APUA HETI, VÄLITTÖMÄSTI, NYT

Anonyymi

Olen vasta 20-vuotias nuori nainen. Koko elämäni kärsin ja syytin Jumalaa. Mutta koskaan en silti luovuttanut vaan tukeuduin sarkasmiin. Lopulta tajusin etten puhunutkaan Jumalalle vaan omalle pimeälle itselleni. Minussa oli aina ollut enemmän vihaa ja pimeyttä kuin valoa. Kun ymmärsin oman pahuuteni ja pyysin ääneen miltä hyvänsä hyvyyden jumalalta/jumalattarelta apua niin viimeinkin minä sain vastauksen. Sain päähäni näyn monimutkaisesta symbolista joka tarkoitti suomeksi kääntäen "(minun etu- ja sukunimeni) on pelastettu". En vieläkään tiedä mikä se oli mutta se on kieltä jollaista ei ole ikinä ennen nähty. Se oli outoa, luulin osaavani vain tätä suomea mutta osasin lukea symbolin aivan kuin oman äidinkieleni.
Edelleen olen saanut näkyjä näistä symboleista. Olen saanut myös näkyjä asioista etukäteen ja sen jälkeen ne ovat tapahtuneet. Lapsuuden kodissani seinään ilmaan kirkas hohtava labyrinttia muistuttava kehä-ympyrä kuvio jonka kaikki muutkin näkivät. Kuulimme kaikuvia outoja ääniä kuviosta. Ne puhuivat sitä samaa kieltä jota minä osaan vaikka en edes tiedä mistä se on peräisin. Se ääni toisti lauseita "Sinä olet aito asia, sinä." ja "Sinä olet pelastus ikeiden, pesevän ikivalkean hautavuoteeltaan". Vain minä ymmärsin sanat muut 20 paikalla ollutta ihmistä kuulivat kirkasta kovaa ujellusta joka oli kuulemma kuin jotain seireenin laulua.
En tiedä mistä on kyse. Tunnen jonkin kutsuvan minua vaikka olisi aivan hiljaista. En tiedä uskallanko vastata kutsuun. Jokin minussa tuntee syvää luottamusta kutsujaa kohtaan. Tuntuu hassusti siltä kuin tuntisin kutsujan perin pohjin. Seinässä ollut kuvio kai oli jokin viesti. Jokin mikä minun tulisi tulkita. Ainoa vain etten ymmärrä sitä. En ymmärrä vaikka miten yrittäisin.

Tiedän että tyhmää kysyä jostain suoli42:sta :P mutta en tiedä mitä pitäisi tehdä, olen neuvoton ja lamaantunut... Ennen kaikkea minua pelottaa. Jos saa tuollaisia outoja viestejä (sama mistä ne ovat peräisin) voi olettaa että joku odottaa sinun tekevän jotain. Jos sinulla on jokin tärkeä tehtävä, olet erityinen. Jos olet erityinen, sinulla on suuri vastuu ja pelko siitä että saatat epäonnistua. Saattaa olla että juuri minä olen väärä valinta oli kyse mistä vaan. Tämä tuntuu epämukavasti siltä että olen joutumassa jonkinlaisen vakavan asian keskiöön. Vaikka en tajua mitä minulle yritettiin kertoa niin sana hauta on sen verran synkkä sana että se kielii maailman olevan syvällä pytyssä. Ja tulisi olemaan vähintään äärimmäisen vaikeaa ja haasteellista ellei sitten jopa mahdotonta onkia sitä urpoa maapallon irvikuvaa jostain pytyn synkimmistä syövereistä. Joten jos kukaan muukaan ei pystyisi siihen niin tuskin minäkään.

Mutta osaako joku sanoa mistä tässä on oikein kyse? Tai edes jotenkin vähän jeesata kaverii hädässä? Olen epätoivoinen joten.........................................................

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Voit rukoilla taivaallista Isää Jeesuksen nimessä, ja pyytää hältä selvyyttä mitä hän mahdollisesti tahtoo sinulle sanoa.

      Sitten neuvon sinua tukeutumaan Raamattuun, lue sitä aloittaen vaikka Uudesta Testamentista, lue vaikka tällä palstalla on niitä jotka ymmärtämättömyyttään sekä tietämättömyyttä väittävät Raamattua satukirjaksi ja beduiinien nuotiotarinoiksi.
      Voit pyytää lukiessasi Raamattua Taivaanisältä ilmestyksen ja viisauden Henkeä, että ymmärrät mitä luet.

      Tiedä, että Taivaanisä rakastaa sinua suunnattomasti ja halajaa yhteyttä kanssasi.

      • Anonyymi

        Kyllä Raamattu kannattaa lukea alusta alkaen niin että Uusi testikkeli on siellä minne Jumala sen on asettanutkin eli lopussa.

        Jumala saa yhteyden keneen haluaa, koska mikään ei voi Häntä estää!


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä Raamattu kannattaa lukea alusta alkaen niin että Uusi testikkeli on siellä minne Jumala sen on asettanutkin eli lopussa.

        Jumala saa yhteyden keneen haluaa, koska mikään ei voi Häntä estää!

        Tuon epäjumalasi olemattomuus estää helposti hänen yhteydenottonsa.

        Jos joskus kuitenkin tuntuu siltä, että jumalan kanssa keskustelee, kannattaa hetimiten hakeutua päälääkärin puheille.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      201
      1631
    2. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      1051
    3. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      140
      954
    4. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      922
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      61
      916
    6. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      810
    7. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      268
      795
    8. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      745
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      61
      732
    10. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      342
      721
    Aihe