Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Onko pettämistä?

Olimme mieheni kanssa sopineet hänen parin kaverinsa kanssa kimppaseksin parissa tapaamisesta.
Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun miehet painivat minua.
Tällä kertaa mieheni otti liikaa ja sammui kesken iltaa.
Saunoin miesten kanssa ja molemmat miehet halusi minua eikä minulla ollut mitään sitä vastaan.
Toinen imi rintojani ja toinen nuoli pillua. Lupasin tehdä fritsuja tisseihin ja pillun ympärille miehelleni muistoksi.
Miestä kiukutti kun annoin miesten panna hänen nukkuessa vaikka hän oli itse kutsunut miehet panemaan kanssani.
Leppyi kuitenkin lopulta ja sitten oli aika heittää vaatteet nurkkaan ja nauttia kolmesta miehestä kerrallaan.
71293
3Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ei ole pettämistä jos on sovittu pano ja järjestäjä on estynyt osallistumasta niin toiset voivat suorittaa kokouksen.
Jos ollaan miehen kanssa sovittu kimppa seksi ja porukka :on kasalla ja mies on estynyt niin olen pannut hereillä olevien kanssa oma mies tullut mukaan herättyään tai tultuaan kotiin.

1Äänestä

Ei ole pettämistä jos on sovittu kimppa niin voi alkaa vieraan kanssa jos oma mies on estynyt.
Meillä mies,tulee yleensä myöhemmin että vieras on saanut tutustua tarjotaan rauhassa ennen miehen osallistumista.
Näin ainakin ekoilla kerroilla.

1Äänestä
  • Tietysti olethan päästäsi vialla oleva jakorasia huora

    Äänestä

Tuossa tilanteessa voi vapaasti panna eikä ole edes pettämistä. Anna mennä tämmöisessä tilanteessa.

Äänestä

No, vähäkö ukollasi oli paineita, kun sammuksiin itsensä joi. Onko sillä joku ongelma asian sunteen vai maistuuko vaan häppä.
Itse nauttisin tilanteesta täysillä.
T: Jaakko

Äänestä
  • Varmasti jännitys ja odotus aiiheutti sekä työpäivän jälkeinen abankohta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Varmasti jännitys ja odotus aiiheutti sekä työpäivän jälkeinen abankohta.

    Ehkä teidän pitää sopia pelisäännöt uusiksi.
    Varsinkaan, jos ei ollut eka kerta, että ukot panee sua. Sinulle tämä oli kai ok. Nauti niin kauan, kunnes teillä on uusi sopimus aiheesta. Onko miehelläsi joku rajote, että ei tyydytä sua, vai oletko sinä vain niin nälkäinen tämän suhteen?
    T:Jaakko

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Satu24 kirjoitti:

Olimme mieheni kanssa sopineet hänen parin kaverinsa kanssa kimppaseksin parissa tapaamisesta.
Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun miehet painivat minua.
Tällä kertaa mieheni otti liikaa ja sammui kesken iltaa.
Saunoin miesten kanssa ja molemmat miehet halusi minua eikä minulla ollut mitään sitä vastaan.
Toinen imi rintojani ja toinen nuoli pillua. Lupasin tehdä fritsuja tisseihin ja pillun ympärille miehelleni muistoksi.
Miestä kiukutti kun annoin miesten panna hänen nukkuessa vaikka hän oli itse kutsunut miehet panemaan kanssani.
Leppyi kuitenkin lopulta ja sitten oli aika heittää vaatteet nurkkaan ja nauttia kolmesta miehestä kerrallaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu