Olen pohdiskellut, missä on sijoitetun lapsen oikeus yksityisyyteen ja siihen niin korostettuun "normaaliin perhe-elämään", jos hänen vanhempansa julkisesti joka paikassa korostavat olevansa SIJAISVANHEMPIA. Näin ollen, kun lapsen näkee julkisuudessa toimivan henkilön kanssa, voi tietää, että siinä menee sijoitettu lapsi. No, tuskin se ketään kovasti haittaa, mutta mielestäni se on hieman kyseenalaista.
Olin kerran ertäässä seminaarissa, jossa kuunneltiin soitetun lapsen itkua noin 3 minuuttia. Sijaisvanhempi oli tuonut nauhan seminaariväen kuunneltavaksi todistaakseen, miten lapsi ei halua mennä omien vanhempiensa luo. Jos olisin satojen ihmisten seminaarissa kehdannut sanoa, olisin sanonut: "Sama voi tapahtua myös silloin, kun lapsi on lähdössä kotitapaamiselta sijaisperheeseen". Eli lasta voi itkettää kovasti, kun joutuu menemään sijaisperheeseen.
Luultavasti myös omassa kodeissaan asuvat lapset kiukuttelevat?
Muttä on missä lapsen yksityisyyden suoja, ja keneltä kaikilta sijaisvanhemman on pitänyt kysyä lupaa, kun sijoitetun lapsen ääninäytettä esitetään julkisesti. Näuhalla kuului välillä myös lapsen puhetta.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tietääkö joku lasten oikeuksista?
Höpö höpö! Taas alkaa tämä jankutus tästä samasta asiasta!