Vastaus: pakanuudesta.
Kristinuskossa verenhimo ja sen vuodattaminen on kautta aikain ollut tärkein elementti. Kristinusko on ominut verenhimoisuuden pakanuudesta.
Pakanallisiin riitteihin kuului aikanaan jumalien lepyttäminen verellä ja sen vuodattamisella.
"Jeesuksen nimessä ja veressä" taitaa olla uskovien parissa vielä nykyäänkin käytetyin ilmaisu ja ajatusmaailma.
Aluksi uhrattiin vain eläimiä jumalien vihan lepyttämiseksi ja myöhemmin siirryttiin jopa ihmisuhreihin ja sitä kautta myös vielä pidemmälle, kannibalismiin.
Kristinuskossa ei jääty Pekkaa pahemmaksi, vaan mentiin jopa vielä pitemmälle. Ei riittänyt enää eläinten ja ihmisten veri, vaan kauheuden huipuksi alettiin janoamaan jumalien verta. Uskottiin, että jumalien veri on ainoa, joka voisi lepyttää jumalat. Aika kiero ja vastenmielinen ajattelutapa. Kun ihminen sekoaa jumalharhoihin, niin silloin mikään ei ole mahdotonta, vaan keksitään mitä vastenmielisempiä selityksiä jumalille ja niiden oletetuille intohimoille.
Mistä kristinuskoon verenhimo?
23
92
Vastaukset
- Anonyymi
Erittäin hyvä kirjoitus ja osoittaa vain sen, miten kristinuskon koko historia on ollut verenvuodatusta alusta loppuun.
Ristiretket ja inkvisitiolaitos sekä noitavainot nyt vain esimerkkeinä siitä, mitä kristinusko on saanut aikaan. Kristinusko on vastenmielistä ja inhottavaa bisnestä sekä ihmisten alistamista ja hyväksikäyttöä rahan himossa.- Anonyymi
Valheesi ei meitä hetkauta.
- Anonyymi
Aloitus on typerääkin typerämpää suunsoittamista.
- Anonyymi
Teidän mielestänne, jotka palvotte verenhimoista taruolentoa ja kamelinpurijoiden päiväunien tulosta, eli Raamatun väkivältaista mekossaan ja sandaaleissaan tepastelevaa verenhimoista psykopaattia.
- Anonyymi
Uskovaisten kommenteista tällä palstalla tulee usein esiin se verenhimo.
Ateistit ja muu heidän mielestään kauhea aines pitäisi tappaa.- Anonyymi
Ateistit tullaan tappamaan ja me saamme kerran Jeesuksen kanssa iloita ja riemuita siitä. Hallelujaa! Ylistys Herran! Nyt ja aina!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ateistit tullaan tappamaan ja me saamme kerran Jeesuksen kanssa iloita ja riemuita siitä. Hallelujaa! Ylistys Herran! Nyt ja aina!
Tuopa taitaa olla ainoa uskovaisen ilonaihe. Iloita jonkin ryhmän tulevasta kurjuudesta. Onneksi jumalat ja uskonnot ovat vain maagisen maailmankuvan jäänne.
- Anonyymi
Suosittelen pysymään siinä kristinuskossa, jota Raamattu opettaa, näiden aloitusviestissä olevien verikulttien sijaan.
- Anonyymi
Höh...Raamattuhan juuri opettaa näitä verikultteja !
- Anonyymi
Kristinusko on verisin ja vastenmielisin kultti maailmassa.
Se on lampaan turkkiin kätketty peto. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristinusko on verisin ja vastenmielisin kultti maailmassa.
Se on lampaan turkkiin kätketty peto.Olen eri mieltä. Suurin osa kristinuskosta on nykyään kesytetty ja laimennettu sille tasolle, että se ei juurikaan vaikuta ihmisten elämään. Suomessakin on näitä ns. tapaluterilaisia, jotka eivät juurikaan usko enää Raamattuun. Äärihihhulit kuten lestaatiolaiset, adventistit ja mormonit ovat hyvin pieni vähemmistö.
Sen sijaan islam on mielestäni nykyään uhka numero #1. Mitä enemmän sen opetuksia tutkii, sitä enemmän kauhistuu. Kehotankin kaikkia vastustamaan islam-kulttia kaikin mahdollisin keinoin... Ennenkuin on liian myöhäistä!
