Kuulehan mies...

En halua sinua suoraan ahdistella liikaa, joten päädyin kirjoittamaan tänne. Johonkin pitää purkaa kaikki nämä ajatukset ja tunteet, joita minulla on. Minua ahdistaa, kun olen joutunut ylittämään vastahakoisesti sovinnaisuuden rajoja päästäkseni eteenpäin. Kasatessani itseäni ja sen jatkuessa yhä, ymmärsin ettei munakasta voi tehdä rikkomatta munia.

Reilun vuoden verran ollaan nyt palstalla kirjoiteltu ja menneen vuoden lopussa syntyi jonkinlainen yhteys oikeassa elämässä. Olen jo pitkään pohtinut, mitkä mahtaa olla sinun motiivisi minun suhteen? Omani olen kyllä sinulle selväksi tehnyt ja oikeassa elämässä ne todeksi varmentanut.

Aikoinaan kirjoitit näin; "mies ei koskaan ajatellut lähestyä naista rehellisin aikein ei edes ystävyyden verukkeella". Myöhemmin kirjoitit, että olen tärkeä ja rakas sinulle. Sitten ilmestyi aloitus; paljastus X-miehestä, hän on loistava sängyssä.😉 Kerro minulle, mitä haluat minusta? Mitkä ovat motiivisi?

Omat voimavarani ovat hiipuneet monen sairauden uuvuttamana. Suoraan sanottuna en jaksa minkäänlaista paskanjauhantaa enkä mitään lapsellisia oikkuja. Toivon sinulta aikuismaista otetta asioihin. Haluan keskustella rakentavaan ja asialliseen sävyyn. On aihe sitten kuinka vaikea tai raskas. Keskustelu voi tapahtua kasvotusten tai kirjoitusten välityksellä. Itse toivon ainakin aluksi kirjoittamisen muotoa sairaudestani johtuen.

Mielestäni, esittämäni pyyntö ei ole mahdoton. En pyytänyt sinua noutamaan kuuta taivaalta enkä sen lukuisia tähtiä. Pyysin sinua kertomaan totuuden minulle. Onko se sinusta kohtuuton pyyntö? Toivottavasti et leiki minulla tai haudo kostoa? Sitä rikkinäinen sydämeni saati sitten mieleni ei enää kestäisi.

Otin riskin, ottaessani sinuun yhteyden. Jokin sai minut luottamaan sinuun. Toivottavasti olet luottamukseni arvoinen?

Saatat pitää minua tosikkona, itsekeskeisenä ja julkeana ämmänä, mutta kuoren alla on paljon muutakin jos vain tarpeeksi syvälle katsot. Olen naamioni riisunut. Sinulla on nyt kaikki valta. Käytäthän sen viisaasti?

P.S. Huumorintajuni ei ole kuollut ja munasi on turvassa😉
42<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Aika hillitön palstaharha aloittajalla.

Äänestä
  • Ihan asiallinen tuo aloitus oli. Itselläsi taitaa jyllätä pahemman kerran pään sisällä palstaharhat. Miksi aina pitää olla ilkeä ja vittumainen, kun joku vaivautuu kirjoittamaan vähänkin syvällisemmin ja pidemmän kaavan mukaan? Kenties kateutta? Mielensairautta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihan asiallinen tuo aloitus oli. Itselläsi taitaa jyllätä pahemman kerran pään sisällä palstaharhat. Miksi aina pitää olla ilkeä ja vittumainen, kun joku vaivautuu kirjoittamaan vähänkin syvällisemmin ja pidemmän kaavan mukaan? Kenties kateutta? Mielensairautta?

    Kukahan siellä ilkeilee, ja haukkuu mielensairaaksi? Mitä kukaan hyötyy tuollaisessa harhassa, että kaikki viestit anonyymillä palstalla ovat juuri itselle osoitettuja, elämisestä? Jotain kertonee sekin, jos ei irl esitettyyn pyyntöön/viestiin ole tullut vastausta. Tällaista se on, kun elämä pyörii vain oman itsen ympärillä. Silloin T-miehiäkin on vain yksi maailmassa, ja se kirjoittaa just sulle. Anonyymisti.

