Kuka on todella viisas ?

Anonyymi

Elämme niin sanottua laittomuuden ja luopumisen aikaa.Lähes kaikki se, mikä oli pyhää, puhdasta ja oikeaa, se kaikki tuomitaan ja ihmiset elävät jumalattomuuden aikaa. Sehän tietysti aihettaa paljon ongelmia ja vahinkoa yhteiskunnassakin, mutta nyt halutaan elää "lihan mukaan", Noin 30 % kansalaisista on mieleterveysongelmia. nuorista miehistä noin 20 % eivät jaksa suorittaa armeijaa. Ennen oli harvinaista, että joku palasi kotiin "maitojunalla". Huume -ongelmat alkavat olla todella ongelma, koska jopa alle 15 lapset käyttävät huumeita. Nuoret tytöt rahoittavat huumeiden ostot jopa itseään myymämällä.Tämä vain eräitä huomoita ongelmista, joista ei oltu ennen kuultu.

Samaan aikaan Raamattu on kohta kielletty tai päivitetty ihmisille sopivaksi tehty kirja. Raamattu kyllä kertoo. että ihmiskunnalle tulee vaikeita ajkoja. Pääosin nämä kasaavat vaikeudet johtuvat siitä, että ihmiset ovat hylänneet tuon ikuisen Sanan neuvot.

Tuo kirjojen kirja tulisi ottaa käyttöön. Sehän kertoo, miten tämä kaikki alkoi ja miten tämä päättyy. Tulee suuri kahteenjako. Eli toiset ihmisistä joutuvat kadotukseen ja toiset pääsevät ikuiseen rauhaan ja iloon. Ihminen elää ikuisesti sen jälkeen kun on hänet on herätetty eloon ja viety viimeiselle tuomiolle. Todellinen viisaus tulee julki tuolla tuomiolla. Vain Jeesukseen uskovat siirtyvät kerran paratiisiseen tilaan. Nyt on vielä armon aika. Kannattaa harkita.

11

63

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei mitään miita oppeja tarvita kuin Kung Futsen kultainen sääntö. Älä tee toiselle sitä mitä et itsellesi tahtoisi tehtävän. Painakaa tämä kultainen sääntö mieleenne!

    • Anonyymi

      Jeesustelu tuottaa tällaista, se teidän anteeksianto tuottaa tätä.

    • Anonyymi

      Rikollisia ja murhaajia ylistetään lahkoissa ja maan vankiloissa vangeista suurin osa kertovat uskovansa jumalaan taas vapaat kansalaiset ovat ilmoittaneet olevansa uskonnottomia suomi on hyvä maa

      euroopan kristityin maa romania on malli esimerkki korruptiosta ja rikollisuudesta

    • Anonyymi

      Tulee mieleen vähän Taru Sormusten herrasta. Nyt näyttää, siltä, että "örkit" (sosialisti/kulttuurimarxistit) on ottamassa vallan ja totuus, oikeaus ja kauneus korvataan laittomuudella ja vääryydellä.

      • Anonyymi

        Ai sellaiset oikeus ja kauneus, kuin rasismi ja muiden perusoikeuksien loukkaaminen? Niistähän te äärioikeistouskovat öyhötätte.


    • Anonyymi

      Arvoisat örkit tehkää parannus ja antakaa kastaa itsenne niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
      KR 1933/-38 1.Pietarin kirje:
      2:1-12 Pankaa siis pois kaikki pahuus ja kaikki vilppi
      ja ulkokultaisuus
      ja kateus
      ja kaikki panettelu,
      ja halatkaa niinkuin vastasyntyneet lapset sanan väärentämätöntä maitoa,
      että te sen kautta kasvaisitte pelastuksessa,

      jos "olette maistaneet,
      että Herra on hyvä."
      Ja tulkaa hänen luokse,
      elävän kiven luo,
      jonka ihmiset tosin ovat hyljänneet,
      mutta joka Jumalan edessä on valittu,
      kallis,
      ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi huoneeksi,
      pyhäksi papistoksi,
      uhraamaan hengellisiä uhreja,
      jotka Jeesuksen Kristuksen kautta ovat Jumalalle mieluisia.
      Sillä Raamatussa sanotaan:
      "Katso,
      minä lasken Siioniin valitun kiven,
      kalliin kulmakiven;
      ja joka häneen uskoo,
      ei ole häpeään joutuva."
      Teille siis,
      jotka uskotte,
      se on kallis,
      mutta niille,
      jotka eivät usko,
      "on se kivi,
      jonka rakentajat hylkäsivät,
      tullut kulmakiveksi"
      ja "kompastuskiveksi
      ja loukkauskallioksi."
      Koska he eivät tottele sanaa,
      niin he kompastuvat;
      ja siihen heidät on pantukin.
      Mutta te olette
      "valittu suku,
      kuninkaallinen papisto,
      pyhä heimo,
      omaisuuskansa,
      julistaaksenne sen jaloja tekoja",
      joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa;
      te,
      jotka ennen "ette olleet kansa",
      mutta nyt olette "Jumalan kansa",
      jotka ennen "ette olleet armahdetut",
      mutta nyt "olette armahdetut."
      Rakkaani,
      niinkuin outoja
      ja muukalaisia minä kehoitan teitä pidättymään lihallisista himoista,
      jotka sotivat sielua vastaan,
      ja vaeltamaan nuhteettomasti pakanain keskuudessa,
      että he siitä, mistä he parjaavat teitä niinkuin pahantekijöitä,
      teidän hyvien tekojenne tähden,
      niitä tarkatessaan,
      ylistäisivät Jumalaa etsikkopäivänä.

