Istun yksin hämärässä olkkarissa ja juon lonkeroa. Perhe nukkuu jo, minä en. Mietin vain miksi niin monet olettavat, että kaikki on hyvin kun on perhe ja vakityö? Mulla on, mutta on paha olla. Vaimo on vain lasteni äiti, ei juuri muuta. Tunteet väliltämme ovat hiipuneet jo vuosia sitten. Vaimo oli lähdössä jo yli kymmenen vuotta sitten, jäi kuitenkin minun pyynnöstäni, mutta mikään ei ole ollut ennallaan.
Olen tyhjältä tuntuvan sydämeni vuoksi huomannut saavani tunnetta enemmän jopa työpaikan naisilta. Siksipä olen ollut ihastunut kahteen heistä. Olen ajan saatossa raottanut heille tunteideni arkkua, mutta se ei ole johtanut mihinkään oman ihastumiseni lisäksi.
Nyt mietin olenko jotenkin viallinen tai luotaantyöntävä, kun en saa vastakaikua mihinkään. Vai onko syynä työasetelma, koska toimin molempien esimiehenä? Tiedän, ei ole fiksua luoda tunteita esimies- alainen- suhteeseen, mutta ei niitä voi estääkään. Vai ajattelevatko he, että naimisissa oleva perheenisä on no no, joka tilanteessa? Olen valmis eroaamaan ja aloittamaan uuden elämän, kunhan löydän uuden rakkauden.
Omat ympyrät ovat todella pienet, aika menee työn, kodin ja lasten parissa. Muuta ei oikeastaan olekaan. Sisäinen paha olo kasvaa koko ajan, mietin kaikkea eron, uuden suhteen ja lopullisen henkilökohtaisen ratkaisun väliltä. Ei vain jaksa enää näytellä...
Nelikymppinen mies
Olen tyhjältä tuntuvan sydämeni vuoksi huomannut saavani tunnetta enemmän jopa työpaikan naisilta. Siksipä olen ollut ihastunut kahteen heistä. Olen ajan saatossa raottanut heille tunteideni arkkua, mutta se ei ole johtanut mihinkään oman ihastumiseni lisäksi.
Nyt mietin olenko jotenkin viallinen tai luotaantyöntävä, kun en saa vastakaikua mihinkään. Vai onko syynä työasetelma, koska toimin molempien esimiehenä? Tiedän, ei ole fiksua luoda tunteita esimies- alainen- suhteeseen, mutta ei niitä voi estääkään. Vai ajattelevatko he, että naimisissa oleva perheenisä on no no, joka tilanteessa? Olen valmis eroaamaan ja aloittamaan uuden elämän, kunhan löydän uuden rakkauden.
Omat ympyrät ovat todella pienet, aika menee työn, kodin ja lasten parissa. Muuta ei oikeastaan olekaan. Sisäinen paha olo kasvaa koko ajan, mietin kaikkea eron, uuden suhteen ja lopullisen henkilökohtaisen ratkaisun väliltä. Ei vain jaksa enää näytellä...
Nelikymppinen mies
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kuin minun kirjoitus.. Sillä erolla etten lonkeroa juo enkä aijo uutta rakkautta ottaa ennen eroa, haluan hetken opetella yksin olemista ilman ajatusta että on vielä "toisen" oma kun uutta jo hakee. Se ei olidi reilua ketään osapuolta kohtaan. Ja sekin ero löytyy vielä että olen nainen joka haluaa ensiksi itsensä kuntoon ja erota ilman rumaa jälkeä jotta voin hyvällä omallatunnolla jatkaa matkaa.. Kohti uusia tuulia, vielä kun saisi jostain sitä voimaa lähteä..
En minäkään tässä mitään laastarisuhdetta ole hakemassa, vaan jotain pysyvämpää. Suhdetta, jossa olemme samalla aaltopituudella, ja jossa toiveemme kohtaavat nykyisyyden ja tulevaisuuden osalta. Suhdetta, jos tunnetaan aidosti ja avoimesti, ei uhriutumista ja puhumattomuutta. Enemmän pelkään sitä, että jos lähden tyhjän päälle, palaan vanhaan tottumuksen vuoksi. Tiedät kyllä, lapset ja kaikki yhteiset vuodet, niillä on suuri voima painaa ne omat toiveet ja tunteet takavasemmalle, vaikka pahalta tuntuisikin.
Mun pitää keksiä joku harrastus tai muu juttu, jossa tapaan ihmisiä, naisia ja miehiä. Ei tällaista pelkkää kodin ja työn välillä elämistä enää kestä. Sekoilen jo ihan liikaa, enkä jaksa keskittyä työhön tai lapsiin tarpeeksi. Molemmat kärsivät jo nyt, ja oma kasetti sylttää kohta kunnolla.
Ei se muun tekeminen tyhjyyden tunnetta poista, jos suhde ei toimi. On tosi tärkeää, että pääset puuhailemaan kodin ulkopuolellekin ja tekeen omia juttuja, vaikka harrastaan. Omia ajatuksiasi et kuitenkaan voi paeta. On kiva tavata muitakin, mutta huomaat että ajan myötä kaipaat rakkauttakin ja jos suhdeihminen olet niin toimivaa suhdetta elämääsi. Onnea rakkauden löytämiseen.
Sulle aloittaja annan neuvon. Lähde. Älä tuhlaa sitä toista kymmentä vuotta epäelämään. Itse erosin kun oli se kymmenen vuotta epäelämää takana. Aluksi teki kipeää ja kasasin aikani itseäni, mutta nyt saan nauttia juuri niillä ehdoilla ja arvoilla omaa omannäköistä elämää. Sitä rakkautta alkaa tulvia ovista ja ikkunoista kun lakkaa etsimällä etsimästä, sitä vaan tulee. Jos olet kiinnostava, omaat miehenä sharmia & kiinnostavuutta ja naisena viehätysvoimaa & kiinnostavuutta, koko loppuelämä on edessä. Itse olen tutustunut uusiin ihmisiin ennakkoluulottomasti, mitä tulee vastakkaiseen sukupuoleen. En ole lähtenyt kenenkään kanssa fyysisille seksuaalisille tarpeille löyhin perustein ( = en ollenkaan) ja silti olisi monta, jotka haluaisivat kanssani parisuhteeseen. Ystävätasolle on muutama jäänyt ja lopuista karsiutunut helmet. Ei tämä ole raakaa
a peliä, vaan luonnollista jatkumoa asioille, jotka kaikki aikuiset ymmärtävät.
Miksi sinun täytyy roikkua huonossa suhteessa KUNNES/JOS löydät uuden rakkauden?
Mikä estää lähtemästä? Pelottaako aikuista miestä yksin eläminen?
Kun nyt kuitenkin oletat, ja varmaan niin onkin, että naiset joihin olet ihastunut eivät ala mihinkään kanssasi koska olet edelleen naimisissa ja perheenisä, eikö silloin järkevä ihminen siivoaisi pöydän puhtaaksi, eläisi yksin niin kauan että kaikki vanha on käistelty ja vasta sitten ajattelisi uuden aloittamista? Ei ero nimittäin ole mikään helppo ja kevyt homma vaikka epätyydyttävästäkin liitosta eroaisi.
Miksi miehet, jotka omasta mielestään ovat niin vahvoja ja erinomaisia, mieluummin jäävät roikkumaan vanhaan ja huonoksi havaittuun kuin elävät yksin?
Käsittämätöntä.
-nainen vahvasti omillaan-
Tarkoitus onkin saada ensin oma elämä järjestukseen, ja sitten etsiä uutta. Tiedän itseni, olisi helpompi lähteä jos olisi valmiiksi minne mennä. Tietyllä tavalla pelkään tyhjän päälle jäämistä. Ja fiksumpaa olisi löytää joku jostain muualta, sieltä harrastuksen tai vaikka lavatanssien kautta. Työpaikka on ehkä se toiseksi viimeinen vaihtoehto, tuontivaimo se viimeinen.
Vaikka niistäkin on tutuilla hyviä kokemuksia.
Mun mielestä Mia Nuutila hienosti lehtijutussa kertoi, että hänelle ero oli onnellinen tapahtuma ja hän on hyvin onnellinen uudessa suhteessa, joka melko pian eron jälkeen alkoi. Eli joillekin se voi olla onni. Mutta muutoin sanoisin, että ap jos tosiaan olet kunnollinen ja asiat kunnossa oleva mies niin varmasti löydät kumppanin, hyviä naisia on pilvin pimein vapaana. Naisilla tilanne on vaikeampi eli hyviä miehiä on tosi niukasti vapaana ja lisäksi on paljon loppu ikänsä sinkkuna olemista haluavia. Itse tunnen eronneita oikein kivoja ja fiksuja, kivan näkösiä naisia, jotka ovat jo pidemmän aikaa halunneet hyvän kumppanin löytää eivätkä sitä halustaan huolimatta ole löytäneet. Osa on löytänyt vielä varattuna olevista miehistä, joten ei myöskään kannata väistää, jos se rakkaus kohdalle osuu (ainakaan naisten), vaikka esteitäkin olis, jos parisuhteen haluaa. Tosiasia on, että onnea harvemmin saavutat hyvyydellä ja kiltteydellä vaan jos jotain haluat, niin se pitää ottaa.
Minne päin Suomea menee?
Epäilen vahvasti että ei ole sen miehen ketä rakastan. Olen kuitenkin rakastunut esimieheeni, hän tietää kyllä kun kerroin. Hän ei vaan ole kertonut omista tuntemuksista mitään tai vastaukset olleet hieman kiemurtelevia ja luulen ettei hän tunne samoin. Työpaikalla toinen hurmaava fiksu nainen ja olemme kavereita.
Melkein 4 vuotta kun ihastuin ja aloin ajattelemaan häntä päivittäin.
Tässä kyse pohjois- Suomesta. Eikä minulle ole noin kerrottu, enempi omasta yksipuolisesta tunteesta kyse. Voin kuvitella miltä esimiehestäsi on voinut tuntua. Vaikka haluaisi hihkua ja hehkua, ei vain voi työnsä vuoksi.
Ok. Me etelästä.
Moni tuntee samoin, minä yksi heistä.
Harva kehtaa sanoa sitä omalla naamallaan, tuomitsijoita riittää. Mutta totuus on, että liian moni juuttuu siihen hiipuneeseen ja kylmään suhteeseen vain tottumuksen ja lasten vuoksi.
Parisuhdeterapia on tietyssä vaihessa jo myöhäistä, toimii jos ongelmat on pieniä. Perustavaa laatua olevia valuvikoihin se ei auta.
Näitä "omillaan seisovia naisia" kyllä riittää kommentoimaan, mutta miehet on harvassa. Tuskin syynä on selkäranga puute, vaan ehkä se että miesten on edelleen vaikeampi puhua tunteistaan, jos siihen liittyy muitakin muuttujia, kuten lapset. Pitää vain kestää, kuten suomalainen mies on tehnyt... Kaikki ei ennenkään kestäneet, joko joivat kaiken tai menivät hirteen. Parempi puhua, elämme nykyaikaa.
Nelikymppinen