Onko Piiroislouhilla jo rauhoittunut?

Anonyymi

Syksy siellä oli tosi vauhdikas kaikenlaisia ryhmiä näki melkein joka päivä. Minäkin näin muutaman porukan. Nyt opiskelen talven Joensuussa, joten en tiedä tilannetta. Löysiköhän kukaan mitään merkittävää, jostain pienistä löydöistä näkyi olevan mainintoja. Poika Urheilukadulta.

33

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei sinne nyt pääse mitenkään

      • Anonyymi

        Olen hissanmaikan kanssa samaa mieltä Piiroislouhien tilanteesta, katsoipa sitä Mikkelin tai Savonlinnan, saatikka Oulun suunnasta. Pienille lapsille se on ollut vaarallinen paikka jo satojen vuosien ajan ja siitä kohistaan silloin tällöin edelleenkin. Komuttaja tuntee paikan parhaiten, kun hän asui pienenä poikana läheisen myllyn kupeessa, Jumalanjoen rannalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko kellään pienintäkään vihjettä kuka tuo Hissa oikein on? Kyllä se päivisin varmana liikkuu kaupoissa. Sehän kehui niillä tammenlehväkunniamerkeillä ja Mannerheimin kunniakirjalla.

        Kyllä se tiedetään mutta ei viitsi lähteä nimeä kertomaan.

        Tiedetään että hissa on vahvasti hullu ja kävelee kylällä kuin robotti.

    • Anonyymi

      Olen antanut ymmärtää jotta pankko on nähty siellä hautaamassa valheitaan ja haukkunut persuja kun on niin vaikeaa kaivaa.

    • Varma tieto: Lieksan ensimmäinen kultakaivos avataan Piiroislouhille. Varautukaa mainarien tulvaan.

      • Anonyymi

        Pankko on paras mainari. Sehän kaivoi mopopoikien pakoputkista persut esille. Jos jostakin löytyy parempi olen valmis nostamaan stetsonin ylös ja kumartamaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pankko on paras mainari. Sehän kaivoi mopopoikien pakoputkista persut esille. Jos jostakin löytyy parempi olen valmis nostamaan stetsonin ylös ja kumartamaan.

        Pankko on louhimassa koneinsinöörien kanssa, ja koneinsinööreillä on jo 2000 kg dynamiittia ja keväämmällä kumu kuuluu Piiroislaouhelta. Hissa on malmijunan kuljettajana ja pienet lapset veturinlämmittäjinä! Komu on asemalla vaihdemiehenä ja ohjaa piruuttaan Hissan mamijunan suoraan Pieliseen, mutta hyvällä tuurilla pienet lapset ja Hissa pelastuu hukkumiselta!
        Malmijuna sensijaan painuu rantaliejuun upoksiin.
        Jatkuu seuraavassa numerossa.

        päivän paras jatkoa odotellaan

      • Anonyymi kirjoitti:

        Oli hauska juttu. Siksi peukutinkin sitä. :)

        Hissan malmijunasta tulee mieleen se Sherlock Holmesin arvoitus, missä juna ohjattiin ajamaan kaivoslouhokseen ja saatiin katoamaan. :)

      • Anonyymi
        JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

        Pankko taas keskustelee itsensä kanssa. Tämä jos mikä on huvittavaa. Sit kun se kaivaa vielä persujen lampun vaihdon ja kahvit tarjoukset ja perunat vielänframille, Sillon ollaan taas asiassa.

        Tamma hiilidioksidia esiin vain sen tähden illallinen ja ehkä keskiviikkona voi ilmoittaa kuin henkilö itse on rasisti ja se oli yrittänyt ostaa puunjalostustehtaan runsaasti erilaisia kuin Komu tai pienille lapsille ja hyytyi hissanmaikk

        Veturikuski Hissa on jo päässyt sairaalasta mutta on nyt hourulassa tätänykyä? Se malmijunan Pieliseen ajo oli semmoinen tälli että tuskin Hisssa enää normalisoituu, vaikka eihän se ole normaali ollut kotvilleen! Täytynee etsiä tuontisotaveteraanien joukosta uusi veturinkuljettaja jahka saavat se n junan ruopattua sieltä liejusta pois, mutta siihen menee vielä aikaa! Seuraavaksi on laitettava Komu muihn hommiin kun teki Hissalle pirullisen koiruuden ajattamalla junan pieliseen. Komu joutunee biomöhnäätehtaalle jatkuvaan yövuoroon kiertäväksi palovahdiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pankko taas keskustelee itsensä kanssa. Tämä jos mikä on huvittavaa. Sit kun se kaivaa vielä persujen lampun vaihdon ja kahvit tarjoukset ja perunat vielänframille, Sillon ollaan taas asiassa.

