VALMISTAUTUKAA YLEISLAKKOON!

VALMISTAUTUKAA YLEISLAKKOON!

Lipposlainen demarivetoinen politiikka
on koitumassa suomalaisen työväestön
tuhoksi.

Työttömyys, puutteellinen sosiaaliturva,
maailman korkein verotusaste jne.

Viimeinen oljenkorsi on yleislakko.
Nyt sen aika on tullut!
11298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Suomalainen on niin sisäistänyt arvojärjestyksen suomalaisessa politiikassa,että rkp on noussut kaiken kritiikin yläpuolelle.

Nämä Sdp:n ja Keskustan parjaajat palvelevat kolmannen hallituspuolueen,rkp:n,intressejä.

Äänestä

Kun lakkoillaan, niin pitäisi olla joitakin vaatimuksia, joita lakolla ajetaan. Pelkkä lakkoon meneminen ei toimi ollenkaan. Mitkä olisivat siis vaatimukset? Mitä pitäisi muuttua jotta lakko loppuisi?

Hallituksen ylläpitä suurtyöttömyys vie puolet veroistamme. Työttömyydestä johtuvien kustannusten vuoksi meillä on puuttellinen sosiaaliturva, sillä kaikille tarvitsijoille ei riitä euroja, vaikka niitä paljon jaetaankin. Pitäisi verottaa enemmän, mutta kun alkaa ne, joilta veroja voidaan saada, loppua. Nythän ollaan jo verottamassa yhteiskunnan maksamia tukia. Eli yhteiskunta verottaa itse itseään ja voi hyvin.

Maailman korken verotusaste on meillä noin 80 %. Sen verran meillä menee työmme arvosta veroihin, joskin osa tulee sitten takaisin erillaisina avustuksina. Jos haluamme ylläpitää nykyisenlaista sosiaalista järjestelmää ilman nykyisiä loukkuja, niin siihen riittäisi 40 % kokonaisveroaste. Eli puolet nykyisestä.

Verojahan eivät ole ainoastan ne 20-50 %, jotka maksetaan palkoista, vaan sen lisäksi erillaiset työttömyys ja eläkemaksut, joista otetaan veroja. Kaikissa ostamissamme tuotteissa on veroa keskimäärin 65 %, autoilussa eniten. Lisäksi meillä on mukavia veroja paljon, kuten tv-maksu, kiinteistövero, autovero, dieselvero, jätemaksuvero, energiavero, ympäristövero.

Jos tekisimme oikein eli sallisimme kaikkien tehdä työtä, meidän ei tarvitsi piilottaa näitä veroja pienissä osissa ihmisille, vaan voisimme rehellisesti määritellä yhden ainoan veron kaikelle tulolle. Se olisi nykyiseen verrattuna puolet tuosta 80 prosentin verosta eli 40 prosenttiin.

Tämä olisi sama asia kun kaikki veot puolitettaisiin. Mutta kun olisi vain yksi vero, niin se säästäisi kustannuksissa noin 10 miljrdia euroa, kun ei tarvitsi tehdä turhaa työtä.

No miten me tähän pääsisimme? Keino on hyvin yksinkertainen. Muutamme nykyisen työttömyysturvalain sellaiseksi, että kaikilla on soviteltu päiväraha. Tiedän että te ette ymmärrä mitä se tarkoittaa, mutta ei se mitään. Kysykää rohkeasti miten se vaikuttaisi teille tärkeisiin asioihin, minä kerron.

Muutamassa vuodessa kaikille syntyy työpaikka ja veroja voidaan laskea sitten niin että päästään lopulta siihen että verojen osuus on puolet nykyisestä.

Äänestä
  • SDP hellii byrokratiaa ja monenlaista
    tehottomuutta Suomen hallinnossa.

    Yleislakko tai selkeä muutos
    SDP:n organisaatioon ja tavoitteisiin.

    Lipposen verohelvetti on nyt tiensä päässä!

    Eikös lähdetä kaikki mukaan yleislakkoon!

    Äänestä

  • Jonasson kirjoitti:

    SDP hellii byrokratiaa ja monenlaista
    tehottomuutta Suomen hallinnossa.

    Yleislakko tai selkeä muutos
    SDP:n organisaatioon ja tavoitteisiin.

    Lipposen verohelvetti on nyt tiensä päässä!

    Eikös lähdetä kaikki mukaan yleislakkoon!

    Ei taida onnistua noin heppaisilla perurusteilla. Yleislakko sentään tulee aika kalliiksi, se maksaa noin miljoonan euroa minuutilta kun huomioidaan kaikki sen synnyttämät kustannukset, myös työpaikkojen menetykset viennin vähentyessä.

    Sitten kun vielä muistetaan, että SDP:n kannatus on noin 40 %, voi olla vaikea löytää lopusta 60 prosentista niin paljon yksimielisyyttä että saataisiin yhteinäinen päämäärä. Puolueen kannattajathan eivät tietenkään ala vastustamaan omaa puoluettaan.

    Olen edelleenkin sitä mieltä, että riittää jos vaadimme yksimielisesti työttömyysturvalain muuttamista niin, että kaikilla on automaattisesti soviteltu päiväraha. Sen aikaan saaminen on huomattavasti helpompaa kuin yleislakon, eikä työttömyysturvalain muuttaminen lisää kustannuksia ollenkaan.

    Tähän muuttamisvaatimukseen voivat yhtyä myös SDP:n kannattajat, sillä tarpeeksi informoituina hekin havaitsevat sen itseelleen paremmaksi tavaksi kuin työttömyyden ylläpitämisen.

    Jos yksimielisyyttä löytyy, toteutetaan se siten, että jokainen kirjoittaa kymmenelle tuntemalleen henkilölle kirjeen tai sähköpostin ja laittaa sen otsikoksi "Työttömyyden poistaminen". Yksi näistä saajista saisi mielellään olla oma kansanedustaja.

    Ja sisältö olisi tietenkin se, että työttömyys voitaisiin poistaa muuttamalla työttömyysturvalakia niin, että kaikille tulisi automaattisesti soviteltu päiväraha, josta voisi informoida kymmenelle tuntemalleen henkilölle. Lisäksi siihen voisi mainita, että työttömyyden poistuminen puolittaisi verot ja kasvattaisi kaikkien ostovoiman vähintään kaksinkertaiseksi nykyiseen verrattuna.

    Sen lisäksi sitten voi laittaa kuulumisia ja muuta mieleen tulevaa.

    Äänestä

  • Hallitusnikkari kirjoitti:

    Hallitusnikkari,olet hyvin asioista perillä!

    Voin lähteä mukaan!

    lisääntyy, jotka eivät maksa valtionveroa. Heitä ei olekkaan enempää kuin 1,9 milj. veronmaksajaa. Eläkeläiset maksoivat hallituksen tekemät verohelpotukset, kun otettiin käyttöön tämä leikattu indeksi kaikille eläkkeensaajille. Tarkoitushan oli päästä eroon tästä leikatusta indeksistä.
    Kaikki yli 55 vuotiaat työttömät eläkkelle. Heillä suurimmalla osalla on yli 30 vuoden työhistoria takanaan. Niille 40 000 alle 25 vuotiaalle työttömälle työpaikka, vai onko tarkoitus kasvattaa heistä ääriliikeiden kannattajia ja niihin osallistujia. Alku onkin lupaava.

    Äänestä

  • niiden ostovoima kirjoitti:

    Ensimmäiseksi lähtevät liikkeelle tietenkin työssä olevat henkilöt, joilla on monenlaisia uuden teknologian sovellutuksia odottamassa sitä hetkeä, että he voivat ilman uhkasakkoja ja rangaistuksia myydä niitä.

    Nämä uudet sovellutukset ovet sen verran kiinnostavia, että niiden osto lisääntyy nopeasti ulkomailla. Koske monet näistä ovat uutta tekniikkaa, niin niitä voidaan valmistaa kotimaassa eli ne työllistävät ihmisiä.

    Muutamia näistä uusista ovat lähes kännykkään verrattavia tuotteita. Koska tuon työttömyysturvalain muutoksen jälkeen meillä on enemmän rahaa kaikilla, meidän ei tarvitse myydä osakkeita ulkomaalaisille, vaan voimme pitää voitot itsellämme. Tässä rahalla tulemme synnyttämään sitten taas uusia tuotteita, joiden kysyntä on myös kiitettävää.

    Samaan aikaan myös kysyntä alkaa kasvaa kansan keskuudessa eli kun jokaiselle tulee selväksi että itse tekemäänsä saa myydä ja siitä voi maksaa laillisesti verot, niin pienimuotoinen toiminta lisääntyy ja pian siitä tulee toinen tukijalka toiminnalle. Osa eläkeläisistä osallistuu myös tähän toimintaan, sillä kaikelle työlle tulee kysyntää. Eläkeläisetkään eivät enää tunne vievänsä työtä nuorilta koska työtä on kaikkilla.

