Lapsilisät uusiksi

Anonyymi

Lapsilisien maksaminen pitäisi uudistaa, nythän meillä on hallituksessa lapsien tekoon sopivan ikäinen naisjohto, joten ehdotan lapsilisien määrään muutosta. Lapsilisät pitäisi porrastaa vanhempien tulojen mukaan, todella rikkaille maksamisen voisi kokonaan lakkauttaa ja tosi vähätuloisille summaa voisi korottaa. Ehkä näin saataisiin Suomeen myös kantasuomalaisia lisää, ettei tarvitsisi rahdata väkeä tänne ympäri maailmaa, että yhteiskunta pyörisi jotenkin.

17

94

    Vastaukset

    • Aivan hyvin voisi muutoksen tehdä, koska rahakkaille lapsilisät on niin mitätön rahasumma, että tuskin huomaavat sitä muuten kuin sijoituslistalla.

      • Kyllä se ilmainen raha kelpaa rikkaillekin koska sen ylimääräisen tulonhan voi tallettaa kasvamaan korkoa tilille ja sitten aikanaan saadaan hyvä pesämuna esim. asunnon ostoon lapsille ja parhaassa tapauksessa johonkin muuhun sijoittamiseen mikä kasvattaa mahdollisen parhaan tuoton.
        Voihan myös järjestää ystäväperheen kanssa yhdessä opiskelijalapsilleen sijoitusasunnon vuokrauksesta ristiin, silloinhan juoksee myös asumistuet molempien eduksi.
        Niin helposti se juoksee valtion kassasta ilmainen raha,- mutta vain rikkaiden pussiin.
        Joten turha toivoa että lapsilisistäkään luovuttaisiin varakkaiden kohdalta- ainakaan niinkauan kuin kokkarit ovat päsmäröimässä päätöksenteoissa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se ilmainen raha kelpaa rikkaillekin koska sen ylimääräisen tulonhan voi tallettaa kasvamaan korkoa tilille ja sitten aikanaan saadaan hyvä pesämuna esim. asunnon ostoon lapsille ja parhaassa tapauksessa johonkin muuhun sijoittamiseen mikä kasvattaa mahdollisen parhaan tuoton.
        Voihan myös järjestää ystäväperheen kanssa yhdessä opiskelijalapsilleen sijoitusasunnon vuokrauksesta ristiin, silloinhan juoksee myös asumistuet molempien eduksi.
        Niin helposti se juoksee valtion kassasta ilmainen raha,- mutta vain rikkaiden pussiin.
        Joten turha toivoa että lapsilisistäkään luovuttaisiin varakkaiden kohdalta- ainakaan niinkauan kuin kokkarit ovat päsmäröimässä päätöksenteoissa.

        "Niin helposti se juoksee valtion kassasta ilmainen raha,- mutta vain rikkaiden pussiin."

        Keskimäärin ottaen raha toki juoksee rikkaiden pussista köyhien pussiin.

        Kahden penskan lapsilisien sijoittaminen ei ole muuten ollenkaan huono vihje: 200 euroa kuussa sijoitettuna varovaisella riskillä on 17 vuoden kuluttua 60 000e.


    • Hyvätuloisilta lapsilisät maahanmuuttajien kotouttamiseen.

    • Aikoinaan työkaverilla oli 5 lasta. Sai enemmän lapsilisiä kuin palkkaa...

      • Viidestä lapsesta on lapsilisä alle 700 euroa. Yhden lapsen päivähoito maksaa yli 1000 euroa. Monilapsiset perheet hoitaa usein kotona lapsia ja siitä on hirveä säästö yhteiskunnalle. Pienipalkkaisen bruttotulot saattavat olla jopa pienemmät kuin kahden lapsen kulut päivähoidossa. On aivan typerää pakottaa äitejä viemään pakolla useampaa lasta päiväkotiin kun kulut ovat hirveät. Monesti äidin tilalle vielä löytyy työtön töihin, jolloin kaikki hyötyvät.


    • Todella pienituloisilla oli 50- ja 60 luvuilla runsaasti jopa 10 lapsisia perheitä ja heistä tuli Suomen jatkorakentajia veteraanien työn jälkeen. Nykyisin isot perheet ovat lähes historiaa elämisen kallistuttua älyttömästi sekä työpaikkojen epävarmuus haittaa ja se näkyy lapsien määrän romahtamisella. Lapsilisien reilu korottaminen pienituloisille perheille ehkä rohkaisisi lisäämään lapsilukua ja Suomen tulevaisuus olisi paremmin turvattu.

    • SDP n vaalipuheiden, joita Rinne etupäässä saarnasi pääaiheet olivat lapsientekotalkoot ja Vappusatanen. Onko lupaukset siirtyneet toteutettavaksi myös nykyiselle johdolle, vai oliko nämä perinteisiä äänienkeräämis valheita.

    • Taisi olla vain entisen liitonpomon tarinoita, joita on tottunut tyhmälle kansalle syöttämään.