        Tiettävästi myös ainoa, joka tietää ruplasalkun paikan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Pankko taas keskustelee itsensä kanssa. Tämä jos mikä on huvittavaa. Sit kun se kaivaa vielä persujen lampun vaihdon ja kahvit tarjoukset ja perunat vielänframille, Sillon ollaan taas asiassa.

        Tarkoitatko sitä: Montako persua tarvitaan vaihtamaan hehkulamppu? Ei yhtään, koska persut elävät ainaisessa pimeydessä. Valitettavasti en voi ottaa kiitosta siitä, koska sen keksi joku muu, mutta hyvin kuvaava vertaus se silti on.

      • JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

        Lampusta tuleva valo tarkoittaa tässä tapauksessa erityisesti sivistystä ja inhimillisiä arvoja.

        Päin vastoin persut pyrkivät ruuvaamaan kaikki toimivat hehkulamput irti. Yle pitäisi esim. ajaa alas, että ihmiset tyhmennettäisiin kaupallisella moskalla niin kuin Berlusconin Italiassa.

      • Anonyymi
        JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

        Lampusta tuleva valo tarkoittaa tässä tapauksessa erityisesti sivistystä ja inhimillisiä arvoja.

        Ohhoh, vai sivistystä, onko kirjoituksesi kovin sivistynyttä noin niin kuin omasta mielestäsi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ohhoh, vai sivistystä, onko kirjoituksesi kovin sivistynyttä noin niin kuin omasta mielestäsi?

        Pakkohan valehteekin sivysteneesti.

      • Anonyymi
        JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

        Päin vastoin persut pyrkivät ruuvaamaan kaikki toimivat hehkulamput irti. Yle pitäisi esim. ajaa alas, että ihmiset tyhmennettäisiin kaupallisella moskalla niin kuin Berlusconin Italiassa.

        Oikein, persut haluaa hehkulamput irt ja vaihtaa led lamppuihin, mikä tarkoittaa että hehkulamput ja matut voisi mennä samassa kuormassa kehitysmaihin.

      • Anonyymi
        JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

        Tarkoitatko sitä: Montako persua tarvitaan vaihtamaan hehkulamppu? Ei yhtään, koska persut elävät ainaisessa pimeydessä. Valitettavasti en voi ottaa kiitosta siitä, koska sen keksi joku muu, mutta hyvin kuvaava vertaus se silti on.

        Milloinka pönttö kertoo sen ruplasalkun paikan ja kelle se meni? Olisi kiva tietää kun pönttö siitä aikanaan vouhkasi. Vai pitikö pönttö itse sen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pankko taas keskustelee itsensä kanssa. Tämä jos mikä on huvittavaa. Sit kun se kaivaa vielä persujen lampun vaihdon ja kahvit tarjoukset ja perunat vielänframille, Sillon ollaan taas asiassa.

        Sorsalassa mustapäiden asutusten kohdalla oli kummallinen 52 numeron vasemman jalan jalkine. Nahkapohja oli vasta uusittu maitoliimalla liimaamalla. Kenkää oli vanhan tavan mukaan huolellisesti tervattu ja hyvin pidetty. Olisiko kenkä kaikessa kiireessä pudonnut jalasta mustapäiden luona käyneeltä vieraalta. Jalkine vaikutti kippurakärkisenä vanhan ajan uilolta, joita käytettiin Karjalassa, etenkin Kurkijoella. Nostin jalkineen puunoksaan näkyville.

    • Anonyymi

      Niin onko siellä Piiroislouhilla joitain höperöitä kaivelemassa vai ei.

      • Anonyymi

        Tämä pitäneen paikkansa. Tosin Hissa on vähän viisaampi eikä valehtele. Kuten pankko.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä pitäneen paikkansa. Tosin Hissa on vähän viisaampi eikä valehtele. Kuten pankko.

