Mitä sana "tuki" merkitsee?
Tukea voisi kuvitella myöntävän silloin kun ei taloudellisesti muuten pärjää. Siis PÄRJÄÄ.
Jos opiskelija käy töissä ja tienaa esimerkiksi 7000 euroa käteen (puhtaana käteen, veroprosentti n. 20) vuodessa 10 kk:n opintotuen (opintoraha asumislisä, n. 4000€) lisäksi, niin kuussa jäisi opiskelijan käyttöön keskimäärin 900 euroa. Eikö tällä muka pärjäisi?
Jos pärjää taloudellisesti vielä paremmin, töitä tekemällä, niin miksi pitäisi saada TUKEA?
Olisihan se kiva saada ilmaista rahaa, kaikki minulle, ja niin edespäin. Mutta joku se aina minunkin tukeni maksaa, vaikka raha kuinka Kelalta tulisikin.
Voisiko olla, että joku muu olisi ehkä enemmän rahan tarpeessa? Joku joka EI PÄRJÄÄ?
Samaan hengenvetoon ehdotankin että tulorajoja kiristettäisiin. Opiskelijat jotka tekevät töitä ja tienaavat paremmin eivät tarvitse ylettömiä määriä tukea.
Säästyneillä rahoilla voitaisiin korottaa sitten opintorahaa, ja hyöty tulisi lähinnä opiskelijoille jotka eivät saa töitä.
Näin tapahtuisi mielestäni oikeus. Tuki niille jotka sitä tarvitsevat.
Tukea voisi kuvitella myöntävän silloin kun ei taloudellisesti muuten pärjää. Siis PÄRJÄÄ.
Jos opiskelija käy töissä ja tienaa esimerkiksi 7000 euroa käteen (puhtaana käteen, veroprosentti n. 20) vuodessa 10 kk:n opintotuen (opintoraha asumislisä, n. 4000€) lisäksi, niin kuussa jäisi opiskelijan käyttöön keskimäärin 900 euroa. Eikö tällä muka pärjäisi?
Jos pärjää taloudellisesti vielä paremmin, töitä tekemällä, niin miksi pitäisi saada TUKEA?
Olisihan se kiva saada ilmaista rahaa, kaikki minulle, ja niin edespäin. Mutta joku se aina minunkin tukeni maksaa, vaikka raha kuinka Kelalta tulisikin.
Voisiko olla, että joku muu olisi ehkä enemmän rahan tarpeessa? Joku joka EI PÄRJÄÄ?
Samaan hengenvetoon ehdotankin että tulorajoja kiristettäisiin. Opiskelijat jotka tekevät töitä ja tienaavat paremmin eivät tarvitse ylettömiä määriä tukea.
Säästyneillä rahoilla voitaisiin korottaa sitten opintorahaa, ja hyöty tulisi lähinnä opiskelijoille jotka eivät saa töitä.
Näin tapahtuisi mielestäni oikeus. Tuki niille jotka sitä tarvitsevat.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Samalla voitaisiin rajoittaa ansiosidonnainen työttömyystyrva max. 900 euroa kuussa eikä sossusta rahaa millään verukkeella. Samoin eläkkeet pitäisi rajoittaa samaan summaan. Jos samassa ruokakunnassa olisi useampia työrajoitteisia niin silloin yhdelle 900 euroa ja muille max. 450. Onhan se paljon rahaa sekin.
Kyllä noi tulorajat on perseestä!!
Mutta asiaa vielä sen verran, että monessakaan oppilaitoksessa ei voi opiskella kuin 8 kk vuodessa ja tuolloin jos olet loput 4 kk töissä niin aika huonolla liksalla pitää olla ettei tulorajat mene yli. Ja kesäaikana ei saa mitään tukia ja tuosta sinun 900 eurosta jos otetaan vuokrat muut menot pois niin eipä siinä hirveitä jää enää. Parempi olisi että tuettomalle kuukaudelle saisi tienata niin paljon kuin vaan ehtii ja pystyy ja sitten kun nostaa tukea niin olisi rajat voimassa. Kyllä tällä tulorajasysteemillä taataan ettei vaan opiskelijoiden elintaso pääse nousemaan ja pitää olla kurjaa ja ankeaa.
