Ihmiskunta säännöt laati

hulluudessaan liikaa vaati
ahneus voitti terveen järjen
peitsestä se katkas kärjen.

On lisääntyneet metsäpalot
koalat kuin kuivat halot
syttyvät ja hehkuuntuvat
tuskanhuudot vaimentuvat.

Mä itken vuoksi metsänväen
mielessäni niiden näen
tukehtuvan omaan vereen
juuttuneena liekkimereen.

Lopun saa pian rotuviha
yhteen sulaa ihmisliha
rauha koittaa kohta meille
maailmansa tuhonneille.

Varauduttu ei oo tähän
aikaa enää kovin vähän
liian myöhään tuli ilmi
katkeaa pian Maasta filmi.

Näin unessani uhkan uuden
kaukaa takaa avaruuden
kiveä ja teräsjäätä
kiitää kohti määränpäätä.

Se ilmakehän pistää soimaan
muutoksen tuo painovoimaan
alkanut on tuho vasta
sääliksi käy ihmislasta.

Kooltaan niin kuin kaksi kuuta
syöksee kohti surmansuuta
planeetan ja ihmissuvun
alta hauraan taivaankuvun.

Itse en mä koe tuota
poistunut oon tuhon luota
jälkeen kaiken tapahtuneen
uskon uuteen enneuneen.

Mä lähtöpäivän tiedän oman
kohtalon saan koruttoman
risteys koituu kuolemaksi
keltainen on turmataksi.

Ja Tuonenvirran kolkko kuski
alas virtaa sielut puski
ihme, jos ei naama loista
kirstu täyttyy kolikoista.
12207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Yritin ymmärtää tarinaa. Ettäkö näet unen jossa järkäle kolahtaa maapalloon. Heräätkö vai selviätkö törmäyksestä ja näet uuden unen jossa jäätkin auton alle. Johonkin äidinkielen opiskeluun kuului aikanaan että luettiin runoja ja analysoitiin mitä runoilija on tarkoittanut. Olikohan se lasten äidinkielen kirjoissa vai omissa myöhemmän ajan opinnoissa. Viimeiseen säkeeseen en päässyt kiinni.
Mukava aamunavaus kuitenkin, kiitos siitä. En saanut unta ja nyt pöläytin 10:een.
Onko muita jotka haluavat paneutua runon tarkoitukseen?

Äänestä
  • Lopun ymmäsin niin että ihmisen oma ahneus on se Tuonenvirran luotsi. Tietysti tosi mustaa huumoria - niinkuin miehellämenneisyydestä aina - mutta kyllähän selvät merkit on olemassa. Itse me kaikki syyllisiä, hyvinvoivien 'sivistysvaltioiden' asukit eritoten.

    Tuota risteyskuolemaa en oikein hoksannut, tai ehkä sittenkin... Kuinka moni meistä aiheuttaa ennenaikaisen kuolemansa? Aika moni, vaikka tuskin moni sitä tunnustaa. Minäkin varmaan ;(

    -staka-

    Äänestä

Ihminen on yksi laji muiden lajien joukossa. Puuhaa, mitä puuhaa, aikansa.

Äänestä

Gorillayhteisö saattaa olla kehittyneempi kuin ihmisyhteisö.

Äänestä

Ilmastomuutos varmaankin pääaiheena tässä, mutta ihmiset ja muut elävät ovat vain pieni osa kokonaisuutta. Mitä väliä sillä on jos elämä tässä muodossa lakkaa, kuitenkin se jossakin muussa muodossa menestyy. Eikä ihminen ole niin ylivoimainen, että saisi aikaan omilla teoillaan kaiken tuon aikaan. Siihen muutokseen tarvitaan juurikin nuo muut taivaankappaleet, jotka määräävät myös meidän kohtalomme.

Äänestä

Pystyykö gorilla suunnittelemaan muitten gorillojen petoksia ja huijauksia ?
Onko ihminen siinä suhteessa "kehittyneempi", ihminen pystyy myös pahaan.

Äänestä
  • Ihminen on "kehittynyt" liikaa...? Kieroksi. Eläimet eivät kieroile...ehkä.

    Äänestä

  • Gorilla on vain yksi apinalaji, muutkin apinalajit ovat älykkäitä. Eräällä USA- laisella pariskunnalla oli kotonaan pari- kolme apinaa joita he olivat totuttaneet ja opettaneet osin ihmisen tavoille, mm. istumaan ruokapöytään ja syömään haarukalla. Apinat oppivat tämän ihan kohtuullisesti, mutta kun ihmiset hetkeksi poistuivat paikalta tai hieman kääntyivät poispäin ja katsoivat muualle, apinat laskivat salamana haarukat pöydälle ja nappasivat ruokaa perinteisesti kädellään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Gorilla on vain yksi apinalaji, muutkin apinalajit ovat älykkäitä. Eräällä USA- laisella pariskunnalla oli kotonaan pari- kolme apinaa joita he olivat totuttaneet ja opettaneet osin ihmisen tavoille, mm. istumaan ruokapöytään ja syömään haarukalla. Apinat oppivat tämän ihan kohtuullisesti, mutta kun ihmiset hetkeksi poistuivat paikalta tai hieman kääntyivät poispäin ja katsoivat muualle, apinat laskivat salamana haarukat pöydälle ja nappasivat ruokaa perinteisesti kädellään.

    No. Jestas.
    Sekö on älykkyyden mitta, kun matkien, toistojen kautta oppii? Pah.
    Apinalla on älyä kyllä. Oppinut juomaan ruo'olla = pillillä Amazonista vettä piranhojen takia. Tätä voi kutsua älliksi. Toki apinalapsena opittua mallin kautta sekin, mutta apinoiden i t s e oivaltamaa.

    Beng
    Runo hyvä: jonkun täytynee aika ajoin piiskata meitä hereille. Synkkyys o n hyväksi näissä.
    Egenlandissa oli jokin tutustumiskohteenaalue, missä mm. Kurjet kokoontuvat ja mihin vuosia sitten eli käsittämättömän kauan sitten oli valtava eteoriitti pudonnut.
    Jysäys.
    Sitten ei kandee siis ottaa pirssiä Wall Street:llä. Yellow lable.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No. Jestas.
    Sekö on älykkyyden mitta, kun matkien, toistojen kautta oppii? Pah.
    Apinalla on älyä kyllä. Oppinut juomaan ruo'olla = pillillä Amazonista vettä piranhojen takia. Tätä voi kutsua älliksi. Toki apinalapsena opittua mallin kautta sekin, mutta apinoiden i t s e oivaltamaa.

    Beng
    Runo hyvä: jonkun täytynee aika ajoin piiskata meitä hereille. Synkkyys o n hyväksi näissä.
    Egenlandissa oli jokin tutustumiskohteenaalue, missä mm. Kurjet kokoontuvat ja mihin vuosia sitten eli käsittämättömän kauan sitten oli valtava eteoriitti pudonnut.
    Jysäys.
    Sitten ei kandee siis ottaa pirssiä Wall Street:llä. Yellow lable.

    Po meteoriitti

    Paikka on Söderfjärden.
    Beng

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


miesmenneisyydest kirjoitti:

hulluudessaan liikaa vaati
ahneus voitti terveen järjen
peitsestä se katkas kärjen.

On lisääntyneet metsäpalot
koalat kuin kuivat halot
syttyvät ja hehkuuntuvat
tuskanhuudot vaimentuvat.

Mä itken vuoksi metsänväen
mielessäni niiden näen
tukehtuvan omaan vereen
juuttuneena liekkimereen.

Lopun saa pian rotuviha
yhteen sulaa ihmisliha
rauha koittaa kohta meille
maailmansa tuhonneille.

Varauduttu ei oo tähän
aikaa enää kovin vähän
liian myöhään tuli ilmi
katkeaa pian Maasta filmi.

Näin unessani uhkan uuden
kaukaa takaa avaruuden
kiveä ja teräsjäätä
kiitää kohti määränpäätä.

Se ilmakehän pistää soimaan
muutoksen tuo painovoimaan
alkanut on tuho vasta
sääliksi käy ihmislasta.

Kooltaan niin kuin kaksi kuuta
syöksee kohti surmansuuta
planeetan ja ihmissuvun
alta hauraan taivaankuvun.

Itse en mä koe tuota
poistunut oon tuhon luota
jälkeen kaiken tapahtuneen
uskon uuteen enneuneen.

Mä lähtöpäivän tiedän oman
kohtalon saan koruttoman
risteys koituu kuolemaksi
keltainen on turmataksi.

Ja Tuonenvirran kolkko kuski
alas virtaa sielut puski
ihme, jos ei naama loista
kirstu täyttyy kolikoista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu