Metsässä elävän sähköautohysteria

Anonyymi

Korven kasvatti availee sähköautoilua kritisoivia keskusteluja sinne ja tänne. Korven kasvatilla on kummallinen käsitys sähköautojen kehittämisestä ja nykytilanteesta.
Hän ei tunnu tietävän, että täyssähköautojen ja hybridien myynti kasvaa valtavaa vauhtia.
Vuonna 2019 täyssähköautojen myynti kasvoi lähes kaksinkertaiseksi verrattuna edelliseen vuoteen. Myös hybridien myynti nousi lähes samassa suhteessa.
2019 täyssähköjä myytiin Suomessa yli 4600 kappaletta ja hybridejä hiukan yli 27000 kappaletta (YLE).
Tällä hetkellä sähköauton tai hybridin jonotusaika on kuukausia, jopa kuusi kuukautta.
Täyssähköauton/hybridin hinta on vielä monesti se kynnyskysymys, mutta ihan kohtuuhintaisiakin on saatavana. Yhden latauksen ajomatkakin saisi olla pidempi, mutta ns. päivittäiskäyttöön se on jo erittäin hyvä.
Myös raskaassa liikenteessä hyödynnetään jo nyt hybriditekniikkaa ja mm. Sisulla on kehitteillä täyssähkö kuorma-auto.
Akkutekniikka kehittyy huikeaa vauhtia ja lupauksia pidemmistä matkoista on jo annettu.

Auto- ja akkuteollisuus satsaavat tutkimukseen ja kehitystyöhön miljardeja, eikä ne tee sitä harrasteena, joten on aivan varmaa, että tulostakin syntyy. Tapahtuuko se lopullinen läpimurto ensi vuonna vai vasta viiden vuoden päästä, sitä ei maallikko tiedä, mutta viittä vuotta kauempaa siihen ei mene.
Sähköisten kulkineiden etuja ei tule heti ajatelleeksi. Hybridilläkin ajelee helposti sen 40-50 kilometriä pelkällä sähköllä. Jos työmatka on muutama kilometri-muutama kymmenen kilometriä niin työmatkat voi ajaa sähköllä. Pistät vain kotona tai työpaikalla narun seinään ja akku täyttyy työpäivän tai yön aikana. Monet (useimmat) työnantajat ovat sitoutuneet ilmasto ja ympäristöystävällisiin tavoitteisiin, ja antavat työntekijöilleen mahdollisuuden ladata ajokkiaan työpaikalla. Joku ihan ilmaiseksi, joku taas pientä korvausta vastaan.
Etenkin lyhyillä matkoilla ja taajama-ajossa polttoaineen kulutus on suurta, joten silloin sähkö on varteenotettava vaihtoehto.

Korven kasvatti saa nyt puheenvuoron.

"Kyllä se ajaminen loppuu ja lentokone tippuu kun akku tyhjenee" ei ole kannaotto vaan länkytystä, joten jos voisitte antaa mielipiteillenne myös jonkilaisia faktaperusteluita. Muussa tapauksessa myönnätte tyhmyytenne.

59

114

    Vastaukset

    • Kaupunkilaisen kirjoittamaa. Täällä maaseudullaa välimatkat ovat pitkiä ja pistrasioita harvemmassa. Kehäkolmosen sisäpiirin jutustelua....

      • Kaupunkilaisenpa hyvinkin. Tuosta torpan tienhaarasta onJoensuun keskustaan noin 44 kilsaa. Ensin kutostietä, sitten vähän hiljaisempaa tietä ja taas hiljaisempaa. Nykyään tämä kuuluu kuitenkin Joensuuhun, ja meillä on pistorasioita ihan yhtä tiheässä kuin ok-taloissa kaupungissakin.
        Enkä peru tuosta aloituksesta sanaakaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kaupunkilaisenpa hyvinkin. Tuosta torpan tienhaarasta onJoensuun keskustaan noin 44 kilsaa. Ensin kutostietä, sitten vähän hiljaisempaa tietä ja taas hiljaisempaa. Nykyään tämä kuuluu kuitenkin Joensuuhun, ja meillä on pistorasioita ihan yhtä tiheässä kuin ok-taloissa kaupungissakin.

        Siis Joensuusta tullessa ensin kutostietä...

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kaupunkilaisenpa hyvinkin. Tuosta torpan tienhaarasta onJoensuun keskustaan noin 44 kilsaa. Ensin kutostietä, sitten vähän hiljaisempaa tietä ja taas hiljaisempaa. Nykyään tämä kuuluu kuitenkin Joensuuhun, ja meillä on pistorasioita ihan yhtä tiheässä kuin ok-taloissa kaupungissakin.
        Enkä peru tuosta aloituksesta sanaakaan.

        44 kilsaa....taitaa olla aika suppea olinpiiri aloittajalla, ja vielä rehvastelee. Käyppä kuule sillä sähkölelullas vaikka Inarissa ja kerro sitten kokemuksiasi. Polttomoottoriversiolla matka kestää 11,5 tuntia suuntaansa ja matkaa tulee sllaist 850 km. Nykyautoilla sen ajaa tankillisella suuntaansa. Muista ladata akut täyteen lähtiessä...myös kuskilta.

        Sähköautohan on hyvä lyhyillä muutaman sadankilometrin matkoihin. Tosin talviaikaan pitänee varautua suunnitelma B:llä pitemmän matkan varalle. Tosiasiahan on että latausta tarvitaan 400 km jälkeen jopa markkinajohtajankin pattereihin. Elikkäs empähän laittaisi lastani lapinreissulle sähköautolla. Tietääkö kukaan miten nuo akustot menee kun ovat tiensä päässä. Onko niissä mitään kierrätettävää, vai onko koko paketti pahimman luokan ympäristöjätettä.

        Suomessa ainakin yksi toimija hajottaa nuo akut alkutekijöihinsä ja palauttaa raaka-aineet markkinoille:

        https://www.akkuser.fi/kasittelynkuvaus/matalakobolttinen-li-ion-akku/

      • Anonyymi kirjoitti:

        44 kilsaa....taitaa olla aika suppea olinpiiri aloittajalla, ja vielä rehvastelee. Käyppä kuule sillä sähkölelullas vaikka Inarissa ja kerro sitten kokemuksiasi. Polttomoottoriversiolla matka kestää 11,5 tuntia suuntaansa ja matkaa tulee sllaist 850 km. Nykyautoilla sen ajaa tankillisella suuntaansa. Muista ladata akut täyteen lähtiessä...myös kuskilta.

        Öyhön öyhön. Mene vaikka tuonne Kauppakadulle keulimaan polkupyöräilijöille miten niiden kulkupeleillä on ihan turha lähteä edes yrittämään Inariin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        44 kilsaa....taitaa olla aika suppea olinpiiri aloittajalla, ja vielä rehvastelee. Käyppä kuule sillä sähkölelullas vaikka Inarissa ja kerro sitten kokemuksiasi. Polttomoottoriversiolla matka kestää 11,5 tuntia suuntaansa ja matkaa tulee sllaist 850 km. Nykyautoilla sen ajaa tankillisella suuntaansa. Muista ladata akut täyteen lähtiessä...myös kuskilta.

        Nyt osuit lapinhulluun. Osaan minäkin Googlesta hakea välimatkat.
        Sen lisäksi minä olen käynyt Lapissa kymmeniä kertoja. Ensimmäisen kerran jo 70-luvun lopulla.
        Olen patikoinut, kaivanut ja kuvannut Palsilla, Lemmellä, Nuorgamissa, Karigasniemellä, Inarissa, Ivalossa, Saariselällä, Sodankylässä, Rovaniemellä, Kittilässä, Hetassa, Kolarissa, Muoniossa, Ylitorniossa, Pellossa jne... Lisäksi olen ajanut Norjan pari kertaa päästä päähän, Pohjois-Ruotsia ristiinrastiin, ja ensi kesänä taas mennään. Valtavan upeita seutuja.
        Olen reissannut dieselillä, bensalla ja hybridillä. Olen ajanut kuormaimella Simpeleeltä Enoon - oletko sinä? Voin sanoa, että täysi työpäivä siinä meni.
        Olen pyörinyt ympäri Suomea työtehtävissä noin kolmekymmentä vuotta. Tiedän miten mukava on pakata "reppunsa" ja lähteä, tiedän myös miten hieno tunne on palata, nukahtaa taas omassa kodissa omaan sänkyyn. Nyt työpaikka on toimistossa, vielä pari vuotta, sitten muut saavat jatkaa.
        Ai niin, noihin edellisiin lisäksi tietenkin ne pidemmät ulkomaan lomareissut.

        Ajattelehan, minä ajelin ympäri maata jo silloin kun sinä vielä maalasit pinnasänkyäsi vaippasi sisällöllä ja lapioit sitä tavaraa myös suuhusi.
        Mistähän päättelet minun olinpiirini suppeaksi?
        No kyllähän minä tiedän mihin sinä sillä pyrit. Yritit mitätöidä minut. Siihen sinusta ei ole, ei vaikka sikana vinkuisit. Pitää olla enemmän koulutusta, enemmän kokemuksia ja enemmän itsetuntoa/-tuntemusta.

        Mitä mitätöintiin tulee niin juuri sitähän sinä itse yrität näköjään tehdä jokaiselle jonka kanssa keskustelet... Alemmuuskombleksiko...?

        Mutta vaikuttavasta listastasi huolimatta et ole tehnyt noita luettelemiasi reissuja SÄHKÖAUTOLLA ja etkä koskaan tule tekemäänkään.

        Sähköautoilun autuudestahan tässä nyt oli kyse eikä kenenkään elämänkokemuksesta ja elinpiiristä.

        Vai että kullankaivaja. No kyllähän sinä tuolla paikkatuntemuksella ja ajokokemuksella sitten tiedät, että sähköautolla ei ajeta sillälailla pitkiä matkoja kun perinteisillä menopeleillä. Vaativat enemmän matka-aikaa latausten vuoksi. Mukavahan se olisi Teslalla mennä sinne Palsille. Voisi kuitenkin olla että laittaisivat siellä sinulle ihan oman nuotion. Olisiko patempi, että pitäydyt elvistelemään ihan vaan Saariselän maisemissa, se paikka vilisee sähköautomiehiä. Voi olla kivinen ja monttuinen tie sinne Palsille nykyisin.

        Sähköautoilun autuudestapa hyvinkin, vaikka sitä minun elinpiiriänihän sinä jostakin syystä olit jo ruotimassa.
        Minä olen ajanut ja tulen ajamaan sähköautolla vielä paljonkin, vaikken sellaista vielä omistakaan. Edellyttäen tietysti, että terveyttä riittää vielä muutaman vuoden. Kuten jo olen sanonut, välineet kehittyy aina vaan paremmiksi, myös sähköautot.
        Ei minua haittaa jos joudun pysähtymään vaikkapa Kuusamossa ladatakseni akkuja. Siellä päin ajellessani käyn siinä ABC:lla muutenkin ihan poikkeuksetta syömässä ja kyllä siinä menee sellainen vajaa tunti. Siinä ajassa saa jo kummasti poweria purkkiin, sekä auton, että omaan.
        Minulla ei ole alemmuuskombleksia, eikä alemmuuskompleksiakaan. Minulla on kyllä tapana antaa kipakkaakin palautetta ja vihaan typeryydestä johtuvaa pikkupoikamaista kiukuttelua.
        Ette te voi kehitykselle mitään. Maailma meni menojaan ja jätti teidät sinne menneisyyteen.
        Teknologiselle kehitykselle ei näy loppua ainakaan toistaiseksi ja se taitaa teidän kaltaisianne pelottaa. Minusta se on pelkästään mahtavaa ja minä otan siitä irti kaiken ilon mitä vain suinkin saan.

        Vihaat toisissa asiaa johon itse syyllistyt...?! No, aika tavallinen ilmiö erään sairauden kuvassa.

        Toisaalta, sinulla on täysi vapaus uskoa sähköautoihin ja ilmastonmuutokseen, uskoohan monet ufoihin ja joulupukkiinkin. Samanlainen vapaus on jokaisella myös olla uskomatta ja käyttää omia aivojaan ottaen realiteetit ja käytännön elämän huomioon.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vai että kullankaivaja. No kyllähän sinä tuolla paikkatuntemuksella ja ajokokemuksella sitten tiedät, että sähköautolla ei ajeta sillälailla pitkiä matkoja kun perinteisillä menopeleillä. Vaativat enemmän matka-aikaa latausten vuoksi. Mukavahan se olisi Teslalla mennä sinne Palsille. Voisi kuitenkin olla että laittaisivat siellä sinulle ihan oman nuotion. Olisiko patempi, että pitäydyt elvistelemään ihan vaan Saariselän maisemissa, se paikka vilisee sähköautomiehiä. Voi olla kivinen ja monttuinen tie sinne Palsille nykyisin.

        Ajatteletko sinä ihan oikeasti noin "kapeasti"? Maailmassa on nykyisin runsaasti sähköautomerkkejä ja -malleja. Ei Tesla ole ainoa, vaikkakin ilmeisesti ainoa sinun tuntemasi.
        Oletko huomannut, että nyt eletään vuotta 2020. Kyllä sinunkin tietokoneessasi on kalenteri ja muistaakseni PKO lähettää jokaiselle asiakasomistajalle sellaisen seinäkalenterin. Niihin kannattaa tutustua jos haluaa pysyä ajantasalla.
        Lapioimassa en ole käynyt yli kymmeneen vuoteen. Vuosien myötä se alkoi vaikuttaa yksitoikkoiselta touhulta, vaikka kultaa hiukan löytyikin. Se Palsin tie on huomattavasti parempi nyt kuin 90-luvulla, olen minä käynyt siellä.
        Ilmeisesti et ole kovin hyvin perillä noista kaivajien puuhista. Katsos kun siellä ei ole erillisiä parkki- tai nuotiopaikkoja insinööreille tai ekonomeille, ei myöskään sähköautoilijoille. Siellä ollaan kaikki ihan tavallisia, useimmiten vaatteet enemmän tai vähemmän kurassa ahertavia tallaajia. Fiksuja, mutta hyvin tavallisia.
        Teidän kanssa on "kiva" jutella. Te hyökkäätte, mutta olette koko ajan puolustuskannalla. Sellainen melkein säälittää..., mutta vain melkein.
        Nyt pitää jatkaa töitä. Kirjoitelkaanhan taas kivoja.

        Siellä kirjoittelee joku enon syrjäkylän joutoukko joka haaveilee ja hekumoi uusista patterileluista. Toivottavasti saat lelusi, mutta älä niitä nyt kuitenkaan muille tyrkytä.

      • Kirjoittajien on nykyään helppo puhelle kun muut maksavat tien pidon bensaveroilla.Jos shkön hintaan pistetään vastaava vero niin sähköautoilu loppuu siihen paikkaan tai joku kepulaispuolue jakaa sähköautoja ilmaiseksi rikkaille kuten ennenkin.

    • Kansalle valehtelemalla, kiihottamalla ja syyllistämällä se fascismikin aikoinaan levisi. Samaa metodia käytetään nyt sähköautojen lobbaamisessa kun jotkut ovat siinä mahtavan bisneksen haistaneet.
      Itse ajan edelleen bensalla niin kauan kuin venäjän raja on auki, maksakoon bensa suomessa mitä tahansa.
      Ilmastonmuutos on mielestäni suomeen ihan tervetullut ilmiö, on noista pakkasista jo saatukin kärsiä. Lumettomia ja leutoja talvia vastaan minulla ei ole yhtään mitään, vouhottaa kuka vouhottaa.

      • On se hyvä, että sinulla on noin vahva itsetunto;).
        Vai onkohan se sittenkään vahva?
        Kun minä pikkupoikasena oikein pullistelin ja uhittelin, niin äiti otti minut syliin ja jutteli minulle kaikenlaista mukavia juttuja asioista joista en silloin tajunnut höykästäkään.
        Se antoi minulle eväät elämään ja auttaa vielä tänäänkin suhtautumaan uhittelijoihin hyväntahtoisesti hymyillen. Joskus toki otan verbaalipiikin kouraani ja tökin sillä herätelläkseni heitä ajattelemaan - ajattelematonta - vai mitä.
        Sinulta taisi ne äidin halit jäädä saamatta, vai kuinka?

      • Anonyymi kirjoitti:

        On se hyvä, että sinulla on noin vahva itsetunto;).

        Alat sitten kuttuilemaan jos joku ei ole kanssasi samaa mieltä asioista?
        Pitäisiköhän tutkia ihan omaa äitisuhdettasi ensin...?

        Enkä muuten uhitellut mitään, sanoin vain kuinka itse toimin tämän ilmastointimuutosvouhotuksen keskellä, enkä peru siitä sanaakaan.

        Jotkut lähtee vouhotukseen mukaan, minä en. Oliko sulla muuta?

      • Anonyymi kirjoitti:

        On se hyvä, että sinulla on noin vahva itsetunto;).
        Vai onkohan se sittenkään vahva?
        Kun minä pikkupoikasena oikein pullistelin ja uhittelin, niin äiti otti minut syliin ja jutteli minulle kaikenlaista mukavia juttuja asioista joista en silloin tajunnut höykästäkään.
        Se antoi minulle eväät elämään ja auttaa vielä tänäänkin suhtautumaan uhittelijoihin hyväntahtoisesti hymyillen. Joskus toki otan verbaalipiikin kouraani ja tökin sillä herätelläkseni heitä ajattelemaan - ajattelematonta - vai mitä.
        Sinulta taisi ne äidin halit jäädä saamatta, vai kuinka?

        Kyllähän tuossa sähköautointoilussa ja muutenkin tuon ilmastonmuutoksen kanssa touhutessa pienempikin into riittäisi.

        Nyt ollaan niin innostuneita asiasta että kaikessa vauhtisokeudessa ollaan valmiita ratkaisuihin jotka mahdollisesti eivät pitkällä tähtäimellä olekaan järkeviä ja toimivia.

        Joku on sanonut että vaikka suomea ja suomalaisia ei olisi maapallolla ollenkaan, se ei muuttaisi maapallon ilmastoa kumpaankaan suuntaan.

        Toisaalta taas suomen kokoinen maa ja kansa ei pysty saastuttamaan ja tekemään niin paljon hiilijalanjälkiä että sekään vaikuttaisi millään tavalla maapallon ilmastoon.

        Tässä valossa en katso kovinkaan järkeväksi että suomalaiset alkaisivat yltiöfanaattisilla ratkaisuillaan vaikeuttaa omaa elämäänsä ja vielä ei minkään takia.

    • Hyvä niitä isoja myynnin lisäysprosentteja on huudella, kun sähköautojen määrä on todella pieni. Hyvin voisi tyhmästi ajatella, että kylällä oli yksi sähköauto, mutta nyt myynti hyppäsi pilviin kun tuli toinen auto eli kasvua 100 prosenttia.

    • Kiinteistöillä on tulossa mielenkiintoisia yhtiökokouksia, kun ruvetaan näille sähköautoon höyrähtäneille tekemään latauspaikkoja. Vanha kiinteistön sähköjärjestelmä voi juuri ja juuri kestää yhden latauspaikan laittamisen, mutta jo kolmen auton lataaminen yhtä aikaa saattaa uusittaa mittaritaulun ja johdotuksen kaivutöineen. Tällaisia isoja muutoslaskuja ei varmasti autottomat halua maksaa ja auton omistajakohtainen sähkön laskutuskin lisää lataustolpan kustannuksia.

      • Kuka haluaa paristoleluilla leikkiä niin maksakoon itse leikkinsä, ei siihen tarvitse syyttömiä sotkea.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kuka haluaa paristoleluilla leikkiä niin maksakoon itse leikkinsä, ei siihen tarvitse syyttömiä sotkea.

        Joku vertasi joskus -90 luvun alussa Mersun ja Ladan hintaa ja sen kehitystä. Mersun hinta putosi muutaman ensimmäisien vuoden aikana 25000 mk ja Ladan hinta suhteessaa samalla tavalla. Totesi vaan että olisipa Lada helppo myydä jos olisi hinta pudonnut kuten mersussa markkoina. Kun kuuntelee noiden sähköautojen jälleenmyyntihintoja käytettyinä, voi olla ettei tuo käytetyn Teslan hinnoittelu ole ainut eikä viimeinen pettymys sähköautomarkkinoilla.

        Kukaan ei osta vaikkapa kiinteäakkuista sähköhammasharjaa tai partakonetta käytettynä. Eikä käytetty sähköautokaan ole romukasaa arvokkaampi ilman kallista akkuremonttia.

      • Jokohan noita latauspisteiden asennuksista koituneita laskuja on koeponnistettu oikeusasteissa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Joku vertasi joskus -90 luvun alussa Mersun ja Ladan hintaa ja sen kehitystä. Mersun hinta putosi muutaman ensimmäisien vuoden aikana 25000 mk ja Ladan hinta suhteessaa samalla tavalla. Totesi vaan että olisipa Lada helppo myydä jos olisi hinta pudonnut kuten mersussa markkoina. Kun kuuntelee noiden sähköautojen jälleenmyyntihintoja käytettyinä, voi olla ettei tuo käytetyn Teslan hinnoittelu ole ainut eikä viimeinen pettymys sähköautomarkkinoilla.

        Ladastahan sanottiin aikoinaan että se on rikkaiden auto, koska köyhällä ei ole varaa ostaa uutta autoa jonka hinta tippuu puoleen kun sen ajaa liikkeestä ulos. Ja käytännössäkin tämä piti paikkansa. Mersu piti arvonsa paljon paremmin kuin lada jo tuolloin.

