Töykeä, kylmä käytös ja passiivisuus

Olen kiinnostunut eräästä naisesta, meillä ei toistaiseksi ole ollut mitään läheisempää, jonkinlaisella kaveritasolla ollaan ja tavataan myös eräästä muusta syystä. Hän vaikuttaa musta kiinnostuneelta, mutta ei oma-aloitteisesti ehdota mulle mitään koskaan eikä ota yhteyttäkään. Kun itse olen yhteydessä tai muusta syystä nähdään, hän ehdotuksestani lähtee lähes aina esim tilanteen jälkeen kahville tai jonnekin tapahtumaan jos soitan ja pyydän.

Noissa tilanteissa kun ollaan yhdessä, useimmiten kaikki menee hyvin mutta hän on välillä hitaasti lämpenevä keskustelulle (muuta ei ole ollutkaan vielä). Aina hän kuitenkin vähitellen alkaa vapaammin jutella, kun itse olen ystävällinen häntä kohtaan. Joskus hän kuitenkin alkaa mököttää jostain mielestäni erittäin pienestä syystä ja muutenkin kohtelee mua tylysti. Jos kysyn häneltä mikä on, hän ei suostu kertomaan ja suuttuu melkein kysymyksestä.

Välillä hän mököttää monta päivää (tapaamme monesti useana päivänä peräkkäin liittyen erääseen asiaan) ja on mua kohtaan kylmä ja töykeä. Jos ikäänkuin maanittelen häntä, hän saattaa lopettaa mököttämisen ja alkaa käyttäytymään ystävällisemmin. Noita mökötyksiä ja kylmyyttä ei ole usein, mutta ne tuntuvat ikävältä. Passiivinen hän sen sijaan on oikeastaan aina. Kysymys kuuluu mitä tämä käytös mielestänne on, voiko hän olla musta kiinnostunut vaikka käytös on passiivista ja välillä kylmää?
23123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Kiinnostuksesta en tiedä, mutta kuulostaa hankalalta ihmiseltä, ehkä jotain ongelmia itsensä kanssa? Mieti haluatko suhdetta tämän naisen kanssa.

Äänestä

Niin, minulla ei ainakaan synkkaisi tuommoisen naisen kanssa yhtään, mutta ei tarvitsekaan, kun tässä on kysymys sinusta. Voisitko kertoa hänelle, että sinulle tulee paha mieli tuommoisesta käytöksestä ja samalla kertoa, mitä odotat ja toivot toiselta. Mitä tahansa käytöstä ei minusta voi, eikä pidä sietää ja jos toinen ylittää sinun rajasi, niin et oikein voi muuta kuin lakata tapaamasta häntä.

Äänestä

Eikö kohteliaan, lämpöisen käytöksen omaavan ja aktiivisen ihmisen kanssa ole kivempi tutustua?

Äänestä
  • Niinpä. Mitähän se seurustelu hänen kanssaan olisi jos tutustumisvaihe on jo tuollaista.

    Äänestä

  • Kaikki eivät osaa olla täydellisiä, lämpöisyyttäkin on melko vaikea opetella.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikki eivät osaa olla täydellisiä, lämpöisyyttäkin on melko vaikea opetella.

    Ei tosiaan tarvitse olla täydellinen eikä niin lämpöinenkään mutta itse en mitään jatkuvaa kiukuttelua ja mökötystä milloin mistäkin jaksaisi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei tosiaan tarvitse olla täydellinen eikä niin lämpöinenkään mutta itse en mitään jatkuvaa kiukuttelua ja mökötystä milloin mistäkin jaksaisi.

    No jaa, kiukuttelu vielä menettelisi, mutta umpimielinen mököttäjä olisi liian raskas. Joskus tullut törmättyä vastaaviin.

    Äänestä

Miten hyvin siis tunnette ja miten läheisiä olette? Jos ette tunne kovin hyvin, niin voisiko hän olla ujo ja jännittää sosiaalisia tilanteita? Ujous voi vaikuttaa joskus kylmältä tai jopa tylyltä. Hitaasti lämpiäminen voisi kertoa jännittämisestä. Mutta tähän on vaikea ottaa kantaa, kun en tiedä, oletteko miten hyviä kavereita vai hyvän päivän tuttuja ja missä yhteyksissä näette.

Äänestä
  • Juuri tuo sama tuli minulle mieleen. Ujo ihminen voi vaikuttaa sosiaalisesti kömpelöltä, koska jännittää toisen seurassa, jos ei olla jo hyvin hyvin tuttuja...

    Äänestä

  • No suuttuminen ja mökötys ei kyllä kerro ujoudesta tms vaan ihan vaan vaikeasta luonteesta.

    Äänestä

  • Kyllä olen kuitenkin ujouden ja sosiaalisen jännittämisen kannalla.

    Olisi kuitenkin kivaa, jos aloittaja avaisi tilannetta vähän enemmän. Ovatko he siis miten hyviä tuttuja. Aloittajahan on voinut jopa tulkita mököttämisen väärin. Missä tilanteissa tuo mököttäminen tapahtuu? Voiko olla mahdollista, että ihastus on ollut vain väsynyt tai huonolla mielialalla ja siksi vaisu. Hän ei ole ehkä kokenut luontevaksi avautua melkein tuntemattomalle henkilölle. Sitten aloittaja on tulkinnut sen mököttämiseksi. Vaikea kuvitella, että joku sekä antaisi signaaleja ihastumisesta että mököttäisi puolitutulle.

    Oli miten oli, niin joka tapauksessa heiltä puuttuu keskusteluyhteys ja tuo tuttavuus tuntuu perustuvan toisten tunteiden arvailuun ja rivien välistä tulkitsemiseen. Heidän pitäisi tutustua kunnolla toisiinsa ja lopettaa toisten tunteiden arvuuttelu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä olen kuitenkin ujouden ja sosiaalisen jännittämisen kannalla.

    Kaikenlaista käytöstä ihmiset onkin valmiita ymmärtämään ja katsomaan läpi sormien... hohhoijakkaa.

    Äänestä

Ei vaikuta kovin kiinnostuneelta ainakaan tässä vaiheessa. Kiinnostuneena pyrkii tekemään hyvän vaikutuksen, eikä päinvastoin.

Äänestä

Mököttäminen on pahimmillaan henkistä väkivaltaa ja vallankäyttöä. Itse en katselisi tuota käytöstä alkuunkaan, vaikka olisin kiinnostunutkin. Parasta ottaa ongelma heti avoimesti keskusteluun, jos haluat jatkaa häneen tutustumista. Mikäli hän ei suostu asiallisesti puhumaan asiasta, voit tehdä omat johtopäätöksesi. Mikäli hän tarjoaa jonkin järkevän selityksen, voit toimia sen mukaan. Tämän kaltaiset asiat on selvitettävä heti, pitkittyessään tilanne vain pahenee.

Äänestä
  • Ja tuossa vaiheessa kertoo mielestäni epävakaasta luontesta jos ovat vasta jonkinlaisella kaveritasolla. Suuttuu jos kysyy että mikä on ja mököttää pienestä. Jos se mököttäminen ja kylmyys tuntuu jo tässä vaiheessa pahalta niin antaisin todellakin olla. Harvemmin ne ominaisuudet siitä paremmin tutustuttaessa paranee, päin vastoin.

    Äänestä

Kuulostaa ettei ole sinusta kovinkaan kiinnostunut, olisi varmasti muuten helpompi.

Äänestä

Hölmöhän olet kun tuollaiseen haluat tutustua? Miksi ihmeessä? Vaikea suhde olisi vaikean ihmisen kanssa.

Äänestä

Kerro nyt tarkemmin miten mököttäjänaisen kanssa menee, kun kaikki odottavat sinun vastauksiasi.

Äänestä

Muakin kiinnostaisi miten aloittaja kommentoi vastauksiin.

Äänestä

Ujot ainakin on helposti jopa kylmän oloisia.. He vetäytyy omaan kuoreen ja suojelevat itseään jotenkin sillä..

Äänestä
  • Tässä tapauksessahan ei ole kyse kylmänoloisuudesta vaan töykeydestä, suuttumista mitättömistä asioista, mököttämisestä tms. Ei kannata sotkea huonoa käytöstä ujouteen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tässä tapauksessahan ei ole kyse kylmänoloisuudesta vaan töykeydestä, suuttumista mitättömistä asioista, mököttämisestä tms. Ei kannata sotkea huonoa käytöstä ujouteen.

    Samaa mieltä. Ei ujo ihminen ole töykeä ja huonokäytöksinen, ei todellakaan.

    Äänestä

Häiritseviä nämä auki jätetyt keskustelut. Osalla näyttää olevan tapana kysellä mielipiteitä ja jättää itse vastaamatta saatuihin kommentteihin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Olen kiinnostunut eräästä naisesta, meillä ei toistaiseksi ole ollut mitään läheisempää, jonkinlaisella kaveritasolla ollaan ja tavataan myös eräästä muusta syystä. Hän vaikuttaa musta kiinnostuneelta, mutta ei oma-aloitteisesti ehdota mulle mitään koskaan eikä ota yhteyttäkään. Kun itse olen yhteydessä tai muusta syystä nähdään, hän ehdotuksestani lähtee lähes aina esim tilanteen jälkeen kahville tai jonnekin tapahtumaan jos soitan ja pyydän.

Noissa tilanteissa kun ollaan yhdessä, useimmiten kaikki menee hyvin mutta hän on välillä hitaasti lämpenevä keskustelulle (muuta ei ole ollutkaan vielä). Aina hän kuitenkin vähitellen alkaa vapaammin jutella, kun itse olen ystävällinen häntä kohtaan. Joskus hän kuitenkin alkaa mököttää jostain mielestäni erittäin pienestä syystä ja muutenkin kohtelee mua tylysti. Jos kysyn häneltä mikä on, hän ei suostu kertomaan ja suuttuu melkein kysymyksestä.

Välillä hän mököttää monta päivää (tapaamme monesti useana päivänä peräkkäin liittyen erääseen asiaan) ja on mua kohtaan kylmä ja töykeä. Jos ikäänkuin maanittelen häntä, hän saattaa lopettaa mököttämisen ja alkaa käyttäytymään ystävällisemmin. Noita mökötyksiä ja kylmyyttä ei ole usein, mutta ne tuntuvat ikävältä. Passiivinen hän sen sijaan on oikeastaan aina. Kysymys kuuluu mitä tämä käytös mielestänne on, voiko hän olla musta kiinnostunut vaikka käytös on passiivista ja välillä kylmää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu