Onko jollain muulla semmoista fiilistä ettei kuuluisi mihinkään joukkoon? Minulla on nyt pakko avautua tänne.
Minua on aina ala-asteelta lähtien syrjitty. Ei niinkään suoraan kiusattu mutta jätetty porukasta ulkopuoliseksi. Tätä on jatkunut vaihtelevasti ammattikorkeaan asti ja aina jos olen ainoa jota ei ole kutsuttu johonkin illanviettoon se satuttaa helvetisti. Ei minua ennen niin kiinnostanut mutta nyt tämä on noussut enemmän pintaan. Minulla on aina ollut kuitenkin omia ystäviä ympärillä mutta jotenkin minulla on jäänyt yksinäisyyden tunnelukko möyrimään johonkin ja nyt se tuntuu isonevan koko ajan. Luulen että tämä johtuu siitä että olen viime aikoina alkanut seurustelemaan jonka seurauksena olen ”joutunut” tutustumaan moniin uusiin ihmisiin (ja jotenkin paine että haluan tulla toimeen poikaystäväni ystävien kanssa) ja tämä porukkaan kuulumattomuus ja toisten ihmisten hyväksyminen porukkaan on tullut enemmän taas ajankohtaisemmaksi.
En ole omasta mielestäni suoranaisesti ujo mutta minulla kestää aikaa olla oma itseni uusien ihmisten ympärillä. Uusiin ihmisiin tutustuminen on todella energiaa vievää ja tarvitsen siihen sellaisen oman ”moodin” että nautin siitä. En tykkää olla esillä suuressa porukassa vaan enemmän jutella yhdessä pienemmässä porukassa.
Nykyään nämä asiat pyörivät minun päässäni joka päivä. En ymmärrä sillä ennen minua ei kuitenkaan niin paljon kiinnostanut muiden ihmisten mielipiteet mutta nykyään aina kun jään jotenkin ulkopuoliseksi esimerkiksi illanvietossa tai joku torjuu minut (tarkoitan siis että esim olen ystävystymässä uuteen ihmiseen ja huomaan viboja että hän ei pidä minusta) minä romahan. En tietenkään kaikkien ihmisten edessä mutta kun pääsen illan päätteksi kotiin romahan itkuun ja mietin mikä minussa on vikana ja olisiko minulla pitänyt tehdä jotain toisella tavalla.
Voiko joku samaistua tähän? Onko vinkkejä miten tästä pääsee eroon? :’(
Joukkoon kuulumattomuus?
34
751
Vastaukset
- Anonyymi
Varmaan jokainen joskus huomaa olevansa seurassa, jossa tuntee olevansa ylimääräinen, vieläpä paikalle kutsuttuna. Tilanne on harmittava ja suututtava, satuttavakin. Silloin on paras vain lähteä pois. Kun tämän on kokenut enemmän kuin yhden kerran, kannattaa muistaa, että samaan sakkiin ei pidä mennä enää, vaikka pyydettäisi. Säästyy mielipahalta.
On niitäkin tilaisuuksia ja tilanteita, joissa on oikeassa seurassa ja omassa joukossa. Voi tyytyä niihin.
Itse en ole suurissa joukoissa viihtyvä. Tutut pienet piirit ja omat ihmiset ovat parasta, nekin kohtuudella. - Anonyymi
Todellakin samaistun. Lapsesta saakka en ole koskaan kuulunut oikein joukkoon, en koulussa enkä harrastusporukoissa. Nykyään olen työelämässä ja siellä toki on asialliset välit työkavereihin, mutta ei kukaan esim. istu seuraani ruokatauolla tms.
Mulla on pari ns. "kaveria", mutta tuntuu että ei hekään musta oikeasti pidä, tapaavat mua vain velvollisuudesta muutaman tunnin kuussa. Silloin käydään kahvilla ja jutellaan jotain "hyvää päivää kirvesvartta"-tyylisiä pinnallisuuksia. En tiedä mikä mussa on vikana, kun ihmiset eivät viihdy seurassani. - Anonyymi
Samaistun kyllä. Minuakin on syrjitty koulussa ja sen vuoksi olen nykyäänkin todella herkkä kokemaan ulkopuolisuuden tunnetta, vaikka sitä ei olisi tarkoitettu. Olen samoin myös aika herkkä huomaamaan, jos joku muu jää/jätetään ulkopuolelle, ja haluan mahdollisuuksieni mukaan huomioida tätä. Omasta kokemuksesta kun tietää, miten ikävää se on.
Itse kyllä lähtökohtaisesti pyrin tasapuoliseen huomiointiin ja olen suht aktiivinen esimerkiksi tapaamisten ehdottamisessa. Mutta jos saan tällaisen tunteen, niin ajaudun usein "testaamaan", onko siinä mitään perää niin, että olen itse huomioimatta ja odotan, että esimerkiksi joku muu ottaa yhteyttä. Ja siinähän sitten odotellaan.. - Anonyymi
Varmaan lapsena ja nuorena olin liian erilainen, liian arka ja liian köyhä. Iän myötä on ollut helpompi löytää ne harvat, mutta todelliset ystävät. Lisäksi harrastuksissa minulle on tärkeämpää itse harrastus, kuin ihmiset ympärillä, mutta siltikin koen harrastuksiin liittyvän kanssakäymisen yhteisyydeksi muiden kanssa. Lapsuuden perheeni ja sukuni ovat varsinaisia sekopäitä, mutta jonkin hämärän yhteenkuuluvaisuuden olen keski-ikään mennessä löytänyt sinnekin.
- Anonyymi
Se oli alkeisoppia se. Kunnes talvisirkat tulivat.
- Anonyymi
Toki toki. Yli 50v. olen ollut ulkona kuin talitintti. Pienenä miehenä suireksin sitä hyvin usein. Suurena miehenä sanottiin, että olet asberg. Myöhemmät neurologiset ja lopulta psykiatrin lausunto vahvistivat nuo heitot.
- Anonyymi
On väärä tapa kääntää itseensä se jos joku ei välitä seurastasi, ei se ole läheskään aina ns. oma vika.
Yksinkertaisesti kaikki ihmiset eivät tule toimeen kaikkien kanssa.
Itse tykkään olla isoissakin väkijoukoissa mutta kuitenkin pikkuisen sellainen sivusta seuraaja-tyyppi. En halua olla huomion keskipisteenä.
Silti minusta tuntuu etten oikein kuulu mihinkään tiettyyn ryhmään, olen vähän niinkuin seilaaja. Osittain se johtuu liikuntarajoittuneisuudestanikin ja huonosta kunnosta. Mutta silti haluaisin sen jonkinlaisen oman porukan ympärilleni ja yhteenkuuluvuuden tunteen.
Jos tulen parempaan kuntoon ajan myötä niin minulla on kyllä jo useampiakin juttuja mielessä valmiina joihin voin vaan sitten tarttua ja osallistua.
Useimmiten yksinäisyyskin alkaa pikkuhiljaa siitä kun tuntee ettei oikein kuulu mihinkään, ja vielä jos on arempi osallistumaan muiden touhuihin. Ajautuu sivuun kaikesta yhteisestä tavallaan osittain huomaamattakin.
Ja kun on sivummalle jäänyt niin on aina vaikeampaa lähteä sieltä taas uudestaan rakentamaan kaikkea ympärilleen. - Anonyymi
Itsekin ollu 30v. melko poikkeava. En ole keskiverto ihminen millään muotoa. EI sellainen voi kuuluakaan valtaväestöön. Totta puhuen ei tälläinen ole edes oikeaa elämää. Menen minne tahansa poikkean joukosta. Kehitysvammainen en ole, kaikki muut poikkeavuudet löytyy. Ehkä kohta joudan jo kaulakiikkuun roikkumaan.
- Anonyymi
Millä tavalla olet poikkeava, onko se ulkonäkö vai jokin muu ominaisuus? Vai ajatteletko vain olevasi poikkeava?
Minäkin kyllä erotun joukosta koska käytän apuvälinettä.
Minua ei kuitenkaan haittaa se että joku saattaa kiinnittää huomiota, eihän se ole minun vika, ei se toinen katso minua minun takiani vaan itsensä takia. Jotainhan hänellä päässä liikkuu jos alkaa katsoa ja jotain ajatella.
Olen joskus nauranutkin asennettani, kun vuosia sitten minulla oli ihottuma aika pahana kasvoissa niin sanoin vain että ainakin erotun joukosta.
Elämä on elettävänä vain kerran, ei kaikesta tarvitse olla niin kriittinen, tai mitä sanaa tässä nyt käyttäisi. Riittää kun osaa olla itsensä kanssa, kaikki muu tulee siinä sitten mukana. - Anonyymi
Se ei ole oikea ratkaisu teet niinkuin tuntuu hyvältä ja oikealta vaikka välillä harmittaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millä tavalla olet poikkeava, onko se ulkonäkö vai jokin muu ominaisuus? Vai ajatteletko vain olevasi poikkeava?
Minäkin kyllä erotun joukosta koska käytän apuvälinettä.
Minua ei kuitenkaan haittaa se että joku saattaa kiinnittää huomiota, eihän se ole minun vika, ei se toinen katso minua minun takiani vaan itsensä takia. Jotainhan hänellä päässä liikkuu jos alkaa katsoa ja jotain ajatella.
Olen joskus nauranutkin asennettani, kun vuosia sitten minulla oli ihottuma aika pahana kasvoissa niin sanoin vain että ainakin erotun joukosta.
Elämä on elettävänä vain kerran, ei kaikesta tarvitse olla niin kriittinen, tai mitä sanaa tässä nyt käyttäisi. Riittää kun osaa olla itsensä kanssa, kaikki muu tulee siinä sitten mukana.Lievä autismi, homoseksuaalisuus, herkkyys, lapsuuden traumatisoituminen..........
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se ei ole oikea ratkaisu teet niinkuin tuntuu hyvältä ja oikealta vaikka välillä harmittaa
30-vuotisessa kärsimyksessä eläminen on se oikea ratkaisu?!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lievä autismi, homoseksuaalisuus, herkkyys, lapsuuden traumatisoituminen..........
Ovathan nuo tavallaan poikkeavia piirteitä mutta ne eivät kuitenkaan näy päällepäin.
Ihmisten seassa kukaan ei voi nähdä sinusta näitä juttuja.
Koska sulla on traumat ja olet homoseksuaali niin saatat kuvitella että muut näkevät sen, mutta ei se mene niin. Se on oma juttu sun oman pään sisällä, monesti käy niin kun ihmisellä on huonompi itsetunto niin ajattelee kaikkea tuollaista ja se tekee sen tunteen ettei kuulu joukkoon eikä missään hyväksytä.
Yritä opetella hyväksymään itsesi sellaisena kuin olet niin kyllä huomaat että kaikki muutkin hyväksyvät. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
30-vuotisessa kärsimyksessä eläminen on se oikea ratkaisu?!
Ratkaisu on siinä että haluatko itse päästä kärsimyksestäsi eroon ja löydätkö keinoja helpottamaan tilannetta. Mikään ei kuitenkaan ole ikuista, on paljon asioita joita pystyy muuttamaan jos itse haluaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ratkaisu on siinä että haluatko itse päästä kärsimyksestäsi eroon ja löydätkö keinoja helpottamaan tilannetta. Mikään ei kuitenkaan ole ikuista, on paljon asioita joita pystyy muuttamaan jos itse haluaa.
Ne asiat jotka tuottavat eniten ongelmia ei voi muuttaa tai peruuttaa.Se on ongelma.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ne asiat jotka tuottavat eniten ongelmia ei voi muuttaa tai peruuttaa.Se on ongelma.
Asioita ei tosiaan välttämättä pysty muuttamaan, mutta sen että ajatteleeko niiden olevan suuri ongelma, siihen voi hieman ainakin yrittää vaikuttaa.
Asiat pitäisi saada käsiteltyä ja miettiä miksi ne ovat niin suuri ongelma. Onko niistä pakko tehdä itselleen niin isoa ongelmaa.
Pitkälti on kiinni siitä miten osaa elää vaikka ongelmia onkin. Jokaisella on jonkinlaisia ongelmia, tietty ihmisistä riippuen erilaisia.
Jotkut osaavat käsitellä vaikeat asiat ja oppivat elämään niiden kanssa.
Vaikeat asiat voi oppia hyväksymään sillä tavalla että nämä nyt vain seuraavat elämässäni ja niiden kanssa on pakko pärjätä.
Minullakaan ei ole helppoa kun olen monisairas ja liikuntarajoitteinen. Elämäni on aika pitkälti yksin kotona olemista. Silloin tällöin jaksan käydä jossain, oikeastaan ihan tahdon -voimalla.