        Mitä akkuautoihin tulee niin miettikääpä millainen rahallinen tai käyttöarvo on esim. kiinteäakkuisilla partakoneella, sauvasekoittimella, sähköhammasharjalla tai rikkaimurilla kun niiden akku on lopussa eikä ota enää latausta vastaan? Akun vaihtaminen näihin on niin kallista että on halvempaa ostaa uusi. Sekö sitten on sitä ekologisuutta?

    • Patterilelujen kasvanutta myyntiä aloittaja siinä ylistää. Mutta kasvaneet sähköautotehtaiden myyntivoitot eivät vielä tee peleistä suomen olosuhteissa käyttökelpoisia jokasään ja -paikan autoja. Markkinarakoa on haistettu ja ilmastonmuutoksen varjolla tehdään nyt rahaa, suuri osa ihmisistähän on bisnesmiesten riemuksi kovin höynäytettävää sorttia. Itse en usko kovin kaukana kaupunkien ulkopuolisilla alueilla tuon sähköautobuumin saavuttavan koskaan kovinkaan suurta suosiota. Itärajan lähellä asuvia ei polttonesteiden hinnankorotuksetkaan pelota niin kauan kuin raja on auki itään päin.
      4000 sähköauton myynti kaupunkiautoilijoille ei tee kesää jos niitä pitäisi suomessa myydä 3 miljoonaa, joka ei tule koskaan toteutumaan.

    • Kyllä se hysteerinen suhtautuminen sähköautoihin on tämänkin palstan kirjoitusten perusteella nimenomaan niillä, joiden mielestä myös ilmastonmuutos on vouhotusta.

      • Miten niin? Eihän se ole hysteriaa kun ei anna toisten vouhotuksen sotkea elämäänsä vaan jatkaa vaan vanhaan malliin. Jokainen omilla aivoillaan ajatteleva ymmärtää että suomen kokoisessa kolhoosissa, jossa jo muutenkin eletään ilmaston kannalta kestävästi, nykyisenkaltainen ilmastonmuutosrummutus on täyttä vouhotusta.

      • Meinaatko että tällä palstalla ei sitten ole muita viisaita kuin SINÄ, joka olet aina oikeassa?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miten niin? Eihän se ole hysteriaa kun ei anna toisten vouhotuksen sotkea elämäänsä vaan jatkaa vaan vanhaan malliin. Jokainen omilla aivoillaan ajatteleva ymmärtää että suomen kokoisessa kolhoosissa, jossa jo muutenkin eletään ilmaston kannalta kestävästi, nykyisenkaltainen ilmastonmuutosrummutus on täyttä vouhotusta.

        No en minä nyt ihan purematta niele tuotakaan etteikö vähän näyttäisi häiritsevän, on noista sähköautoista todennäköisesti juuri sinun toimesta nähty sen verran monta aloitusta. H--vetinkö politrukki oikein olet?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Meinaatko että tällä palstalla ei sitten ole muita viisaita kuin SINÄ, joka olet aina oikeassa?

        Kyllä täällä palstalla roskaväen idiotismi on suorastaan käsin kosketeltavaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        No en minä nyt ihan purematta niele tuotakaan etteikö vähän näyttäisi häiritsevän, on noista sähköautoista todennäköisesti juuri sinun toimesta nähty sen verran monta aloitusta. H--vetinkö politrukki oikein olet?

        Aloittaja tässä enemmänkin sähköautolobbareiden ja ilmastonmuutoskouhojen politrukilta kuulostaa. Kiihkoilija joka ei muita näkökantoja hyväksy ja toiminnallaan vain lisää ilmastonmuutoksen torjunnan vastaista mielialaa. Kiihkoilulla ei koskaan saa mitään hyvää aikaiseksi, pistähän jäitä myssyyn, ei se maailmanloppu tule kohtakaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä täällä palstalla roskaväen idiotismi on suorastaan käsin kosketeltavaa.

        Puhdasta hulluutta luulla että kaikki suomalaiset olisivat huolestuneita jostakin keksitystä ilmastonmuutoksesta jonka varjolla rahastetaan ja vaikeutetaan ihmisten jokapäiväistä elämää. Suurin osa suomalaisista sanoutuu irti ilmastonmuutoksesta heti jos vaikka polttomoottoriautojen käyttö maassa halutaan kieltää. Poliitikoilta sellaisen päätöksen ajaminen olisi itsemurha. Tämäkin ilmastonsuojelutauti menee ohi ja moni vielä peruu puheitaan ja naureskelee omalle typeryydelleen. Onhan näitä typeriä muoteja ollut ennenkin mutta unhoon vaan ovat painuneet.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä täällä palstalla roskaväen idiotismi on suorastaan käsin kosketeltavaa.

        Pakko myöntää kun juttujasi lukee.

    • Täälläpä se joku 44 kilsaa joensuusta metsässä asuva ylikuumentunut hörhö pelastaa maailmaa entisen rauhanpuolustajan tyylillä. Sekin oli sitä mieltä että rauhanvastustajat pitäisi ampua...

    • Joo olisikohan Enolaissii, Niillä oli ongelmia myös tuon raatekankaan uudden liikenneympyränkin kaanssa

      • Liekö ollut tämä sama enon hypritiautoukko joka lähti peruuttamaan liikenneympyrässä kun ajoi ohi erkanemiskaistasta. Ja silloinhan se kolahti... Pitäs enolaistenkin opetella ajamaan ympyröissä ennenkuin lähtevät kaupunkiin teryleenin ostoon, olipa vaikka kuin ladattava leikkiauto alla.

    • Eikö niihin sähköautoihin saisi semmosta poljin systeemiä . On sähkökäyttöisissä pyörissäkin semmonen. Pääsisi sitten edes polkemalla pistorasian luo.

      • Vieterivetoinen auto on ihan yhtä luotettava, ellei luotettavampikin kuin joku patteribiili.

    • Olisi mielenkiintoista tietää, onko näitä sähköautoja enemmänkin lähtenyt kuljettajien hallinnasta. Yhdestä ainakin Suomessa on varma tieto, mutta suistumisia on muitakin. Amerikassa, jossa näitä on ollut kauemmin on useita, että sähköauto on päättänyt itse ajonopeudesta ja suunnasta ihan väärässä tilanteessa.

      • Juu, kyllä. Ne on ne itseohjautuvat vähän eri juttu. Joitakin tietokoneongelmien aiheuttamiakin on, mutta sähköautolla sinänsä ei ole mitään tekemistä niiden kanssa.

    • Laaja sähköverkkohäiriö ja sähköistetty liikenne pysähtyy. Kas kun sähköä ei voi hakea kanisterilla tielle hyytyneeseen sähköautoon.

      • Niinpä se loppuu polttomoottoristenkin ajo kun polttoainepumputkaan ei nääs toimi ilman sähköä. Harvemmalla sitä on kovin kummoisia määriä varastossa, ei ainakaan kerros- ja rivitaloissa. Siellä niiden säilyttäminen on ehdottomasti kielletty.

    • En mie sätkyautoo osta. Mie maltan vuotella jotta ruppeevat myymään ilimassa kulukevia, maan magneettikenttää voimanlähteenä käyttäviä kulukupeliä. Ne on sähköautot museovehkeitä niihen rinnalla, ovat sitä uutta tekniikkoo joka sätkyautoilijoita pelottaa. Tosin ihan yhtä realistisia kun sätkyautot nytten.

    • Hirveä tilanne tapahtuu, jos sähköautolla ajaa pahan kolarin ja jos akku akku rikkoontuu. Valtava akun jännite voi purkautua auton koriin ja silloin kyydissä olevat ja pelastamaan tulijat on vakavassa vaarassa, joten pelastajillakin pitää olla erikoisvarusteet, ennenkuin apua pystyvät antamaan.

    • Tässäpä aloittajalle hänen unelmiensa auto johon saattaisi rahatkin riittää;

      https://www.verkkokauppa.com/fi/product/4647/jbhgh/Mercedes-S63-sahkoauto-pinkki

      Ja eikun lapinreissulle!

      • Kas siinäpä tyypillinen pissapotasta ryypänneen kommenttit. Noita "älykkyyksiä" toistelee noin 20 % suomalaisista. Luulevat vielä omistavansa tämän maan ja puolet maapalloa.
        Loput ovatkin sitten ihan tolkun kansalaisia eli vähän fiksumpia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kas siinäpä tyypillinen pissapotasta ryypänneen kommenttit. Noita "älykkyyksiä" toistelee noin 20 % suomalaisista. Luulevat vielä omistavansa tämän maan ja puolet maapalloa.

        Nyt taisi sulla nuo prosentit kiepahtaa ihan väärinpäin. Vouhotuksen edetessä ja kansalaisten laskun kasvaessa tuo höyrypäiden greettalaisten osuus 20% vain pienenee...
        Pissapotasta en ole ryypännyt, minulla on ilmeisesti eri juomat kuin sinulla...

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kas siinäpä tyypillinen pissapotasta ryypänneen kommenttit. Noita "älykkyyksiä" toistelee noin 20 % suomalaisista. Luulevat vielä omistavansa tämän maan ja puolet maapalloa.
        Loput ovatkin sitten ihan tolkun kansalaisia eli vähän fiksumpia.

        Kansa ei ole huolestunut ollenkaan ilmaston muutoksesta niin kauan kuin Meghan ja Harry kiinnostaa enemmän. Prioriteetit ennen kaikkea!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kas siinäpä tyypillinen pissapotasta ryypänneen kommenttit. Noita "älykkyyksiä" toistelee noin 20 % suomalaisista. Luulevat vielä omistavansa tämän maan ja puolet maapalloa.
        Loput ovatkin sitten ihan tolkun kansalaisia eli vähän fiksumpia.

        Kiva että tykkäsit. Joko tilasit?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kas siinäpä tyypillinen pissapotasta ryypänneen kommenttit. Noita "älykkyyksiä" toistelee noin 20 % suomalaisista. Luulevat vielä omistavansa tämän maan ja puolet maapalloa.
        Loput ovatkin sitten ihan tolkun kansalaisia eli vähän fiksumpia.

        Tämä sähköautofanaatikkohan ottaa henkilökohtaisena loukkauksena jos joku on erimieltä sähköautoista ja ilmastohömpästä. Hyvin on Gretalaisuus puraissut, että pikkutyttö saakin sekaisin ison miehen? pään...

    • Näyttää jenkkilästä olevan tulossa 2021 uusi täyssähkölelu Lucid merkiltään. Tehoja nelivedossa 1013 hp akku 130 kwh ja ajomatka 640 km kiihtyy 9-100 2,8 s. Saatavana myös suomeen 2021. Aikamoinen tykki ja kilpailija teslalle. Hintaa nelikolle ei vielä tiedossa, mutta 400 hp 75 kwh takaveto jenkeissä maksaa 47000€. Noilla kummallakaan ei vielä huristella Joensuusta lapin perukoille päivässä. Mitäs mieltä tästä olette. Ei varmaankaan ole mikään kansanauto

      • Mutta Enon kaverille varsin verraton kuppakassi

    • Greta Thurnbergin ja hänen ilmastonmuutos uskovaisensa rukoukset on nyt kuultu.
      Maan päälle on lähetetty uusi koronavirus joka tappaa kaikki ja maailma pelastuu.
      Ei kukaan saastuta enää...

      By the way, olisiko syytä pitää mielessä että elämän maapallolla voi lopettaa muukin kuin ilmaston muutos...?

    • Ei "kulkineiden " vaan kulkimien!

      t:Cieli -Nazi

    • Fossiilista polttoainetta käyttävästä autosta en luovu, odottelen vaan tässä näiltä sähköautoon hurahtaneilta vaihtohalliin jääneitä parempikuntoisia dieselheppoja. Minulle riittää ilmastotekona, kun vaihdoin 30 vuotta vanhan pakastimen uuteen, jonka pitäisi kuluttaa vähemmän virtaa, nutta kestoikä on paljon lyhempi. Siihenkö se sitten hyöty häipyy, koska kylmälaitteiden käyttöikä on romahtanut.

    SEISKA.FI

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Vuosi Tinderissä oli järkytys

      Ei mikään ihme. Tinder on ihan syvältä. https://yle.fi/uutiset/3-11212319
      Sinkut
      133
      6850
    2. Haavisto aikoo jatkaa

      ulkoministerinä ri­ko­se­päi­lyis­tä huolimatta https://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/pekka-haavisto-kommentoi-esitutkintapyyntoa-aikoo-jatkaa-ulkomin
      Maailman menoa
      111
      1208
    3. Maisa perhelomalla Levillä

      Mikko ilmestyi myös Leville odottamatta. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ystavanpaivana-avioitunut-maisa-torppa-koki-romanttisen-yllatyksen-per
      Kotimaiset julkkisjuorut
      71
      1152
    4. Tietäisittepä

      Mitä meidänkin työpaikalla varatut touhaavat työpäivän aikana... Kesken työpäivän ottavat vapaata pari tuntia että puolisot luulevat olevan töissä ja
      Uskottomuus
      32
      1057