      • tukipummin ay-pomo maalaisliitosta,
        käytti lapsia hyväkseen,
        lupas kuvien ja kylttien kanssa ettei lapsilta leikata,

        ensinmäisenä leikkas lapsilta, sairailta, vanhuksilta, sairailta ja hoitsulta,

        veteraanien leikkaukset perui ja esiintyi kuin olis antanut,
        kun ei ottanut,

        jakovaraa ei ollut,
        paitsi tukipummeille,
        satamilijuunoo löyty iltalypsynä,
        tost'noin vaan,
        pitteehä junttieinarin saada yritysvoittoa ja korkoa sijoitetulle pääomalle...


    • Ei nykyiset maallisen mammonan perässä juoksevat nuoret jouda lapsia tekemään ja siitähän ulkomuotokin kärsii. Eläkeiässä sitten on turha harmitella lapsettomuutta, kun viimeisellä hengenvedolla valtio tai sukulaiset keräävät omaisuutesi, kun omia jälkeläisiä ei ahneuksissaan joutanut tekemään. Valtio kiittää tuplaverosta.

      • Tänään Sarinin ja Kulmunin äkilliset hormonit toi päivänvaloon. LAPSILISIÄ ON KOROTETTAVA... HYVÄ ASIA, mutta samaan hengenvetoon...mistä se on pois vai taasko lisä velkaa lisää. Se on kun tulee "AHAA" välähdyksiä ja kannatukse kohennus pyräyksiä.


    • Muutaman epäoikeudenmukaisuuden voisi suomessa korjata, kuten ottaa lapsilisät pois perheiltä joiden tulot on yli 6000€/kk.
      Lisäksi eläkkeille katoksi 5000€/kk, sen suurempaa eläkettä ei kenellekään maksettaisi, minimieläke olisi 2000€.
      Näin voidaan lakkauttaa mm.eläkeläisten asumistuki, eikä eläkeläisillä olisi tarvetta toimeentulotukeenkaan.

      • Tuohon jatkoksi vielä sopii hyvin, koko Suomessa koiraverokäytäntö uudestaan käyttöön, ei yhdelle lemmikkiryhmälle tarvi yhteiskunnan varoilla rakentaa puistoja. Saastuttavat ja sotkevat toisten siivottavaksi. Suomessa on paljon perheitä joissa useita v.tun nuolijoita tupa täynnä niin kyllä siinä lasten teko unohtuu.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuohon jatkoksi vielä sopii hyvin, koko Suomessa koiraverokäytäntö uudestaan käyttöön, ei yhdelle lemmikkiryhmälle tarvi yhteiskunnan varoilla rakentaa puistoja. Saastuttavat ja sotkevat toisten siivottavaksi. Suomessa on paljon perheitä joissa useita v.tun nuolijoita tupa täynnä niin kyllä siinä lasten teko unohtuu.

        Samaa mieltä. Vuotuinen koiravero 1000€/piski ja omistajille pakollinen koiranpitokoulutus ja tutkinto ennenkuin saavat luvan pitää koiraa. Kaupunkien ruutukaavalla koiranpito kiellettävä kokonaan. Tuo v.tun nuolija on täysin osuva termi.


      • Kyllähän nämä ahkerat työssäkäyneet duunarit, jotka ovat ansainneet eläkkeensä pärjäävät todella hyvin. Asuvat velattomissa asunnoissaan, on mökki ja reissuavat aivan jatkuvasti ulkomailla ym. Ovat ansainneet eläkkeensä ja on ollut välillä tiukkaakin asuntovelkojen ja lasten kulujen kanssa. Nostan näille kaikille tutuille nöyrästi hattua! Me ollaan ansaittu eläkkeemme työllä ja nyt muka kaikille pitäisi maksaa 2000 eläkettä?


    • Hauska on ollut nähdä tässä elämäntaipaleella näitä itseään täynnä olevia ihmisiä, on todella ollut vaikea pidätellä naurua, kun luulevat maailman olevan heidän hyppysissään. Lomillakaan eivät tahdo raskia olla, vaan syöksyvät välillä työpaikoille, kun kuvittelevat, ettei työt etene. Heidänkin pitäisi muistaa, että iän myötä hoitopaikkajonossa tavataan ja maailma pyörii heistä huolimatta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Vuosi Tinderissä oli järkytys

      Ei mikään ihme. Tinder on ihan syvältä. https://yle.fi/uutiset/3-11212319
      Sinkut
      131
      6499
    2. Haavisto aikoo jatkaa

      ulkoministerinä ri­ko­se­päi­lyis­tä huolimatta https://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/pekka-haavisto-kommentoi-esitutkintapyyntoa-aikoo-jatkaa-ulkomin
      Maailman menoa
      103
      1177
    3. Maisa perhelomalla Levillä

      Mikko ilmestyi myös Leville odottamatta. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ystavanpaivana-avioitunut-maisa-torppa-koki-romanttisen-yllatyksen-per
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1087
    4. Tietäisittepä

      Mitä meidänkin työpaikalla varatut touhaavat työpäivän aikana... Kesken työpäivän ottavat vapaata pari tuntia että puolisot luulevat olevan töissä ja
      Uskottomuus
      19
      595