    Tällä tavalla saamme siis aikaan työpaikkoja ja kysyntää. Se taas vähentää verojen tarvetta ja koska veronmaksajia on huomattavasti enemmän, niin meillä on vara liittää poisjätetyt indeksikorotukset myös eläkkeisiin.

    Koska verojen osuus tuotteiden hinnoissa on keskimäärin 65 %, niin täystyöllisyys poistaa tästä puolet eli tuotteiden hinnat laskevat. Ja koska vientimme paranee ja keskimääräiset tuotteista saatavat katteet nousevat, meidän palkkamme kasvavat sitäkin kautta.

    Lopputuloksena siis tarpeeksi varoja kaikkien kansalaisten tulojen nouseminen ja näin ostovoiman kasvaminen.

    Eläkeikää ei kannata laskea, koska jokainen menetty työvuosi lisää kustannuksia tilanteessa, jossa työntekijöistä on pulaa. Sen sijaan vähittäinen eläkkeelle siirtyminen tulee ottaa ohjelmaan.

    Se tarkoittaa sitä, että jos kansalaisen kunto heikkenee, häntä ei nykyiseen tapaan laiteta heti eläkkeelle, vaan lyhynnetään työaikaa tai helpotetaan työtehtäviä kunkin kunnon mukaan. Yhteiskunta sitten korvaa tämän menetyn kunnon maksamalla palkkaa niiltä osin, kuin ikäihminen ei kykene töihin. Eläkeiäksi sopii varsin hyvin tämä 65 vuotta, joka meillä on ollut.

    Työttömyyden vuoksi meillä monet nuoret venyvät koulunpenkillä turhan kauan. Kun töitä on jokaiselle tarjolla, voidaan laittaa porkkanoita eli opintotukea korotetaan hyvin menetyviltä nopeilta opiskelijoilt ja opintolainaa hyvitetään jos opinnot sujuvat ripeästi ja hyvin.

    Ja tämän kaiken aikaansaamiseen muutamassa vuodessa meidän tarvitsee vain saada työttömyysturvalakiin muutos, joka automaattisesti antaa sovitellun päivärahan kaikille. Tietenkin tämä nopeutuu jos mediassa kerrotaan riittävän selvästi että mitä uudistus tarkoittaa ja ihmiset uskaltavat sitten työllistää itseään ja toisia.

    Äänestä

Mutta nykyinen Lipposlainen meininki
ei muutu kirjeitä kirjoittamalla.

Verotus tulee varmasti kiristymään ja
hyvinvointipalvelut rämettymään.
Ja poliittisen eliitin palkat tulevat
nousemaan roimasti.

Yleislakko ja sillä uhkaaminen on ainoa
keino saada todellisia uudistuksia
nykyiseen meininkiin.

Äänestä
  • Mutta jos haluat yleislakkoa, niin aseta vaatimukseksi työttömyysturvalain muuttaminen niin, että jokaisella on automaattisesti soviteltu päiväraha. Ja lisäksi varmistukseksi se, että itsensä ja toisten työllistämiselle olevat esteet poistetaan eikä uusia esteitä määrätä.

    Sillähän se työttömyys poistuu ja muuta vaatimuksia ei varmaan tarvitakkaan, sillä jo tällä voidaan kaikkien ostovoima kaksinkertaistaa. Emmehän me muuta tarvitse?

    Itse en kylläkään asetu kannattamaan yleislakkoa, sillä uskon hallituksen muuttavan politiikkaansa, kunhan kansalaiset saadaan ymmärtämään että hallitus ylläpitää työttömyyttä ja työttömyys poistuu muutamassa vuodessa mikäli työttömyysturvalaki saadaan muutettua.

    Äänestä

Silloin leikattiin kaikkea!
palkkoja, tyttömyysturvaa, sosiaalitukea ja teveydenhultoa

Tuettiin pankkeja ja suuryrityksiä
ja USA: sijoittajia, jotka sitten bonsori Eskolle opintomatkan Usaan.
Markan tukiostojen hyvästä.

Äänestä
  • ???

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Johan K kirjoitti:

VALMISTAUTUKAA YLEISLAKKOON!

Lipposlainen demarivetoinen politiikka
on koitumassa suomalaisen työväestön
tuhoksi.

Työttömyys, puutteellinen sosiaaliturva,
maailman korkein verotusaste jne.

Viimeinen oljenkorsi on yleislakko.
Nyt sen aika on tullut!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu