Onko täällä muita hiustenlähdöstä kärsiviä jotka käyttää.Mark Britchin tuotteita ? Mitä olette olleet mieltä? Itse käyttänyt kuukauden verran shampoota ja hoitonestettä vaikuttaisi ,että jotain positiivista vaikutusta jo olisi.
Vastaukset 9
- Anonyymi
Olen käyttänyt kohta puolivuotta Mark Birch hoitonestettäT R2 ja vaihtelevasti TR3 uutta kasvua on tullut hiusten lähtö pysähtynyt myös shampoo ja hoitoaine samasta sarjasta.
- Anonyymi
Mikään shampoo ei pelasta hiustenlähdöltä, jos kyseessä on perinnöllinen vaiva.
Fina ja/tai Minoxidiili. Shampoo pesee päänahan, that's it. Mitä enemmän käyttää aikaa ns. poppaskonsteihin, sitä vaikeampi on sitten saada tukkaa enää takaisin.
Lääkeshampoista voi olla jonkin verran apua, esim. Nizoral, T-gel tai jokin yhdistelmäshampoo, jossa esim. Piroctone Olaminea ja Salisyylihappoa. Päänahka pysyy terveenä "kasvualustana", mutta dht jyllää edelleen.
Yliopiston Apteekilla on sulfaatiton shampoo, jossa molempia (Piroctone Olamine, Salisyylihappo).- Anonyymi
Nimen omaan myös .Mark Birch panostaa hiusten ja päänahan puhtautta eihän pelkällä shampoolla ja hoitoaineella vain ,myös hiuksiin käytettävällä hoitonesteellä.tuloksia on jokatapauksessa tullut perinnöllisen hiustenlähdön hoitamiseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Päänahan pesee varmasti ja hoitaa hiuspohjaa. Mutta oikeasti, vuodesta toiseen ihmiset tuhlaavat rahoja tuotteisiin, joista ei ole kunnollista kliinistä tutkimusta.
Usko nyt pois, tuo ei ole niitä halvempia puteleita parempi. Esim. Revivogenillä on sentään jotain taustatutkimusta takana. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Päänahan pesee varmasti ja hoitaa hiuspohjaa. Mutta oikeasti, vuodesta toiseen ihmiset tuhlaavat rahoja tuotteisiin, joista ei ole kunnollista kliinistä tutkimusta.
Usko nyt pois, tuo ei ole niitä halvempia puteleita parempi. Esim. Revivogenillä on sentään jotain taustatutkimusta takana.Revivogen sisältää silikonia, se tekee kaljuksi. Samoin sulfaatit aiheuttaa hiustenlähtöä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Päänahan pesee varmasti ja hoitaa hiuspohjaa. Mutta oikeasti, vuodesta toiseen ihmiset tuhlaavat rahoja tuotteisiin, joista ei ole kunnollista kliinistä tutkimusta.
Usko nyt pois, tuo ei ole niitä halvempia puteleita parempi. Esim. Revivogenillä on sentään jotain taustatutkimusta takana.Revivogenissa on silikonia joka lisää hiustenlähtöön. Rogaine vaan käyttöön, ennenkuin testaat kaikki kalliit samppoot ja nesteet.
Vain lääkärin resepti pillerit auttaa, ei esim b 17, mitä ensin suositellaan.
