Inventaarioiden aikaa

Hajamietteitä omasta inventaariostani
Terveys on tietenkin se tärkein tässä iässä, ilman pahempia flunssia selvisin ja ainoa lääkärit joissa jouduin käymään olivat silmä ja hammaslääkäri. Kaihia yhä vain saan kasvatella...

Aikaansaanokseni olivat vähäiset, mitä nyt sukkia innostuin syksyllä kutomaan tutuille ja kylän miehillekin kun pitivät autostani hyvää huolta.
Plussapuolelle saan merkata muutamat matkat. Ikimuistoisin oli Kaunasissa juhlaviikonloppuun huipentunut Balttian kierros.

Omenavuosi oli hyvä mutta muuten hyötypuutahani kutistui taas reilusti. Harrastukset kutistuivat myös. Yksi hyvä on sentään tallella, olen parempi bridgen pelaaja kuin vuosi sitten.
Liikunta vakiintui, se oli iso asia ja kasvatti jopa itsekuria .

Suurin miinus tulee kun kuolema noukkii liian hanakasti niin läheisiä kuin tuttujakin, ilman hyvästejä ei myöskään vuosi 2019 mennyt.

Paksulla punaisella tussilla piirretty plussa on tietenkin lapsenlapset, katras kasvoi pienellä tytöllä, poikien äitinä tytöt lämmittävät erityisesti tämän mummelin mieltä.
Muuten taas liian nopeasti tuo vuosi tuli elettyä, arkisesti ja yksinkertaisesti. Uusi allakka alkoi, saas nähdä mitä sen sivuille vuoden mittaan ilmestyy, ilon pilkkeitä vai surun muruja.
Aika näyttää.

Seuraavaksi inventoinkin kuiva-ainekaapin, tarkistan parasta ennen -päivämäärät ja vanhat saavat kyytiä.

Heti alkuvuodesta tapanani on mennä kaapit läpi ja laittaa roskiin, kierrätykseen ja ehkä vielä säästänkin jotakin. Tänään vein kolmekymmentä kirjaa kierrätykseen ja saman verran roskiin . Niitä kirjavaliotten kirjoja ei enää kukaan osta eikä lue. Nuorena tuli luettua mutta nykyään tuo some vie ajan nuorilta ehkä vanhemmiltakin. Kyllä, inventaariota tulee tehtyä aika-ajoin monella tavalla.

Lastenlapset on suurin siunaus elämässäni. Heidän on tulevaisuus ja heissä näen , ettei oma elämäni ole mennyt hukkaan. Ihanaa saada osallistua heidän hemmotteluun ja hoitoonsa, vaikka ei mitenkään velvoiteta.

Nuorena likkana, kun olin kyläkaupassa töissä, tuolilla seisten tein vuodenvaihteessa invertaariota hyllytavaroista. Miten lie mieleen jäänytkin.
Iän karttuessa tulee väliin noita inventaarion tapaisia ajatuksia.
Varsinkin tuota henkistä inventaariota. Mitä on mikäkin polunmutka opettanut.
Usein vasta jälkikäteen selkenee, miksi joku asia meni niinkuin meni, kun havaitsee mihin se johti ja mihin toinen tie olisi todennäköisesti johtanut.

Istahdin juuri nojatuoliin huilaamaan Hollantiin kertyneiden tavaroitteni inventaarion keskeltä.

Yksi säkki vaatteita lähtee roskiin. Kaksi matkalaukkua ruumaan, selkäreppu käsimatkatavaraksi. Tiedänpähän mitä tänne jää😊 koskaan en muista kun palaan ja yllätyn, ai toi on täällä olenkin sitä kotoa ja mökiltä etsinyt.

Minullakin on autotalli täynnä kaikenlaista roinaa, ollut jo vuosia. Ei vain ole tullut tehdyksi uudenvuodenlupauksia sen suhteen.

Huollan itse auton ja teen pikkuremontit. Työvälineet pyrinkin pitämään järjestyksessä seinällä. Muutoinhan niitä kiinto-, lenkki-, holkki- yms sarjoja ei löydä silloin, kun tarvitaan

Vanhoja akkuja ja käytettyjä moottoriöljyjä on kertynyt nurkkiin. No, aikanaan sitten kierrätykseen, akuista jotain maksetaankin.

Vältän turhan roinan keräämistä nurkkiin ja myös mieleen, eikä ainakaan vuodenvaihde herätä sen kummempia haluja inventaarioihin. Olen aina mielissäni, jos esimerkiksi jokin kirja hyllystä tekee kauppansa kävijän mukaan. Suursiivouksia en harrasta, ainahan meillä on siistiä ;). Tietysti jauhokaapin , jääkaapin ja pakastimen sisältö pitää hallita jo terveyssyistä.

Lastenlapset ovat hyvä muistuttaja elämänkulusta ja pitävät yllä suhteellisuudentajua. Vanhimmat heistä ovat olleet jo kauan pidempiä kuin vaarinsa ja mumminsa, omia vanhempiaakin pidempiä. Meillä on ovenkamanassa pituusmerkintöjä jokaisesta pikkutaaperosta lähtien, kuten jo omilla vanhemmillani oli tapana merkitä . Vuotta rytmittää osaltaan heidän tärkeät merkkipaalunsa : synttärit, konfirmaatiot, vanhojen tanssit, ylioppilasjuhlat. Minulla on vielä elossa muutamia 90-kymppisiä sukulaisia, mutta suruviestejä saadessa tulee mieleen aina omakin lähtövuoro. Meitä suurten ikäluokkien lapsia on elossa paljon, mutta lähteneitäkin on, omissa luokkatovereissakin.

Näin eläkeläisenä pidän huolta vuotuisista terveystarkastuksista , säntillinen olen myös vesiliikunnan ja lavis-tanssin harrastamisessa, eihän kausimaksutkaan saa hukkaan mennä :). Katson vuoden alussa kansalaisopiston tarjonnan, mutta pitkiin en ole uutta aloittanut. Kun ei ole työn ja vapaa-ajan rytmitystä, irtiotto kotoisista ympyröistä merkitsee lomaa. Viime vuoden muistan erityisesti Lofoottien matkasta, sellainen pitkäaikainen unelma , jonka toteutimme vasta nyt, onhan sinne hyvät tiet ja sillat.

Ramoona

Omakotitaloni tonttinurkkauksessa on pieni varastorakennus. Siellä on täysi sekamelska, tavarat sekaisin.

Toin sinne syksyllä puisen moottoriveneen kunnostettavaksi. Siirtelin vain tavaroita syrjään saadakseni tilaa veneelle. Vieläkin pitää tilaa raivata lisää, jotta pysyy veneen ympärillä tarvittavien työkalujen kanssa toimimaan. Osan roinista jo heitin jätteisiin. Saunapuista osan siirsin saunan viereen asuinrakennuksen käytävälle.

Keväällä alkaa sitten veneprojekti.

Eipä ole inventoitua tullut, ei.
Kun aloin lähestyä 70v. aloin saada outoja tunteita.
Eri medioissa kun kerrottiin/näytettiin nuoruuteni poppareta, muusikoita, missejä jne.
En oikein enää uskonut silmiäni.
Tänään minä kyllä jo uskon. :)
Peili on maailman julmin keksintö.
Ydin-Pommi on siihen verrattuna lasten leikkiä.

H.