Hyvä mieli nainen vai osaatko itsekään selittää miksi teet niin?
Tuleeko valehtelusta
Anonyymi
26<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Entä millainen mieli tulee tällaisen aloituksen tekemisestä?
Utelias mieli. Yritän ymmärtää ihmisten motiiveja, jotka ovat itselleni täysin käsittämättömiä.
Eli tiedät itsekin olevasi epäempaattinen. Mikset lopeta valehtelua?
Kenelle tämäkin on tarkoitettu?
Eikö se Valtakunta oo joku palstahahmo jos olen oikein ymmärtänyt.
Kerään taas tämän ainoostoon. Kiusaamisestani.
Olen oikea ihminen.
Olet vihattu täällä. Uskon että kaikkialla muuallakin.
Pistän viha ilmoituksen myös talteen.
Minua rakastetaan.
Ihmiset, kuten sinäkin, jotka alkaa vaan nuijimaan jotain vierasta anonyymiä, on sairaita tai epätasapainoisia.
Useimmilla viiraa päässä, ja kuvittelevat anonyymin kilpailijakseen ja/tai mielikuvitus saa anonyymin tuntumaan oikean elämän henkilöltä. Anonyymi parka taas asuu luultavasti toisella puolella maata eikä tiedä kiusaamiseen syyllistyvän henkilön elämästä yhtään mitään. Tai sitten provosoivat viha. tunteensa oman elämänsä haasteista, vaikka anonyymi elää ihan erilaista elämää ja on vain kertonut yksittäisen osuvan asian.
Itse en paljon noista kiusaamista yrittävistä paljon välitä. Siellä on vastapuolella joku huonostivoiva yksilö, joka purkaa pahaa oloaan tuntemattomiin kun ei ole ketään muutakaan tai ihmiset oikeassa elämässä ei viitsi katsoa vastaavaa touhua. Suosittelen samaa valtakunnallekin. Kun ymmärrät mistä on kyse ja tiedät syyn huonoon käytöksen olevan kiusaajan ahdingossa, niin ei kiusaus tartu! Usein täällä viha kohdistuu ihmiseen, joka jossain kohtaa on ymmärtävä, empaattinen tai stemppaa muita kohtaa . Sillon on hyvä kohde, koska kiusaaja tuntee katkeruutta ettei itse saa noita (vaikka on eniten juuri noita vaille).

Jakomielitauti. Dissosiaatiohäiriö. Patologinen valehtelu. Minkäs teet.
Kovat on diagnoosit heti. Taidat itse valehdella. Sun valehtelu ei ole patoloogista?
"-Olen oppinut valehtelemaan jo pienenä tietenkin."
"-Olen oppinut valehtelemaan jo pienenä tietenkin."
On ihmisen elämä vähissä kun se on tässä, toisen ihmisen jatkuvassa ja loputtomassa parjaamisessa.
Tapana ei ole valehdella. Sotii vasten omia periaatteita. Valehtelemalla ei voita koskaan mitään. Totuus myös tekee vapaaksi sisäisesti ja tuo rauhan. :)
Ei kerro kovain hyvää ihmisestä joka syyttää palstalla ketään valehtelusta, mahdollisesti jonkun ihan muun viestin perusteella.
Suosittelen selvittämään asian irl ennen kuin syyttää valehtelusta. ”Valhe” voi olla myös omaa mielikuvitusta. Jos AP puhut oikeasta yhteydestä irl tai jopa suhteesta ja oikeista tapahtumista, niin sittenkin kannattaa varmistaa onko asian taustalla väärinymmärryksen mahdollisuus.
Mitä hän on valehdellut?
Mitä hän on valehdellut?
En ole pitänyt tapanani valehdella, en sulle enkä muille.
Hyvä on, valehdellaan sitten, jos se tuo sinulle paremman olon.
Eli en tykkää yhtään hänestä. Ärsyttävä ja ilkeä ihminen
En osaa. Tai osaan selittää,mulla on epävakaa persoonallisuus
Joku onneton rakkaudeton ei vaan kestä ajatusta, että yksilöksi tunnistettava ihminen on saanut välittämistä, nostatusta ja rakkautta kohdalleen palstalla. Siksi kohtelu valtakuntaa on alistavaa/alentavaa. Joku kokee syystä tai toisesta Valtakunnan uhkaavana ihmisenä vaikkei valtakunta ole mitään hänelle tehnyt.
Kateellisuus on normaali tunne, jonka kaikki kokevat. Jos et kuitenkaan ole varovainen, kateellisuus voi kasvaa paheksumiseksi ja katkeruudeksi. Ja tuhoisat tunteet voivat johtaa kurjaan vajoavaan kierteeseen.
Tämmöisiä tunteita saatetaan käydä jo kasvamisen alkuajoilla läpi, riippuu ihmisestä. Toiset tekevät sen sitten myöhemmin, kun pelkällä ulkonäöllä ei saakaan enää huomiota ja aletaan kuvitella, että ihmiset olisivat jotenkin huomiota velkaa tai joku toinen ei sitä myöskään ansaitse jne jne... kaikkea synkkää.
https://youtu.be/psKQ5jLlO_0
Valtakunnalle kaunista iltaa. Olen pahoillani, että jollain henkilöllä on mennyt elämän opetukset harakoille ja hän yrittää vierittää sitä sinun niskoille.
Itse olin siinä mielessä onnekas, että sain kasvattavat opetukset erittäin nuorena jotka auttoivat sitten kohtaamaan muita kasvattavia kokemuksia vanhempana.
Omalla kohdalla melkein toivoisin, että valehtelisin kokemuksistani.
Ainoa valhe jota hoin vuosien aikana on "kaikki on hyvin" koska niin todella toivoin asioiden lopulta olevan ja kääntyvän. Jouduin kuitenkin näkemään elämän tarjoamat kortit mitä en saanut heitettyä enää pois vaikka kuinka yritin.