KELA ja pelivoitot

Anonyymi

nyt kannattaa miettiä kahdesti kannattaako pelata:

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/99a96be1-b04d-49fa-be04-d4881fdd03f7

Miehen epäillään huiputtaneen Kelaa: nosti asumistukea, eikä kertonut pelivoitoistaan

Nokialaismiehen epäillään erehdyttäneen Kansaneläkelaitosta maksamaan aiheettomasti eläkkeensaajan asumistukea puolen vuoden ajan vuonna 2017. Haastehakemuksen mukaan epäillyllä on kuitenkin kyseisenä aikana ollut huomattavia pelivoittoja nettipokerin ja kasinopelien pelaamisesta.

Tapaus on käsittelyssä Pirkanmaan käräjäoikeudessa. Miestä epäillään petoksesta.

Vastaajan mukaan hän ei ollut tiennyt pokerivoittojen vaikuttavan tukeen.

Mitä sanoo Kela?
Kysyimme Kelan lakiyksikön eläkeryhmän etuuspäällikkö Pirjo Pirjo Rautelta millaiset tulot tulee ilmoittaa Kelalle, koska ne voivat vaikuttaa etuuksien suuruuteen.

Rauten mukaan eläkkeensaajan asumistuen määrään eivät vaikuta laissa säädetyt, etuoikeutetut tulot kuten esimerkiksi hoito- ja vammaistuet tai osuus kuolinpesän tuotosta.

Kelalle pitää sen sijaan ilmoittaa, jos eläkkeensaajan asumistukea saavalla on esimerkiksi vähintään puolen vuoden mittainen jakso, jonka aikana hän saa jatkuvaa lisätuloa.

Katsotaanko sitten esimerkiksi pullojen kerääminen tai marjojen myynti jatkuvaksi tuloksi?

– Näitä tapauksia on vaikea määritellä. Jos joku erityisen innokas marjojen poimija myy vuosi toisensa jälkeen ämpäritolkulla keräämiään marjoja, voidaan se katsoa toistuvaksi tuloksi.

Entä jos asumistuen saaja voittaa vaikka 10 000 euroa Ässä-arvalla?

– Se voi vaikuttaa asumistukeen, jos tuen saaja esimerkiksi sijoittaa rahaa osakkeisiin ja alkaa saada sitä kautta tuottoa rahoilleen.

Pirkanmaan käräjäoikeudessa vireillä olevan tapauksen haastehakemuksessa todetaan, että Kela on saanut tiedon epäillystä petoksesta ulkopuolisen asiasta tekemän ilmoituksen perusteella.

Miten Kela toimii saatuaan tällaisen ilmoituksen?

– Ensin lähetämme tuen saajalle kirjeen, jossa kysytään, mitä sanottavaa hänellä on kyseisestä epäilystä. Jos emme saa tyydyttävää vastausta, asia siirretään Kelan yhteisten palvelujen lakipalveluryhmän käsiteltäväksi. Ryhmässä harkitaan, onko tapaus syytä antaa poliisille tutkittavaksi. Jos näin tehdään ja poliisi päättää käynnistää tutkinnan, asia siirtyy Kelalta poliisille ja aikanaan mahdollisesti syyttäjälle.

Rauten mukaan tilanteessa, jossa epäilty ainoastaan vastaisi, että ei ole tiennyt pokerivoittojen vaikuttavan asumistukeen, selvitystä ei pidettäisi todennäköisesti riittävänä, vaan asia siirrettäisiin yhteisten palvelujen lakipalveluryhmän käsiteltäväksi ja edelleen poliisitutkintaan. Kelalla näet on velvollisuus selvittää kaikki epäilyt.

– Jokaisessa tukipäätöksessä lukee aina, että tuen saajan on ilmoitettava Kelalle, mikäli hänen tulonsa muuttuvat.

Pirkanmaan käräjäoikeus antaa ratkaisunsa asiassa myöhemmin.

Juttu on julkaistu alun perin Nokian Uutisissa.

0

1667

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kuinkahan monen

        Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
        Ikävä
        76
        771
      2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

        176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
        Sinkut
        144
        750
      3. Kauan mökötetään toisillemme?

        Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
        Ikävä
        57
        666
      4. Anteeksi mies

        En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
        Ikävä
        47
        654
      5. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

        Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
        Tanssii tähtien kanssa
        25
        653
      6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

        Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
        Ikävä
        46
        634
      7. Eikö olisi mukavaa

        Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
        Ikävä
        44
        587
      8. Laittaisit viestin suoraan!!

        Haluaisin...
        Ikävä
        31
        521
      9. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

        Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
        Lapua
        27
        511
      10. Mieti oikeasti

        Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
        Ikävä
        27
        506
      11. Oot komea

        etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
        Ikävä
        20
        503
      12. Jonkun mussukka ajanu rallia

        S- Marketilla. Vautsi vau.
        Hyrynsalmi
        6
        466
      13. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

        Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
        Maailman menoa
        402
        452
      14. Onko kaivattusi

        Hoikistunut?
        Ikävä
        30
        436
      15. Se oli molemminpuolinen limerenssi

        Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
        Ikävä
        76
        431
      16. Rydman, herätys!

        "Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 3
        Maailman menoa
        63
        420
      17. En laita sulle viestiä

        Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii
        Ikävä
        39
        394
      18. Minä kyllä odotan nainen

        että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
        Ikävä
        36
        392
      19. Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä

        Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole
        Tanssii tähtien kanssa
        3
        390
      20. Mikä on toinen nimesi?

        😊
        Ikävä
        28
        384
      Aihe