kesä ja kärryt

On se vaan kumma juttu, kun kärryjen hinaajilta
tuntuu aina unohtuvan suurin sallittu nopeus.
Mennä kuutotaan toista sataa vaikka 80 sais vaan
ajaa (koskee myös rahtareia !!).
4436
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Niin pitääkin, liikenne kulkee kun ei olla tien
tukkona.

Äänestä

Jos ne on näitä sumaripellejä, joilta unohtuu ne
sumarit palamaan viikkokausiksi. Tällä kertaa on
vaan unohtunut se kärry perään.

Äänestä

Viime kesänä ajelin lahden motaria noin 100km/h
lasissa kun huomasin peilistä että sieltä tulee
pösö 309 kärryn kanssa ohi. ajatttelin että en
rupea roikkumaan sen takana ja lisäsin vauhtia.
120:n kohalla pösö meni ohi ja peräkärryssä oli
kuormaa aika helvetisti. ei jääny eteen käkkimään
vaan paino samaa vauhtia näkymättömmin. itse
rekkaa ajaneena ja pikkuautollakin vaunua
kiskoneena ei voi muuta todeta kun että niillä on
kusta päässä.

Äänestä
  • Siinäpä olisi vihjeen paikka poliisille,
    tienaisivat päiväpalkkansa näin kesällä.
    Vai tulkitseeko poliisikin lakia-mikä lie heiltä
    kiellettyä- että ei olisi tien tukkeena nämä
    kärryt.
    Tietysti eduskuntakin voisi säätää uuden lain,
    eli rajoittamattoman nopeuden näille teiden
    muuleille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pete kirjoitti:

On se vaan kumma juttu, kun kärryjen hinaajilta
tuntuu aina unohtuvan suurin sallittu nopeus.
Mennä kuutotaan toista sataa vaikka 80 sais vaan
ajaa (koskee myös rahtareia !!).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu