät tieteen tai terveydenhuollon.

Anonyymi kirjoitti:

Kuka ottaa Mielenterveyden keskusliiton juttuja tosissaan? :)

Ajatella, että Inkvisiition keskusliitto on sitä mieltä, että noidat ovat todellisia. Aina osa uskoo. Sellaista asiaa ei olekaan, johon joku ei aina uskoisi. Niin olkoon hyvä. Jokainen saakoot uskoa mihin itse parhaakseen näkee, kunhan huolehtii, ettei pakota omaa uskoaan muille.

Mielenterveyden keskusliiton tehtävä on vahvistaa kansalaisten uskoa psykiatrian dogmaa ja sitä kautta oikeuttaa psykiatrisen pakottamisen jatkuminen Suomessa. Mielenterveys on käsitteenä harhaanjohtava, ja tarkoituksella. Sanan terveys käyttö antaa kuvan, että kyseessä olisi jotain lääketieteellistä. Todellisuudessa kyseessä on eettiset ja sosiaaliset konfliktit ja elämään reagoiminen yleensä, se mitä on olla ihminen. Nämä asiat kuuluvat lain ja moraalin alueelle, eivät tieteen tai terveydenhuollon.

Lue lisää

Nuoret ottavat. Samoin kaiken sen, minkä psykiatri suustaan päästää.
Ei tietysti aina.

Anonyymi kirjoitti:

Nuoret ottavat. Samoin kaiken sen, minkä psykiatri suustaan päästää.
Ei tietysti aina.

Joo, mutta nuoret ovat nuoria. Heiltä puuttuu elämänkokemusta eikä siten ole reilua odottaa heitä sellaista kriittisyyttä kuin aikuisilta. Nuorten huoltajien on oltava aktiivisia ja osattava opastaa nuorta, ettei kaikkeen mitä valtio kertoo ole luottaminen. Huoltajien on vastuu huolehtia, etteivät nuoret mene uskomaan näitä mielenterveysliikkeen juttuja. Mielenterveyspropagandaahan ollaan tuomassa järjestelmällisesti ihan jo peruskouluopetukseen, ellei ole jo tuotukin, mikä on todella vaarallista nuorten todellisuuden käsityksen kannalta.

Kun kävin itse peruskoulua ei silloin puhuttu mitään lööperiä ihmisen suruista ja elämänhaasteista. (Huumaavista aineista kyllä puhuttiin mitä sattuu niin kuin taidetaan tehdä yhä.) Meillä oli luokassa muutamia aika "villejä" oppilaita, joihin myöhemmin törmänneenä voi sanoa, että ovat niin rauhallisia ja asiallisia. Nykyään sellaiset lapset vaurioitetaan syöttämällä heille amfetamiinijohdannaisia ja vastaavia stimulantteja väittäen, että se huomiohakuisuus ja kiinnostuksen puute koulunkäyntiin tai johonkin aineeseen, jota itsekin olin todistamassa joidenkin kohdalla, onkin sairaus, aivosairaus. Vanhempien pitäisi yhdessä vastustaa lastensa myrkyttämistä, mutta sitä on vaikea tehdä, jos ei ymmärrä, että aivosairausselityksen ovat lähtöjään palturia. Se mikä ennen oli lapsuutta on nykyään aivosairautta, kuulemma.

Anonyymi kirjoitti:

Joo, mutta nuoret ovat nuoria. Heiltä puuttuu elämänkokemusta eikä siten ole reilua odottaa heitä sellaista kriittisyyttä kuin aikuisilta. Nuorten huoltajien on oltava aktiivisia ja osattava opastaa nuorta, ettei kaikkeen mitä valtio kertoo ole luottaminen. Huoltajien on vastuu huolehtia, etteivät nuoret mene uskomaan näitä mielenterveysliikkeen juttuja. Mielenterveyspropagandaahan ollaan tuomassa järjestelmällisesti ihan jo peruskouluopetukseen, ellei ole jo tuotukin, mikä on todella vaarallista nuorten todellisuuden käsityksen kannalta.

Kun kävin itse peruskoulua ei silloin puhuttu mitään lööperiä ihmisen suruista ja elämänhaasteista. (Huumaavista aineista kyllä puhuttiin mitä sattuu niin kuin taidetaan tehdä yhä.) Meillä oli luokassa muutamia aika "villejä" oppilaita, joihin myöhemmin törmänneenä voi sanoa, että ovat niin rauhallisia ja asiallisia. Nykyään sellaiset lapset vaurioitetaan syöttämällä heille amfetamiinijohdannaisia ja vastaavia stimulantteja väittäen, että se huomiohakuisuus ja kiinnostuksen puute koulunkäyntiin tai johonkin aineeseen, jota itsekin olin todistamassa joidenkin kohdalla, onkin sairaus, aivosairaus. Vanhempien pitäisi yhdessä vastustaa lastensa myrkyttämistä, mutta sitä on vaikea tehdä, jos ei ymmärrä, että aivosairausselityksen ovat lähtöjään palturia. Se mikä ennen oli lapsuutta on nykyään aivosairautta, kuulemma.

Lue lisää

Kotoa pois muuttanut 19- vuotias on vielä nuori. 25kin on oikeastaan nuori. Vanhemmilla ei ole valtaa. Kriisiyksikkönä voi toimia.

Tuo elämänvaihe voi olla aika hirveä: yksinäisyyttä, epävarmuutta, yhtä-äkkiä iso vastuu taloudesta ja opinnoista. Oman paikkansa etsimistä. Traumat iskee piilosta paniikkihäiriöinä niskaan. Pariutumisvietti pahimmillaan. Joskus tästä on tovereiden kanssa höpisty ja kukaan ei ole tunnustanut, että haluaisi olla alle 25 jälleen.

Anonyymi kirjoitti:

Kotoa pois muuttanut 19- vuotias on vielä nuori. 25kin on oikeastaan nuori. Vanhemmilla ei ole valtaa. Kriisiyksikkönä voi toimia.

Tuo elämänvaihe voi olla aika hirveä: yksinäisyyttä, epävarmuutta, yhtä-äkkiä iso vastuu taloudesta ja opinnoista. Oman paikkansa etsimistä. Traumat iskee piilosta paniikkihäiriöinä niskaan. Pariutumisvietti pahimmillaan. Joskus tästä on tovereiden kanssa höpisty ja kukaan ei ole tunnustanut, että haluaisi olla alle 25 jälleen.

Lue lisää

Lisäyksenä vielä, että vanhemman vaikutusvalta sanotaanko 15 nuoreen on jo aika olematon.
Riippuu taas tietysti nuoresta.

Haluaisin saada edes yhden viitteen vaikkapa kaksisuuntaisen geneettistä taustaa koskevaan tutkimukseen.

Anonyymi kirjoitti:

Haluaisin saada edes yhden viitteen vaikkapa kaksisuuntaisen geneettistä taustaa koskevaan tutkimukseen.

Kuinkakohan paljon kaksisuuntaista mielialahäiriötä on diagnosoitu niinkutsuttuja masennuslääkkeitä syöneille joilla se on puhjennut lääkkeiden myötä?

Anonyymi kirjoitti:

Kuinkakohan paljon kaksisuuntaista mielialahäiriötä on diagnosoitu niinkutsuttuja masennuslääkkeitä syöneille joilla se on puhjennut lääkkeiden myötä?

Näyttää sille, että jos masennuslääke ei ole tehonnut, kovennetaan diagnoosi kaksisuuntaiseksi ja lisätään lääkitystä.
Tämä huomio ihan seuraamalla suomi24. 🦄
Hauskaa (no öh) tosiaan olisi saada tuota dataa näppösiinsä ja laskea.

Anonyymi kirjoitti:

Haluaisin saada edes yhden viitteen vaikkapa kaksisuuntaisen geneettistä taustaa koskevaan tutkimukseen.

Tutkimuksiin kyllä löytyy viitteitä vaikka muille jakaa. Luulenpa, ettet kuitenkaan sitä tarkoittanut.

Luulen, että tarkoitit todisteita sille, että kaksisuuntainen mielialahäiriö on geneettinen sairaus. Ensin pitäisi olla näyttöä, että olisi olemassa sellainen sairaus kuin kaksisuuntainen mielialahäiriö. Sellaista ei ole. Sitten vasta voitaisiin edes tutkia on sairaus tyypiltään geneettinen. Koska kaikki mielisairaudet ovat määritelmänsä mukaisesti ei-fyysisiä, ne eivät ole sairauksia ollenkaan. Siten on triviaalia, etteivät ne ole myöskään geneettisiä sairauksia.

Anonyymi kirjoitti:

Kuinkakohan paljon kaksisuuntaista mielialahäiriötä on diagnosoitu niinkutsuttuja masennuslääkkeitä syöneille joilla se on puhjennut lääkkeiden myötä?

Oletetun sairauden, niin sanotun kaksisuuntaisen mielialahäiriön "oireethan" ovat käytännössä sitä, että välillä on hyvä mieli ja sitten huono mieli. En ole eläessäni tavannut ketään ihmistä, joka ei sopisi tähän muottiin. Se on vähän kuin mitä edesmennyt suomalainen iskelmälaulaja Kari Tapio lauloi, että myrskyn jälkeen on pouta sää.

Koska niin sanotut masennuslääkkeet (oikeammin SSRI-aineet ja vastaavat) ovat stimulantteja, ei pitäisi ollla yllätys kellekään, että vauhtiahan niistä saa. Psykiatrit sanovat seurannutta vauhtia todisteeksi siitä, että henkilöllä on em. oletettu kaksisuuntainen mielialahäiriö, jota kutsuvat aivosairaudeksi. Olen lähinnä sanaton tuollaisen typeryyden edessä. Tiedostan kuitenkin, että moni psykiatri hyvin tietää mistä on todellisuudessa kysymys, mutta omien ja alansa intressien ajamiseksi esittää tietämätöntä ja ohjaa ihmisten käsitystä virheelliseen päätelmään.

"Kuulostaako tämä mahdolliselle? Entä kivalle?"

Realiteettia selität.

Lisänä vanhakantaiseen psykiatrian eristä-hullu-laitokseen-ajatteluun on nyt tullut orwellilainen yhteiskunta Kannan ym. valvontamahdollisuuksien muodossa.

Näkymä on karmea, ihan todella.

Koskahan ihmiset alkavat ymmärtää, että tämä ei ole ihan täysin, ehkä ei ollenkaan, omaksi parhaaksemme? Ja vaatimaan takaisin edes jotain perustuslaillisista oikeuksistamme. (Vapaus, yksityisyys, oikeus valita terveydenhuoltonsa jne. jne. kaikkea kivaa ja epärealistista siis...)

Anonyymi kirjoitti:

"Kuulostaako tämä mahdolliselle? Entä kivalle?"

Realiteettia selität.

Lisänä vanhakantaiseen psykiatrian eristä-hullu-laitokseen-ajatteluun on nyt tullut orwellilainen yhteiskunta Kannan ym. valvontamahdollisuuksien muodossa.

Näkymä on karmea, ihan todella.

Koskahan ihmiset alkavat ymmärtää, että tämä ei ole ihan täysin, ehkä ei ollenkaan, omaksi parhaaksemme? Ja vaatimaan takaisin edes jotain perustuslaillisista oikeuksistamme. (Vapaus, yksityisyys, oikeus valita terveydenhuoltonsa jne. jne. kaikkea kivaa ja epärealistista siis...)

Lue lisää

Psykiatria yhdistettynä valtioon ja sossuiluun saa minut voimaan pahoin :X Jos kaipaa tukea elämän kriiseissä, kannattaa maksaa. Käydä psykoterapeutilla joka ei kirjoita yksityisasioitasi Kantaan, ei diagnosoi sinua eikä hakea apua laillistetuilta huumediilereiltä joiden luona asioidessa menetät oikeutesi yksityisyyteen ja saat leimoja jotka voi vaikeuttaa elämääsi monin tavoin. Jotka voivat olla uskomatta mitä sanot heille esim heiltä saaduista "hoidoista " ja niiden haitoista

Psykiatrilla saat vaikeutettua omaa elämääsi monin tavoin entisten ongelmien päälle.

Lopulta saatuasi haitat olet heidän armoillaan. He saavat kunnolla potilaita kun ensin tuhoavat ihmisten aivoja ja elämiä pillerein, sähköllä, ja pysyvin leimoin.

Anonyymi kirjoitti:

Psykiatria yhdistettynä valtioon ja sossuiluun saa minut voimaan pahoin :X Jos kaipaa tukea elämän kriiseissä, kannattaa maksaa. Käydä psykoterapeutilla joka ei kirjoita yksityisasioitasi Kantaan, ei diagnosoi sinua eikä hakea apua laillistetuilta huumediilereiltä joiden luona asioidessa menetät oikeutesi yksityisyyteen ja saat leimoja jotka voi vaikeuttaa elämääsi monin tavoin. Jotka voivat olla uskomatta mitä sanot heille esim heiltä saaduista "hoidoista " ja niiden haitoista

Psykiatrilla saat vaikeutettua omaa elämääsi monin tavoin entisten ongelmien päälle.

Lopulta saatuasi haitat olet heidän armoillaan. He saavat kunnolla potilaita kun ensin tuhoavat ihmisten aivoja ja elämiä pillerein, sähköllä, ja pysyvin leimoin.

Lue lisää

Minäkin kommentoin tähän. Hyviä asioita olette nostaneet esiin.

Kanta-järjestelmähän on luotu ihmisten kyttäämistä varten. Tarkoitus on ollut estää ihmisiä hakeutumasta useammalle eri lääkärille keskushermostoon vaikuttavien lääkkeiden (esim. bentsodiatsepiinien) hamstraus. Ennen kantaa lääkärit eivät voineet tietää oliko kyseinen henkilö saanut bentsoja juuri äskettäin toiselta lääkäriltä, mikä suututti lääkäreitä. Kansalaisille Kanta on myyty heidän etunaan, mikä on tietysti palturia. Sen näkee jo siitä, ettei ihmiset voi itse vaikuttaa juuri mitenkään siihen kuka näkee ja mitä näkee Kannasta. Lisäksi Kanta tuhosi mahdollisuuden käydä yksityisellä ilman, että valtio saa tietoa henkilön terveystilanteesta. Kannassahan yhdistyvät sekä julkiset että yksityiset terveydenhuoltokirjaukset, joten pakoon ei pääse. (Sivuhuomio: Tämä muuten saattaa pitkässä juoksussa lisätä jossain määrin niin sanottujen puoskareiden suosiota, jotka eivät kuulu Kantaan.)

Psykiatrian etu on vammauttaa ihmisiä, koska sitä kautta he saavat viekkaasti luotua "asiakaskantaa". Lisäksi, kuten olette varmasti tietoisia, psykiatria väittää tekemiensä aivovaurioiden oireita näiden keksimiensä mielisairauksien oireiksi ja siten todisteeksi niiden todellisuudesta. Sellaista huolta ja tilannetta elämässä ei olekaan mitä psykiatria ei pystyisi pahentamaan.

Minulle ei koskaan tullut mielenkään sitä allekirjoittaa. Näen aloitteen haitallisena nuorillemme kuin vanhemmillekin ihmisille, joten en lähde sellaiseen mukaan.

Auttamisen pitäisi lähteä vapaaehtoisuudesta sekä rehellisyydestä, kun mietitään miten esimerkiksi nuoria voi tukea elämänongelmien kanssa. Nämä erilaiset keskusteluterapiatkin pohjaavat käytännössä aina tavalla tai toisella psykiatrisiin valheisiin, joten niihin lisäverorahan laittaminen on ei pelkästään hukkaan heitettyä vaan ihan vahingoillista.

Aloitteen sijaan ehdotan psykiatrian tukemisen lakkauttamista ja aidosti auttamaan pyrkivien palveluiden luomista sekä nuoria että muutakin varten. Palvelun hinta saisi olla kohtuullinen, minkä en uskoisi olevan ongelma ottaen huomioon mikä määrä rahaa vapautuu psykiatrisen järjestelmän kumoutumisen myötä. Murto-osa siitä rahasta riittänee varmasti. Lisäksi yksityiset markkinat olkoon vielä lisänä heille, joilla varaa ja halua on käyttää sitä keskusteluapuun. Tärkeintä on, että kaikki toiminta pohjaa täyteen asianomaisen vapaaehtoisuuteen. Mitään pakottamista ei ole eikä siihen oikeuksiakaan. Psykiatrian dogman mukaiset valheet elämänongelmista ja elämään reagoimisesta sairauksina, kuten kaikki muutkin valheet, jätettäisiin pois. Uudessa järjestelmässä psykiatrian dogma ei olisi mukana enää millään tavalla.