- Anonyymi
Olen kärsinyt hiustenlähdöstä noin 5- vuotta, kun täytin 35v. Olen käyttänyt lukemattomia shamppoita ja muita käärmeaineita. Aloitin finan käytön myöskin heti kun hiusten lähtö alkoi, mutta oheneminen oli sen verran rajua, että olisi pitänyt se aikaisemmin aloittaa. Pelkkä finakaan ei riitä. Oikeastaan vasta kun tajusin, että pitää hoitaa hiusten lähtöä sekä sisäisesti, että ulkoisesti, niin sain hiusten lähdön palautettua normaaliksi. Nykyään minulla on ihan siedettävän tuuhea tukka ja pesussa ei irtoa kuin ihan normaalin verran hiusta. Se mitä siis käytän, niin ihan 0,5mg finaa 5x viikossa. Sen lisäksi käytän yhtä monivitamiini valmistetta joka päivä (NOW Foodsin ADAM) tuotetta, joka sisältää myös hieman hiusten lähtöönkin vaikuttavia aineita, kuten sahapalmua (Saw Palmetto) 160mg ja Pumpkin seed oilia. Ei näistä lisäravinteista varmaankaan apua ole, mutta eipä tuo paljoa maksanutkaan kun iherbistä tilasin, joten finan rinnalle ihan kelpo tuote. Lisäksi tilasin amazonista joskus sellaisen Hair thickness organic sawpalmetto seerumia, joka edellämainitun lisäksi sisältää erilaisia luonnonmukaisia öljyjä mm. rosmariini, kurpitsansiemenöljyä jne... Oikeastaan vasta kun aloin tuota seerumia käyttämään finan rinnalla, niin hiustenlähtö alkoi oikeasti vähenemään ja hiusten kunto paranemaan. Eikä se litku maksanut ku jotain 10€. Ja se kestää ihan hiton kauan, että loppuu. Itse asiassa käytän tuota seerumia aina hiusten pesun yhteydessäkin siten, että laitan sitä 5 tippaa hoitoaineeseen ja annan vaikuttaa 1-3 minuuttia. Hiukseni pesen Avalon rosmarin shampoolla ja hoitoaineella, joka tuntuu olevan ainoa shampoo joka ei kuivata päänahkaa. Itse en siis uskalla koskea mihinkään minoxidileihin sun muihin. Ainoa lääke on fina ja loput luonnon tuotteilla.
- Anonyymi
Pitää sekin vielä mainita, että hiusten lähdön hoitoon en kuluta 100€ vuodessa enempää. Ennen kun taistelin sitä vastaan, enkä tiennyt mitä tehdä ja kokeilin kaikkea, niin ei hitto miten rahaa paloi. Jokaiselle löytyy varmasti joku keino hoitaa hiustenlähtöä, mutta sen eteen pitää ensin kokeilla ihan kaikkea mikä ei toimi ja pikku hiljaa löytyy toimivia tuotteita ja lopulta päädyt ihan 2-3 tuotteeseen jolla sitä hoidat ja ei hirveästi maksa. Ja uskokaa, että aivan kaikki shitti mitä aikaisemmin uskoin kun eri tuotteita myytiin, niin ei toiminut. Piti itse tutkia, että mitä oikeasti tarvitsen. Luotin liikaa ehkä vaan siihen sisäiseen hoitoon. Pitää olla molemmat jos haluaa tehokkaampaa ja kun se ei ole edes työlästä 2-3x viikossa hoitaa päänahkaa ulkoisesti. Luonnon tuotteilla on sekin etu, että sivuvaikutuksia harvoin esiintyy ja tuotteiden lopettaminen ei aiheuta yleensä mitään stressiä.

Hyvä kirjoitus. Siksi mainitsinkin noista shampoista (esim. Nizoral/T-gel). Propecian (sama kuin finasteridi) testiryhmä määrättiin käyttämään T-gel shampoota säännöllisesti, joten kyllä heilläkin näytti olevan tärkeää se ulkoinen päänahan hoito. Jos päänahka on tulehtunut (esim. taliköhnä), se vaikuttaa varmasti Finan toimivuuteen.
Mutta asiaan palatakseni: Mikään Mark Birchin tuote (jotka tulevat maksamaan vuodessa satoja euroja) ei yksinään riitä taistelussa perinnöllistä hiustenlähtöä vastaan. Mitään vuosien kliinistä tutkimusta ei ole tätä tuetakseen. Osta juurikin tuollainen 10€ puteli käyttöösi, ilman kymmenien eurojen "Mark Birch-lisää".
Itsekään en minoxiin koske, ja tuo Yliopiston apteekin shampoo on sellainen joka ei kuivata päänahkaa. Avalon Organicsia tuli kerran ostettua, vaikka olikin ihan okei shampoo, niin hiukset näyttivät takkukasalta sen jälkeen :D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 721138
- 981084
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i23953Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔67933Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t126880Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen20830- 129828
- 58795
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke27751Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6688- 45686
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol46671Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka142632Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok129630- 19627
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast48620- 48604
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80602- 35600
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi12589