Mutta jos joku haluaa elää senttejä venyttämällä niin siitä vaan...
btw. Itse en tämän takia ole opintotukea nostanut opiskeluiden aikana senttiäkään vaan tehnyt töitä siinä sivussa. Ja paljon paremmin olen mielestäni pärjännyt.
Edelleen kehottaisin miettimään mitä sana tuki merkitsee. Se ei ole sama asia kuin palkka.
Kukaan ei estä ketään hankkimaan sitä elintasoa mitä haluaa. Miksi niin monen mielestä ylellinen elämäntaso pitäisi kuitenkin kustantaa valtion tuella?
Jos tienaa paljon ja pärjää, miksi pitäisi vielä saada tukia lisäksi?
Ihan hyvä idea sinänsä, mutta miuta kyllä sieppaa se, että ihmisille, jotka eivät edes yritä mitään vaan lojuvat vaan joutilaina ja mahdollisesti ryypiskelevätkin, työnnetään ilmaista rahaa ja vielä paljon enemmän kuin opiskelijoille. Opintotukihan riittää, ainakin täällä Lappeenrannassa, elämiseen jos on taitava. Ei edes lainaa tarvitse ottaa. Mutta se vaatii tiukkaa kuristustaloutta.
Eli jos leikataan, niin sitten tasapuolisesti kaikilta eikä pelkästään opiskelijoilta.
Itse hyväksyn vielä, että eläkeläisillä on kohtuulliset tuet, mutta mielestäni työttömien ei pitäisi saada juurikaan mitään. Ihmetellään miksi Suomessa on niin paljon työttömiä, mutta mistäköhän tämä johtuu. Johtuisikohan siitä, että työttömien tuet ovat niin suuret ettei töihin yksinkertaisesti kannata mennä. Työttömät saavat useita satoja euroja kuukaudessa rahaa kelalta ja jos menevät sossuun niin saavat vielä pari lisäsatasta. Entäs jos rahaa oikeasti tarvitseva opiskelija menee sossuun, niin ensin vaaditaan ottamaan opintolaina, ja sitten saattaa ehkä saada rahaa. Mitä työttömiltä kysytään ensimmäiseksi sossussa: Kuinka paljon tarvitset? Ja opiskelijoilta kysytään ensimmäisenä? Ethän sinä voi tarvita rahaa? Kyllä eurolla saa tarpeeksi makaroonia kuukaudeksi.
Työttömien tuet puolet pienimmiksi, jotta työttömien määrä vähenisi. Nämä rahat voisi sitten siirtää opiskelijoille jotka sitä rahaa suurin osa oikeasti tarvitsevat ja loput vaikka eläkeläisille ja lapsiperheille.
Jäin työttömäksi marraskuussa 2003. Ensimmäiset (ansiosidonnaiset) työttömyyskorvaukset sain 3kk päästä. Sossusta sanottiin, ettei rahaa tipu tuon 3kk aikana. Kun ammattia ei ollut takataskussa, en olisi saanut työttömyyskorvausta lainkaan, jossei työssäoloehtoni olisi täyttynyt juuri ja juuri.
Olin työttömänä 10kk ja sain käteen 527,xx€/kk tekemättä mitään ja enemmän, jos kävin pätkä-/osa-aikatyössä. Nyt, kun opiskelen, saan tukea 233,11€/kk (opintoraha, asumislisää en saa). Opintolainan kanssakin summaksi tulee 453,11€/kk eli vielä n. 74€/kk vähemmän.
Nyt kehitän itseäni yhteiskunnan eduksi ja teen tosissani jotain (nyt 1.vuonna 54ov). Miksi minua rankaistiin?
Puhut vain tuloista, mutta entäs ne menot. Itselläni opiskeluvälineet maksavat reilu sata euroa kuukaudessa, netti maksaa 40e/kk, matkakulut pari kymppiä kuukaudessa, vuokra on yli 400e, ylioppilasmaksut maksavat satoja euroja, pääsykoekirjat, ruokaakin pitää joskus saada, sekä uusia vaatteita.
Itselläni tosin tulee olemaan erittäin helppo ensi vuosi, koska olen lukiossa, kursseja tulee olemaan noin kymmenen koko vuoden aikana, eli opiskeluun ei mene aikaa eikä rahaa juurikaan lainkaan ja silti saan koko vuoden opintotukea. Ensi vuosi on neljäs kokonainen vuoteni, ja koska lukion jälkeen suunnittelin pitäväni välivuoden, niin päätin käydä lukion neljässä vuodessa, joten koulua ei tarvitse käydä, kerkeän käymään enemmän töissä ja silti saan opintotukea.
Mutta mielestäni olen sen ansainnut, muutaman vuoden vapaa-ajattoman ja rahattoman ajan jälkeen.
Ja koska minua on "rankaistu" työnteosta niin ihanilla tulorajoilla, niin minä rankaisen nyt vuorostani sitten omin keinoin, saamalla rahaa tekemättä käytännössä mitään.
"Puhut vain tuloista, mutta entäs ne menot. Itselläni opiskeluvälineet maksavat reilu sata euroa kuukaudessa, netti maksaa 40e/kk, matkakulut pari kymppiä kuukaudessa, vuokra on yli 400e, ylioppilasmaksut maksavat satoja euroja, pääsykoekirjat, ruokaakin pitää joskus saada, sekä uusia vaatteita."
Täysin turhia menoja sinulla. Nettiyhteys löytynee koululta, matkakuluja voisi pienentää pyörän käytöllä, ainakin osan vuotta. Vuokra on aivan liian korkea, luulisi halvempia asuntojakin löytyvän. Mihin tarvitset pääsykoekirjoja? Uusia vaatteita tuskin tarvitsee kovin usein, luulisi niiden kestävän ainakin pari vuotta. Ja silloinkin, kun on pakko hankkia vaatteita, niin osta tehokkaasti.
Kyllähän sieltä koulustakin tietysti nettiyhteys löytyisi, mutta koneita ei ole tarpeeksi kaikille, ja koululla ei kuitenkaan voi tehdä yömyöhään asti koulutehtäviä. Joten tietokone ja nettiyhteys ovat täysin pakollisia minulle, ilman niitä ei ole opiskeluakaan. Matkakulut ovat jo minimissä, koska kesällä toisinaan pyöräilen kouluun, mutta koska matkaa on useita useita kilometrejä (enkä puhu mistään vaivaisesta 1-8kilometristä) niin eipä sitä jaksa joka päivä herätä paljon aikaisemmin mennäkseen kouluun pyörällä.
Halpoja asuntoja on hankala löytää. Pienemmässäkin kaupungissa on erittäin pienet ja halvat asunnot kiven alla. Itse olen etsinyt nyt vuoden verran asuntoa jossa olisi alle 20neliötä ja jonka hinta olisi alle 350e, mutta kaikki vähäisetkin pienet asunnot ovat varattuja, koska niitä tahtovat muutkin.
Mihinköhän tarvitaan pääsykoekirjoja, hmm olisikohan pääsykokeisiin valmistautumiseen? Ja en ole sanonutkaan, että uusia vaatteita ostelisin joka viikko tai edes joka kuukausi, ei lähellekään. Mutta koska ruumiinrakenteeni on melko iso, niin kirpputoreilta joita on kaupugnissamme vain muutama ei löydy minun kokoiselleni juurikaan mitään. Housut kestävät ehjinä yleensä puoli vuotta, jonka jälkeen menevät haaroista rikki, yleensä kyllä korjaan ne vielä sen jälkeen, mutta yli vuotta ei kestä parhaimmatkaan housut jatkuvassa käytössä.
Talvitakkia minulla ei ole ollut varaa ostaa, joten puen vain paljon paitoja päällekäin. Talvikengät jäivät myöskin ostamatta joten kuljen monta vuotta vanhoissa "kesäkengissäni."
Mitens suuret nuo ylppärimaksut sitten nykyään ovat jos useita satoja euroja tulevat maksamaan..? Itse kirjoitin 2003 enkä muistaakseni maksanut kuin hiukan päälle satasen.
Sun logiikkas mättää ja pahasti.
"Nettiyhteys löytynee koululta,"
Meidän koululla atk-luokan ovet pysyvät visusti kiinni ellei satu olemaan atk -tuntia ja opettajaa valvomassa. Toisin sanoen, välitunneilla ei edes pyynnöstä välttämättä pääse edes tulostamaan levykkeeltä esitelmää.