On ollut pakko sopeutua tilanteeseen, tai ei se kyllä ole vieläkään täysin onnistunut. Välillä ketuttaa tajuttomasti oma olotila, mutta on ajateltava että näin tämä nyt menee enkä voi muuta kuin hyväksyä tilanteen.
Elämä on sellaista tasapainoilua joka ei ole aina niin helppoa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ovathan nuo tavallaan poikkeavia piirteitä mutta ne eivät kuitenkaan näy päällepäin.
Ihmisten seassa kukaan ei voi nähdä sinusta näitä juttuja.
Koska sulla on traumat ja olet homoseksuaali niin saatat kuvitella että muut näkevät sen, mutta ei se mene niin. Se on oma juttu sun oman pään sisällä, monesti käy niin kun ihmisellä on huonompi itsetunto niin ajattelee kaikkea tuollaista ja se tekee sen tunteen ettei kuulu joukkoon eikä missään hyväksytä.
Yritä opetella hyväksymään itsesi sellaisena kuin olet niin kyllä huomaat että kaikki muutkin hyväksyvät.Niin, ja vaikka joku huomaisikin jonkun noista piirteistä tai vaikka kaikki, mitä sitten? Jokainen meistä on ainutkertainen yksilö omine piirteineen. Minä en haluaisi olla kuin joku toinen, haluan olla oma itseni.
Haluan muistuttaa siitä, että kukaan ei ole pelkästään ja vain homoseksuaali tai autisti. Meissä jokaisessa on valtavan valtavan paljon ominaisuuksia, homous on vain yksi ominaisuus kaiken joukossa. Enin osa ihmisestä on muuta kuin seksuaalinen suuntaus tai joku neurologinen vaiva. - Anonyymi
Useimmiten harvoin näkee
kehitysvammaisia liikkumassa
yksin julkisilla paikoilla, yleensä
kulkevat invataksilla paikasta
toiseen, jos eivät omaa suunta-
vaistoa. Kalle Könkkölä taasen
liikkui sähköpyörätuolinsa ja
koiransa kanssa julkisilla paikoilla
ja oli 1983 ensimmäisiä vammais-
poliitikkoja Suomessa Eduskunnassa.
- Anonyymi
Se ettei tunne kuuluvansa joukkoon on vain sitä ettei tunne sitä joukkoa
tai ketään siitä.
"Joukot" muodostuu toisensa tuntevista ihmisistä.
Monilla on ulkopuolisuuden tunnetta ainakin jossain tilanteissa.
Olen melkein erakko, mutta en pidä itseäni sen takia kummallisena
tai ulkopuolisena.
Pitäisi "ryhdistäytyä", etsiä "joukko" tai edes yksi ihminen,
johon tutustuisi,
mutta olen liian laiska etsimään ja tutustumaan.
Luotan siihen, että tämä erakkous saa minut kaipaamaan niin paljon
ihmisiä, että joku päivä otan itseäni niskasta kiinni
ja teen itsestäni "näkyvän" ja tutustun johonkuhun
luontevasti, mieluummin.
Ajalla on tapana hoitaa asiat,
mutta pieni "nykäisy" itseltäkin on tarpeen.
Ihmeitä ei tapahdu.
Niitä täytyy pistää tapahtumaan.- Anonyymi
Suomalaisten tuppisuisuus
on jotain niin kummallista
ja ärsyttävää.
Esa Pakarisen, Reino Helismaan
ja Spede Pasasen kaltaisia huuli-
veikkoja ei oikein arvosteta
Suomessa. Pitää olla vaitelias
ja vakavamielinen jopa surumielinen
ja aggressiivinen että on kunnon suomalainen muiden suomalaisten silmissä. Hohhoijaa,
mitä kriteerejä, omasta mielestäni positiivi-
suudella pääsee jo pitkälle elämässä ja
saa muiden luottamuksen puolelleen, kohte-
liaisuudet kuten "huomenta", "näkemiin", "kiitos"
ja "anteeksi" on hyvä muistaa kanssakäymisessä
muiden kanssa.
- Anonyymi
Kyllä kun esimiehet oli tyhmempiä nii ei työ oikein kiinnostanut nyt eivät sano päivääkään kun huomaasivat että olin oikeassa
- Anonyymi
Minä olen taiteellinen, taiteilijat erikseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä olen taiteellinen, taiteilijat erikseen.
Minäkin olen (mielestäni) taiteellinen, mutta en taiteilija.
"Taideteokseni" eivät tule myymään. - Anonyymi
Päällepäsmäreitä komentelijoita
ja piikittelijöitä ei pidäkään
hyväksyä/suvaita työpaikoilla,
pilaavat vain ilmapiirin ja saavat
työntekijänsä harkitsemaan
ottamaan lopputilin töistä.
Reilua humaania suvaitsevaista
huumorintajuista pomoa taasen
arvostetaan ja veljeilykin sujuu
tällaisen pomon kanssa kivuttomasti.
- Anonyymi
Mäkin oon taiteilija, taiteilen elämän kanssa että sujuisi niin kauan kuin on tarvis.
- Anonyymi
Useimmiten eristäytymistaipumus johtuu jostain edellisessä elämässä koetusta trakediasta, tai sitten on tultu toiselta planeetalta, jossa on ollut ihan erilaisia ihmisiä. Meedio kertoi minulle, että olin elänyt aikaisemmassa elämässäni intiaanina. Kun eurooppalaiset valloittajat olivat ottaneet orjaksi ja yrittäneet käännyttää minua kristityksi, olin karannut sademetsään ja elänyt siellä itsekseni vuosikausia kunnes olin tavannut toisen intiaaniheimon ja liittynyt heihin. En ollut koskaan kuitenkaan oikein sopeutunut kun en osannut heidän kieltään ja tapojaan. Huomaan nyt jälkeenpäin, miten elämäni on jatkunut hiukan samalla tavalla tässä nykyisessä elämässäni, kun vietin nuorempana kesät metsässä yksikseni ja palasin vain yöksi kotiin. Sittemmin olen ollut monissa muissa rymissä mukana mutta aina kuin sivusta katsojana.
- Anonyymi
Mä ujostelen liikaa jos on enemmän ihmsisiä. Olen usein aika jännittynyt, riippuu toki seurastakin. Ja sit on muitakin syitä. Siksi mä olen sit tyytynyt johonkin kommentoijan rooliin, en mä itsekään siitä pidä oikein. Onhan tuo sääli et on niin paljon rikkinäisii ihmisii. paljon pahaa oloa ja pelkoa traumoja ja muuta jotka jättää ulkopuolelle. Musta tuntuu et elämä olisi aika helppoa jos voisi olla vapaasti muiden kanssa isommassakin joukossa. Löytyisi merkitystä elämään, tekeminen olisi mieluisampaa kun sen tekisi muille muiden kaa tjsp eikä sen tekemisen vuoksi.
- Anonyymi
Olisi joo kiva, jos joukoissa otettaisi aina kaikki huomioon ja huomioitaisi erityisesti niitä, jotka eivät ole saanut paljoa sanotuksi. Annettaisi tilaa kaikille eikä vain hösötettäisi päälle omia juttuja.
- Anonyymi
Mä olin ujompi ennen, mutten ole
enään, se vain haittaa asioiden kulkua
etten oikein tunne kaikkien ihmisten
intressejä, joten lonkalta on vähän
vaikeaa lähteä juttelemaan omista
mielenkiinnon kohteista. Seksistä ja
alastomuudesta sekä uskonnosta ja
politiikasta puhun varmaan paljon
vapaammin ja avoimemmin kuin kukaan
toinen.
Tyrkkyjulkkisnaisista ja naisia hakkaavista
julkkismiehistä (Tauski Peltonen, Matti
Nykänen) en kovin innokkaasti halua jutella,
pidän raukkamaisina naisia hakkaavia miehiä. - Anonyymi
Mä olin ujompi ennen, mutten ole
enään, se vain haittaa asioiden kulkua
etten oikein tunne kaikkien ihmisten
intressejä, joten lonkalta on vähän
vaikeaa lähteä juttelemaan omista
mielenkiinnon kohteista. Seksistä ja
alastomuudesta sekä uskonnosta ja
politiikasta puhun varmaan paljon
vapaammin ja avoimemmin kuin kukaan
toinen.
Tyrkkyjulkkisnaisista ja naisia hakkaavista
julkkismiehistä (Tauski Peltonen, Matti
Nykänen) en kovin innokkaasti halua jutella,
pidän raukkamaisina naisia hakkaavia miehiä.
- Anonyymi
Lähes koko 40-vuotisen elämäni on tuntunut tuolta, lukuunottamatta muutamia vuosia ulkomailla tiiviissä työyhteisöissä. Viimeiset neljä vuotta olen ollut kaiken vapaa-aikani täysin yksin. En puhu työn ulkopuolella sanaakaan, jollen käy kaupassa tms. Työpaikalla minut huomioidaan vain, jos olen tehnyt virheen. Ensi kuun olen pois töistä, ja kukaan ei varmaan edes huomaa koko asiaa.
- Anonyymi
https://www.avaamoterapia.fi/2017/09/03/ulkopuolisuuden-tunnelukko-ohjaa-yksinaisyyteen/
Tässä mielestäni kuvattu hyvin. Tunnistan tästä itseni, ja tiedän mistä tunnelukkoni johtuu. Olen tehnyt työtä sen kanssa - paljon - mutta en ole selvillä vesillä vieläkään enkä varmasti tule koskaan olemaankaan. Olen hyväksynyt itseni tällaisena ja se auttaa sietämän tätä olotilaa. En enää kärsi siitä läheskään yhtä paljon kuin ennen.- Anonyymi
Mulla on kanssa nykyään onneksi tilanne että hyväksyn itseni sellaisena kuin olen.
En vaivaa erikoisemmin päätäni sillä hyväksyvätkö muut.
Nuorempana oli aina tunne että kelpaanko muille tai mitä muut minusta ajattelevat.
Se olikin se suurin ongelma ja sen kanssa oli aika vaikea tulla toimeen, nimenomaan oman itsen kanssa ja tuntemusten.
Enhän voinut edes tietää ajattelivatko muut minusta jotain tai miksi olisivat.
Nämä on näitä itsetunto-kysymyksiä.
Ehkä myös ikä ja eletty elämä on auttanut tässä asiassa. Nyt on jo sen verran ikää että ei sillä ole paljon väliä mitä sanon tai teen, jos ei jollekkin kelpaa niin voivoi.
Noiden juttujen takia minulta ei ole koskaan kuitenkaan puuttunut kavereita, eli ehkä en ollutkaan täysin nolla kuten itse kuvittelin.
- Anonyymi
On. Meitä on muitakin. Siunausta Sinulle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 241699
Miksi ihmeessä nainen seurustelit kanssani joskus
Olin ruma silloin ja nykyisin vielä rumempi En voi kuin miettiä että miksi Olitko vain rikki edellisestä suhteesta ja ha201584Minun oma kaivattuni
Ei ole mikään ilkeä kiusaajatyyppi, vaan sivistynyt ja fiksu sekä ystävällinen ihminen, ja arvostan häntä suuresti. Raka701458Persut nimittivät kummeli-hahmon valtiosihteeriksi!
Persujen riveistä löytyi taas uusi törkyturpa valtiosihteeriksi! Jutun perusteella järjenjuoksu on kuin sketsihahmolla.541435Onko ministeri Juuso epäkelpo ministerin tehtäviensä hoitamiseen?
Eikö hänellä ole kompetenttia hoitaa sosiaali- ja terveysministetin toimialalle kuuluvia ministerin tehtäviä?511349Pelastakaa Lapset: Netti ei ole turvallinen paikka lapsille - Erätauko-tilaisuus to 25.4.2024
Netti ei ole turvallinen paikka lapsille, mutta mitä asialle voi vanhempana tehdä? Torstaina 25.4.2024 keskustellaan ne151298Heikki Silvennoinen petti vaimoaan vuosien ajan
Viiden lapsen isä Heikki kehuu kirjassaan kuinka paljon on pettänyt vaimoaan vuosien varrella.791217Sakarjan kirjan 6. luku
Jolla korva on, se kuulkoon. Sain profetian 22.4.2023. Sen sisältö oli seuraava: Suomeen tulee nälänhätä niin, että se111158Tervehdys!
Sä voit poistaa nää kaikki, mut mä kysyn silti A:lta sen kokemuksia sun käytöksestä eron jälkeen. Btw, miks haluut sabot651130Nellietä Emmaa ja Amandaa stressaa
Ukkii minnuu Emmaa ja Amandaa stressaa ihan sikana joten voidaanko me koko kolmikko hypätä ukin kainaloon ja syleilyyn k81121