      • Anonyymi

        Usko&toivo&rakkaus.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Usko&toivo&rakkaus.

        Usko Jeesukseen Kristukseen omana Vapahtajanasi & Toivo ikuisesta elämästä taivaassa & Niin paljon Jumala on rakastanut meitä, että antoi ainoan Poikansa kuolemaan ristillä meidän puolestamme.


    • Anonyymi

      Uskoivat valheen totuutena. vuosimiljoonat ja kehitysopin.
      Pitivät raamatun sanaa satukirjana koroittaen tieteensä ylikaiken.

    • Hienoa, että kerrot oikeaa asiaa. Kirkot laimentavat Jumalan sanaa ja mukautuvat maailmaan mitä meidän ei kuulu tehdä. Siunausta sinulle ja toivottavasti pysyt vahvana näissä eksytyksien ajoissa! Pyhä Henki opettaa kaiken oikean. Vaikka aika muuttuu JUMALA ei muutu!

      Rev 3:8  Minä tiedän sinun tekosi. Katso, minä olen avannut sinun eteesi oven, eikä kukaan voi sitä sulkea; sillä tosin on sinun voimasi vähäinen, mutta sinä olet ottanut vaarin minun sanastani etkä ole minun nimeäni kieltänyt. 
      Rev 3:9  Katso, minä annan sinulle saatanan synagoogasta niitä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan valhettelevat; katso, minä olen saattava heidät siihen, että he tulevat ja kumartuvat sinun jalkojesi eteen ja ymmärtävät, että minä sinua rakastan. 
      Rev 3:10  Koska sinä olet ottanut minun kärsivällisyyteni sanasta vaarin, niin minä myös otan sinusta vaarin ja pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat. 
      Rev 3:11  Minä tulen pian; pidä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi. 
      Rev 3:12  Joka voittaa, sen minä teen pylvääksi Jumalani temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos, ja minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, sen uuden Jerusalemin, joka laskeutuu alas taivaasta minun Jumalani tyköä, ja oman uuden nimeni. 
      Rev 3:13  Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.'

    • Hienoa, että kerrot oikeaa asiaa. Kirkot laimentavat Jumalan sanaa ja mukautuvat maailmaan mitä meidän ei kuulu tehdä. Siunausta sinulle ja toivottavasti pysyt vahvana näissä eksytyksien ajoissa! Pyhä Henki opettaa kaiken oikean. Vaikka aika muuttuu JUMALA ei muutu!

      Rev 3:8 Minä tiedän sinun tekosi. Katso, minä olen avannut sinun eteesi oven, eikä kukaan voi sitä sulkea; sillä tosin on sinun voimasi vähäinen, mutta sinä olet ottanut vaarin minun sanastani etkä ole minun nimeäni kieltänyt.
      Rev 3:9 Katso, minä annan sinulle saatanan synagoogasta niitä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan valhettelevat; katso, minä olen saattava heidät siihen, että he tulevat ja kumartuvat sinun jalkojesi eteen ja ymmärtävät, että minä sinua rakastan.
      Rev 3:10 Koska sinä olet ottanut minun kärsivällisyyteni sanasta vaarin, niin minä myös otan sinusta vaarin ja pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat.
      Rev 3:11 Minä tulen pian; pidä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi.
      Rev 3:12 Joka voittaa, sen minä teen pylvääksi Jumalani temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos, ja minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, sen uuden Jerusalemin, joka laskeutuu alas taivaasta minun Jumalani tyköä, ja oman uuden nimeni.
      Rev 3:13 Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.'

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      97
      8823
    2. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      91
      8685
    3. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      14
      7493
    4. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      175
      6203
    5. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      58
      5268
    6. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      23
      4305
    7. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      5
      4180
    8. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      38
      4093
    9. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      37
      3889
    10. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      75
      3774
    Aihe