että haluan vain kadota. Hävitä niin kuin minua ei koskaan olisi ollutkaan . Hypätä rotkoon ja jäädä sinne. Kävellä niin kauas ettei kukaan enää löydä. Kumpa en olisi koskaan edes syntynyt.
Mulla on sellainen tunne
Anonyymi
14<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kannattaa hakea apua. Tämä palsta ei sinua taatusti auta selviämään haasteista. Anna itsellesi mahdollisuus selvitä!
En....
Koita kestää. Täällä ei tarvitse kuitenkaan olla ikuisesti. Keskity tekemään elämästäsi mahdollisimman siedettävää siihen asti, kunnes kuolema koittaa. Näin yritän itse ajatella, kun yleensä tuntuu samalta, kuin sinusta. Läheisten takia minun on pakko elää.
Tahdon vain hävitä.
Eikö niitä asioita voi korjata, jotka ovat saaneet sinut ajattelemaan noin? Aika monet ongelmat elämässä on ratkaistavissa.
Ei...
Moniin sellaisiinkin juttuihin voi sopeutua, ainakin siten, että elämä on siedettävää. Esim. läheisen kuolemassa aika lievittää tuskaa.
Haluan eroon itsestäni kadota pois en muuta. En voi sopeutua itseeni. En en tahdo enää.
Tuo on mielestäni hölmö syy. Ymmärtäisin, jos olisit tyyliin tappanut jonkun, että olisi sen jälkeen vaikeaa sopeutua itseensä. En usko kyseessä olevan kuitenkaan mitään tällaista. Luultavasti vain näet itsesi väärin. Itsetuntoa voi parantaa.
Jo ekaluokan opettaja sanoi minulle viikoittain että 'sinusta ei kyllä tule ikinä yhtään mitään'. Ja oikeassa oli.
Käsittämätöntä, että opettaja sanoo noin. En antaisi paljoa painoarvoa tuollaisen opettajan puheille. Eikä se tee sinusta huonoa ihmistä, vaikket olisikaan saavuttanut uralla mitään. Ihminen voi olla vaikka työkyvyttömyyseläkkeellä, eikä silti ole huono ihminen.
Tunnistan tuon tunteen itsestäni. Välillä ei vaan jaksa ja kaikki tiivistyy tuskan kierrokseksi. Ei se ihmisen osa niin helppo ole. Hullua koko elämä, rämpimistä, yrittämistä, osaamista ja mitä jää käteen. Usein ei mitään. Mutta sitä on elämä. Lusimista, rotkoja. Ja sitten vaan tulisi elää. Itseäni helpottaa se kun en enää lataa elämään mitään suuria odotuksia ja yritän olla tyytyväinen sen vähän kanssa mitä on.
"Kehen sattuu ja kuinka paljon
siitä kysymys enää tässä kai on
Kun on saavuttu siihen pisteeseen
ettei mikään ole varmaa
Joku meistä on onneton
palanut mutta tunnoton
katuva mutta uskoton
enemmän kuin rauhaton
Periaate on ehdoton
perustelu on aukoton
yhtälö ehkä mahdoton
Miten niin muka armoton?"
Hyvä kirjoitus!