        Eikä Hissa ole kertaakaan sanonut että koko Afrikka ja Arabia olisi raahattava Suomeen. Hissa on viisas vaikka vähän höperö.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eikä Hissa ole kertaakaan sanonut että koko Afrikka ja Arabia olisi raahattava Suomeen. Hissa on viisas vaikka vähän höperö.

        Olen samaa mieltä tässä kyllä. Hissa on erittäin viisas kirjoittelija.

      • Anonyymi
        JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

        Olen samaa mieltä tässä kyllä. Hissa on erittäin viisas kirjoittelija.

        Lindström luki että muiden iltana samaan juhlivat taloudessa hyytyi valmistus terveys ja hyvinvointi perustuu viimeisen kerran pelastunut ja aiheena sekä monipuolinen että muiden ikkunan sekä Komu ja pienet lapset kotiin niin laajasti hissanmaikk

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lindström luki että muiden iltana samaan juhlivat taloudessa hyytyi valmistus terveys ja hyvinvointi perustuu viimeisen kerran pelastunut ja aiheena sekä monipuolinen että muiden ikkunan sekä Komu ja pienet lapset kotiin niin laajasti hissanmaikk

        Oliskohan vielä hissan lomaa jatkettava? Tuskin siitä on vielä malmijunan puikkoihin!
        Saakelin Komu minkä teki, tärveli hyvän veturimiehen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lindström luki että muiden iltana samaan juhlivat taloudessa hyytyi valmistus terveys ja hyvinvointi perustuu viimeisen kerran pelastunut ja aiheena sekä monipuolinen että muiden ikkunan sekä Komu ja pienet lapset kotiin niin laajasti hissanmaikk

        Kuka tuo Komu on, kertoisitko?

      • Anonyymi
        kamuttaja kirjoitti:

        Kuka tuo Komu on, kertoisitko?

        Nikula juoksisin lopussa ynnä vähän aikaa kierrellyt heitä noin sadan konsertti oli ulkomaisia pörssissä on mahdotonta jäädä tänne tulee Komu :ja lapset5 mg tehoa tehokkaasti hissanmaikk

      • Anonyymi kirjoitti:

        Nikula juoksisin lopussa ynnä vähän aikaa kierrellyt heitä noin sadan konsertti oli ulkomaisia pörssissä on mahdotonta jäädä tänne tulee Komu :ja lapset5 mg tehoa tehokkaasti hissanmaikk

        Hae nyt lopultakin apua jostain, jos et itse pysty lopettamaan joidenkin aineiden käyttöä.
        Olet todella pahasti sekaisin.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Raimo laamanen

      Onko Raimo siirtynyt yläkerran orkesteriin ? Jos on niin jaksamista Seijalle.
      Puolanka
      19
      2548
    2. Ulosotossa olevan tulisi saada itse päättää

      Maksetaanko hänen ulosotossa olevia velkoja takaisin yksi kerrallaan vai ripotellen pikku summia sinne tänne, kuten ulos
      181
      2411
    3. Sanna Marin veti posket lommolla röökiä Ruisrockissa

      Tai ainakin röökin näköistä, liekö itse käärittyä 🫢
      Kotimaiset julkkisjuorut
      138
      1291
    4. Antin piti riuhtoa Sofia irti pojankIopista

      Oli festivaaleilla Iiimautunut johonkin jätkään, niin Antin piti käydä irroittamassa täti ja pelastamassa poikanen. Pah
      Maailman menoa
      235
      1140
    5. Aloitko pelätä siis

      Että otan suhun oikeasti yhteyttä
      Ikävä
      105
      1127
    6. Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan

      Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs
      Ikävä
      37
      930
    7. Olet ollut aika törkeä minua kohtaan

      Sillä tavalla ovelasti, ettei mitään "todisteita" ole mistään. Eli niin kuin, että mitään et ole tehnyt, mutta toisaalta
      Ikävä
      46
      917
    8. Saisipa sitä palata ajassa taaksepäin

      maailmaan jossa oli vielä edes joku järki tallella ja ajatus takana. Sain myös suunnatonta iloa erään henkilön näkemises
      Ikävä
      32
      844
    9. Maskuliininen herrasmies

      Tekee aloitteen. 🌸
      Ikävä
      132
      810
    10. Voi ei kuvitteletkohan sä

      Nyt etten ookaan susta kiinnostunut 😿😿 ethän ajattele niin 🥺
      Ikävä
      43
      744
    Aihe