Voiko sadistista luisteluvalmentajaa vastaan nostaa rikossyytteen?

Anonyymi

Jääkiekkoväkivallasta on tehty useita tutkintapyyntöjä ja rikosilmoituksia - osa varmasti aiheestakin.

Yle uutisoi taitoluisteluvalmentajasta, joka on vuosia käyttänyt henkistä väkivaltaa lapsiin ja nuoriin, joita hän on ” ohjannut”.

Kun lukee jutun, niin tuntuu oikeustajun vastaiselta ettei tämän ”valmentajan” toimia ole poliisitutkinnassa. esim

”– Valmentaja käski muodostamaan ringin, jonka keskelle laitetaan Leena ja huutamaan Leenalle niin kauan, että hän murtuu, Maarit sanoo.

Leenan mukaan tilanne oli niin hirveä, ettei hän enää tarkalleen muista, kuka joukkuekavereista huusi ja mitä. Jossain vaiheessa Leena murtui, kyykistyi maahan ja purskahti itkuun.”


Eli lapsista vastuussa oleva henkilö käskee muita lapsia muodostamaan ringin yhden lapsen ympärille ja murtamaan tämän yhden nuoren henkisesti. Tämähän on aivan sadistista käytöstä!

Tulee mieleen jonkin vankileirin tai orjatyön johtaja, joka tekee ”tietämättömille” omistajille hienoa tulosta uuvuttamalla orjat yksi kerrallaan ja korvaamalla ihmisrauniot sitten uusilla.

Tietääkö kukaan mista seurasta on kysymys??

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      ” Duomalaisen muodostelmaluisteluvalmentajan vuoden kilpailukieltoon”

      Tästä keskustelusta löytyy seura ja nimikin. Pitävätkö paikkansa?

      Miksi seura edelleen salailee asiaa? Tämä on viestintäkatastrofikin kaiken muun ohella.

      Nyt on aika perata raadot ja puhdistaa pesä!

      • Anonyymi

        ”Taitoluisteluliitto pyytää seuralta selvitystä siitä, onko kilpailukieltoon määrätyllä valmentajalla edellytyksiä jatkaa työssään.”
        IS

        kenen arvomaailmassa tämä ihminen voisi jatkaa? eikö liitto voinut nyt edes suositella, ettei valmentajana voi jatkaa?!


    • Anonyymi

      Iltalehdessä aiheesta, esim


      Rikos- ja prosessioikeuden professorina Itä-Suomen yliopistossa toimivan Matti Tolvasen mukaan viime viikolla kovan kohun keskelle joutuneen muodostelmaluistelijoiden valmentajan toiminta saattaa hyvinkin täyttää rikostutkinnan tunnusmerkit.

      Kyllä, jos katsottaisiin, että siitä on aiheutunut seurauksia. Jos joku on esimerkiksi masentunut niin tällöin toiminta voisi täyttää pahoinpitelyn tunnusmerkit, hän toteaa.

      Toisen henkilön haukkuminen, jos siitä aiheutuu sairaus tai se vahingoittaa toisen terveyttä, on peruste rikostutkinnalle, Tolvanen sanoo.

      Tolvasen mukaan masennus, syömishäiriö tai muut mielenterveyden häiriöt ovat juuri sen tyyppisiä seurauksia henkiselle pahoinpitelylle, että niistä voidaan rikostutkinta käynnistää.

      Nämähän ovat virallisen syyttäjän alaisia rikoksia. Tällöin lähtökohta on, että jos se tulee viranomaisen tietoon, pitää harkita rikostutkintaa.

      ELI nyt syyttäjäkin töihin nuorten asian puolesta!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      376
      3401
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      173
      1439
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      62
      1218
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      144
      1112
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      843
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      163
      793
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      115
      772
    8. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      772
    9. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      23
      757
    10. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      41
      739
    Aihe