    Ymmärrätkö lainkaan lukemaasi? Kirjoituksesi vain vahvistaa sitä faktaa, että olet harhainen, surullista.

    Onko sinulla kenties jokin fetissi T-miehestä? Kai tiedät, ettei hyviin käytöstapoihin kuulu toisten kiusaaminen ja vainoaminen. Onko sinulla hyvät käytöstavat? Ei taida olla..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kukahan siellä ilkeilee, ja haukkuu mielensairaaksi? Mitä kukaan hyötyy tuollaisessa harhassa, että kaikki viestit anonyymillä palstalla ovat juuri itselle osoitettuja, elämisestä? Jotain kertonee sekin, jos ei irl esitettyyn pyyntöön/viestiin ole tullut vastausta. Tällaista se on, kun elämä pyörii vain oman itsen ympärillä. Silloin T-miehiäkin on vain yksi maailmassa, ja se kirjoittaa just sulle. Anonyymisti.

    Voi luoja! Mistä näitä katkeria eukkoja riittää? Mitä jos hankkisit elämän itsellesi ilkeilyjen sijaan.

    Äänestä

Mä oon varmaan jotenkin erikoisesti ajatteleva, sillä en ymmärrä kommenttia, että joku on loistava sängyssä? Ostettu nainen tai mies voidaan sanoa olevan loistava sängyssä ja markkinoivan itseään näin, itse en hae tällaista. Eikö ihminen, joka haluaa toista, välittää toista, rakastaa toista ja jolla on intohimoa toista ole aina loistava sängyssä? Eikös llistavuuteen sängyssä tarvita ainna kumpaisenkin tunteet ja intohimo.

Äänestä
  • Olet ihan oikeassa. Kumppanien välinen rakkaus, kunnioitus ja yhteys tekee kaikesta loistavaa. Luulen, että toi ”loistava sängyssä” on heitetty huumorilla, pilke silmäkulmassa. Toivottavasti kirjoitus tavoittaa oikean ihmisen. Epätietoisuus on raskas kantaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet ihan oikeassa. Kumppanien välinen rakkaus, kunnioitus ja yhteys tekee kaikesta loistavaa. Luulen, että toi ”loistava sängyssä” on heitetty huumorilla, pilke silmäkulmassa. Toivottavasti kirjoitus tavoittaa oikean ihmisen. Epätietoisuus on raskas kantaa.

    Ei nyt mennä asioiden edelle. En mä nyt sitä, että joku on ihastunut tai peräti rakastunut kuvailis vielä kumppaniksi, tosin ehkä ajatuksissaan joku voi olla jo vahvastikin toisen tuleva kumppani, toisen vielä parannellessaan sänkykammaritaitoja muiden kanssa.

    Kuka on mennyt tässä asioiden edelle? Toihan 14:15 viesti oli yleistävä kuvaus, mitä loistava voi merkitä suhderintamalla.

    Äänestä

Ei hlv, ei mulle.

Äänestä
  • Päätit silti kommentoida. Pyhä yksinkertaisuus😂

    Äänestä

Sä taidat olla se sama, joka luuli sitä pitkää kirjoitustani hänelle sinulle tarkoitetuksi?

T-mies

Äänestä
  • Laitatko linkin kirjoitukseen, jota tarkoitat?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Laitatko linkin kirjoitukseen, jota tarkoitat?

    Kirjoitin "Hänelle kirjoitan..." ja vastaus viesti oli "Hänelle vastaan..."

    T-mies

    Äänestä

  • Kenen luulet olevan aloittaja? Tunnistitko hänet mahdollisesti?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saanko kysyä hänen etunimen toisen kirjaimen?

    No se on a-kirjain.

    T-mies

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kenen luulet olevan aloittaja? Tunnistitko hänet mahdollisesti?

    Kirjoitustyyli on jotenkin jäänyt mieleen vain. En tiedä kuin "palstalla".

    T-mies

    Äänestä

  • Kenelle se "hänelle kirjoitan" oli? Jonkin tunniste hänestä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kenelle se "hänelle kirjoitan" oli? Jonkin tunniste hänestä?

    Jokin tunniste? Noh, varattu hän ainakin on.

    T-mies

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No se on a-kirjain.

    T-mies

    En ole hän.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En ole hän.

    Sitähän minäkin...

    T-mies

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kirjoitustyyli on jotenkin jäänyt mieleen vain. En tiedä kuin "palstalla".

    T-mies

    Mikä hänen kirjoitustyylissä on mieleesi jäänyt? Jokin eritoten? Sivusta kyselen..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kirjoitustyyli on jotenkin jäänyt mieleen vain. En tiedä kuin "palstalla".

    T-mies

    Hyvin olet onnistunut tunnistamaan. On totta, että olen tämän aloituksen sekä vastaan hänelle kirjoituksen takana. Toki olen monta muutakin kirjoitusta tänne menneiden kuukausien aikana kirjoittanut hänelle. Olen purkanut ajatuksiani ja tunteita muiden tapaan. Sitä vartehan tämä palsta on, vaikka olisi yhteys oikeassa elämässä - välillä on vain helpompaa se purkaa tänne kuin sanoa se suoraan toiselle. Tämä mahdollistaa omien ajatusten kirkastamisen ja siinä sivussa ajatustenvaihdon. Onhan palstalla paljon fiksuja hyviä ihmisiä. Kaikki eivät ole trolleja.

    Se mikä saa hymyn huulilleni on se, että sinun nimesi alkaa samalla kirjaimella kuin hänen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä hänen kirjoitustyylissä on mieleesi jäänyt? Jokin eritoten? Sivusta kyselen..

    Hyvin samantapainen kuin minulla. Samanlaisia ajatuksia ja tunteita puskee rivien välistä. Jotenkin tutun oloinen, kaukaisesti toki.

    T-mies

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvin olet onnistunut tunnistamaan. On totta, että olen tämän aloituksen sekä vastaan hänelle kirjoituksen takana. Toki olen monta muutakin kirjoitusta tänne menneiden kuukausien aikana kirjoittanut hänelle. Olen purkanut ajatuksiani ja tunteita muiden tapaan. Sitä vartehan tämä palsta on, vaikka olisi yhteys oikeassa elämässä - välillä on vain helpompaa se purkaa tänne kuin sanoa se suoraan toiselle. Tämä mahdollistaa omien ajatusten kirkastamisen ja siinä sivussa ajatustenvaihdon. Onhan palstalla paljon fiksuja hyviä ihmisiä. Kaikki eivät ole trolleja.

    Se mikä saa hymyn huulilleni on se, että sinun nimesi alkaa samalla kirjaimella kuin hänen.

    Kirjoitat kyllä hyvin. Persoonallisesti ja aidosti. Ehkä jollain samalla tapaan kuin minäkin. Taidamme ajatella jollain tasolla samalla tavalla ja siitä tämä puhdas väärinkäsitys. :)

    T-mies

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kirjoitat kyllä hyvin. Persoonallisesti ja aidosti. Ehkä jollain samalla tapaan kuin minäkin. Taidamme ajatella jollain tasolla samalla tavalla ja siitä tämä puhdas väärinkäsitys. :)

    T-mies

    Kiitos samoin! Kyllä, näin on todennäköisesti päässyt käymään :-) Kirjoittamasi asiat osuivat todella hyvin yksiin oman historiani kanssa. On hienoa löytää saman ajattelutavan omaava ihminen, heihin törmää valitettavan harvoin niin täällä kuin oikeassa elämässä.

    Äänestä

Monta kirjainta sinun nimessäsi on T-mies?

Äänestä
  • Viisi vain.

    T-mies

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Viisi vain.

    T-mies

    Yksi liikaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yksi liikaa.

    Näinkin voi aina käydä.

    T-mies

    Äänestä

Mikä ihme T-mies fetissi palstalaisilla oikein on??? T-mies sitä, T-mies tätä!

Äänestä
  • Ihanaa :) T-mies on ihana ;)

    Äänestä

  • T-mies fetissi kuulostaa omiini korviini hiukan pelottavalta! :D

    T-mies

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihanaa :) T-mies on ihana ;)

    Kiitos ihana! (vaikka tuskin oli juuri minulle) ;)

    T-mies

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihanaa :) T-mies on ihana ;)

    Kyllä, eräs T-mies on aivan ihana! Vaikkakin hiukan vaikealukuinen ja hankala luontoinen, ei kuitenkaan pahalla tavalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä, eräs T-mies on aivan ihana! Vaikkakin hiukan vaikealukuinen ja hankala luontoinen, ei kuitenkaan pahalla tavalla.

    Sellaisia me T-miehet olemme! ;)

    T-mies

    Äänestä

Te ootte ihan sekaisin (hyväntahtoisesti huikattu). Tässä ajatuksenjuoksussa ei pysy lukija mukana (mikä varmasti ei aloittajaa haittaa), vaikka 2 punaista lankaa löysinkin. Takertuivat toisiinsa ja menevät solmuun. Seuraan omaani.

Äänestä
  • Saanko kysyä, mitkä langat löysit?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saanko kysyä, mitkä langat löysit?

    Ei sillä ole väliä. Oma lankani on ainoa, missä on järkeä ;)
    Täällä luettu tulee niin erilaisista motiiveista ja mielentiloista, että ihan omiin tuntemuksiinsa kannattaa keskittyä. Hetkessä elämiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei sillä ole väliä. Oma lankani on ainoa, missä on järkeä ;)
    Täällä luettu tulee niin erilaisista motiiveista ja mielentiloista, että ihan omiin tuntemuksiinsa kannattaa keskittyä. Hetkessä elämiseen.

    Ymmärrän ja hyvä niin :-) Toivottavasti löydät tien hänen luokseen..

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

En halua sinua suoraan ahdistella liikaa, joten päädyin kirjoittamaan tänne. Johonkin pitää purkaa kaikki nämä ajatukset ja tunteet, joita minulla on. Minua ahdistaa, kun olen joutunut ylittämään vastahakoisesti sovinnaisuuden rajoja päästäkseni eteenpäin. Kasatessani itseäni ja sen jatkuessa yhä, ymmärsin ettei munakasta voi tehdä rikkomatta munia.

Reilun vuoden verran ollaan nyt palstalla kirjoiteltu ja menneen vuoden lopussa syntyi jonkinlainen yhteys oikeassa elämässä. Olen jo pitkään pohtinut, mitkä mahtaa olla sinun motiivisi minun suhteen? Omani olen kyllä sinulle selväksi tehnyt ja oikeassa elämässä ne todeksi varmentanut.

Aikoinaan kirjoitit näin; "mies ei koskaan ajatellut lähestyä naista rehellisin aikein ei edes ystävyyden verukkeella". Myöhemmin kirjoitit, että olen tärkeä ja rakas sinulle. Sitten ilmestyi aloitus; paljastus X-miehestä, hän on loistava sängyssä.😉 Kerro minulle, mitä haluat minusta? Mitkä ovat motiivisi?

Omat voimavarani ovat hiipuneet monen sairauden uuvuttamana. Suoraan sanottuna en jaksa minkäänlaista paskanjauhantaa enkä mitään lapsellisia oikkuja. Toivon sinulta aikuismaista otetta asioihin. Haluan keskustella rakentavaan ja asialliseen sävyyn. On aihe sitten kuinka vaikea tai raskas. Keskustelu voi tapahtua kasvotusten tai kirjoitusten välityksellä. Itse toivon ainakin aluksi kirjoittamisen muotoa sairaudestani johtuen.

Mielestäni, esittämäni pyyntö ei ole mahdoton. En pyytänyt sinua noutamaan kuuta taivaalta enkä sen lukuisia tähtiä. Pyysin sinua kertomaan totuuden minulle. Onko se sinusta kohtuuton pyyntö? Toivottavasti et leiki minulla tai haudo kostoa? Sitä rikkinäinen sydämeni saati sitten mieleni ei enää kestäisi.

Otin riskin, ottaessani sinuun yhteyden. Jokin sai minut luottamaan sinuun. Toivottavasti olet luottamukseni arvoinen?

Saatat pitää minua tosikkona, itsekeskeisenä ja julkeana ämmänä, mutta kuoren alla on paljon muutakin jos vain tarpeeksi syvälle katsot. Olen naamioni riisunut. Sinulla on nyt kaikki valta. Käytäthän sen viisaasti?

P.S. Huumorintajuni ei ole kuollut ja munasi on turvassa😉

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu