osakemyyntirahat käyttöön ennen selvitystä

Myin arvo-osuustililtä kahtakin osaketta ja siirsin osakesäästötilille.
Nordnet pelotteli jollain korkokuluilla kun myynnit virallisesti selvitetään vasta kahden pankkipäivän kuluttua.

Onko jollain kokemusta tällaisesta sanktiosta?
Onko kovakin korko?

Hoitotilillä kyllä oli ylimääräistä katetta
659
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mää olen joskus vahingossa vetänyt Nordnetissä SEK tilin reippaasti miinukselle oston yhteydessä ilamn lainoitussopimuksia, tms. Kate oli EUR tilillä. Parin päivän päästä vasta huomasin; eivät soittaneet tai mitään. Viivästyskorkoa perivät ylitypäiviltä silloin jonku pikkuhilusumman, alta euron.

Omasta mielestäni oikein kohtuullinen reaktio heiltä.

Äänestä
  • Jokin euroluokan korkosakko saa tulla.
    Parin päivän odottelu olisi ainakin näinä viikkoina kurssien noustessa tullut kalliiksi kun aamulla ostetun paperin kurssi on jo iltapäivällä noussut varttiprosentin.

    Äänestä

Tuota varten Nordnetissa kannattaa tehdä lainoitussopimus, vaikka varsinaista lainaa ei tarvitsisikaan (ja lainan käyttöehtoihin/koron määräytymiseen tuli juuri merkittäviä tiukennuksia, mikä vähentää sen houkuttelevuutta). Silloin hetkellinen tilin meno miinukselle ei haittaa ketään, eikä parista päivästä ehdi tulla pahemmin korkokulujakaan.

Äänestä
  • Hyvä idea sikäli että jostain dipistä ostaminen voi tuottaa tonneja mutta korot voivat olla muutamia euroja. Tai niinkuin aloittaja on havahtunut jo viikkoja jatkuneeseen "tammikuuilmiöön" eli kurssit nousevat nopeasti

    Äänestä

Nyt oli salkun arvossa omistusten arvo ja käteistä vapaana ja ...
Ja punaisella MIINUS kolme euroa ... Miten sen saa pois?

Äänestä
  • Ruuhkapeloitteluista huolimatta aspa vastasi salamannopeasti.
    Tuohon punaiseen kertyy kuukauden aikana kertyneet korkovelat.
    Pyyhkiytyy kuukaudenvaihteessa kun peritään hoitotililtä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Myin arvo-osuustililtä kahtakin osaketta ja siirsin osakesäästötilille.
Nordnet pelotteli jollain korkokuluilla kun myynnit virallisesti selvitetään vasta kahden pankkipäivän kuluttua.

Onko jollain kokemusta tällaisesta sanktiosta?
Onko kovakin korko?

Hoitotilillä kyllä oli ylimääräistä katetta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu