On innostavaa, kun HS koki tärkeäksi aloittaa keskustelun kasvuhokemasta, siis kapitalismista, jossa päätavoite on tuottaa voittoa liiketoimista, jonka kapitalisti omistaa ja joka kasvaa vuodesta toiseen - tuottaen jatkuvasti (lisääntyvää) voittoa jaettavaksi - kapitalistille.
Vieläkin innnostavampaa on se, että Harvardin huippuyliopistossa on vihdoin oivallettu, ettei taloudellista kasvua voi olla rajallisuudesta loputtomiin. Kasvulla on rajansa, ja tuo raja on Maapallo ja sen biologinen ympäristö. Tuo biologia elättää meidät kaikki, ihmiset, muurahaiset - bakteerit ja lopulta myös ajatukset "loputtomasta kasvusta", jota ihmisvetoiseksi ympäristöä kuluttavaksi kasvuhokemaksi kutsutaan.
Kapitalismin - demokratian myötä jalostunut muoto on markkinatalous, jossa vedotaan kysynnän ja tarjonnan lakiin, mikä taas herättelee tavallistenkin ihmisten ahnehtimiskäyttäytymistä; jossa nopeammin halutaan enemmän ja suuremmissa erissä. Tämä on helppo huomata, kun kurkkaa miten on kulutettu 1800-luvulla, 1930-, -50- ja -70-luvuilla verrantona menneeseen 2010-lukuun. Siis on saavutettu enemmän ja nopeammin ...
Palkinnoksi tuosta kasvuhokemasta olemme saaneet noin 150 vuotta sitten alkaneen kulutushokeman lopputuloksena - ympäristön hengenahdistuksen, jossa ilmiöt seuraavat kiihtyvästi toistaan.
Nyt pohdinnan alle ovat tulleet tuotannontekijöiden keskinäinen tasa-arvo; toverit liukuhihnoilta ja miljoonat tavisihmiset tietokoneiden näyttöjen takaa - hekin on huomattu tuotannontekijöiksi - eikä vain kulunuppineuloiksi talousmiesten tauluilla ja "ekseleissä".
Täällä HS' ssa oli juttu aikaisemmasta Kemirasta ja sen legendaarisesta toimitusjohtajasta - Yrjö Pessistä, joka oivalsi jakaa pioneerina vapaaehtoiset bonukset, kun tuotannontekijöiden - toverienkin taholta oli yhdessä punnerrettu ahdingosta voitolliseksi [ ~ https://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000006360899.html - ]
Miksi kaikki hokevat tuota talouskasvua?
...
8551

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ensimmäinen, joka kirjoittaa kasvuhokemasta kuin näyttö- ja vertailutaloudesta!
Herättävä teksti!
Jotkut hokee taluoskasvua, jotkut hokee "toveria".
Kummankohan hokijat tämän maan saa kontalleen toimilaan?
Jos oletetaan että taloutta kasvatettaisiin tulevaisuudessa täsmälleen samoin keinoin kuin tähän asti, esim. käyttämällä jatkuvasti lisää raaka-aineita, niin toki silloin rajat tulisivat jossain vastaan. Mutta talous muuttaa koko ajan muotoaan ja kasvua on myös se että saadaan aikaan enemmän vähemmällä, joten kyllä talous voi kasvaa ikuisesti.
Ja mitä tulee kapitalistien liiketoimien voittojen jakamiseen, niin kyllä niistä voitoista työntekijätkin saavat osansa palkkojen muodossa.