Tämä yksinäisyys

Oon 25v mies ja koko tämän mun ikäni olen ollu yksin, onhan ollu satunnaisia kavereita mut ei ole ikinä ollut pysyviä ystäviä. En ole ikinä seurustellu enkä ole ollut lähekkäin kenenkään kanssa ja se suoraan sanoen tappaa minua enemmän kuin mikään muu, onko se lapsellista kaipaavan toista ihmistä ja läheisyyttä? Kaikki muut ja muakin nuoremmat näköjään löytyvät toisensa mutta minä en vaikka kuinka yritän, yritän vaan mutta vittu olen vaa yksin.

Olen alkanut miettimään onko tämä vitun elämä tämän kivun arvoista, ei kukaan minua halua, onko se sitten ulkonäkö, persoonallisuus vai mitä, kaikkea olen yrittänyt parantaa jos jotain vikaa on ollut mutta mikään ei toimi.
En enää suoraan sanoen jaksa, en jaksa tätä yksinäisyyttä ja sitä etten kuulu mihinkään, minulle ei ole todellakaan paikkaa tässä maailmassa. Olen kai viel nuori, on aikaa etsiä mutta en jaksa enää tätä syrjimistä ja sitä etten kenellekään merkitse mitään.
Kaverit ei ole ees pakollisia, halusin vaa jonkun ken kanssa olla lähekkäin, halata ja tietää et edes yks ihminen voi mua rakastaa tai jotain, onko se väärin tätä toivoa?
Olen jaksanut ja kestänyt vuosia mutta nyt alkaa viimein voimat loppumaan
753
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Minä olen jo 34v ja samalla kaavalla suurin piirtein rämmin eteenpäin. Jotain naisjuttuja on ollut mutta ei yhtään selvinpäin. Ulkomaille muuttoa olen alkanut pitää hyvänä ajatuksena, kunhan saisi starttirahaa säästettyä ensin.
Tuntuu että elän ihan väärää aikaa. Some chattailyt ei kiinnosta pätkääkään, haluan olla ihmisten kanssa livenä tekemisissä tai en ollenkaan. Nykyään kaikki vain homehtuu kämpissään ja rassaa puhelinta/tietokonetta yötä päivää.
Uskon että ennen oli paremmin 60 70 80- luvuilla.

Äänestä
  • Ei yhtään naisjuttua selvin päin. Kaikki humalassa. Kerroit itse syyn, miksi olet yksin. Huomaatko, pysyviä naisjuttuja ei kehkeydy humalassa!

    Oletko ujo ja arka? Se ei ole haitta. Mutta humala on haitta, aina.

    Osa ihmisistä ei koskaan löydä pysyvää suhdetta tai edes vähän pidempää. Näin vain on.

    Itse en haluaisi laastariksi kenenkään yksinäisyyden kipuun.

    Äänestä

Minä olen hieman yli kolmekymmentä, naisjuttuja on ollut alle viisi. Kaverit kaikkoaa aika pian, koska olen hiljaisuuteen taipuvainen yksinäisyyden takia. Olin sosiaalinen kerran yhdessä työpaikassa, jossa se oli väärin, koska kaikki muut olivat kusipäitä. Hyvin vaikeaa olla sosiaalinen tuosta johtuen.
Ulkomaille muuttoa olen minäkin miettinyt, mutta minne ja kyllähän siinä on oma työnsä, että integroituu edes jotenkin uuteen maahan, tapoihin ja kulttuuriin..

Äänestä

Sun kannattaisi mennä sinne tuettuun työtoimintaan. Siellä on kaltaisiasi, joilla on vaikeuksia elämässä. Voisit löytää sieltä samassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä ja onhan niissä naisiakin. Rohkeasti vain, et menetä siinä mitään.

Äänestä

Ttyypillistä uhriajattelua: Kun nuo muut vaan olisi olla niin kuin haluan niin minunkin ongelmat helpottaisi. Sulla on vielä piiiitkä matka tajuta mitä on elämä ja maailma.
Ps. vinkki:itseään ei pääse pakoon edes ULKOMAILLA.

Äänestä

Vaatii kovaa tahdonvoimaa. Kannattaa mennä mukaan mihin vaan sosiaalisiin tilanteisiin. Kunto kohdilleen, juttelua, ajatuksien suuntaaminen muihin asioihin, järkevää tekemistä. Ota tavoitteeksi 2kk ajassa saada noita asioita kuntoon. Sen jälkeen kaikki tinterit ja baarit käyttöön.

Äänestä

Ja jos ei muu auta, toimittajia voi ruveta pahoinpitelemään, koska he ovat trollanneet kansaa klikkiuutisillaan.

Veitsi on hyvä vaihtoehto.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Oon 25v mies ja koko tämän mun ikäni olen ollu yksin, onhan ollu satunnaisia kavereita mut ei ole ikinä ollut pysyviä ystäviä. En ole ikinä seurustellu enkä ole ollut lähekkäin kenenkään kanssa ja se suoraan sanoen tappaa minua enemmän kuin mikään muu, onko se lapsellista kaipaavan toista ihmistä ja läheisyyttä? Kaikki muut ja muakin nuoremmat näköjään löytyvät toisensa mutta minä en vaikka kuinka yritän, yritän vaan mutta vittu olen vaa yksin.

Olen alkanut miettimään onko tämä vitun elämä tämän kivun arvoista, ei kukaan minua halua, onko se sitten ulkonäkö, persoonallisuus vai mitä, kaikkea olen yrittänyt parantaa jos jotain vikaa on ollut mutta mikään ei toimi.
En enää suoraan sanoen jaksa, en jaksa tätä yksinäisyyttä ja sitä etten kuulu mihinkään, minulle ei ole todellakaan paikkaa tässä maailmassa. Olen kai viel nuori, on aikaa etsiä mutta en jaksa enää tätä syrjimistä ja sitä etten kenellekään merkitse mitään.
Kaverit ei ole ees pakollisia, halusin vaa jonkun ken kanssa olla lähekkäin, halata ja tietää et edes yks ihminen voi mua rakastaa tai jotain, onko se väärin tätä toivoa?
Olen jaksanut ja kestänyt vuosia mutta nyt alkaa viimein voimat loppumaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu