Raamatun kertomus Joosefin ja hänen veljiensä kohtaamisesta Egyptissä on kaunis kuvaus armollisuudesta ja anteeksiantavaisuudesta.
Inhimillisesti ajateltuna Joosefilla olisi ollut syytä olla veljilleen ankara ja katkera. Nämä olivat myyneet hänet orjaksi midianilaisille kauppiaille, minkä vuoksi hän lopulta päätyi vuosiksi egyptiläiseen vankilaan.
Joosef kohtasi veljensä uudelleen vasta pitkän ajan kuluttua, kun nämä tulivat Egyptiin hakemaan syötävää. Farao oli asettanut Joosefin koko Egyptin käskynhaltijaksi, ja hänen tehtävänään oli ollut varastoida viljaa katovuosien varalle.
Joosef sai tilaisuuden kostaa veljilleen. Hän ei kuitenkaan tehnyt niin. Hän näki tapahtumissa syvän tarkoituksen ja Jumalan johdatuksen. Hän sanoi veljilleen: ”Älkää olko murheissanne älkääkä syyttäkö itseänne siitä, että olette myyneet minut tänne, sillä Jumala lähetti minut teidän edellänne pelastamaan ihmishenkiä. – – Jumala lähetti minut teidän edellänne, jotta te jäisitte eloon ja teidän sukunne säilyisi maan päällä ja monet pelastuisivat. Te ette siis lähettäneet minua tänne, vaan Jumala.” (1. Moos. 45:5–8.)
Joosef antoi sydämestään anteeksi
Veljet noutivat Egyptiin myös isänsä Jaakobin, ja koko perhe jäi sinne asumaan. Jaakobin kuoltua veljet alkoivat pelätä, että Joosef viimein kostaisi heidän pahat tekonsa. He olivat luultavasti jo isänsä Jaakobin eläessä odottaneet kauhulla päivää, jona Jaakob kuolisi. Peloissaan he lähettivät Joosefille viestin, jossa he vetosivat isänsä sanoihin: ”Ennen kuolemaansa isämme käski meitä sanomaan sinulle näin: ’Anna veljillesi anteeksi heidän rikoksensa ja pahat tekonsa. Armahda heitä, vaikka he ovatkin tehneet sinulle pahaa.’ Anna siis meille nyt anteeksi meidän rikoksemme. Mehän palvelemme samaa Jumalaa kuin isäsi.” (1. Moos. 50:16–17.)
Veljet olivat uskovaisia miehiä ja ymmärsivät toimineensa väärin. He tiesivät, että Joosef oli saanut paljon valtaa ja että hän voisi tehdä heidän elämän hyvin vaikeaksi. He olivat kuitenkin pelänneet turhaan, sillä Joosef oli jo antanut heille sydämestään anteeksi.
Vastatessaan veljiensä pyyntöön Joosef toi esille sen, että ihmisen tehtävänä ei ole kostaa; valta tuomita on ainoastaan Jumalalla. Hän sanoi veljilleen: ”Älkää olko peloissanne, enhän minä ole Jumala. Te kyllä tarkoititte minulle pahaa, mutta Jumala käänsi sen hyväksi. Hän antoi tämän kaiken tapahtua, jotta monet ihmiset saisivat jäädä henkiin. Älkää siis enää olko peloissanne. Minä huolehdin teistä, teidän vaimoistanne ja lapsistanne.” (1. Moos. 50:19–21.) Se, että Joosef oli antanut veljilleen sydämestään anteeksi, ilmeni myös hänen teoissaan, sillä hän huolehti veljiensä perheistä.
Kohtaaminen Kristuksen mielellä
Voi sanoa, että Joosefilla oli ”Kristuksen mieli” (Fil. 2:5–8). Hän ei halunnut vastata pahaan pahalla, vaan tahtoi armahtaa ja rohkaista. Uskon kautta hän ymmärsi, että hän oli itsekin saanut Jumalalta paljon anteeksi ja että kaikki hänen ajalliset aarteensakin olivat Jumalan lahjaa.
Sekä Joosef että hänen veljensä olivat saaneet olla Jumalan koulussa. Veljekset olivat joutuneet nöyrtymään ja pyytämään pahoja tekojaan anteeksi. Enää heidän sanoissaan ei ilmennyt sellaista ylpeyttä kuin vuosia aiemmin kedolla, jossa he pakottivat veljensä orjakauppiaiden matkaan.
Anteeksipyytäminen ja -antaminen ei useinkaan ole helppoa. Jumalan valtakuntaa etsivä ihminen joutuu kulkemaan ahtaasta portista päästäkseen sisälle (Matt. 7:13). Samoin on jokapäiväisen parannuksen kanssa: syntiin langenneen Jumalan lapsen ei ole aina helppoa nöyrtyä pyytämään anteeksi.
Anteeksiantaminenkin on joskus kovin vaikeaa. Jos ei pysty antamaan lähimmäiselleen anteeksi, sydämen saattaa vallata katkeruus, josta on monia ikäviä seurauksia. Onkin tärkeää rukoilla Jumalalta voimaa, jotta jaksaisi sekä antaa että pyytää anteeksi. Kun Jumala auttaa tässä, sydän saa vapautua katkeruudesta ja synnin taakoista. Siitä seuraa iloinen ja armollinen mieli.
Pekka Aittakumpu
Inhimillisesti ajateltuna Joosefilla olisi ollut syytä olla veljilleen ankara ja katkera. Nämä olivat myyneet hänet orjaksi midianilaisille kauppiaille, minkä vuoksi hän lopulta päätyi vuosiksi egyptiläiseen vankilaan.
Joosef kohtasi veljensä uudelleen vasta pitkän ajan kuluttua, kun nämä tulivat Egyptiin hakemaan syötävää. Farao oli asettanut Joosefin koko Egyptin käskynhaltijaksi, ja hänen tehtävänään oli ollut varastoida viljaa katovuosien varalle.
Joosef sai tilaisuuden kostaa veljilleen. Hän ei kuitenkaan tehnyt niin. Hän näki tapahtumissa syvän tarkoituksen ja Jumalan johdatuksen. Hän sanoi veljilleen: ”Älkää olko murheissanne älkääkä syyttäkö itseänne siitä, että olette myyneet minut tänne, sillä Jumala lähetti minut teidän edellänne pelastamaan ihmishenkiä. – – Jumala lähetti minut teidän edellänne, jotta te jäisitte eloon ja teidän sukunne säilyisi maan päällä ja monet pelastuisivat. Te ette siis lähettäneet minua tänne, vaan Jumala.” (1. Moos. 45:5–8.)
Joosef antoi sydämestään anteeksi
Veljet noutivat Egyptiin myös isänsä Jaakobin, ja koko perhe jäi sinne asumaan. Jaakobin kuoltua veljet alkoivat pelätä, että Joosef viimein kostaisi heidän pahat tekonsa. He olivat luultavasti jo isänsä Jaakobin eläessä odottaneet kauhulla päivää, jona Jaakob kuolisi. Peloissaan he lähettivät Joosefille viestin, jossa he vetosivat isänsä sanoihin: ”Ennen kuolemaansa isämme käski meitä sanomaan sinulle näin: ’Anna veljillesi anteeksi heidän rikoksensa ja pahat tekonsa. Armahda heitä, vaikka he ovatkin tehneet sinulle pahaa.’ Anna siis meille nyt anteeksi meidän rikoksemme. Mehän palvelemme samaa Jumalaa kuin isäsi.” (1. Moos. 50:16–17.)
Veljet olivat uskovaisia miehiä ja ymmärsivät toimineensa väärin. He tiesivät, että Joosef oli saanut paljon valtaa ja että hän voisi tehdä heidän elämän hyvin vaikeaksi. He olivat kuitenkin pelänneet turhaan, sillä Joosef oli jo antanut heille sydämestään anteeksi.
Vastatessaan veljiensä pyyntöön Joosef toi esille sen, että ihmisen tehtävänä ei ole kostaa; valta tuomita on ainoastaan Jumalalla. Hän sanoi veljilleen: ”Älkää olko peloissanne, enhän minä ole Jumala. Te kyllä tarkoititte minulle pahaa, mutta Jumala käänsi sen hyväksi. Hän antoi tämän kaiken tapahtua, jotta monet ihmiset saisivat jäädä henkiin. Älkää siis enää olko peloissanne. Minä huolehdin teistä, teidän vaimoistanne ja lapsistanne.” (1. Moos. 50:19–21.) Se, että Joosef oli antanut veljilleen sydämestään anteeksi, ilmeni myös hänen teoissaan, sillä hän huolehti veljiensä perheistä.
Kohtaaminen Kristuksen mielellä
Voi sanoa, että Joosefilla oli ”Kristuksen mieli” (Fil. 2:5–8). Hän ei halunnut vastata pahaan pahalla, vaan tahtoi armahtaa ja rohkaista. Uskon kautta hän ymmärsi, että hän oli itsekin saanut Jumalalta paljon anteeksi ja että kaikki hänen ajalliset aarteensakin olivat Jumalan lahjaa.
Sekä Joosef että hänen veljensä olivat saaneet olla Jumalan koulussa. Veljekset olivat joutuneet nöyrtymään ja pyytämään pahoja tekojaan anteeksi. Enää heidän sanoissaan ei ilmennyt sellaista ylpeyttä kuin vuosia aiemmin kedolla, jossa he pakottivat veljensä orjakauppiaiden matkaan.
Anteeksipyytäminen ja -antaminen ei useinkaan ole helppoa. Jumalan valtakuntaa etsivä ihminen joutuu kulkemaan ahtaasta portista päästäkseen sisälle (Matt. 7:13). Samoin on jokapäiväisen parannuksen kanssa: syntiin langenneen Jumalan lapsen ei ole aina helppoa nöyrtyä pyytämään anteeksi.
Anteeksiantaminenkin on joskus kovin vaikeaa. Jos ei pysty antamaan lähimmäiselleen anteeksi, sydämen saattaa vallata katkeruus, josta on monia ikäviä seurauksia. Onkin tärkeää rukoilla Jumalalta voimaa, jotta jaksaisi sekä antaa että pyytää anteeksi. Kun Jumala auttaa tässä, sydän saa vapautua katkeruudesta ja synnin taakoista. Siitä seuraa iloinen ja armollinen mieli.
Pekka Aittakumpu
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.