T: Iloinen nauraja - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen eri mieltä. Suurin osa kristinuskosta on nykyään kesytetty ja laimennettu sille tasolle, että se ei juurikaan vaikuta ihmisten elämään. Suomessakin on näitä ns. tapaluterilaisia, jotka eivät juurikaan usko enää Raamattuun. Äärihihhulit kuten lestaatiolaiset, adventistit ja mormonit ovat hyvin pieni vähemmistö.
Sen sijaan islam on mielestäni nykyään uhka numero #1. Mitä enemmän sen opetuksia tutkii, sitä enemmän kauhistuu. Kehotankin kaikkia vastustamaan islam-kulttia kaikin mahdollisin keinoin... Ennenkuin on liian myöhäistä!
T: Iloinen naurajaMielestäni kristinusko on paljon pahempi kuin islam.
Jos kristityt olisivat jättäneet islamilaisen maailman rauhaan, eivätkä olisi heitä toimillaan ärsyttäneet, meillä ei olisi maassamme pakolaisia, ei olisi terrorismin uhkaa jne. Islamistit olisivat omissa koloissaan ja harjoittaisivat omaa melikuvitusjumalansa palvontaa rauhassa.
Nyt kun kristityt, mm. USA:ssa asuvat 8,5 miljoonaa juutalaista ovat halunnut ottaa hampaisiinsa arabit ja muslimit, niin ongelmat on nähtävissä. Juutalaisilla on valtaisa vaikutus USA:n ulkopolitiikkaan.
11.9.2001 tapahtunut terrorisku ja Saddamin hyökkäys Kuwaitiin oli juutalaisten järjestämä ja kiihotuksen tulos ja sillä keinoin saatiin hyvä syy hyökätä mm. Irakiin ja Afganistaniin. Juutalaisilla on päämäränä tehdä ympärillään asuva muslimi-/arabimaailma heikoksi ja jos mahdollista hukuttaa heidät välimereen amerikkalaisten ja eurooppalaisten toimesta. Yksin, kun juutalaiset eivät olsisi sitä pystyneet tekemään.
Tämä on lietsonut mm. fundamentalistimuslimit kostotoimiin ja kostonkierre ei tule loppumaan ennen kuin jompi kumpi osapuoli on tuhottu. Se taas ei tapahdu ilman 3. tai 4. maailmansotaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielestäni kristinusko on paljon pahempi kuin islam.
Jos kristityt olisivat jättäneet islamilaisen maailman rauhaan, eivätkä olisi heitä toimillaan ärsyttäneet, meillä ei olisi maassamme pakolaisia, ei olisi terrorismin uhkaa jne. Islamistit olisivat omissa koloissaan ja harjoittaisivat omaa melikuvitusjumalansa palvontaa rauhassa.
Nyt kun kristityt, mm. USA:ssa asuvat 8,5 miljoonaa juutalaista ovat halunnut ottaa hampaisiinsa arabit ja muslimit, niin ongelmat on nähtävissä. Juutalaisilla on valtaisa vaikutus USA:n ulkopolitiikkaan.
11.9.2001 tapahtunut terrorisku ja Saddamin hyökkäys Kuwaitiin oli juutalaisten järjestämä ja kiihotuksen tulos ja sillä keinoin saatiin hyvä syy hyökätä mm. Irakiin ja Afganistaniin. Juutalaisilla on päämäränä tehdä ympärillään asuva muslimi-/arabimaailma heikoksi ja jos mahdollista hukuttaa heidät välimereen amerikkalaisten ja eurooppalaisten toimesta. Yksin, kun juutalaiset eivät olsisi sitä pystyneet tekemään.
Tämä on lietsonut mm. fundamentalistimuslimit kostotoimiin ja kostonkierre ei tule loppumaan ennen kuin jompi kumpi osapuoli on tuhottu. Se taas ei tapahdu ilman 3. tai 4. maailmansotaa.Niin ja Venäjä on pyrkinyt hyötymään tilanteesta ja lisännyt mm. Syyriassa toimillaan pakolaisvirtaa Eurooppaan. Pakolaisvirta kun Putinin havaintojen perustuulla heikentää Euroopan yhtenäisyyttä ja samalla se on Venäjän etu, eikä Putin ole siinä ollutkaan väärässä. Esimerkkinä Brexit ja Euroopan ongelmat pakolaisten kanssa on selvä osoitus Putinin onnistumisesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höh...Raamattuhan juuri opettaa näitä verikultteja !
> Höh...Raamattuhan juuri opettaa näitä verikultteja !
Raamattu opetttaa hengellisiä asioita, ei lihallisia:
"Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä."
Joh. 6:63
- Anonyymi
Ihminen on väkivaltainen laji. Olemme tappaneet ja raiskanneet toisiamme siitä lähtien kun laskeuduimme puista. Jos Jumala on olemassa, niin hänen sietäisi hävetä.
Onneksi kulttuurimme muovaa meitä parempaan, ja olemme oppineet hallitsemaan lajityypillistä käyttäytymistämme.- Anonyymi
Jumalat ovat vielä väkivaltaisempia ja sadistisimpia kuin ihminen koskaan voi olla.
Kaikki jumalat ovat ihmisen luomia aivopieruja.
Jeesus kysyi: Puuttuiko teiltä mitään silloin kun lähditte ilman kukkaroa ja jalkineita saaranaamaan Jumalan valtakuntaa. Hänen opetuslapsensa vastasivat Ei puuttunut, Herra. Jopa saastaiset henget tottelivat kun sinun nimessäsi ajoimme niitä ulos.
Jeesus sanoi: TÄLLÄ KERTAA ASIA ON TOISIN, JOLLA ON VIITTA MYYKÖÖN SEN JA OSTAKOON MIEKAN.
Herra, tässä on kaksi miekkaa. Hän vastasi Riittää!
Jumalan valtakunnan tullessa on tarpeen, että minut luetaan syntisten ja rikollisten joukkoon.
Onko tuo kirkko nyt sitten niin kova miekkamies ollut kahdella miekallaan? Esim. Ristiretket on selitetty Profeetta Danielin kirjassa muslimeita avustamaan lähteneeksi retkikunnaksi, jotta eivät mongolit vyöryisi Israeliin ja muslimialueille. Ja noiden ristiretkien takia mongolit valitsivatkin Israelin ja Egyptin asemesta toisen reitin eli hyökkäsivät Aasian muihin osiin.
Ristiretket oli pakko tehdä Profeetta Danielin kirjan perusteella.
Ja Profeetta Hesekiel kertoo maailmansodasta, että Jumala otti teurastajan miekan ja hioi sen ja heitti maan päälle surmaamaan sekä vanhurskaat että Jumalattomat.
Eikä se miekka mene tuppeen enää takaisin, vaan on surmattujen surumiekka jne.
Liekö se perustuva myös Ilmestyksen sanaan kun ne jotka on surmattuina alttarin alla kysyvät: Herra milloin kostat meidän veremme maan päällä asuville.
Aika paljon Profeetta Hesekiel kertoo 1900-luvun sodista.- Anonyymi
Sinulla on omaperäisiä ajatuksia ja mielikuvitusta. Mistä olet opetusta saanut?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinulla on omaperäisiä ajatuksia ja mielikuvitusta. Mistä olet opetusta saanut?
Harhaisesta päästäni ja harhaisen lahkoni valtaapitäviltä ja rahanahneilta päättäjiltä.
- Anonyymi
Kaikki kristinuskossa liittyy vereen. Jopa neitsyt Marian neitsyys.
Tulee muistaa, että ihmiset ovat luoneet jumalansa, joten Raamatun jumalien verenhimo ei yllätä.
Jumalharhaiset ihmiset aikanaan uskoivat, että heidän luomansa jumala rakastaa verta ja verenvuodatusta, kuten Raamattu sen osoittaa.
Kaikki sadut Raamatussa on luotu verenkiilto silmissä. Uskottiin, että ihmisten ja eläinten veressä elää jokin jumalallinen voima, joten oli luonnollista, että verenvuodatusta ihannoitiin ja vaadittiin kiivaiden ja kostonhimoisten jumalien lepyttämiseksi.- Anonyymi
"Vastaus: pakanuudesta."
Missä olivat pakanat silloin kuin Jla teki Aatamille ja Eevalle vaatteet nahasta.
Nahkaa sai, kun eläin ensin oli teurastettu.- Anonyymi
"Nahkaa sai, kun eläin ensin oli teurastettu."
Täytyy siis päätellä, että Jumala oli ihmiskunnan ensimmäinen teurastaja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1367177Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1254971L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa674336TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153483Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242291Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?3011773Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä231545- 671485
Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki
Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o91459Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581448