"matkakuluja voisi pienentää pyörän käytöllä, ainakin osan vuotta. Vuokra on aivan liian korkea, luulisi halvempia asuntojakin löytyvän."
Okei, oletetaan että ollaan saatu se kellarikämppä toiselta puolen kaupunkia vuokra 150 e /kk. Koululle on matkaa parisenkymmentä kilsaa. Pyörällä ei kannata lähteä 25 asteen pakkasilla pyöräilemäään, joten joudut ostamaan kuukausikortin. Kuukausikortti loka-marras-joulu-tammi-helmi-maalis-huhti (pistetään 6 kk) tekee jo huimia summia.
Itse maksan vähän kovempaa vuokraa mutta kävelen sen pari kilsaa kouluun ja bussia käytän ehkä kaksi, max. 3 kertaa viikossa kun käyn keskustassa.
Eli hinnat ovat todellakin siitä nousseet kun sinä olet kirjoittanut. Eli osallistumismaksu on muistaakseni reilu kaksikymmentä euroa, ja ainemaksu myös yli kaksikymmentä euroa. Eli jos kirjoittaa vaikka kahdessa osassa, niin maksuja tulee jo lähemmäs parisataa euroa. Ja useimmat kirjoittavat kolmessakin osassa, joten hinnat nousevat aika huimiksi, silloin mennään yli yli 300e. Ja jos vielä uusii jotain, tai kirjoittaa jotain ylimääräisiä kuten saksaa, ranskaa tai muuta niin hurjaksi menee.
Seurauksena tästä opiskelijat eivät tekisi töitä lainkaan, tai vaikka vain pienen osan kesästä.
Tukea pitää saada, että pärjää. Opiskelijoilla tämä tarkoittaa solukämppää, josta puuttuu kaikki yksityisyys. Ruoaksi makaronia ja tonnikalaa, kasviksista on turha puhuakaan! Sitten voi hölkyttää kävellen tai pyöräillen kaikki matkat, kun ei muihin liikkumismuotoihin ole varaa. Vapaa-ajan maksulliset aktiviteetit saa unohtaa ihan saman tien, harrastuksiin ei ole varaa.
Ok, tuolla pärjää. Mutta ehdotapas tuota muille tuensaajille, työttömille, eläkeläisille, vammaisille =) Siitä se riemu repeäis. Ketään muuta ei pakoteta tässä yhteiskunnassa tällaiseen kituelämään, kuin opiskelijoita. Ei sillä, että kannattaisin käytännön laajentamista, mietin vain, miten tämä "tuki" eroaa eri tuensaajien kohdalla.
Opintotukea koskevassa laissa sanotaan muistaakseni, että yhteiskunta tukee yhteiskunnallisesti hyödyllistä toimintaa taloudellisesti. Opiskelu on mielestäni tällaista toimintaa. Sitä varten annettu taloudellinen tuki ei ole suuren suuri, pelkän opintotuen varassa elävä opiskelija elää köyhyysrajoilla. Edes opintolainan, jonka opiskelija maksaa takaisin, kanssa tulot ovat vieläkin pienet kuukautta kohti.
Jos tällaisessa tilanteessa opiskelija päättää kokopäivätoimisen opiskelunsa ohella tehdä vielä työtä tai tuettomina kuukausina yrittää saada vähän sukan varteen tiukkoja opiskelukuukausia varten, miksi siitä pitäisi rankaista? Tienaamastaan työtulosta opiskelija maksaa veroa siinä missä kaikki muutkin työssä käyvät. Tuskin yksikään opiskelija repii miljoonia ilta- tai kesätöistään. Työtulot ovat usealle lähes pakollinen lisä, jotta saisi vuokran, ruuan, sähköt, veden ym. PERUStarpeet maksettua. Jos tulorajoja kiristetään, nostetaan sitten opintotukea. Kumpi on valtiolle parempi: maksaa korkeampia tukia vai kerätä veroja?
Useilla yhteiskunnan tukien varassa elävillä olisi mahdollisuus hakeutua koulutukseen tai töihin. Kaikki eivät vain viitsi. Kyllä silloin kannattaakin rokottaa niitä, jotka täyttävät "kansalaisvelvollisuutensa". Sehän se vasta ihmisiä motivoi!